Saariselän Tunturihotelli pilasi lomamme
Lapin työmatkalla oli tarkoitus viettää mukava lomaviikonloppu Saariselällä, vähän siinäkin tarkoituksessa tarkastella josko ensivuoden pääsiäisenä olisimme menneet sinne vähän isommalla porukalla pääsiäisen viettoon. Päädyimme Santa´s Hotelli Tunturin vastaanottoon kysymään majoitusta.
Saimme avainkortin voidaksemme tutustua muutamiin vapaana oleviin huoneisiin eri rakennuksissa. mme kuitenkaan päässeet kortilla mistään ulko-ovista sisään joten päädyimme ottamaan satunnaisen huoneen koska vastaanottovirkailija kertoi siinä vaiheessa , että seuraavana päivänä vapautuisi paljon tasokkaita huoneita Hotelli Gielasta. Sovimme, että olemme yhden yön Sopulissa jonka maksoimme ja 2 seuraavaa Hotelli Gielassa. Pyysimme virkailijaa varaamaan meille rauhallisen huoneen.
Saimme huoneen seuraavana päivänä n. klo 15 Ensimmäinen pettymys oli kun huoneemme oli alimmassa kerroksessa tie näkymillä, virkailija muisti toiveemme mutta hän mumisi jotain epämääräisesti , että hotelliin majoittui isompi seurue ja he halusivat huoneet tietyistä paikoista. No aamupalalla sekin selvisi.
Huone oli muuten OK mutta illan mittaan kummastelimme huoneeseen kantautuvia ääniä , ajattelimme niiden kuitenkin myöhemmin loppuvan. Nukkumisesta ei kuitenkaan tullut yhtään mitään kolina, räminä, kirskunta ja kilinä jatkui ja jatkui.
Lopulta yöllä ½ 2:n aikoihin päätin ottaa selvää mistä meteli on lähtöisin. Huoneemme sijaitsi keittiön ” peräkamarissa” , keittiöhenkilökunta oli työn touhussa. He valittelivat, että heillä menee vielä jonkin aikaa ennen kuin saavat kaiken valmiiksi. Sanoin, etten heitä syytä vaan sitä, että tällainen huone annetaan kertomatta asiasta, eikä huoneen hintaan 208e/vrk sisälly edes korvatulppia. Menin takaisin peräkamariin en saanut edelleenkään nukuttua. Soitin vastaanottoon, sieltä pahoiteltiin tilannetta. Joskus 4:n aikoihin sain lopulta nukahdettua kunnes aamulla n. klo 7:n aikoihin heräsimme samaiseen meteliin. Olimme edellisenä päivänä hankkineet latukartan ja suunnitelleet minkä lenkin menisimme hiihtämään, siinä sai heittää hyvästit hiihtolenkille ja odotetulle lomapäivälle. Olo oli sen verran kamala, eikä se ollut itse aiheutettua.
Koska meille oli kerrottu, että hotelli oli täynnä ja koska lomapäivä meni harakoille, pakkasimme tavaramme ja päätimme suunnistaa muualle. Vastaanottovirkailija otti yhteystietomme ja lupasi viedä valitustamme eteenpäin. Kiukkuamme lisäsi se, että useammalta hotellin henkilökuntaan kuuluvalta saimme kuulla, että kyseistä huonetta ei yleensä vuokrata keittiöstä kuuluvan melun vuoksi ja että sitä ei anneta kuin hätätapauksessa jos hotellin kaikki muut huoneet ovat jo täynnä . Olimme toivoneet rauhallista huonetta , minkälaisia ne muut huoneet sitten ovatkaan ! ?
Maanantaina soitti hotellin myyntipäällikkö ilmoittaakseen, ettei hotelli korvaa mitenkään etukäteen maksettuja 2 vrk:tta Gielassa, korkeintaan he voivat tarjota aterian kahdelle. Lisäksi hän väitti perättömäksi sitä mitä meille oli kerrottu kyseisestä huoneesta. Huone on hänen mukaansa normaalissa vuokrauskäytössä ( mitä asiakkaiden pettämistä ! ) Ymmärtäisin asian jos melu olisi jonkin ulkopuolisen tahon aiheuttamaa mille ei siinä tilanteessa voisi mitään mutta tämä kolina, räminä ja kilinä oli täysin hotellin toiminnasta johtuvaa.
Maksoimme siis hotellille 416 e valvotusta yöstä ja siitä, että se pilasi viikonloppulomamme, siksi haluamme jakaa kokemuksemme muille varoitukseksi.
Nimimerkkillä ei enään koskaan Saariselän Tunturihotelleihin
Saariselän Tunturihotelli Santa´s
8
7393
Vastaukset
- Ihan vapaasti
Kysymään majoitusta? Aikamoista sokkomatkailua, kun ei varata majoitusta etukäteen...
- TIEDOTE 1
SAARISELKÄ ON SELLAINEN PAIKKA JOSSA KAIKILLA YRITTÄJILLÄ ON OMAT NUOTIOT ELI EI MITÄÄN YHTEISIÄ KUVIOITA LAINKAAN MISSÄÄN HOMMASSA. JA KUN EN ASU ITSE IVALOSSA EN VOI TEHDÄ TÖITÄ SIELLÄ LAINKAAN NIIN SUUNTAAMME RUSKALLA JA KEVÄTHANGILLA LEVILLE JA YLLÄKSELLE........................................... !! SINNE MUUTEN LÄHTEE AIKAMOINEN PORUKKA SAARISELÄLTÄ ........................................................
TÄSSÄ VASTA TIEDOTE 1 - rito
Olimme viikon syyskuussa santas tunturihotellissa paska hotelli
- No.huh.huh
Aika käsittämätöntä, että vielä tänä päivänä joku menee vastaanotosta kysymään majoitusta. Etukäteenhän ne varataan. Ei ihme jos saa huoneekseen mitä sattuu. Melkein voisi sanoa tästäkin tapauksesta, että sitä saa mitä tilaa.
- Turkulaiset
Olemme useita kertoja asuneet Saariselän Tunturihotellissa. Sekä huoneistoissa että Gielaksen huoneissa. Aina olemme olleet tyytyväisiä niin majoitukseen kuin muuhunkin palveluun. On ihan selvää että sesonkien aikana hotelli on täyteen buukattu ja huoneiden saaminen on epävarmaa ellei ole ennakkovarausten. Taas odotellaan vuodenvaihdetta ja muutaman päivän lomaa Saariselällä. Suosittelemme!!!
- Jokakesäkäyn
Voi ei! Onko tosiaan noin huono palvelu! Olen harkinnut just tunturihotelli...Lapin reissu edessä. Pitääpä harkita!
- Saakemanni
Hirmu hyvä loma paikka suosittelen! Varaan aina etukäteen ei moittimista Elokuussa uudestaan Tunturihotelliin
- Anonyymi
Saariselän Tunturihotelli erinomainen paikka! Majoitus, ruokailut ja erityisesti tanssit toimivat! Ei enää ikinä Leville, Levi aivan tyhjä paikka aikuisten iltamenoille! Kulkuri
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.
Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.2465673Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki933517PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan
kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist1373411Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma423073Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella
Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne722969Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle
Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv942790Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest172450Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?
"Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k1042352- 1791963
Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä
Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn91480