Vihdoinkin tuo pahennuksen pömpeli häipyy kulttuurirannasta, ruoppaustyöt on tehty, eikös se siihen tarkoitukseen alunperin ole rakennettu?
Huvittaa tuo joht. W,V, Raitolammen kitinä päivän lehdessä.
Aikoinaan lautan ulkonäköön puuttuvia suunnitelmia oli joitakin, myös julkaistiin. Kaikki olivat enempi tai vähempi epäonnistuneita ehdotelmia.
Itse Raitolampi totesi osapuilleen seuraavasti asiasta. (Lainaus ei sanatarkka)
Minua ei kiinnosta niin tippaakaan, miltä lautta näyttää, kunhan se tuottaa rahaa:
Niin että turha on itkeskellä perään. Olisi pitänyt ryhtyä ajoissa kohentelemaan lotjan profiilia.
Kelluvana alustana siitä olisi voinut naamioida minkä tahansa viihtyisän ja rantaa koristavan laitteen, mutta rahan uhraaminen sen kosmeettiseen ulkonäön parantamiseen ei arvoisaa yrittäjää edes kiinnostanut!
Eivät karseat tekopalmut parantaneet asiaa, päinvastoin!

Vastaukset 16
Vanhimmat
MISSÄ ON KULTTUURIRANTA??
EI HELVETTI KAIKKEA KANS...
SITÄ SAA LUKEA..
lAUTTA ON AINOA JOKA ON SAANUT IHMISIÄ RANTAAN NS. NORMAALI-ILTOINA.
POIS LUKIEN JAZZ JA SILAKKAMARKKINAT.
Älä unohda jokaviikkoisia lahnamarkkinoita.
miksi yrittäjän ei sitten anneta myydä tuotteitaan jos kerta tuottaa rahaa?
vai onko kyseessä kilpailijan savustaminen rannasta pois että omassa kusilotjassa saa myydä enemmän?
toivottavasti lautan tilalle tulee jokin toinen lautta sitten!
Täytyisi olla Suveksen tai Hannuksen sukua. Johan saisi "yrittää". Ja vielä yritysrahaakin lisukkeeksi.
Mutta se on hyvä että tuo vanha paskanpumppaamo häipyy tuosta ikkunan ja joen välistä. Jospa se järjetön metelikin hiukan himmaisi. Jazzia on vain vähän toista viikkoa ja silakkamarkkinat kestää viikonlopun. Tuo perkeleen ruosteläjä on huutanut kaikki lämpimät kesäkaudet jo vuosien ajan.
Vai on "yrittäjä" viemässä sitä Turkuun. Ei kuuna päivänä sitä ihmettä nähdä että Turku sallisi tuollaisen pumppaamon siihen rantaa pilaamaan.
Maanteitse tampereelle oli toinen vaihtoehto. Voipi olla että manselaiset eivät kauhiasti välitä tommosesta rupisesta loyjasta. Kuljettaisi lautan kuuminaisiin, on tutummat maisemat!
Kun muutin Poriin, ajattelin heti, että on kiva lautta. Mutta mitä nyt kuulen.?
Eikö sovi Poriin suurkaupunkien meininki? Olisi ollut tuossa sillan pielessä tosi mukava poistäytymispaikka. Kulttuuria viimeisen päälle, mutta ei ymmärretä omaa etuaan näemmä.
Koska tori hävitetään? Ei siellä kukaan käy.
Kyllähän se on selvä tosi asia että tuo lautta o on ollut vain juottola, metelintuottaja ja maisemanpilaaja koko sen olemassaolonsa ajan jonka tuossa jokirannassa on ruostunut. Se on hirvitys eikä mitään kulttuuria.
Cafe Jazz on kulttuuria vaikka siellä soitettaisiin humppaa.
Totta! Siellä myydään edullisempaa oluttakin kuin katetussa naapurissa.
Monopoli kunniaan :)
Myydäänkö tota Monopolia vielä? Mun mielestäni Jallukin on parempaa.
Jos oluen hinta on kritiikkisi juomapaikan valintaan niin tule Heikkilään, Täällä on olut halpaa ja piluakin saa tosi helposti. Kyltyyrin ja seksin nälkä tyydyttyy samalla kerralla,
Tuo ensimmäinen on tietysti se kuuluisa krokilasin korkuinen, mutta tuo toinen ... pilu aki. Se täytynee olla juurikin jotain jazziin liittyvää monopolia tai sitten tässäkin on kyse tuosta paremmasta Jallusta.
Lautta kunniaan :)
Missä siellä heikkilässä pillua saa? Ei edes näe kun karvanaamoja ympäri tiskiä ja möly on suurempi kuin apinalaumassa.
Älä puhu paskaa kun sulla ei oo peltoakaan.
Missä siellä heikkilässä pillua saa? Ei edes näe kun karvanaamoja ympäri tiskiä ja möly on suurempi kuin apinalaumassa.
Tilanne ei siis muutu kohdaltasi mihinkään suuntaan. Mölyä piisaa mutta pillua et saa edelleenkään. Hyvinhän se näyttää menevän.
Mikä heikkilä?
http://www.satakunnankansa.fi/cs/Satellite?c=AMArticle_C&childpagename=SKA_newssite/AMLayout&cid=1194675390578&p=1194613459185&pagename=SKAWrapper
"Syy Lautan häätöön on sen rumuudessa, mutta Raitolampi ei ymmärrä, miksei hänelle anneta tilaisuutta remontoida Lauttaa katseenkestäväksi ja ympäristöön sopivaksi.
– Olen itsekin sitä mieltä, ettei Lautta ole kaunis. Mutta samat virkamiehet, jotka nyt ovat sitä mieltä, että se pitää häätää rumuuden takia, päättivät alun perin siitä, miltä Lautan pitää näyttää. Itselläni oli erilainen visio ulkonäöstä, mutta virkamiehet valitsivat Lautan lamput ja väritkin, Raitolampi paljastaa."
Ota selvää faktoista ennenkuin avaudut.