Savonlinnassa lienee keksitty rahantekokone, Sampo.
Mitään muuta selitystä en keksi sille että tänne ei kaivata yrittäjiä ja siten työpaikkoja eli palkkatuloja.
Harvoimpa demarit niitä yrityksiä (eli työpaikkoja) perustaa mutta heitä vaan kannatetaan vaikka viimeiseen nälkäkuolemaan asti.
Sääliksi käy nuoria jotka joutuvat muuttamaan työn perässä aina pois paikkakunnalta.
Itsestä ei ole niin väliä, vuosi vielä ja eläkkeelle.
No jokainen tavallaan.
Mitään muuta selitystä en keksi sille että tänne ei kaivata yrittäjiä ja siten työpaikkoja eli palkkatuloja.
Harvoimpa demarit niitä yrityksiä (eli työpaikkoja) perustaa mutta heitä vaan kannatetaan vaikka viimeiseen nälkäkuolemaan asti.
Sääliksi käy nuoria jotka joutuvat muuttamaan työn perässä aina pois paikkakunnalta.
Itsestä ei ole niin väliä, vuosi vielä ja eläkkeelle.
No jokainen tavallaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Savonlinnalaisten rahantekokone on keksitty. Se on juhlakausi kesällä.
Kun kesällä kuukauden ajan kunnolla rahastaa, 11 kuukautta voi lorvailla.
Tämä savonlinnalaisen elämän periaate näkyy kaupungin keskustassa. Torin laidalla ei ole saatu edes lohiravintolaa pinnalle.
Kenenkään silmään ei pistä puolihukusissa oleva ravintola!
Mutta annas olla, kun juhlakausi alkaa. Ravintola on pinnalla rahastamassa taas turisteja!
Mistäs noin hyvvää kesäpalkkaa saap jotta sillä koko vuuven opiskelut ja elämiset ja bailaamiset maksaa.kyl minäki tuommosella ansiolla kesän oon töissä jos sillä muun vuuven elättää ja saap matkustella etelään sekä bilettää.ei tunnu ihan realistiseltarahotusmuodolta.
terveisin. jonna
rahasta kun siellä ei ainakaan iltaisin käy oikeastaan kukaan. Ihmettelen ja epäilen, kuinka yritys voi yleensäkään toimia kannattavasti.
Kaupungin yrittäjäystävällisyydestä yleensä on pakko sanoa että pikkuvirkamiehet yrittävät kusettaa kateuksissaan esimerkiksi tarjouskilpailuvaiheessa paikallisia pienyrittäjiä eivätkä ymmärrä mistään muusta kuin urakan kokonaishinnasta, mitään. Eli eivät siis pysty vertailemaan urakoiden sisältöä. Tunnen itsekin ainakin yhden alansa kokeneimmista yrittäjistä joka on hävinnyt säännöllisesti Savonlinnassa urakkakilpailut aivan mitättömillä marginaaleilla, ja mikä pahinta, usein huijareille. Kapealla sektorilla yrittäjät tuntevat kyllä kilpailijansa ja niiden työtavat moraalin. Mutta savonlinnalainen virkamies ei ymmärrä tällaisista asioista yhtään mitään. Tuntemani yrittäjä maksaa muuten veronsa tällä hetkellä muualle, ihan piruillakseen. Eikä tule jatkossakaan kartuttamaan kaupungin kassaa veroillaan
Käypä katsomassa. Siellä se torin rannassa on! Talven upoksissa - kesällä pinnalla!
En niinkään perusta puolueista mutta listatkaappa mielessänne, tai paperille vaikka 10 Savonlinnan työllistävintä yritystä jotka ovat yksityisen henkilön perustamia ja omistamia.
Listaan tulee muutama kauppa (vaikkakin ketjuuntunut mutta kauppias on yksityinen) Jokunen rakennuskiike, jokunen kuljetusliike sekä joku muukin vielä.
En tunne uusiomuuttajana kaikkia taustoja mutta näin se kuitenkin on, minkään näiden yritysten perustaja/johtaja ei ole demari.
Demareitakin tosin tarvitaan palkansaajapuolen asioita ajamassa mutta niin kauan kun porvarit eivät ole niitä palkansaajien työpaikkoja perustaneet ei demareillakaan ole tarvetta ainakaan päättävissä elimissä eikä edustoissa.
Ihmiset tarvitsevat työtä, ei sympatiaa, jolla he itse kustantavat leipänsä sekä sirkushuvinsa sekä kartuttavat verokirstua.
Nythän on niin että yksityisyrittäjät,etenkin yleisön palveluksessa olevat eivät tunnusta mielellään mitään väriä,vaan onhan heillä mielipiteensä asioista,ja työväestöhän heitä ns. elättää.Ainahan yrittäjällä menee paremmin,jos ostovoimaa on enemmän,eli rahvas voi hyvin.Ajatteleppa sitä.Eli hulluahan se olisi olla näyttävästi demari,tai mikään muukaan.Vaikka onhan niitäkin yrittäjiä,jotka tunnustavat politiikkansa suunnan,mutta samalla näin karistavat asiakkaita.Neutraali on diplomatiaa.
Hei mitä välii kuka on missäi. Nythä alkaa savonlinnasa hyvät ajat. Työtä ei tarvihe tehä kun J Batman hoitaa hommat kotia. kaikki pääsee toimintakeskukselle töihi ja saavat 9 euroo työttömyyspäivärahan (jonka suuruutta Batmanni ei varmaan vieläkään tiijä) oikeista töistähä kaikki tulot männöö vaan veroina ja kässiin jää känsät palkaks.
Ylioppilas Batman tietää työttömyydestä kaiken, sillä hän joutui olemaan tet-harjoittelijana 4 vuotta ja NYT hänellä alkoi oikea työ...
sinä joka huhtikuussa Batmania haukuit, hän oli 'oikeassa työssä' yhteiskuntakonsulttina eräässä suuressa suomalaisessa IT-yhtiössä. Eipä hän sielläkään mitään saanut aikaan.
B kannattaa ja vastustaa yhtäaikaa aikaa samaa asiaa, yrittämistä.
Olet ymmärtänyt asioita hieman väärin. Politiikka perustuu vain harvoin oikean hyvinvoinnin tai hyödyn tavoitteluun, poislukien omat etuisuudet. Äänestäjät äänestävät siten kuten ne on kotona opetettu. Olipa nykyinen elämänmuoto mikä hyvänsä kannatetaan sitä puoleuetta jota isä ja äitikin on soomannin luottamusmiehen taholta opetettu. Muuttuvia tekijöitä ei edes ajatella.
Pyrkyripoliitikot tietävät tämän ja asettuvat sellaisen puolueen asiamieheksi jolla tietävät olevan eniten soveliasta äänestäjämassaa piittamatta varsinaisesta kehitystarpeesta tai välttämättä edes omasta pohjimmaisesta mielipiteestä. Eduskunnan ryhmähuoneessa sitten päätellään asioiden linjaukset silläviisiin että puolueen kannatus eli oma leipä on turvattu. Kansanedustajan palkalla ja eduilla on helppo olla mitä mieltä vaan kun köyhyys ei kuitenkaan osu omaan nilkkaan.
Kunnallispoliitikot sitten matkivat 'isompiaan' oikeiden kehityspäätösten ja tekojen sijaan myydään omaisuutta ja otetaan surutta velkaa että kaupungin kulut saataisiin jotenkin peitetyksi sillä eihän niitä itse tarvitse maksaa. Pääasia on että itse saa isompaa palkkaa kuin naapuri tai ainakin on isomman vallan hantaakissa vaikka toiminta veisi kuinka metsään.
Hyvä kirjoitus. Ketä pidit pahimpana pyrkyrinä näissä vaaleissa?
Vaalien pahin pyrkyri oli Teuvop V Riikonen.
Teuvo änkesi mukaan kaikkiin mahdollisiin vaalitentteihin, vaikka ei pyydetty mukaan ja ilmoitti olevansa käytettävissä opetusministeriksi, vaikka vaaleja ei vielä ollut edes käyty!
Jo neljä vuotta sitten Teuvo kampesi piktäaikaisen kristillisdemokraattien Tauno Pehkosen omalta ehdokastieltään.
Pää tuli molemmissa vaaleissa vetävän käteen, kun tie nousi pystyyn!
Kyllä ne vihreät olivat pahimpia pyrkyreitä, Järvinen etunenässä.
Kun Savonlinnassa asuu tarpeeksi kauan, niin siitä saa tarpeeksi... eli jotain rikkautta se on tuonut eli SAMPO toimii.
Savonlinnassa on kyllä pahasti mätää monella sektorilla. Sosiaalitoimisto ja työkkäri ahdistelee ihmisiä ja heikentää heidän taloudellista tilaa järjettömillä karensseilla. Ihankuin työpaikkoja sillä tehtäisiin.
Kuka jää hoitamaan vanhentuvaa väestöä kun kohtelu on huonoa varsinkin 20-35-vuotiaille virastoissa. Kyllä ne maahanmuuttajat kai sitten tulevat sinne vanhainhoitopaikkoihin tekemään ilmaiseksi kun omat nuoret karkoitetaan pois. Kyllä se kolahtaa vielä teidän vanhempienkin nilkkaa nämä päätökset ja nuorien aikuisten pompottelu.
Työkkärihän ahdistelee aina ihmisiä. Siellä ei ymmärretä työelämän realiteetteja; koulutusta, tarjottavaa työmatkaa tms. yhtään vaan yritetään päteä oman tuolin pöngittämiseksi ja hajueron tekemiseksi itsensä ja työttömän paskan välille.
En tiedä mitä noihin turhaakin turhempiin virkoihin vaaditaan muuta kuin tutunkauppaa tai muita suhteita.
Koulutukseksi kuitenkin vaikuttaa riittävän sikafarmarin vaimon tutkinto ja sillä voikin sitten kyykyttää ketä tahtoo.
Erikoista sinällään että työnantajapalvelun puolella virkailijat ovat kuin eri maailmasta. Siellä ei vittuilla eikä olla asiattomia. Senkin puolen olen kokenut.
Työkkäri on rividemarien suojatyöpaikka. Mitään muuta virkaa työkkärillä ei ole. Vai onko joku saanut työkkärin kautta töitä, siis muualta kuin veronmaksajien rahoilla ylläpidettävistä tempputyöllistämislaitoksista?
Savonlinnan kaupungin prioriteetti on ympäristönsuojelu. Työllisyys ja talous ollaan valmiita uhraamaan punaviherideologian alttarilla. Tiedän tämän kokemuksesta.
Tällä hetkellä parasta bisnestä on maahanmuuttajien koulutus, koska valtio tukee sitä avokätisesti.
Miksi kukaan ei ole sitä Savonlinnassa aloittanut?
Maahanmuuttajat eivät tarvitse koulutusta, he ovat valmiita huippuosaajia, etkö tätä tiennyt?
Aivan koska kirjoittaakkaan eivät osaa omaa kieltäänkään.
Savonlinnan kristillinen opisto on aloittanut. Saa varmaan hilloa kivasti.
Ahaa... tuota en tiennytkään. Hatunnosto valtionavun alaiselle "lypsykoneelle".
Olen nähnyt tämän käpykylän touhun liian kauan. Backman meni taas eduskuntaan häärimään.. tässä kaupungissa on aina ollut liikaväestöä. Ja täällä koulutetaan suoraan työttömäksi. Sitten kun ei mene paskahommaan, niin tulee karenssia.. Savonlinnassa ainakin työllistyy työkkärin ja sossun tätit ja sedät. Oikeestaan on ihme, että kuka tänne vielä jää..