Koirien tutustuttaminen

Hopealapsi

Olen viemässä vuoden ikäistä kääpiövillakoiraani tutustumaan ystäväni länsiylämaanterrieriin. Tarvitsisin vinkkejä miten toimia.

Villakoirallamme ei ole aikaisemmin ollut koirakavereita ja kävelyllä se usein murisee ja uhittelee muita koiria. Koulutuksen myötä uhittelua on onneksi saatu hieman vähennettyä. Ystäväni koira on seurallinen ja kiltti, joten ajattelimme, että ei olisi haittaa yrittää tutustuttaa koiria. Ensisijainen tavoite olisi saada meidän villakoira huomaamaan, että muut koirat eivät ole uhka.

Eihän tuosta tutustumisesta välttämättä mitään tule, mutta yrittää aiotaan :) Vähän jännittää, enkä tiedä miten olisi paras toimia. Oletan, että aluksi meidän koira pelkää ja alkaa uhitella ystäväni koiraa. Miten minun silloin pitäisi toimia? Olisiko hyvä esim. komentaa koira istumaan paikallaan ja kiinnittää sen huomio minuun toisen koiran sijaan? Kannattaako koiraa kehua, jos se haistelee tai leikkii toisen koiran kanssa, vai häiritseekö silloin koirien seurustelua?

Kiitos jos keksitte jotain vinkkejä! :)

21

446

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • perheen isä

      Tietenkin riippuu koirien sukupuolesta ja iästä. Älä kehu älä puut ihan pienestä.
      Jos jotain ropsahtaa, niin se on hetkellistä. Jos jatkuu pitempään kähinät, niin näistä ei ole kavareiksi. Sen näkee aika nopeasti.

      Pääasia, että tätä kohtaaminen tapahtuu vapaana ja mielellää, "ei kenenkään maalla"..varsinkaan ei terrierin.

      • Mieluummin

        suosittelen ensitapaamista kuitenkin hihnassa. Jos koirat vapaana alkaa tapella niin siinä on silloin omistajilla aika kusiset paikat. Jompi kumpi voi lähteä litomaan pitkällekin. Tai saada vakaviakin vammoja jos tappelu syntyy. Tärkeintä on saada pidettyä koirat kontaktissa ja se onnistuu varmimmin hihnalla. Näin voi puuttua ongelmaan ajoissa.

        Jos kaikki näyttää menevän hihnassa hyvin, niin sitten voi jo paljon huolettomammin päästää koirat leikkimään keskenään.

        Eli molemmat koirat hihnaan ja ensitapaaminen ulkona,

        Tapaamisessa tulisi varoa sitä ettei kiristä hihnasta(erit. jos toinen ärhäkkä), ja että missään tapauksessa eivät hihnat pääse solmuun. Eli omistajat tanssii vaikka ripaskaa koiriensa ympärillä.

        Omistajien oma rentous on myös erittäin tärkeää sillä hihnasta välittyy kaikki jännitys kuin sähköjohtoa pitkin koiralle. Eli pitäisi pyrkiä luomaan koiralle tunne siitä että kaikki menee hyvin ja uusi tuttavuus on hyvä tyyppi. Mielestäni voi koiralle puhua ja kehua sekä ohjata sitä oikeaan suuntaan.

      • perheen isä
        Mieluummin kirjoitti:

        Koirat kuitenkin käyttäytyy hihnassa erilailla kuin vapaana. Vapaana haetaan luontaista käyttäytymistä eleineen ja hihnassa asiat on aivan toisin. Hihnassa tulee helpommin vääriä tilanteita, kun ollaan "kaskyn alla" ja se luontainen käytös ei pääse esille.

        Ymmärsin, että tätä ap.koiralleen hakeen. Luontaista käytöstä muiden koirien kautta ja sitä ,mikä siihen kuuluu. Se käytös onnistuu vasta kun koira tätä pääsee opettelemaan.

        Tuskin noin pienten koirien kanssa yleensä mitää vakampaa pääsee tapahtumaan, mutta täytyy aina olla varautunut ja hieman tietää mitä tehdä jos kaikki ei mene toivotulla tavalla, tai tulee muita äkkinäisiä käänteitä.
        Isojen koirien kanssa menettelisin eritavalla.

        Yleensä meteli on kovempi ja kuulostaa pahemmalta, kuin mitä on, jos kähinää tapahtuu.

        Koko pakkaan vaikuttaa myös koiran ja omistajanvälinen suhde.
        Eli miten omistaja suhtautuu mihinkin tilanteeseen ja mikä vaikutus tällä on koiraan. Sitä emme tiedä.

        Jokainen tekee asiat tavallaan.

      • joopajoo..
        Mieluummin kirjoitti:

        suosittelen ensitapaamista kuitenkin hihnassa. Jos koirat vapaana alkaa tapella niin siinä on silloin omistajilla aika kusiset paikat. Jompi kumpi voi lähteä litomaan pitkällekin. Tai saada vakaviakin vammoja jos tappelu syntyy. Tärkeintä on saada pidettyä koirat kontaktissa ja se onnistuu varmimmin hihnalla. Näin voi puuttua ongelmaan ajoissa.

        Jos kaikki näyttää menevän hihnassa hyvin, niin sitten voi jo paljon huolettomammin päästää koirat leikkimään keskenään.

        Eli molemmat koirat hihnaan ja ensitapaaminen ulkona,

        Tapaamisessa tulisi varoa sitä ettei kiristä hihnasta(erit. jos toinen ärhäkkä), ja että missään tapauksessa eivät hihnat pääse solmuun. Eli omistajat tanssii vaikka ripaskaa koiriensa ympärillä.

        Omistajien oma rentous on myös erittäin tärkeää sillä hihnasta välittyy kaikki jännitys kuin sähköjohtoa pitkin koiralle. Eli pitäisi pyrkiä luomaan koiralle tunne siitä että kaikki menee hyvin ja uusi tuttavuus on hyvä tyyppi. Mielestäni voi koiralle puhua ja kehua sekä ohjata sitä oikeaan suuntaan.

        Älä suosittele noin "asiantuntevasti" tuollaista paskaa.:)
        Ei missään nimessä hihnassa tutustuttamista.

      • Ja sinäkö sitten
        joopajoo.. kirjoitti:

        Älä suosittele noin "asiantuntevasti" tuollaista paskaa.:)
        Ei missään nimessä hihnassa tutustuttamista.

        otat vastuun siitä jos aloittajan tai toisen osapuolen koira pakoon sännätessään juoksee auton alle? Tai osallistut etsimiseen kun toinen säikähtää ja juoksee peloissaan toiselle puolelle kaupunkia ja eksyy viikoiksi ties minne? Sinäkö se olet joka maksat eläinlääkärikulut jos/kun syntyy vammoja välien selvityksestä? Vai onko se kenties joku muu kuin sinä?

        Jos vastaus on joku muu kuin sinä, jätä idiootit kommenttisi väliin.

        Oikea järjestys on ensin hihnassa ja sitten vasta vapaana!

      • joopajoo..
        Ja sinäkö sitten kirjoitti:

        Heh....älä esitä noin uusavuttoman typerä kommentteja :):)

        Oikea järjestys on AIDATULLA alueella vapaana tutustuttaminen.
        EI missään nimessä siis hihnassa !

      • Hei kamoon!
        joopajoo.. kirjoitti:

        Heh....älä esitä noin uusavuttoman typerä kommentteja :):)

        Oikea järjestys on AIDATULLA alueella vapaana tutustuttaminen.
        EI missään nimessä siis hihnassa !

        Kai sää nyt jumankekka itsekin ymmärrät että kaikilla ei ole aidattua pihaa? Ei siihen auta mitkään uusavuttoman kommenttisi. Typerys!!!

      • mäk millan
        Hei kamoon! kirjoitti:

        Kai sää nyt jumankekka itsekin ymmärrät että kaikilla ei ole aidattua pihaa? Ei siihen auta mitkään uusavuttoman kommenttisi. Typerys!!!

        voi jumankekka ei kai kukaan halua toisen pihassa tutustua. Menkää koirapuistoon tai johonkin missä on mahdollista. typerys.
        helvetti noita millanteinejä

      • joopajoo..
        Hei kamoon! kirjoitti:

        Kai sää nyt jumankekka itsekin ymmärrät että kaikilla ei ole aidattua pihaa? Ei siihen auta mitkään uusavuttoman kommenttisi. Typerys!!!

        Mistä näitä älypäitä oikein tulee :):)

        Koirapuistoon pääsee , ilman että tarttee omaa pihaa alkaa tän tutustuttamisen takia aitaamaan :):)

        Yrittäkää nyt vaan ymmärtää että se HIHNASSA tutustuttaminen on erittäin huono idea.

      • Niinpä joo

        Olette te nykyajan kakarat tavallisen fiksuja. Ei kai sitä nyt yhteen helvetin tutustumistilaisuuteen todellakaan lähdetä minnekään 50 kilsan päässä sijaitsevaan lähimmä kaupungin koirapuistoon. Eihän? Ja kenties taksillakos ehdotatte että pitäis mennä? Paikkaan jossa yleensä on valmiiksi 10 koiraa ja saman verran sekopäitä omistajia. Paikkaan joka on tautien ja sairauksein tyyssija.

        Kun saman homman voi tehdä pihalla ja hihnassa varmistaen koirien turvallisuuden? Kyllä näiden vänkääjien vuoksi tässä kallistuu väkisinkin koira-ajokortin kannattajaksi... Ihan selvästä asiasta yritetään väkisin tehdä jotain rakettitiedettä. Vai vielä vapaaksi?

      • joopajoo..
        Niinpä joo kirjoitti:

        Taidat olla aika Tampio :):)

        Usko jo : EI HIHNASSA tutustuttamista .

      • vai rakettitiedettä
        Niinpä joo kirjoitti:

        Olette te nykyajan kakarat tavallisen fiksuja. Ei kai sitä nyt yhteen helvetin tutustumistilaisuuteen todellakaan lähdetä minnekään 50 kilsan päässä sijaitsevaan lähimmä kaupungin koirapuistoon. Eihän? Ja kenties taksillakos ehdotatte että pitäis mennä? Paikkaan jossa yleensä on valmiiksi 10 koiraa ja saman verran sekopäitä omistajia. Paikkaan joka on tautien ja sairauksein tyyssija.

        Kun saman homman voi tehdä pihalla ja hihnassa varmistaen koirien turvallisuuden? Kyllä näiden vänkääjien vuoksi tässä kallistuu väkisinkin koira-ajokortin kannattajaksi... Ihan selvästä asiasta yritetään väkisin tehdä jotain rakettitiedettä. Vai vielä vapaaksi?

        Omistatko Urpo omaa koiraa ?
        En usko kun niin kovasti vänkytät tuota hihnassa tutustuttamista. :):)

    • Hopealapsi

      Hyvä pointti... Terrierin kotiin oli kyllä tarkotus mennä, enkä tiedä onko muuta vaihtoehtoa. Mutta tämän terrierin kotona on kyllä ennenkin käynyt muita koiria, eikä se ole mitenkään ärhäkästi puolustanut reviiriään niitä vastaan.

    • rennosti vaan

      Jos ulkona olisi aitaus tai muuten turvallinen paikka, niin irralleen molemmat yhtäaikaa. Sitten sinä et häslää mitään, etkä jännitä pinkeenä, vaan yrität olla rento ja vapaa, ettei koira vaistoa, että tässä on nyt jotain outoa. Katsele vaikka näkyykö muuttolintuja. ;) Olette hiljaa ja annatte koirien rauhassa tutustua. Yleensä tapaamiset menee hyvin, varsinkin jos jo tiedetään, että se toinen ei rähise. Eniten se sinun käyttäytyminen siinä vaikuttaa.

    • tietoa ensin lisää

      Mitä tarkoitat "uhittelulla"? Jos omani olisi menossa tapaamaan uhittelijaa, niin riippuisi täysin "uhittelun" tavasta, hyväksyisinkö sen vai en. Ota huomioon, että kyse on myös siitä toisesta koirasta, ei vain sinun omastasi. Se voi olla kova stressitapaaminen altavastaajalle sekä yhtälailla epävarmalle omallesi. Ja mieti miksi omasi uhittelee, onko se oikeasti alistaja, pelkääkö se, onko sillä kipuja, huonoja kokemuksia, miksi?

    • 22

      Menkää yhteiselle kävelylenkille. Sinä pidät omaasi hihnassa ja kaverisi pitää omaansa. Älkää päästäkö koiria toistensa luokse ennen kuin ovat selvästi rauhoittuneet. Kävelkää näin kilsa pari, tai niin kauan kuin on tarvetta. Jossain vaiheessa sinä tai kaverisi voi ottaa molemmat hihnat, tilanteen mukaan. Sitten kun ne kävelevät rähisemättä näin, niin päästätte ne vapaaksi turvallisessa paikassa.

    • Hopealapsi

      Kiitos vinkeistä :) Ymmärtäisin nyt, että se mitä voin itse tehdä, on olla rento ja antaa koirien tutustua rauhassa. Hieman kehuja voi antaa. Jos syntyy rähinää, niin sille ei voi mitään. Silloin koiria on turha yrittääkään tutustuttaa. Pitää laittaa sormet ristiin ja toivoa parasta.

      Olosuhteiden pakosta olemme menossa ystäväni kotiin/pihalle. Koirapuistoissa tosiaan voi olla muita koiria häiritsemässä ja hihnassa ei missään tapauksessa pidetä. Ripaskan tanssiminen koirien ympärillä on aika kaukana luonnollisesta, rennosta olemisesta... Meidän koira uhittelee, koska se pelkää, mutta koskaan se ei ole kenenkään kimppuun hyökännyt. Kerran isompi koira puri sitä, joten pelko on ihan aiheellinen, mutta ikävä. Tietysti olen ajatellut myös ystäväni koiraa ja sen turvallisuutta. Mitään ei saa sattua.

      Mitä jos ensimmäisestä tapaamisesta ei tule mitään? Kannattaako tällöin tehdä toista tapaamista? Tottuvatko koirat toisiinsa ajan myötä vai onko peli menetetty jos kemiat eivät heti toimi?

    • joopajoo..

      yksi vinkki : kerätkää kaikki lelut pois , älkää heitelkö palloa tai keppejä.

      Koirat voivat alkaa helposti ärhentelemään toisilleen , omivat leluja.

    • perheen isä

      "Tottuvatko koirat toisiinsa ajan myötä vai onko peli menetetty jos kemiat eivät heti toimi?"...kyllä sen sitten huomaat. Kerta rähinän jälkeen tasaantuu asetelmat, mutta jos jää jännitteitä, niin sitä on sitten ilmassa kokoajan.

    • älä tee sitä

      Ööööö... Siis jos aloittajan koira pelkää ja siksi "uhittelee", niin miksi et anna sen olla? Oosittaisit sille suojelevasi sitä ja veisit vain niiden koirien kanssa ulos, jotka ovats en mielestä ok. Luottamus menee tuolla tavoin.

      Ja mitä on "uhittelu"? Pureeko se toista? Eri ihmiset ajattelevat "uhittelua" eri tavoin.

    • Tällästä

      Olen samaa mieltä , että vapaana , koska koirat voivat pitää uhkana toista koiraa eli niinku suojelee omistajaansa siltä! Mielummin pentuna , mutta kait se onnistuu muutenkin :) Mutta sisällä minä ainakin kokeilin meidän koiria ,mutta ei siitä mitään tullut!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      59
      7482
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2906
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1756
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1639
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1448
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1394
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      129
      1116
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      73
      817
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      802
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      51
      707
    Aihe