ei saatana

Äänestinkö turhaan, nyt Soini oli jo menossa ihan mihin hallitukseen tahansa, neuvottelu kysymys muka.
Ei jumalauta portugalista tulikin nyt keskustelukysymys, eikä ehdoton ei apupaketille, alkaako sama kusetus taas, mitä entiset puolueet harjoitti.
Lupaukset on pidettävä, vaikka pääseekin hallitukseen. No ei olis eka kerta kun politiikot pettää, heti kun voitto on taskussa, en tosissani suurta muutosta odottanutkaan. Mutta toive oli suuri muutokselle.
11124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Oottele ny rauhassa vaan. Aika näyttää.
Neuvotella se paketin poistokin pitää.

Äänestä

Aloittaja on selvästi se sama katkera tyyppi joka mollasi persuja aiemmin. Ja nyt persujen murskamenestyksestä vittuuntuneena esiintyy muka pettyneenä persu äänestäjänä. Hehhee aika läpinäkyvää.

Äänestä

Vai sama tyyppi ja katkera ei pidä paikkaansa. Katsoin kaikki vaalikeskustelut ja loin kantani sen parusteella äänestykseen ja odotan edes jonkun ehdon täyttyvän mitä luvattiin. Vaalitulosta nyt aamulla katsellessa ongelmaksi muodostuu SDP. Kauan politiikkaa seuranneena ei ole tapahtunut mitään hyvää silloin kun demarit ovat olleet hallituksessa. Se ajaa jopa meidän perussuomalaisten vaalivoiton alas hetkessä. Täytyy muistaa ettö demareilla on nyt hallituksessa valtaa ja heillä on ammattiyhdistysliikkeet vallan takeena.
Perussuomalaisilla ei ole mitään koneistoa takana muuta kuin suomen kansa
mutta se ei pysty auttamaan kuin 4 vuoden päästä. Kokoomuksella on myös kehittynyt kymmenien vuosien myötä vahva tuki hallituksen ulkopuolella.
Eli loppurupeama kokoomus ja sdp sanelee säännöt vahvoilla taustatekijöillaan ja kokemukselleaan nimittäin ne puolueet osaavat kaikki kommervenkit.

Äänestä

Sama Katkerikko se on joo. Huomaa sisällöstä ja tyylistä. Hävisit pelle jotan tyydy kohtaloosi persujen menestykseen.

Äänestä

– Nyt kaivataan takaisin tanssilavasuomeen ja satumaakulttuuriin.Kuvaavaa politiikan karttamuutoksille on Parkkisen mukaan esimerkiksi se, että älykkönä pidetyn SDP:n veteraanin Erkki Tuomiojan ja tunteisiin pohjautuvan Soinin välimatka on aika iso.

Äänestä
  • Ja pointtisi oli? Sekö että 20 vuotta suomessa asunut töitä tehnyt kunnollinen maahanmuuttaja on itsekkin sitä mieltä että tänne tullaan tekemään töitä eikä raiskaamaan ja imemään tukirahat. Ei se ihonväri persuja haittaa vaan ne motiivit. Olen Sesar Williamsin kanssa samaa mieltä. Onnea Halla Aho ja perusS.

    Äänestä

Höpönlöpön. Missäs taikasatukupla maassa sinä elät? Juttusi ovat ainakin täyttää huuhaata. Voisit sitäpaitsi käyttää täst edes nimimerkkiä "samamies" kun suotta näet vaivaa uusia keksiessä.

Äänestä

Lisäystä edelliseen, suomessa on nyt yli 80 uutta rötösherraa ja rouvaa.
Köyhistä ja oikeudenmukaisista persuista ja muista tuli yhdessä yössä varakkaita ja oikeudenmukaisia. Mutta kun suomessa ei saa olla varakas, nyt nuo edustajat tienaavat 4 vuodessa 300000 euroa siis noin 9-10 vuoden tavallisen työntekijän palkan, pienpalkkainen joutuu tekemään lähes 20 vuotta työtä päästäkseen samaan ansioon. Tässä on taas se pointti, että entiset olivat suurituloisia rötöstelijöitä, mikä näitten uusien suurituloisten kutsumanimi on ei tietä. Muuten radiossa juuri joku maahanmuuttaja haukkuu kaikki maahanmuuttajat, on kuulema perussuomalainen

Äänestä

Jeeees. Matti putkonen lupasi jo televisiossa, että yritysvero pienenee ja energiavero alenee, jotenka yrittäminen tulee jatkumaan entistä kannattavampana ja sitäkautta ihmiset vaurastuvat. Myöskin työväenluokka tulee saamaan lisää työtä, palkka täytyy tietty pysyä samana, tai ehkä vois pikkasen alentaa, mutta ei liikaa, ettei synny kapinahenkeä. Soinilaisista saadaan tähän maahan kunnon porvaripuolue. Kuten edellä kirjoitin jokainen kansanedustaja tulee olemaan erittäin varakas, työläisiin verrattuna. perussuomalaiset tulevat saamaan puoluetukea 180000 euroa/edustaja eli 7,2 miljoonaa. Olen siis turhaan ollut soinilaisia vastaan, hehän sopivat hyvin meidän kokoomuslaisten kanssa hallitukseen. Vielä kun saataisiin pikaisesti lyötyä lukkoon jo luvattu ydinvoimala Eurajoelle, niin Raumalla kaikki hyvin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hallajussi kirjoitti:

Äänestinkö turhaan, nyt Soini oli jo menossa ihan mihin hallitukseen tahansa, neuvottelu kysymys muka.
Ei jumalauta portugalista tulikin nyt keskustelukysymys, eikä ehdoton ei apupaketille, alkaako sama kusetus taas, mitä entiset puolueet harjoitti.
Lupaukset on pidettävä, vaikka pääseekin hallitukseen. No ei olis eka kerta kun politiikot pettää, heti kun voitto on taskussa, en tosissani suurta muutosta odottanutkaan. Mutta toive oli suuri muutokselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu