Kevät puutarha -messuilla näin jollain puutarhaliikkeellä olevan myynnissä köynnöksenä kasvavia viinimarja"pensaita". En silloin ajatellut asiaa sen enempää ja vasta kotona tajusin, että juuri sellainenhan meidän pienehkölle pihalle sopisi aidan viereen. Kyseessä oli siis puna- ja mustaviinimarja, ei perinteinen viiniköynnös.
En ole löytänyt näitä köynnöksiä muutamasta pääkaupunkiseudun puutarhaliikkeestä, joista olen niitä etsinyt. Mahtaako jollain olla tietoa mistä sellaisia löytyy ja kuinka ne eroavat tavallisesta marjapensaasta, ts tavallista pensasta ei varmaan voi alkaa köynnöksenä kasvattamaan vai voiko?
Köynnösviinimarja
7
4135
Vastaukset 7
- Suivala
Olen joskus aikoinaan nähnyt jossain puutarhaohjelmassa mustaherukkaa kasvatettavan kuin köynnös. Ei ne herukat minusta nyt niin nopeakasvuisia ja hienoja ole, että kannattaisi.
- Terttuherukka
Muualla maailmassa kasvatetaan herukan köynnöstäviä muotoja. Jostain syystä niitä ei ole tuotettu suomeen. Suomessakin kasvaa yksittäisiä köynnöstäviä herukoita, mutta ne ei ole kiinnostaneet taimien tuottajia. Jalostustyön tuloksena on vahingossa kehitetty köynnöstävä suomalainen herukkalajike ja tästä voi ollakin jotain odotettavissa. Myös muutama "pensaslajike" soveltuu kavatettavaksi viiniköynnöksen tapaan. Tällä menetelmällä jo nyt tuotetaan pieniä määriä ns. terttumarjaa.
- piceaabies
Herukan voi tukea säleikköön ja leikkaamalla muotoilla siihen sopivaksi, mutta köynnöstä siitä ei saa tekemälläkään. T. Puutarhuri
- Kuin
Varmaan tarkoitettiin samaa kuin viinirypälelajikkeiden köynnöstäminen tukisäleikköjen avulla.
- Aitoköynnös
Kuin kirjoitti:
Varmaan tarkoitettiin samaa kuin viinirypälelajikkeiden köynnöstäminen tukisäleikköjen avulla.
Kun herukkaa kasvatetaan tuetusti ja leikataan yhtä rajusti kuin viinirypälettä, niin silloin voimakkaasti kasvavista lajikkeista saadaan samanlainen "aito köynnös" kuin viinirypäleestäkin.
- Voimakaskasvuinen
Herukasta saa samanlaisen köynnöksen kuin viinirypäleestä. Valitset voimakaskasvuisen lajikkeen ja kasvatat siinä noin viittä versoa samaan tapaan voimakkaasti leikaten kuin viinirypälettä leikataan ja harvennetaan.
- Anonyymi
Riistasta saa köynös vakiintumathan taimia.mustia ja punaisia ja valkoisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132341Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???301157- 106953
- 71942
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha611912- 48855
- 85790
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76680- 70666
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31666