op

Minua huolestuttaa, samoin kuin pankkeja valvovaa Finanssivalvontaa, Oulun op:n holtiton luotonanto.
Tämän vuoksi soitin op:n Pääkonttoriin helsinkiin, jossa joku pässi tai pössi aikoi tulla laittamaan yöntimoleivon kuriin, ellei tahti muutu.
5125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joo lainaahan sa kun hakee vaan Taitaa mennä konkkaan koko pinnalllisten suomi.

Äänestä

Oulun OP:n sivukonttoreista ei lainaa saa, vaikka olisi vakuudet kunnossa - siksipä asiakkaita valuu pienten paikallisten osuuspankkien asiakkaiksi.

Äänestä

OP:ssa asiakkaiden varojen kavallukset ovat niin tavallisia, ettei edes oikeus tuomitse siitä enää vankilaan. Siirtäkää rahanne toisiin pankkeihin.
Tullinpuomin OP-pankin valeryöstöön osallistunut pankkivirkailija välttää vankilan. Helsnigin hovioikeus lievensi tänään naisvirkailijan tuomion vuoden ja neljän kuukauden ehdolliseksi vankeusrangaistukseksi.
Nainen luovutti viime syyskuussa uhkausviestin esittäneelle miehelle 60000 euroa. Tutkinnassa paljastui, että kyse oli yhteisesti suunnitellusta tekaistusta ryöstöstä.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi marraskuussa naisen ja kolme miestä törkeästä varkaudesta. Jutun päätekijä, joka suunnitteli anastuksen ja houkutteli muut mukaan sai pisimmän, kahden vuoden ja kahden kuukauden tuomion.
Naisvirkailija sai marraskuussa vuoden ja kymmenen kuukauden ehdottoman tuomion.
Hovioikeudessa syyttäjä tarkisti syytettään. Se toi keskiviikkona tuomiot törkeän varkauden sijaan törkeästä kavalluksesta.
Päätekijöiksi katsottujen miesten ehdottomat tuomiot alenivat muutamalla kuukaudella.
Kadoksissa on edelleen yli 30000 euroa pankin varoja.

Äänestä

Oulun osuuskassa luopuu rahojen käsittelystä. koska suuret mahtavat konttorit kuitenkin rakennettu, ryhtyy osuuskassa tarjoamaan vessapalveluja. palveluhinnastokin on mietitty;
pieni hätä 4€

iso hätä 8€

ripuli (esim pössinen) 16€

Osuuskassa on maaseudun vessa ja kaupungin kusiputka.
"ole sinäkin oman rakkosi isäntä"

Äänestä

Hyvähän se on antaa insseille ja muille kullissieläjille luottoa, niin saavat sitten samaistua ja tehdä konkurssinkin yhtä aikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oulunopjäsen kirjoitti:

Minua huolestuttaa, samoin kuin pankkeja valvovaa Finanssivalvontaa, Oulun op:n holtiton luotonanto.
Tämän vuoksi soitin op:n Pääkonttoriin helsinkiin, jossa joku pässi tai pössi aikoi tulla laittamaan yöntimoleivon kuriin, ellei tahti muutu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu