Turun teatterin näytännöt

Tulipa käytyä katsomassa kehuttu ja ylistettu kaupunginteatterin Anna Karenina.
Ilmeisesti olen ymmärtämätön tavis, kun mielestäni näytelmä on niin suurta roskaa kun olla ja voi!
Mistään vuorosanasta ja repliikistä ei saanut mitään selkoa. Kaikki vuorosanat huudettiin nopeaan tykitystahtiin, ähinää ja puhinaa, ryömintää ja raahautumsita, kierintää pitkin näyttämöä.
Lisäksi näihin ohjaustyyleihin "pakollisena" kuuluvat paljaat tissit ja ihot. Tuntuu olevan itsetarkoitus, ja vie kivasti mieskatsojien huomion itse näytelmän ideasta.

Koko homman olisi voinut tiivistää puoleen esitysajasta. Jos en olisi tietoinen itse kirjan tarinasta, ei se olisi näytelmää katsoen juuri auennut.

Tekotaiteellisuutta, teennäistä ylinäyttelemistä, naaman vääntöä ja kiljuntaa.
kun et ole kriitikkojen kanssa samaa mieltä, olet tietämätön juntti, niimpä niin. Suurin osa yleisöstä taputti ilosta, että näytelmä päättyi.

Eipä tarvitse vaivautua kaupunginteatteriin taas vuosiin.
475
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen kuullut näytelmästä pelkkää huonoa, en kehumista.

Äänestä

Minusta Anna Karenina oli ehkä parasta teatteria, jota olen koskaan nähnyt. Joka tapauksessa parasta mitä Turun kaupunginteatterissa moneen kymmeneen vuoteen nähty.

Näytelmää ei tosiaan suotta palkittu vuoden teatteritekona Suomessa.

Niin mukaansatempaavaa ja vaikuttavaa draamaa en tosiaan odottanut näkeväni. Esitys palautti uskoni ei pelkästään turkulaiseen tai suomalaiseen teatteriin vaan yleensä teatterin mahdollisuuksiin nykymaailmassa uudistua ajassa ja antaa katsojille ajatuksia herättävää ja tunnetasolla valtaisia kokemuksia.

Ohjaus ja näyttelijätyö nostivat riman mielessäni niin korkealle, että saan olla onnellinen, jos koskaan onnistun näkemään edes lähelle tätä esitystä pääsevää teatteria.

Näytelmä oli aivan uudenlaista teatteria, jossa voimakas tunne imi katsojan mukaansa silti esityksen menettämättä älyllistä kiehtovuuttaan. Pakahduttava kauneus tai riipaiseva traagisuus saivat loistavan taustan nerokkaassa ja loppuun saakka ajatellussa lavastuksessa ja maagisen taitavassa valaistuksessa.

Esityksen teatterille uusia teitä uraava esillepano selvästi saattoi säikäyttää osaa katsojista ja saada heidät henkiseen lukkoon. Käsitän hyvin, jos tarkoitus li tulla katsomaan pikkusievää ja mitäänsanomatonta rakkaustarinaa 1800-luvulta, järkytys saattoi olla suuri. Esitys ei ollutkaan pelkkää "kylddyyri"täytettä odotellessa väliajan leivosta tai viinilasia, vaan tajuntaa uusille urille vievää voimakasta ja aitoa draamaa.

Minäkin odotin näkeväni tylsän ja heikohkosti näytellyn pukudraaman, jonka aikana vain odottaisin sen armahtavaa loppumista, kuten niin usein olen joutunut kaupunginteatterissa tekemään. Alun hämmästyksen jälkeen muutamassa minuutissa uskomaton teatteriesitys veti sisäänsä ja sen vaikutus ulottui vielä tunnelmana useita päiviä sen jälkeenkin.

Kiitos Turun kaupunginteatterille todellisesta ja valtavasta teatterielämyksestä. Erityiskiitos vielä Krista Kososelle mielettömän intensiivisestä näyttelijäntyöstä. Sinä, jos kuka, on ansainnut saamasai ylistävät arviosi.

Äänestä

Jeps, kriitokot ylistävät, mutta harva katsoja viehättyy.

Minä yhdyn kyllä täysin aloittajaan, en todellakaan nähnyt tai kokenut mitään "loistavaa ja uudenlaista, henkeäsalpaavaa" teatteriesitystä.

Siinä olet väärässä, ja aliarvioit eri mieltä olevia katsojia, jos kuvittelet meidän kaikkien odottaneen pukudraamaa tai tylsää 1800-luvun rakkausnäytelmää kliseineen.

Sos penkkiriville nro 12 ei edes kuule vuorosanoja ja tissien heiluttelu on itse tarkoitus, jotain on pielessä.
Näyttelijät varmasti tekivät parhaansa, en heidän ammattitaitoaan epäile, ohjaajan näkemystäon silti lupa kritisoida ja arvostella.
Jotenkin nämä erillaisuutta ja uudistusta - sinun mielestäsi - tavoittelevat näytelmät kun tuppaavat toistamaan itsenään.
Näissä toistuu aina sama kaava: näyttämöllä huutaminen, juoksu, sekoilu, esineiden heittely, tässä tapauksessa ovien paukuttelu.
Jos se on sinusta sitä elämää suurempaa ja uutta ihanaa elämystä, kannattaa matkustaa joskus Suomen rajojen ulkopuolelle teatteria katsomaan.
Tosin voit ihan aidosti kuulua siihen pieneen vähemmistöön, joka piti esityksestä.
Ja en, en ole keski-ikäinen tiukkis tai kukkahattutäti, enkä pelaa lätkää. Monta näyttelijää ja taiteilijaa lähipiirissä, eikä heistäkään kukaan tästä pitänyt.
Makuasioista ei voi ehkä kiistellä, mutta Paska on paskaa, sanoo sen miten tahansa. Sori.

Äänestä
  • Ei syytä soritella.

    Olen hyvin epämusikaalinen. Minulle Sibeliuksen jonkun sinfonian kuuleminen on kärsimystä, puhumattkaan Kaija Saariahon musiikista. En voi mitenkään sanoa pitäväni niistä. En kuitenkaan sano niitä paskaksi. Tajuan, että ongelma ei ole teosten huonoudessa, vaan omassa rajoittuneessa kyvyssäni ymmärtää musiikkia.

    Makuasia on tietysti se, pitääkö jostain tai ei. Minä en pidä Kaija Saariahon sinfoniasta, sinä et Anna Kareninasta. Oletko aivan varma, että jompikumpi tai molemmat näistä teoksista ovat tästä syystä paskaa?

    Kaikkien alojen viisasta ei ole. On vain niitä, jotka kuvittelevat ymmärtävänsä kaiken.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahalle vastinetta kirjoitti:

Tulipa käytyä katsomassa kehuttu ja ylistettu kaupunginteatterin Anna Karenina.
Ilmeisesti olen ymmärtämätön tavis, kun mielestäni näytelmä on niin suurta roskaa kun olla ja voi!
Mistään vuorosanasta ja repliikistä ei saanut mitään selkoa. Kaikki vuorosanat huudettiin nopeaan tykitystahtiin, ähinää ja puhinaa, ryömintää ja raahautumsita, kierintää pitkin näyttämöä.
Lisäksi näihin ohjaustyyleihin "pakollisena" kuuluvat paljaat tissit ja ihot. Tuntuu olevan itsetarkoitus, ja vie kivasti mieskatsojien huomion itse näytelmän ideasta.

Koko homman olisi voinut tiivistää puoleen esitysajasta. Jos en olisi tietoinen itse kirjan tarinasta, ei se olisi näytelmää katsoen juuri auennut.

Tekotaiteellisuutta, teennäistä ylinäyttelemistä, naaman vääntöä ja kiljuntaa.
kun et ole kriitikkojen kanssa samaa mieltä, olet tietämätön juntti, niimpä niin. Suurin osa yleisöstä taputti ilosta, että näytelmä päättyi.

Eipä tarvitse vaivautua kaupunginteatteriin taas vuosiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu