Perus-Suomen puolustus?

Millaisia muutoksia armeijaan on luvassa perussuomalaisten hallituskaudella? Ehkä seuraavia:

-palvelusaika ei ainakaan lyhene
-maaseutuvaruskuntia ei lakkauteta vaan lisätään
-Mannerheimin pilkka rinnastetaan Jumalan pilkkaan ja siitä voi saada puolen vuoden vankeustuomion
-ulkomaalaissyntyisiä ei huolita armeijaan tai ainakaan heitä ei saa ottaa auk/ruk-koulutukseen
-aluepuolustusdoktriini palautetaan: koko Suomea on puolustettava ja varsinkin jokaista mäntyä ja närettä
-talvisota käydään ja voitetaan uudestaan
-kenttähartauksien määrää armeijassaoloaikana lisätään, ja niihin osallistumispakko ulotetaan siviileihin
-homoille ja sivareille perustetaan oma joukko-osasto
-maamiinat palautetaan käyttöön ja niitä levitetään paitsi itä- niin myös länsirajalle
-maanpuolustuskorkekoulu lakkautetaan liikaa älykköjä tuottavana laitoksena
8157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

nämä "ajatuksesi" ovat vanhaa vasemmistolais-vihreää hölinää. Kerroppa montako "älykköä" maanp.kk:sta on tullut viimeisen 2-3-kymmenen vuoden aikana. Soini laulaisi terveellä kansalaisjärjellä nämä "älyköt" suohon, milloin vaan.

Äänestä
  • Perussuomalaisten riveistä nostettiin puolustusvaliokuntaa johtamaan Jussi Niinistö.

    Ai hänen taustansa? Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Niinistö

    Äänestä

Hyvin oli kirjoitettu tämä lista Halla-Aho tyyliin eli siis sävyltään sarkastisen-ironinen ennalta havannointi Suomalaisesta yhteiskunnasta.

Äänestä

Määrärahat eiväh vähene se on selvää, itse olisin kyllä kiinnostunut että Hornetteihin hankittaisiin uutta aseistusta näillä rahoilla.

Äänestä

- palvelusajan ei kuulu lyhentyä, se on jo lyhyt

- varuskuntia lakkautetaan, 2-3 on jo ollut esillä ennen ISOA JYTKYÄ. Keuruu ja Draga nyt ensin, ehkä vielä yksi muu siihen päälle

- Jumalanpilkkalaki ei kuulu tähän päivään ja Marskia saa pilkata jatkossakin, sanavapaus kun on persanderien perusarvo - toisin kuin punavihreiden ääri-ihmisten

- ulkomaalaistaustaiset henkilöt tietenkin joutuu armeijaan, kuten kuuluukin - "when in Rome, jne."

- aluepuolustuksen kuuluu saada lisää resursseja, poliittinen ohjaus palautuu puolustuspolitiikkaan, ehkä myös Isänmaan vilpitön etu?

- talvisotaa ei ehkä sittenkään käydä, mikä kauhistus se onkaan junttiudesta revitelleille punavihertäville ääri-ihmisille... Persanderit paljastuvatkin tavallisiksi rauhaa rakastaviksi liberaaleiksi kansalaisiksi - toisin kuin punavihreät ääri-ihmiset

- kenttähartaukset pitäisi poistaa PV:stä (sekä valtiokirkon asema purkaa), Soini vakaumusta kunnioitetaan. Kuten kaikkien, vaikka se on pösilöä. Perussuomalaisten Suomessa kun saa uskoa mihin haluaa, vaikka olisi väärässäkin. Sekin kelpaa liberaaleille persandereille. Persut ei puutu kirkon tai muiden uskonnolisten yhteisöjen oppeihin, sen verran liberaalia porukkaa persut on.

- sivareille on jo omat "yksiköt" eikä homoja syrjitä mitenkään, syrjimättömyys kun kuuluu persandereiden perusarvoihin - toisin kuin punavihreillä ääri-ihmisillä. Syrjimättömyyden ilmapiiriä ei kuitenkaan luoda positiivisella syrjinnällä, kiintiöillä, pakoilla ja muilla de facto epätasa-arvoisilla punavihreillä keinoilla ja sekös vihreitä femareita harmittaa.

- miinat pitää paluttaa välittömästi sotavarustukseen, miinakileto oli lähes maanpetoksellista puolustuskyvyn heikennystä, sellainen tietysti lämmitti lapsenuskoisten ja epäisänmaallisten punvihreiden mieltä kovasti

- maanpuolustuskorkeakoulu saa jatkaa ja toivottavasti myös varusmiesten johtajakoulutuksesta palkitaan enemmän mm. opintopisteiden ja vastaavien järjestelyjen avulla. Ja sekös punavihreitä "älykköjä" ottaa pattiin...

Äänestä
  • "Uusi Suomi kertoi vuonna 2011, että Jussi Niinistöllä oli 1990-luvun alussa tiivis suhde äärioikeistolaiseksi luonnehdittuun Kansallinen Kulttuuririntama -järjestöön, jonka Valkoinen Rintama -lehteen hän kirjoitti artikkeleita. Niinistö kuittasi Uuden Suomen haastattelussa toiminnan nuoruuden radikalismiksi. Hän sanoo joka tapauksessa olleensa tuolloin sitä mieltä, että Karjala on palautettava ja pakkoruotsi poistettava, ja olevansa edelleen samaa mieltä."

    Äänestä

  • Puolustusvoimilla on iso säästökuuri ja doktriinien uudelleenajattelu edessä. Tämä tarve pääesikunnassa tiedetään tarkkaan. Tarkasteltaviksi tulee niin palvelusajan pituus kuin asevelvollisuuden kattavuuskin.

    Ikävää, että PerSujen hallituskaudella nämä uudistukset tuskin tulevat etenemään. Onneksi osa niistä ehdittiin tehdä jo ennen PerSujen aikaa. Nyt esim. varuskuntien lakkauttamiset olisivat (ruotsinkielisenä vihattua Dragsvikiä lukuun ottamatta) mahdottomia.

    PerSujen ajatusmaailma rypee 1950-luvun Kekkoslovakiassa ja ihailee 1930-luvun Saksaa. Sillä ei Suomea johdeta 2010-luvulla.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011042813618616_uu.shtml

    Äänestä

Jos nyt aluksi hankitaisin vaikka muutma sukelusvene ja vähän ydinaseita niin saataisin vähän uskotavutta nato neuoteluihin.

Ja kyllä pitäs poista tämä yhtenlasku tehtävä tästä lopusta kukka p....e sitä nyt osaa laskee yli 10 meneviä lukuja

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PS True Finland kirjoitti:

Millaisia muutoksia armeijaan on luvassa perussuomalaisten hallituskaudella? Ehkä seuraavia:

-palvelusaika ei ainakaan lyhene
-maaseutuvaruskuntia ei lakkauteta vaan lisätään
-Mannerheimin pilkka rinnastetaan Jumalan pilkkaan ja siitä voi saada puolen vuoden vankeustuomion
-ulkomaalaissyntyisiä ei huolita armeijaan tai ainakaan heitä ei saa ottaa auk/ruk-koulutukseen
-aluepuolustusdoktriini palautetaan: koko Suomea on puolustettava ja varsinkin jokaista mäntyä ja närettä
-talvisota käydään ja voitetaan uudestaan
-kenttähartauksien määrää armeijassaoloaikana lisätään, ja niihin osallistumispakko ulotetaan siviileihin
-homoille ja sivareille perustetaan oma joukko-osasto
-maamiinat palautetaan käyttöön ja niitä levitetään paitsi itä- niin myös länsirajalle
-maanpuolustuskorkekoulu lakkautetaan liikaa älykköjä tuottavana laitoksena

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu