Eikö vaihdeta jo aihetta? Ehdotuksia? Mitenkä olisi vaikkapa: Tulevat suviseurat. Mitä uutta kaipaisit sinne. Nuorille nuorison musiikkia,vaikka gospelia??? Pizzerioita,grillikiksoja...Olisiko mahdollista srk:n ostaa jostain paikka,mikä pysyisi aina samana. Silloin voisi kiinteää rakennelmaa tehdä ja voisi laittaa pääväyliin pikeä. Vessat olisivat oikeita veskejä ja suihkutilat kunnolliset. Kunhan aattelen,mit sinä aattelet?
HOHHOIJAA
ei joka vuosi mukana
13149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Suviseuroihin joku hyvä orkka. Pervot kotiin ja nuorille omaa rauhaa. siitä voisi lähteä. Toivon oikeasti että nuoret itse ottavat hoitaakseen nuorille tapahtumia.
Voiko seuroja pitää ilma saarnaajia ihan spiikkerin ja musiikin vaudissa jne.
Valitettavasti tämä aihe mitä jauhetaan on aihe jonka olette lakaiseet maton alle ja se on siellä pahasti. Mitä siellä on ennestään nuorille?
Suviseuroihin pitää järjestää riittävästi majoitustilaa eri maiden pedofiliadelegaatioille, jotka SRK kutsuu suviseuroihin.
Vaalit oli ja meni.
Ja hävisivät ei mene hyvin nyt ketkuilla.
Aihetta voidaan toki vaihtaa, mutta ei TAAS suviseuroihin.
Keskustellaan vaikka siitä, voitaisiinko viestintätekniikan kehityttyä lopettaa suviseurat ympäristöä saastuttavine kokoontumisajoluonteineen.
Jos ei suvareita saada lopetettua, voitaisiin niille kehittää vakiopaikka, kenties useampikin, joissa kokoonnutaan samanaikaisesti.
siellä on jo pizzeriat ja grillit
Voisihan asiaa ihan kehittää. Musiikkia pitäis uudistaa. Nyt ei ole yhtään kouroa,ei ainuttakaan esiintyjää. Virret kuuluu asiaan,mutta todellakin,nuorille nuorten musiikkia,nuorten kielellä. En kannata mitään jytää sinne,on olemassa niin paljon kaunista hengellistä musaa,sitä kaipaisin. Ei se ole ihmispalvontaa jos joku yhtye esiintyisi,se olisi Jumalaa ylistävää musaa. Kannata ajatusta! Pitsaa ja grillihyvää siellä jo saa. Ei tainnut aloittaja olla vl uskova,no anyway :)
Ja seurapuheet...niitä voisi pitää joskus joku nainenkin? Lapsille oma lastenteltta,missä oplisi lasten lauluja ja lapsikuoroja sekä joku raamattuun perustuva näytelmä. Tiedän että hellareilla on kesäjuhlissaan semmoisia,mutta hellari nuorten yökokoukset on kyllä aika maailmallisia. Olen kerran ollut kaverin kanssa katsomassa. Ei eronnut rock konsertissa muuten kuin että hellarit oli selvinpäin. Huhhuh,kyllä niistä Jumalan henki on kaukana.
**Huhhuh,kyllä niistä Jumalan henki on kaukana.**
Vl-henki raiskaa omia lapsiaan.
Huhhuh,kyllä niistä Jumalan henki on kaukana.**
Hei! Tuossahan on ideaa. Tuossa,että nuorille nuorison omaa. Nuortenillat olisi kyllä suosittuja. Niissä olisi puhujina nuorisoa,voisi tosin joskus joku saarnaajakin olla,muttei aina. Perustettaisiin nuorisokuoroja ja voisihan olla ihan soittimiakin,piano,kitara,rummut. Eletään jo 2000 lukua. Ei soittimet itsessään ole syntisiä,vaan se mitä niillä soitellaan :) Olen kuullut sitä virsilevyä,en muista nimeä..joku uskoon tullut kitaristi. Siinä oli sovitettu virsiä mahtavasti, nykypäivään. Kuulosti hyvältä. Ja nuorille voisi pitää jotain kokkikursseja,puutarhakursseja ym. Kielikurssejakin,rauhanyhdistyksillä. Ei ne seurat aina kaikkia jaksa kiinnostaa,varsinkin jos ei ole mitään muuta,kuin ne seurat vaan. Älkää loukkaantuko vanhemmat tästä.
Miten olisi esim.olutteltta?
-Olisi hyvää businesta jollekin yrittäjälle
-Osallistuminen olisi luonnollisesti vapaaehtoista
-Kaikki seuravieraat eivä ole vl:iä,palvelua heillekin (tärkeä!)
-Olisi hyvä paikka etsiskellä tulevaa puolisoa
-Oivallinen tunnelmankohottaja jos muuten ahdistaa
-Jos samasta paikasta sais pikku purtavaa,a vot!
Varjopuolena suurempi baja-majojen tarve...
Entä miten olisi b o r d e l l i? Lestadiolais nuoriso on yleensä aika puutteessa - voitaisiin pistää pystyyn iso teltta jossa ilotytöt ja -pojat tyydyttävät uskovaisten lihan himot.
Eikun ihan oikeesti, luuletteko että SRK voisi harkitakaan mitään kevyempää musiikkia tai raamatullisia näytelmiä, niistähän tulee rietas meno =) Ei mitään rumpuja tai bassoja missään muodossa hyväksytä vl:ssa, vaikka niillä tehtäisinkiin hengellistä musiikkia..
Niinpä kai :( Saahan sitä toivoa ja niin ed.päin.