Tälleen iltaisella hän usein hiipii mieleeni, kun on rauhallista aikaa ja voi olla ajatuksineen rauhassa. Koskaan en ole ketään muuta kohtaan tuntenut näin, ja vielä näin vähällä tuntemisella. Joka kerta kun kohdattiin, tunsin sen: tuossa on se ihminen, se nainen kenen kanssa minä haluan jakaa kaiken. Mietin mitähän hänelle kuuluu. Toivon että on onnellinen. Mutta jo kerran pakit saaneena tajuan antaa rauhan.
Pidin hänestä henkilönä, persoonallisuudestaan, siksi ehkä ei ole helpolla mielestä lähtenyt.
Pidin hänestä henkilönä, persoonallisuudestaan, siksi ehkä ei ole helpolla mielestä lähtenyt.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sinä onnekas. Minä sain häneltä pakit varmaan viisi kertaa. :)))))
millä tavalla teit aloitteen?
Kyllä hän oli minun jo aiemminkin huomannut pitävän itsestään, mutta joskus tekstarilla sitten myös kerroin tämän.
Samat on tuntemukset täälläkin....usein mielessä on mies jota kohtaan tunsin sen oikean rakastumisen tunteen. Muistelen kaiholla,en voi tuntea vihaa vaikka kaikkea selvisi vielä pitkänkin ajan jälkeen erostamme. Hän löysi rakkaansa toisaalta ja se on hyväksyttävä ja toivonkin että elämänsä on tasapainossa ja on onnellinen. Ilta on monesti sitä aikaa kun muistelee ja perjantai-illat vielä enemmän koska silloin sain hänet luokseni vikonlopuiksi koska asui kauempana. Hyvänä muistona muistelen sitä aikaa elämästäni.
Saako udella, mikäli siis nyt tätä ketjua vielä luet, minkä ikäisistä henkilöistä tässä on kyse?
Alle kolmen kympin.
Onko toinen teistä nuorempi, vai oletteko saman ikäisiä? Kirjoituksesi kuulostaa niin tutulta. Toisaalta en usko, että hänellä (miehellä..) enää mielessä ainakaan noin paljoa pyörisin. Enkä kyllä usko siihenkään, että hän tänne kirjoittaisi. Itsekin melkeinpä vahingossa näitä keskusteluja luin ja tuo tekstisi kuulosti liian tutulta. Taitaa silti kuulostaa tutulta joka toisen lukijan mielestä.
Sanoit kertoneesi hänelle tekstiviestillä pitäväsi hänestä, oletko muuten ollut tekemisissä hänen kanssaan kuin tekstarein?
3 vuotta kohta kulunut ensi näkemisestä. Mielessä edelleen eräs ihminen. Toki elämäni kuluu omalla radallaan toisaalla, mutta siellä hän edelleenkin kummittelee, ajatuksissa. Tiedän kaiken olevan turhaa, mutta saanen kai pitää edes ajatuksen hänestä itselläni.
3 vuotta myös,hän teki kyllä suuren vaikutuksen minuun,olen monta kertaa miettinyt,että miksi ei tavattu aikaisemmin,miksi vasta nyt,kun kaikki on myöhäistä.
vaikutusaika on kolme vuotta sitten alkaa helpottaa, etkä enää edes muista koko ihmistä.
Siis minulle pitäisi tulla dementia, ennenkuin tämä ihminen häviäisi mielestä kokonaan. Haloo, sen suurempaa draamaa tekemättä, hän nyt vain oli/on "tapaus" joka jää ikuisesti mieleen. Toiset jäävät, toiset ei.
Lupaatko.Että alkaa helpottaa.
Kolmen vuoden vuosipäivä lähestyy. Sittenkö tästä tunteesta pääsee eroon?
Lupaan, saat tulla lyömään nuijalla ellei helpota. Syvästä kiintymyksestä toipuminen vie arviolta kolmisen vuotta sitten helpottaa ja alkaa katselemaan elämää taas uudella mielenkiinnolla. Tunteet hälvenee, mutta muisto ei.
haistakaa paska
paskas ite.
Huh, jos häneltä saisin kuulla tuollaista, en voisi muuta kuin uskoa "siihen oikeaan". Joskus oli puhetta siitä ja hän puhui pariinkin kertaan, että tunnun oikealta, oikeammalta kuin joku muu... Harmi, etten tainnut ottaa sitä tarpeeksi tosissani..
Ja kyllä, edelleen ajattelen häntä, erityisesti jos sattumalta häntä näen. Mielessä pyörii ja joskus kaduttaa tekemäni valinnat ja mietin, olisinko tälläkin hetkellä hänen kanssaan.
Jokos aloittaja on selvittänyt, onko itse myös tuolla naisella mielessä? ;)
En ole selvittänyt, aloituksessahan totesin että annan hänen olla rauhassa. Positiivinen yllätyshän se olisi jos ajatuksissaan kävisin. Nelikirjaimiselle naiselle.