Mikä käsitysero on, olla uskomassa ja uskossa.
Lestat käytää sanaa "uskomassa"
Lestat käytää sanaa "uskomassa"
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Minusta 'olla uskomassa' on parempi kuin 'olla uskossa', koska ilmaisusta 'olla uskomassa' tulee paremmin mieleen uskossa eläminen, kun taas 'olla uskossa' kuulostaa jotenkin pystähtyneeltä ja kerran kauan sitten tapahtuneelta, jossa ei enää ole elämää. Mutta kieliasiat ovat tietysti aina hyvin yksilöllisiä.
Kyllä lestadiolaisten saattaa kuulla käyttävän myös ilmaisua 'olla uskossa', mutta 'olla uskomassa' kuulostaa kyllä ehdottomasti tyypillisemmältä.
Vähän karrikoiden sitä voisi verrata sanoihin, matkalla ja matkassa.
Uskomassa, tarkoittaa uskoa vanh. lest. ihmis- oppiin. Oppiin, jossa evankeliumin puhtaaseen ruisleipään on "pantu puolet petäjäistä".
Eli uskonvanhurskaus on lähes tuntematoin ja lainvanhurskautta yritetään täyttää ihmisteoin.
Uskossa, puolestaan tarkoittaa, että uskova omistaa kastettuna täysin epäilemättä (Jumalan voimalla) Kristuksen kokonaisen ansion omakseen. Ja tärkeintä tässä on se, että omistaa kaiken lahjana ilman yhtäkään omaa tekoa.
höpötä.
Tiedtä varsin hyvin, että suurin osa lestadiolaisuuden haaroista käyttää nimen omaan sanaa uskomassa ja jos itse et sitä käytä, niin se ei todellakaan tarkoita, ettei muut käyttäisi sitä.
Kaikkea "muuta" osaat olla, vaan et rehellinen.
Kiitos vaan.
No jo pääsitte tappalemaan tästäkin asiasta. Näinhän se menee.
Ihmettelee sitä vaan, miten uskovaisten yhteisöt jaksaa kinastella keskenään ja yhteisön sisälläkin ja varsinkin pakanoitten kanssa.
No siinähän se aika mennee rattoisasti oikeassa olemisen todisteluun ja unohtuu se tärkein.
Kivat Teille !!
Olen samalla kannalla en kannoilla.
Uskomassa on vähän niin kuin sinne päin ja ulkopuolelta katsottu, ei oikein mitään.
Uskossa on sisällä eli Kristuksessa ja Kristus meissä. Eli jämäkästi ja selvästi uskon varmuudella.
Noin kieliopillisesti inessiivi eli sisällä.
Miten kukaan olisikaan niin pimeä, että sanoisi olevansa Kristus, joka on ainut totuus.
Hänessä minäkin olen totuus. Ihmisenä ihminen.
Mutta eniten vihaan juuri teeskentelijöitä, kuten sinäkin olet. Ihmiset elävät sinun laillasi omassa kuvitteellisessa maailmassaan ja siksi he eivät tarvitse myöskään Kristusta, koska ovat mielestään onistuneita.
Meikäläiselle Kristus on kaikki, koska mitään ei ole laittaa itseltä autuuden eteen.
Kristuksessa on minun kaikki, ja kaikki on minulle Kristus.
Molemmat tarkoittavat aivan sanaa.
Mutta minusta tuo "uskomassa" on ollut aina vähän hauska ilmaisu. Tulee niin vahvasti vastaava mielleyhtymä kuin olla "puolukassa",
"juoksemassa", "nauramassa". Eli tyyliin "käväisin tuossa uskomassa".
"Olla uskossa" taas kuulosta minun korvaani paljon vakaammalta ilmaisulta. Silloin se usko on ikään kuin koko elämän pohja, eikä kuulosta noin hetkelliseltä.
Mutta tottumuskysymyshän tämä on!
Tunnen eri lestadiolaisia haaroja, mutta en ole törmännyt muualla kuin vl:ssä tuohon "uskomassa" termiin. Ei sitä läheskään kaikissa lestadiolaishaaroissa käytetä. Mitkä haarat ovat niitä, jotka käyttävät ko. ilmaisuja vakiintuneesti?
Ainakin esikoislestadiolaisuudessa käytetään ilmaisua 'olla uskomassa' niin suuressa määrin, että 'olla uskossa' esikoislestadiolaisen käyttämänä väistämättä särähtää korvaan. Tosin sitäkin käytetään.
Muilla kielillä sitten käytetään muita ilmaisuja, esim. skandinaavisilla kielillä ja englanniksi tavallisesti sanotaan, että joku on 'kristen' tai 'Christian', kun tarkoitetaan, että kyseinen henkilö "on uskomassa".
Uskomassa - mutta mitä uskomassa ? Uskomassa kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, uskomassa itsensä keskele taivasta jne.
Uskossa - siitä ei voisi jatkaa näin !
Katsotaanpa asia samalla toisinkin päin ja kuulostellaan sen tuomia huvittavia ilmaisuja.
"uskossa" sopii yhtä lailla olla "puolukassa" joko verbi tai "step in" puolukassa sisällä. "juoksemassa" -> "juoksussa"; "nauramassa" -> "naurussa", Nauru on muuten saarivaltio Tyynellä valtamerellä.
Jos alkaisi vääntämään ja kääntämään, niin varmasti huvittavat piirteet löytyy jokaisesta ilmaisusta.
Perustana kaikkeen on kuitenkin "Minä uskon Jumalaan", eli olen "uskomassa" Jumalaan tai olen elävässä "uskossa". Eli vanhoilliset käyttävät molempia ilmaisuja, sekä olla uskomassa, että uskossa.
Toisaalta taas lause "Tulin uskoon" on vähän särähtävä siinä mielessä, että siinä ollaan itse tehty työ uskoon tulemiseksi. Vastaavasti taas vanhoilliset käyttävät muotoa "Sain uskon/armon omalle kohdalleni", jossa ei lauseeseen sisälly omaa työtä.
Käyttäköön kukin mitä nimitystä haluaa ja minkä parhaaksi katsoo, se ei haittaa minua ollenkaan.
uskoa: Olla uskomassa/uskossa
juosta: olla juoksemassa/juoksussa
kirjoittaa: olla kirjoittamassa/kirjoituksessa
laulaa: olla laulamassa/laulussa
nukkua: olla nukkumassa/nukkumisessa
paskomassa vai paskassa? Kas kas siinäpä pulma
Siinä uskossa, että synnit on anteeksi...
Uskossa Jeesukseen Kristukseen...
Uskon itseni keskelle taivasta...
Näin voi jatkaa.
Mutta ajattele: uskomassa Jeesukseen Kristukseen/
uskossa -"- -"- .
Kumpi kuulostaa paremmalta?
No, tämä on sellaista hiusten halkomista, mutta saahan sitä nyt vähän saivarrellakin. Ei ole synti.
ovat oppeineen syvällä paskassa.
Tuo oli hyvin hoksattu! Sainpa makeat naurut. Hah hah! Vähäsen on eroa sanonnoilla.
Älä nyt viitsi olla tosikko. Kerrankin kun olisi hauskaa, niin pilaat koko jutun tiukkapipoisuudellasi. Ei saa haukkua toisten vakaumusta. Et näytä yhtään paremmalta tyypiltä. Pilasit maineesi.
veeällät kunnioittavat muiden uskoa ja muiden vakaumusta?
En olekaan vl. Olen el. Kunnioitan kyllä muiden vakaumuksia ja muita ihmisiä sellaisenaan. Eri asia on mitä kukin uskoo totuudeksi. Jokainenhan uskoo itse tietävänsä totuuden tai uskovansa totuuteen. Sitä on kunnioitettava. Mutta asioista voidaan kaiketi keskustella kauniisti. No, tiedän kyllä tämänkin palstan perusteella, että kaikki eivät kykene siihen.
Kukaan ei muuta käsityksiään rumien puheiden perusteella, vaikka kuinka toisiaan haukkuisimme.
Rakkaus on se lähde, jota käyttämällä jotain hyvää voi saada aikaan. Sitäkään ei meillä itsellämme ole omasta takaa. Se hyvä mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta. Ja se hyvä on tarkoitettu kaikille lähimmäisillemme. Ei itsellemme ylpeyden aiheeksi.
"Sitä on kunnioitettava."
on kunnioittaa valheita = vl-oppeja.
Miks et mee budha -palstalle älämölöimään niiden harhaopeista, senkin kilpailija? Haloo hommaa tommonen
t: ei-serla (pirkkaa tulee talon puolesta, niin mikäss sit siinä)
vaihdappa esim samuelin tekstiin erään sanan (ko.) erääseen sanaan... esim. "...ssa on vähän niin kuin sinne päin ja ulkopuolelta katsottu, ei oikein mitään."
joo ei niin
el kirahwi pohtii miten staattista taikka dynaamista se on...
niin se on
paskalla ei olla omasta tahdosta (suuri armo), mutta paskassa monesti ollaan
uskossa- sanasta tulee mieleen yleensä mikä vaan maailmann usko, koska sitä sanaa käytetään niin monissa piireissä. Uskomassa- sanaa käytetään paljon vl-piireissä. Ja sitten uskomassa-sanasta tulee mieleen päivän lapsi, juuri nyt uskomassa, kilvoittelee uskomassa... Ei kai käytännössä ole kuitenkaan merkitystä, sanooko olevansa uskomassa vai uskossa, kun on kyse uskomis-asiasta. Myös sanat uskovainen ja uskova ovat nykyään "erilaisia". Uskovainen- sanaa käytetään ainakin vl-piireissä, uskova-sanaa muualla. Mutta jos repäistään ihan joku muu maallisempi sana, vaikkapa miettiä- sana, tehdään siitä samalla tavalla eri päätteiset sanat; miettivä, miettiväinen. Miettivä voisi nyt merkitä tällä hetkellä miettivää, sen sijaan miettiväinen olisi pysyvämpi olemus miettivästä ihmisestä, hän olisi yleensäkin miettimässä.
mulle...Käytän mielelläni V-lestadiolaista sanaa "uskomassa", jota Jumalan valtakunnassa käytetään.
Ei näet ole merkitystä sillä, oletko joskus uskonut tai ollut kasteen armossa.
Usko ei ole mitään kuollutta tuudittautumista vaan elävää uskoa ja siksi on hyvä käyttää myös "Uskomassa" olevaa totuutta.