Ranskan opiskelua

Terve,

Seurustelen ranskalaisen kanssa, ja syksyllä olen siirtymässä Ranskaan töihin. Menen tekemään töitä englanniksi, mutta haluaisin kuitenkin opiskella ranskaa sekä maassa olemisen, mutta tietysti myös parisuhteen puolesta (vaikka toki englanniksi keskustelemme keskenämme).

Teen kuitenkin täyspäiväisesti töitä, joten en sinällään voi koulunpenkille lähteä istumaan. Olen joskus lukenut yhden kurssin ranskaa, mutta käytännössä nollasta lähdetään.

Osaisiko joku suositella jotain hyvää kirjasarjaa tai verkko-opiskelua tms? Mielellään opiskelisin englanniksi mutta käy hyvin myös suomeksi.

Kiitoksia jo etukäteen.
2187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Avoimet yliopistot järjestävät usein kesäksi opintoja monissa kielissä. Eli jos asut isommassa kaupungissa, niin kannattaa katsoa tarjonta. Opinnot ovat yleensä ilta-aikaan, joten riippuen työajoistasi saattaisi olla mahdollista... Joissain saattaa olla myös mahdollisuus verkko-opintoihin (eli eivät ole niin sidottuja tiettyyn aikaan ja paikkaan). Olen ollut parilla avoimen yliopiston kielikurssilla (kun omassa AMK:ssani ei ole oikein kielitarjontaa) ja olen tykännyt :)

Itsenäiseen opiskeluun suosittelen nyt alkeiksi vilkaisua vaikka abitreenien sivuille: http://abitreenit.yle.fi/treenaa/lukio/aine/11 Kirjastosta kannattaa ensin katsella jotain oppikirjoja/äänitteitä, mutta esim. chez marianne on melko pidetty sarja ja siihen löytyy myös netistä lisäharjoituksia.

Äänestä

Aika myöhässä vastaan, mutta suosin itse ihan tavallisia lukion kirjoja. Käy vaikka jamerasta hakemassa (käytettyjen lukion kirjojen liike.) kotona voi opiskella ja kuunnella cd:tä. toki jos ehdit käy myös kursseilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ranskaan muuttava kirjoitti:

Terve,

Seurustelen ranskalaisen kanssa, ja syksyllä olen siirtymässä Ranskaan töihin. Menen tekemään töitä englanniksi, mutta haluaisin kuitenkin opiskella ranskaa sekä maassa olemisen, mutta tietysti myös parisuhteen puolesta (vaikka toki englanniksi keskustelemme keskenämme).

Teen kuitenkin täyspäiväisesti töitä, joten en sinällään voi koulunpenkille lähteä istumaan. Olen joskus lukenut yhden kurssin ranskaa, mutta käytännössä nollasta lähdetään.

Osaisiko joku suositella jotain hyvää kirjasarjaa tai verkko-opiskelua tms? Mielellään opiskelisin englanniksi mutta käy hyvin myös suomeksi.

Kiitoksia jo etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu