mikä naista vaivaa

tämä on pitkä kertomus mutta kai joku osaa minua neuvoa.
tapasin joulukuussa 25v vuotiaan naisen ja ihastui siihen,no yritin kaikkeni saada sen naisen mutta hän ei näyttänyt oikein lämpenevän minuun myös naisella on 5v lapsi. No sitten mie ajattelin koska häntä ei kiinosta että minä lopetan tapailun tähän, no välillä ollaan facebookissa jotain kirjoteltu.
No tänä viikonloppuna sitte tavattiin nainen halusi tulla minu kanssa ja kamujeni kanssa ajelemaan. Ajeltiin siinä ja tyttö meni ulos ja näytti tule tänne suuteli minua tosin oli ihan vähän kännissä, no ilta sit meni niin että menin hänen luo yöksi ja me suudeltii, ja kaikkee, mutta ei harrastettu seksiä, ja nainen myös söi kaulani eilen myös hengailtiin yhdessä sen ja sen kamujen kanssa .Yöllä sitte kyllä meni siihen että pantiin. aamulla hänellä oli kaamea rapula niin ajattelin mennä kotiin. No kysyin sitte mesengerissä mitä hän haluaa niin sano että tykkää minusta mutta ei halua vielä mitään seurustelua, että haluaa katsella vielä ystävinä tulisko meistä mitään. mitä teen olen palavasti rakastunut häneen, ja en osaa muuta kuin ajatella hänt,ä ja olisin valmis jo suhteeseen ja emme ole teinejä itse olen kohta 27v ja nainen 26v. nainen myös sanoi loppuun että ei jaksa jutella tästä nyt. Pitäisikö nainen taas jättää että en pidä yhteyttä vai mitä ????

1

535

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tell Me How You Feel

      Sinuna odottaisin kärsivällisenä hänen seuraavaa siirtoaan. Älä vielä luovuta!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1279
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      580
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      556
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      538
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      526
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      501
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe