olla taas vapaa. :)
Jännittävää
odotan kesää
8161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Oletko eronnut? Vaiko muuten vapautunut jostain ikävästä, työstä?
Kesä on kivaa aikaa. Lomat ja kaikki.
Olen vapautunut eräästä ihmisestä jolle varasin itseäni henkisesti. Mutta se side on vihdoin mennyt poikki.
Ero voi olla uusi mahdollisuus. Uusi elämä. Hauskaa kesää sulle ja kaikille muille!
Minkähän takia minä en osaa vielä sen kummemmin ajatella tulevaisuutta. Ero aika tuore tapaus. Toki kesää odotan kukapa ei kesästä tykkäisi. Siinä kai se menee missä muutkin kesät.
Ajattele miten ihanaa on elää yksin. Voi touhuta kaikennäköistä eikä tarvitse huomioida toista. Voi tavata kavereita ihan eri tavalla kun on aikaa heille.
Uusia harrastuksia, uusia juttuja.
Toki, samoin ajattelen itsekkin, mutta minulla on lapset, joten ei sitä nyt ihan mielin määrin voi mennä. He kuitenkin ovat ns.etusijalla.
Tosi upeaa että sulla on lapset. Lapset ovat hienoja ja ihania. Nauti lapsistasi.
Tottakai lapset on ykkösasia, se on ihan eri juttu meillä lapsettomilla.
Lapsissa on tulevaisuus.
Ajattele miten ihanaa sun elämä on kun sulla on omia lapsia. Iloitse lapsistasi!
Tokihan heistä iloitsen ja rakastan niin että sattuu. He ovat parasta mitä elämässsäni on tähän päivään mennessä tapahtunut. Tosin kyllä näistä saa harmaita hiuksiakin, mutta pitävät sopivasti vireessä.