Pitääkö tosiaan suorittaa totaalinen hajoaminen ennekö voidaan ottaa tosissaan? Tottahan se on etten mielelläni ole kovin avoi, mutta eihän täällä koskaan opetettukkaan avointa tunteista puhumista. Siinä vaiheess kun luokanvalvojakin ehdotti minulle lomaa koulusta, täytyy masennuksen jollain tapaa jo näkyä. Lomallehhan sitä mentiin, mutta mikä oli ah niin tukevien läheisteni reaktio?
"lusmu"
"pitäiskö sun pikkuhiljaa alkaa miettimään sitä töihin menoa"
"mähän en tollasta lusmua täällä kattele"
"ompa reilua"
Eli toisin sanoen saan paskaa niskaan koska mieleni on palasina, miksi näen tässä jotain todella väärää?
En toisaalta ihmettele minkätakia aivoni haluavat pitää asiat omassa tiedossaan, kun vastaanotto on tällasta.
"loma aikani" on pikkuhiljaa loppumassa ja kaikki olettivat että nyt olen taas ihan valmis menemään kouluun! no en tosiaan ole ja nyt pohdin pääni puhki mitä pitäis tehä, en kestä olla näiden ihmisten lähellä, vaikka saisinkin vielä olla kotona jos ei muuta paikkaa löydy.
"lusmu"
"pitäiskö sun pikkuhiljaa alkaa miettimään sitä töihin menoa"
"mähän en tollasta lusmua täällä kattele"
"ompa reilua"
Eli toisin sanoen saan paskaa niskaan koska mieleni on palasina, miksi näen tässä jotain todella väärää?
En toisaalta ihmettele minkätakia aivoni haluavat pitää asiat omassa tiedossaan, kun vastaanotto on tällasta.
"loma aikani" on pikkuhiljaa loppumassa ja kaikki olettivat että nyt olen taas ihan valmis menemään kouluun! no en tosiaan ole ja nyt pohdin pääni puhki mitä pitäis tehä, en kestä olla näiden ihmisten lähellä, vaikka saisinkin vielä olla kotona jos ei muuta paikkaa löydy.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Pitää, ketään ei kiinnosta vaikka luhistuisin työpisteelle, kouluun tai vaikka bussipysäkille. Ei työkavareita, ystäviä eikä sukulaisia. Tämä on ainakin oma kokemukseni.
Kun on kunnossa jossa vain istuu paikallaan ja tuijottaa seinää täristen tuntee olevansa todella elämänsä pohjamudassa.
Elämä on laiffii. Todellakin.
Meillä jokaisella on sellainen perusylpeys - ei halua tunnnustaa että ei jaksa. Sinun kai pitäsis nyt vain määrätietoisesti mennä terveydenhoitajalle ym. kertoa että et jaksa ja tarvitset edellenkin apua. Jos voist sanoa suoraan myös kotona, että sinulla on todella paha olla. se on heidän typeryys jos eivät sinua ymmärrä.
Valitettavasti saamasi kohtelu on kovin yleistä. Ihmiset eivät ymmärrä miten hajalla mieli voi olla, jos sikseen tulee.
Et kertonut miten vanha olet. Jos olet täysi ikäinen, niin voisit harkita omaan kämppään muuttoa. Siellä saa ainakin olla rauhassa.
Omasta kokemuksestani voin sanoa ettei duunin teostakaan tule mitään, kun on kunnolla masentunut. Eihän sitä välttämättä pääse edes sängystä ylös - vaikka pääsisi niin ei viitsi.
Tämä mielessä; olisi hyvä jos joku voisi auttaa kun on vaikeaa.
Yleistä on joo, kun tunsi musertuvansa kaiken päälle kaatuvan kanssa ja yritin pyytää ystävältäni että voisin jutella tuli kielto olla yhteydessä.
Sen jälkeen on vain pakottanut itsensä käymään duunissa vaikka tekisi mieli tunkea haulikonpiippu suuhun ja antaa kaiken mennä.
Enää en viitsi keneltäkään mitään pyytää. Terapia ja lääkkeet päällä mutta eipä se juuri tunnu auttavan.
Ainahan sä voit olla meihin "yhteydessä". Miksei terapia ja lääkkeet sitten tunnu auttavan? Mikä mahdollisesti voisi auttaa?
jaa mikä auttaisi? No vaikka pari vuotta ilman ihmiskontakteja. Nyt ei oikein uskoa toisiin ihmisiin tai oikeudenmukaisuuteen löydy. Lääkkeitä otettu useampi kuukausi ja tulokset eivät nyt kauheasti mairittele.
Vähän väliä nousee pintaa vihaa ja katkeruutta tätä maailmaa kohtaan. Yritän kohdistaa sen johonkin...
Mie välitän
Niinpä olen mäkin kuullu nää "hanki harrastus" ja "ota vaan itseäs niskasta kiinni" kommentit. Ne ei oikein tunnu kivalta, kun samalla miettii itsekseen takuuvarmaa keinoa itsemurhaan, tai ainakin laskee otettujen lääkkeitten määrää et jos taas sais ottaa yhden rauhottavan.
Onneks mun edellinen masennusjakso oli niin rankka ( 8 vk psykoosissa sairaalassa) että mun sukulaiset yms ottaa nää jo aika vakavasti, et jos mä sanon ettei pysty ni ne kyl uskoo.
Minun on päivä päivältä vaikeampaa ja vaikeampaa löytää tästä maasta ja varsinkaan tämän maan ihmisistä mitään hyvää. Olen kokenut 33 ikävuoteni ajan suomalaisen kiusaamisen, tylyyden, nöyryyttämisen, häpäisyn, ilkeyden ja kateuden kulttuurin. Traumaattiset koulukokemukseni, vanhempien ero ja painajaismainen uusperhekuvio tekivät elämästäni helvetin jota pahensi se ettei tästä pahasta olosta ole voinut puhua kenellekkään joka kuuntelisi, ymmärtäisi ja osoittaisi myötätuntoa. Kärsin myös jonkinasteisesta ADHD.stä, jonka vuoksi saatan käyttäytyä joskus omalaatuisesti ja keskittyminen on vaikeaa mutta siihen ei uskota. On vain saanut kuulla että: "Ei tämä elämä muillakaan ole helppoa" "Älä valita. monilla muilla on paljon huonommin" "Ota itseäs niskasta kiinni" "Opiskele" "Hanki töitä äläkä makaa" "On se kumma ettei iso mies saa mitään aikaiseksi" Oma masennukseni on ajanut minut sellaiseen tilaan etten jaksa ryhtyä oikein mihinkään enkä ole huolehtinut itsestäni. Pahimmillaan se on johtanut siihen että hampaani on tullut kamalaan kuntoon koska en ole pessyt niitä kun joskus. Peseydyn epäsäännöllisesti ja pukeudun miten sattuu. Tukka kapaamatta ja parta ajamatta. Useat ihmiset ovat väittäneet minulle että olen luova ja herkkä ihminen jolla on taiteellisia lahjoja joita minun pitäisi hyödyntää. Miksi sitten minun itsetuntoni on pitänyt tuhota ja persoona lyödä niin lyttyyn etten usko enää oikein mihinkään. Haluaisin rakastaa ja uskoa hyvyyteen mutten uskalla. Vihaaminen on sitäkin helpompaa. Saan itseasiassa parhaiten unenpäästä kiinni kun fantasioin joistain sangen hirveistä asioista.
Mustaa myrkkyä:
Mulla (35v) on ollut monella tavalla samanlainen kokemus. Kiusaaminen, tylyys ja nöyryytys, häpäisy ja ilkeys ja kateus, keskittymisen häiriö, persoonalisuushäiriöiset vanhemmat, moitteiden kuunteleminen. Luova ja herkkä, lahjakaskin. Romutettu itsetunto. Uskonut rakkauteen ja hyvyyteen.
Mun tarina on vielä onneksi kesken, koska päädyin psykoterapiaan, joka auttoi (ainakin pahimpaan). Aluksi söin lääkkeitä (ei auttanut) ja kävin hoitajilla ja psykiatreilla.
Terapeuttini oli ensimmäinen kerta, kun tunsin saavani jotain, mitä olin aina tarvinnut.
Tajusin terapiassa monta asiaa:
- koulukiusaaminen ja nöyryytys olivat syöneet itsetuntoni, olin niin sanotusti paskana. pääsin terapiassa eroon kiusaamiskokemusten aiheittamasta tuhosta ja rakensin itsetuntoni terapeutin avulla uudestaan
- tajusin että ilkeys, kateus, sekovanhemmat jne. tuhosivat mua koko ajan lisää ja olin entistä enemmän paskana. samalla mulle oli kertynyt ystäviä, jotka kohtelivat myös kuin saastaa. opin terapiassa, että olen niin arvokas, etten enää ota mitä tahansa kohtelua vastaan, koska olen yhtä arvokas kuin kuka tahansa muu. jos minua ei kohdella hyvin, lähden pois. tarvittaessa voin kohdella minua huonossti kohtelevaa myös huonosti: toisia huonosti kohteleva ei myöskään koskaan opi, jos ei anna samalla mitalla takaisin. en ole enkeli vaan ihminen ja saan vastavuoroisuuden nimissä antaa amalla mitalla takaisin. tämä koskee tietenkin myös positiivisia asioita.
- herkkä ja lahjakas olenkin. näistä en ole vielä löytänyt paljonkaan hyötyä itselleni, mutta ehkä niitäkin vielä tulee. luovilla aloilla työskentelevät eivät useinkaan pääse tosin rikastumaan, mutta mulle ainakin oma hyvinvointini on tärkeämpää kuin raha, jolla kerskailla. sitä paitsi vihaan kerskailua muutenkin.
- uskon terapian jälkeen hyväksyvään, kannustavaan ja rakentavaan rakkauteen, jota sain terapeutiltani. äidiltäni en ollut sitä koskaan oikein saanut. koska hän ei osannut antaa sitä oman, hirvittävän lapsuutensa takia. nykyään rakastan äitiänikin, ja suhteemme on parantunut, vaikka hänellä on edelleenkin ongelmia mielenterveytensä kanssa.
- tavallaan odotan, että vanhojen viisauksien kertoman maailmassa esiintyvän asioiden ja ejergioiden (no huh kun tää kuulostaa sekolta...) kaiken kärsimäni jälkeen minulle on tulossa vastapainoksi jotain todella hyvää, onnea, rakkautta jne. eli sitä odotellessa =D
- ja lopuksi vielä tuohon että vihaaminen on helpompaa. harry potterissa ( =D ) sanottiin jotenkin näin: nyt on aika päättää, valitseeko helpon vai oikean tien. hyvältä kuulosti.
Ja vielä se tähän lopuksi, että nykyään tajuan, että on monella henkisen kehityksen tasolla olevia ihmisiä. Suurin osa ihmisistä ei osaa auttaa, koska heitä ei ole siihen opetettu. Sen takia on ihmisiä, jotka sanovat, että "ryhdistäydy" tai "tee sitä ja tätä". He eivät osaa auttaa (ovat ignorantteja tässä asiassa) ja se täytyy vain hyväksyä vaikka pahalta tuntuukin. Sen sijaan onkin hyvä etsiä jostain ihminen (esim psykoterapeutti) joka osaa olla oikeanlainen ja auttaa. On tietysti onnekasta, jos sellainen löytyy, mutta joka tapauksessa sellaisiakin ihmisiä on, jotka osaavat auttaa!!!!
36 vuotta välinpitämättömyyttä ja väheksyntää mittarissa. Ja vastaavan kaltaisia kokemuksia koulusta ja toisista ihmisistä. Viikonloput ja lomat menee juuri kaavalla tuijotan seinää ja odotan että aika kuluisi. Työ auttaa viikolla painamaan ajatukset hetkeksi toisaalle.
Ystäviä 0 ja usko oikeuden mukaisuuteen ja luottamus ihmisiin samalla tasolla.
Kun on oikein masentunut ja ei huvita, ei auta jos sanotaan, keksi harrastus, ota itseäsi niskasta kiinni ym. Ei ihmisen osa ole helppoa. Tuskin teitä lohduttaa sekään, että aikanamme on paljon teidän lailla tuntevia.
Itseäni kantaa elämässä usko että sittenkin emme ole täällä sattuman oikusta emmekä evoluution saattelemana. Jumala on luonut ja tarkoittanut jokaisen meistä elämään ja olemaan iankkaiksesti. Ihminen lankesi syntiin ja sen jälkeen elämään tuli tämä maanpäällinen, onneksi väliaikainen kärsimyksen keikka. Kun löytää sovituksen ja tarkoituksen Kristuksessa, jaksaa tämän läpi tarpoa. Jos ei olis tätä, en jaksaisi varmaan mitenkään. En halua tuputaa teille uskoa, mutta tämä on minua auttanut. En ainakaan ateistina jaksaisi enkä näkisi mieltä ihmiselämässä.
Neuvon fantasioimaan hyviä asioita.
Jos kaipaisin jotain hengellistä olisin varmaankin kirkossa kuulemassa sanaa. Joten kiitos, mutta ei kiitos.
On se kyllä kumma, että jeesustelu on jeesustelijoiden mielestä "ratkaisu" kaikkeen: masennukseen, viinaan ja ties mihin. Voi tsiisus! Kannattaa katsoa vaikka Monty Pythonin leffa Brianin elämä.
Jaa? Mun oma tilanteeni ja mulla on todella vähän ollut mielenterveyden ongelmia elämässäni, oli nuoruudessani lapsena se, että mulla oli vakava anoreksia. Tässä sitten joku hullu mua aina pilkannut kakara alkoi sitä enemmän pilkata minua; vasta myöhemmin tajusin, että olin kadehdittu, koska ei mun himassani puhuttu sen perheestä, mutta sen perheessä puhuttiin mun perheestäni, mitä enemmän olin erikoinen. Ja taas sitten joku sekopää muokkaa mun viestejäni...saatanan ilmaisunvapauden raiskausta. Selvisin siitä tilanteesta ihan hyvin, koska mulla oli niin vahva tukiverkko, mutta voin sanoa, että esimerkiksi masentunut nuori ei selviä uuteen elämään ilman kannustavia aikuisia. Nykyisin ajattelen, että mielenterveyden ongelmat ovat pienempi paha, kuin vakavat fyysiset sairaudet. Kovimman koulun itse kävin siinä, kun jouduin totuttautumaan sytostaatteihin, mutta en väheksy mielen pahoinvointiakaan.
Itselleni se oli ala-ikäisenä tosi rankkaa, että mua kadehttiin niin kovasti; ettei annettu olla oma itseni: aina olin liian sitä ja liian tätä ja liian nätti tai liian vähän nätti ja usein rumakin. En ollut myöskään keskiverto. En koskaan myöskään kilttinä lapsena ymmärtänyt, että mitä vikaa on ystävällisyydessä ja kohteliaisuudessa. Rillipirut rumilukset tehdasduunarin lököpersekararat kiusasi minut lähes hengiltä alakoulussa siksi, kun en ollut sammakonsilmäinen, roikkutukka pitkäleuka ohuthuuli, seinään sulautuva rumilus ei mitään- ulkonäöltäni... Varmaan ohutluuhulet on täällä äänessä, jos joku paskapää käyttää identiteettirikollisuutta ja ensimmäisenä haukkumassa viatonta.
Sanot, että sulla on terapia ja lääkkeet päällä. Voisiko niissä olla jotain vikaa? Itse kävin tietynlaisessa terapiassa kaksi vuotta, mutta se ei auttanut. Tosin terapeutti olisi itse ollut terapian tarpeessa, sillä hän teki itse itsarin.
Lääkitystä on sen sadan yhdistelmän kaltaista. Älä tyydy ensimmäiseen vaihtoehtoon vaan vaadi lääkityksen täsmäämistä niin kauan kuin se AUTTAA!!!
En aio "saarnata", vaan kerron, mikä on minua auttanut. Hae apua heti kun jaksat, vai mitä?
Sellaisia ihmisiä, jotka kannustava, antavat toisten olla sellaisia kuin ovat ja jotka ovat muutenkin rakentavia, on to-del-la harvassa. Mitäänsanomattomia ja välinpitämättömiä ihmisiä on paljon, suurin osa ehkä, ja sitten on tietysti vielä ilkeilijöitä, moittijoita, pahoinpitelijöitä ja henkisen väkivallan ystäviä.
Kannattaa välttää kaikkia muita, paitsi niitä, jotka ovat ystävällisiä, kannustavia ja lämpimiä. Se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta jotenkin se on tehtävä, koska niin kuin sanontakin sanoo, seura tekee kaltaisekseen.
Mukava huomata, että muillakin on samoja ongelmia samassa iässä.
Itseltäni raiskattiin itsetunto huolella kotona ja koulussa
minusta piti tulla äitini loputon narsismin tyydyttäjä.
Ajauduin lopulta sekakäyttäjäksi ja sen jälkeen sain kuulla,
että olen narsisti.
Valehtelematta olen käynyt kaikki napit läpi mitkä "auttaa" masennukseen.
Psygoterapiaan en pääse, koska se kuulemam olisi hyvä... Mutta en voi sinne mennä koska olen narsisti! Taidan tosin ola ensimmäinen narsisti joka
kokee mielipahaa ja huono omatuntoa tahi sääliä muita ihmisiä kohtaa maanosaa katsomatta.
Nyt kun olen jotenkin fyysissesti sairas, olen niin loppu ettei siellä
tunnelin päässä nää enää edes junaa.. Lääkärin mielestä olen vain
masentunut eikä asiaa voi kuulemma auttaa, kun masennuslääkkeet ei maistu. Mutta toivotaan nyt, että tästä joskus vielä noustais.
Sitä haluun sanoa tuohon jumalan tarjoamiseen
joka paikkaan, että olen jo uskossa! Eikä todellakaan auta,
että joku käy joka palstalla jauhamassa Jeesusta...
Wanha suomalainen sanonta sanoo
"tie helvettiin on silattu hyvillä aikomuksilla"
Ja sitä te uskon tyrkyttäjät, juuri te
sysäätte toisen pimeään, vaikka ajatus oli hyvä.
Miten niin et pääse psykoterapiaan? Kyllä sinne käsittääkseni kaikki pääsevät, eivät tietenkään välttäämättä heti, koska terapeutteja ei ole aina vapaana juuri silloin kuin itse haluaisi, mut yleensä kyllä pääsee jos haluaa.
En usko että olet narsisti.
Ja vakka olisitkin, niin kyllä narsistitkin voivat mennä terapiaan, he voivat mennä vaativan (VET) erityistason terapeutille, joka osaa sitten auttaa.
Lääkäri ei tiedä selvästikään, miten masennuksessa autetaan. Lääkkeet voivat vähentää oireita, mutta psykoterapia ns. parantaa.
Kyllä siellä tunnelin päässä on valoa - luota siihen! Minä luotan siihen, että sinä nouset vielä!
masennus on siita kavala tauti ettei se näy päällepain.Sita voi olla niin tuskaisen ahdistunut mutta muu maailma ei huomaa mitään.Loytyy olalle taputtajia :KYLLÄ SE SIITÄ JNE.Itsella tuntuu pönttö räjähtavan.Masennukseen löytyy nykyään hyviä lääkkeitä ja keskusteluterapiakin auttaa.
Ei ketään kiinnosta vaikka kuinka olis pohjalla, kukaan ei voi auttaa. Ja itse pitäs vaan itteään osata auttaa, kukaan muu ei sitä tee. Puhun seinille, ketään ei kiinnosta nähdä.
Ei kiinnosta ennen kuin jotakin peruuttamatonta tapahtuu.
Ja kun tapahtuu niin sitten riittää jeesustelujoita.
Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla.
No, en tosiaan itke ja oon paranoidi skitsofreenikko ja soitan poliisille ja nostan syytteen.
Kun ei mulla ole sitä reinkarnaatiotakaan ja luulit sillä soveltuvasi valtioon ja valtioksi. Mun käsittääkseni vesiposti on tärkeämpi kuin valtio. Sillä tavalla tilkitysti nukkumassa sängyssä, samaa unta nähden.
"Mä näen usein unta Sokoksen liukuportaista. loukkaat perheellisyyttä ja joulua." Mulla on ihan pakotteet näihin uniin säännöllisesti. Mutta mitä sitten?" Ei, edes oikeutta ei ole maaseutu kuntiin.
"Voiko seksillä tilkitä itseään?" Kuinkahan törkeää voi olla elämä, teidän luomanne väestönsuojelu elämä? Siitä paranoidista skitsofreniasta ei ole mitään haittaa normaalille arjelle, *kun on jo MT-halvaukset jo käytössä*.
"Kapitalismittako vetelet taas jotakin omaa unimaailmaasi muille."
Kaikki törkeä on Jumalkäsityksen ulkopuolella.
Jatkaisit mielelläsi sukupuolieristyksiä, koska yhteiskunta, sääntö ja oikeudenmukaisuus ovat kirkkosi.
vakavamielinen hyväksyy kuoleman, liian herkkä ei sitä pysty käsittelemään, on liian suuri järkytys että vanhemmat kuolee. Ei saa olla liian herkkä. Älä mene kouluun jos se on kusipäitä töäynnä. Ei kukaan voi pakottaa, ei edes vanhemmat. Viisas vanhempi opettaa tai koutsaa vaikka yksin, koska tietää että koulun kusipäitä ei kukaan kurita. Lapsena ei edes tied, että mitään ei ole pakko!!!!! Ei ole pakko edes elää tai syntyä "uudestaan."