M Peltomaan uusin: Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan

Joskus lukiessa hiipii mieleen synkkä epäilys: Miksi tämä on kirjoitettu ja vieläpä kustannettu?
Marianne Peltomaan Ja minä irrotan sinusta kaiken kuonan, Schildts 2011, on juuri tämmöinen teos. Nopea taustatutkimus paljastaa Marianne-tädin istuvan kustantamossa kuukausipalkalla, tosin oppikirjapuolella. Jotain kai pitää palkkansa eteen tehdä. Valitettavasti.
Peltomaan päähahmo, poliisi Vera Gröhn jää verettömäksij ja kuivaksi tyypiksi. Poikakin on, ei juuri näy ja työtoverit seikkailee nimillä lätkäistyinä ihmiskuorina murhapolttoja selvittämässä. Juonenkehittelyyn Peltomaa on heittänyt mausteita roppakaupalla. On menestyvä, toisiaan huijaava pariskunta, koira, pyromaani, pelivelkoja, skitso tyttöystävä, manipuloiva konkurssiyrittäjä ja sekalaisia sukulaisia. Hahmojen mielenliikkeet heilahtelevat kuin murrosikäisellä ja kaikkinainen uskottavuus puuttuu. Lauttasaaressa ja Hakaniemen rannoilla liikutaan sen verran, jotta lukija juuri ja juuri uskoo kirjoittajan joskus käyneen paikalla.
Monen naisdekkaristin helmasyntiin, jokaisen vaatteidenvaihdon kuvaamiseen, Peltomaa ei syyllisty. Ruokaa toki värkätään, kohtalokkain seurauksin. Vai oletteko kuulleet tuleen syttyvästä salaatista? Aina oppii uusia murhaustapoja kun kyllin lukee.
Peltomaan lauserakenne tökkii, kuin kuuntelisi Anni Sinnemäen monologia. Liekkö syy kääntäjän, siihen en ota kantaa.

Enpä suosittele, paitsi jos vaihtoehtona on EUn perustuslain läpilukeminen.