Tarvitsen siis neuvoja, miten kertoa vanhemmilleni sosiaalisen paikan kammostani/ahdistuksesta.
Aina, ihan aina kun pitää lähteä kauppaan tai jonnekin julkiseen paikkaan, alkaa ahdistamaan niin perkeleesti. Tai jos joku tuntematon tai puolituntematon puhuu minulle, jäädyn aivan täysin ja alan änkyttää tai puhun muuten epäselvästi (jos joku tyttö puhuu minulle, puhuminen on vielä vaikeampaa).
Itseäni se ei haittaa, koska olen aina viihtynyt yksin. Yksinäinen en siis ole, muutama kaveri löytyy, ja se riittää.
Kaikenlainen sosiaalinen kanssakäyminen vieraiden kanssa on todella vaikeaa ja raskasta henkisesti, tämänkin kirjoittamiseen ja postaamiseen piti kerätä rohkeutta ja psyykata itseäni jonkin aikaa.
Ongelmani siis on: nyt kesän tullessa vanhempani painostavat minua kesätyöpaikan hakuun. Mitä nyt olen kavereiltani kuullut, niin suurimmassa osassa pitää käydä työhaastattelussa. Ei herranjumala miten se rupesikin ahdistamaan. Olenkin siis vain lykännyt niitä työhakemusten lähettämistä ja muuta siihen liittyvää jo todella pitkään, ja nyt vanhempani (varsinkin äitini) alkavat hermostua saamattomuuttani, koska en ole koskaan eläissäni ollut muualla töissä kuin sukulaisillani.
Liian pitkä/et lukenut; Kuinka kerron vanhemmilleni sosiaalisesta fobiastani?
Ja eiköhän se ole sanomattakin selvää, ettei minulla ole minkäänlaista kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta.
Poika, 17v.
Aina, ihan aina kun pitää lähteä kauppaan tai jonnekin julkiseen paikkaan, alkaa ahdistamaan niin perkeleesti. Tai jos joku tuntematon tai puolituntematon puhuu minulle, jäädyn aivan täysin ja alan änkyttää tai puhun muuten epäselvästi (jos joku tyttö puhuu minulle, puhuminen on vielä vaikeampaa).
Itseäni se ei haittaa, koska olen aina viihtynyt yksin. Yksinäinen en siis ole, muutama kaveri löytyy, ja se riittää.
Kaikenlainen sosiaalinen kanssakäyminen vieraiden kanssa on todella vaikeaa ja raskasta henkisesti, tämänkin kirjoittamiseen ja postaamiseen piti kerätä rohkeutta ja psyykata itseäni jonkin aikaa.
Ongelmani siis on: nyt kesän tullessa vanhempani painostavat minua kesätyöpaikan hakuun. Mitä nyt olen kavereiltani kuullut, niin suurimmassa osassa pitää käydä työhaastattelussa. Ei herranjumala miten se rupesikin ahdistamaan. Olenkin siis vain lykännyt niitä työhakemusten lähettämistä ja muuta siihen liittyvää jo todella pitkään, ja nyt vanhempani (varsinkin äitini) alkavat hermostua saamattomuuttani, koska en ole koskaan eläissäni ollut muualla töissä kuin sukulaisillani.
Liian pitkä/et lukenut; Kuinka kerron vanhemmilleni sosiaalisesta fobiastani?
Ja eiköhän se ole sanomattakin selvää, ettei minulla ole minkäänlaista kokemusta vastakkaisesta sukupuolesta.
Poika, 17v.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Et oo yksin... Mulla justiin sama juttu. Mua ahdistaa aiva pirusti olla paikoissa jossa on muita ihmisiä. Meen kans aiva lukkoon jos pitäs jolleki vieraalle puhuu ja jne... Tyttöjen kans en saa sanaa suustani tai jos saan ni son jtn epäselvää änkytystä. Tiedä sitte mistä johtuu... Olin koulukiusattu yläaste ajan joten kai seki on jotenki vaikuttanu. Kaveria kyllä on, mut yleensä oon niittenki seuras vaan hiljaa. Kaveria on, mut silti oon yksinäinen...
Jaksamisia.
Itse en ollut koulukiusattu ikinä, olen elänyt vain omissa maailmoissani ja ajatuksissani koko elämäni. Tiedä sitten mitä puhuttiin selän takana.
Kai tähänkin on sitten jotain lääkkeitä kun saa ensin selvitettyä vanhempien kanssa asiat läpi.
Avaa suusi ja päästä sanat valloilleen.
Voi vittu, kun suomen tulevaisuus on heikoissa kantimissa, kun kakarat ei uskalla enää edes vanhemmilleen puhua.
Ei kyse ole siitä, ettenkö uskaltaisi, vaan kun en tiedä miten asiasta mainitsisin.
Heissan (: En ole kokenut samaa tilannetta, joten en voi sanoa tietäväni miltä susta tuntuu -mutta voin vain kuvitella. Helpointahan tietysti olisi, jos pystyisit ottamaan asian suoraan puheeksi vanhempiesi kanssa, mutta jos se ei tunnu luontevalta, onko sulla jotakin muuta läheistä ihmistä? Vaikkapa sukulaista, jolle voisit kertoa asiasta ensin ja sen jälkeen voisitte yhdessä puhua vanhempiesi kanssa.
Jos pelkäät vanhempiesi reaktiota, mikä voisi olla pahin vaihtoehto, miten he suhtautuisivat asiaan? Mielestäni sinulla ei ole mitään hävittävää, jos rohkaistut kertomaan asiasi suoraan (: Veikkaan, että vanhempasi alkavat turhautua, koska pitävät lykkäystäsi vain laiskuutena (tai jotain muuta vastaavaa) eivätkä osaa edes arvata oikeaa syytäsi.
Ja mitä työhaastatteluihin tulee, joihinkin paikkoihin työharjoittelijat otetaan pelkästään hakemuksen perusteella ja haastatteluissa työnantaja kyselee samoja asioita kuin olet kertonut hakemuksessasi (:
Toivottavasti tästä olisi edes hieman apua (: Paljon tsemppiä ja hyviä kevään jatkoja (=
Hei!
Minusta sinulla näyttäisi olevan lievä paniikkihäiriö, joka kannattaa ehdottomasti hoitaa pois juuri nyt ennekuin se haittaa aikuistumistasi ja työllistymistä. Olet varmaankin vielä koulussa. Mene terveydenhoitajan puheelle ja vaadi apua ongelmaasi. Hän neuvoo miten menetellä jatkossa. Saat varmasti apua häiriöösi. Toimi heti! Tiedän, että tommoisesta ongelmasta selviää hyvin!