Monta palkanmaksajaa

tammela52

Työnantajani haluaa jatkossa, että työtehtäväni jakautuu kustannussyistä sille ja kolmelle muulle sen osakkuus-/lähiyhtiölle n. 1 pvä/vko suhteessa ja saisin jatkossa palkkaa neljältä eri yhtiöltä. Vaikuttaisiko tämä usealta eri palkanmaksajalta saamani palkkaerät (joista muodostuisi yhteensä nykyinen palkkani määrä) jotenkin mahdollisesti tulevaisuudessa laskettaviin etuihini kuten työttömyyspäivärahan tai sairaspäivärahan laskentaan?

2

130

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyottomyyskassat

      Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

      jos olet työttömyyskassan jäsen, ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan määrä lasketaan työttömyyttä edeltävän, vähintään työssäoloehdon täyttävän ajan vakiintuneesta palkasta. Työssäoloehto tarkoittaa, että sinulle on kertynyt 34 palkallista viikkoa työttömyyttä edeltäneen 28 kuukauden mittaisen tarkastelujakson aikana. Työssäoloehtoon hyväksiluetaan viikkoja, joiden työaika on ollut vähintään 18 tuntia (poikkeuksia on olemassa kuitenkin esim. opetusalalla). Lisäksi edellytetään, että työstä maksettu palkka on ollut työehtosopimuksen mukainen. Ellei alalla ole työehtosopimusta, palkan on oltava kokoaikatyöstä vuonna 2011 vähintään 1071 euroa kuukaudessa.

      Työssäoloehto voi täyttyä yhdestä tai useammasta työsuhteesta, esimerkiksi kuten sinun tapauksessasi useammasta yhtäaikaisesta osa-aikatyöstä, kunhan niistä yhteenlaskettuna kertyy vähintään 18 työtuntia kalenteriviikossa ja kaikkien osa-aikatöiden palkka on työehtosopimuksen mukainen. Jos olet ennen työttömyyttä työllistynyt kahdessa tai useammassa työssä yhtä aikaa, ansiopäivärahan määrän laskennassa otetaan huomioon tulot useammasta työsuhteesta, mutta enintään alan enimmäistyöaikaan saakka (alasta riippuen enintään 40 tuntiin asti kalenteriviikossa). Jos alan enimmäistyöaika olisi esimerkiksi 37,5 tuntia viikossa ja tämä tuntimäärä täyttyisi neljästä osa-aikatyöstäsi, kaikkien töiden palkat voitaisiin huomioida päivärahan laskennassa, mutta mahdollisen viidennen osa-aikatyön palkkaa ei enää voitaisi huomioida, koska työtunnit ylittäisivät silloin yhteenlaskettuna 37,5 tuntia viikossa.

      Ystävällisin terveisin,
      Tiina työttömyyskassasta

    • kela

      Hei,

      Ja kiitos kysymyksestäsi myös Kelan puolesta.

      Kuten Tiina työttömyyskassasta kertoi, niin työssäoloehto voi täyttyä useammastakin työstä, kunhan niistä kertyy työtunteja yhteensä vähintään 18h viikossa ja palkat on yhteensä työehtosopimuksen mukaisia.

      Kela voi maksaa työttömälle joko peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea. Peruspäivärahaa maksetaan, jos työssäoloehto täyttyy. Lisätietoja työssäoloehdosta löydät

      http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/130608114148ML

      Jos sinulla on useampi työnantaja/palkanmaksaja, sillä ei ole vaikutusta tulevaan Kelan työttömyysetuuden määrään. Voit arvioida oman tukesi suuruuden laskurilla osoitteessa

      http://asiointi.kela.fi/tilaskenta_app/TILaskentaApplication

      Sairauspäivärahan laskennasta voit halutessasi tiedustella numerosta 020 692 204.

      Ystävällisin terveisin,
      Kirsi Kelasta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2800
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      94
      2011
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1538
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      69
      979
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      901
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      874
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      785
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      726
    Aihe