parhaimmillaan voi tuntea silloin kun toista osapuolta ei tunne kunnolla eikä tulevaisuudesta tiedä. Jännitys luo intohimoa.
Tosin rakkaus voi parhaimmillaan olla intohimoista.
Tosin rakkaus voi parhaimmillaan olla intohimoista.
Intohimon
koen sitä juuri
14872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Aha. Lycka till. Mulla ei tuota ongelmaa kun en tunne ketään. Tulevaisuus on samaa kuin tämäkin päivä, harmaata, ei mitään odotettavaa missään.
Ei kai olekaan jos vaan istuu ja odottaa että jotain tapahtuu. Ala elämään elämääsi, mene ihmisten ilmoille, toimi, puhu.
Mun kohdalta aika on jo mennyt ohi. Eipä mene kenenkään päivä pilalle kun pysyttelen pois ihmisten silmistä. Kun on luonteeltaan ujo ja arka ja saanut muutaman kerran liikaa loukkauksia ulkonäöstä, pukeutumisesta, niin sitä mieluummin vetäytyy kuoreensa kuin menee ihmisten keskelle. Eikä mun jutut ja tekemiset ole ketään ennenkään kiinnostaneet. Enkä muutenkaan ole ketään ikinä kiinnostanut, joten on ihan sama vaikka olenkin pois ihmisten joukosta. Mulle on aina sanottu ett mun on parempi olla hiljaa "parempien" ihmisten puhuessa, joten pidän turpani kiinni ja pysyn poissa.
Ne kipinät, ne katseet, se jännitys. Ne punastumiset ja sekoavat sanat ja keskityskyvyttömyys, kun ajatukseni on sinussa. Ah.... Rakkauskin on intohimoista, ja vielä parempaa. Jännitys jää alun jälkeen, mutta paljon niin paljon tärkeämpää tulee tilalle.
Parhaimmillaan intohimo on mielestäni silloin, kun jo tuntee toisen aika hyvin, mutta ei vielä asuta yhdessä. Kaipuu ja tapaamisten odotus pitävät vireen yllä ja heti kun näkee toisen, niin hurjat värinät kulkevat läpi vartalon.
Aika kutkuttavia tunteita, mutta mistä ne tulevat ja miksi niitä ei synny helposti. Nainen voi olla vaikka kuinka kaunis ja mikava, mutta intohimoa ei vaan syty.
Niin samaa mieltä..! Kun toisen tuntee niin hyvin, ettei tarvitse epäillä, onko hänellä samat fiilikset minusta kuin minulla hänestä, siitä se alkaa... Päivä-pari ennen tapaamista ei meinaa millään pysyä maan pinnalla ja kun vihdoin pääsee toisen iholle odotuksen jälkeen... No huh...
Kaikki eivät kai koe sitä koskaan..? Itsellekin tuli yllätyksenä, että tällainen kaiken muun mitätöivä tunne voi olla oikeasti olemassa... Mies ei ole mikään huikea adonis ja itsessäkin näkyy jo "ajetut kilometrit", mutta se kipinä ja kemia...Ja kuitenkin kaiken fyysisen alla äärettömän levollinen tunne... Toisen lähellä tuntuu kuin olisi tullut kotiin...
Juuri näin, eräs hyvin tuntemani mies sai minulle aikaa juuri saman mitä olet kirjoittanut, sen kokeneena en kaipaa enää mitään muuta, tuntuu että vain ja ainoastaan hän saa tulla räjäyttämään jälleen nämä paineet jotka odotus on virittänyt, sen tunne alkaa jos ajattelenkin häntä, sama tunne joka kasvoi viimekerralla pikkuhiljaa kummankin sisällä kummankaan sitä tietämättä kunnes lopulta väistämätön tapahtui ja maailmani pyörähti sekaisin.
Kesä ja luonto, kuinka virittävää olisi hänen kanssaan lähteä tuonne luontoon kaksin aikaa tappamaan, niin ettei itse määrämpää ole seksi, vaan ihan tunteiden viemänä pitkittäen sitä mitä on ehkä tulossa.
Tuntuu että monikin on kokenut samanlaisia tunteita, onko tähdet ja kuu tämän takana, vai haudatut tunteet..
Mä taas en koe minkäälaista intohimoa mieheen joka roikottaa ja pitää epävarmuudessa. Epätietoisuus sattuu ja se tappaa kaiken intohimon.
Erityisesti jos mies kilpailuttaa, vihjailee potentiaalisista seksipartnereista niin silloin menee kyllä viimeinenkin into.
Rakkaus tekee intohimon, epävarmuudessa roikottaminen tuhoaa kaiken.
Pitää olla rakkautta jotta voin kokea intohimoa ja epävarmuudessa roikottaminen ei ole rakkautta.
Samaa meiltä kanssasi. Tunteiden vastavuoroisuus ja tietynlainen turvallisuus luo tilaa intohimolle. Muutoin se on pelkkää lihan himoa, joka on aika ohutta.
Itse näen sen näin: tuo alun "tuntemattomuudesta" syntyvä jännitys tuottaa silkaa himoa...
Toisen tunteminen ja rakkaus, ne tuovat intohimon. Tosin kaikkien kanssa sitäkään ei ole, vaikka miten muuten "natsaisi".
Mielestäni rakkaus on vielä syvempää, en oikein itsekään tiedä, mitä se voisi parhaimmillaan olla miehen ja naisen välillä. Olen rakastunut elämäni aikana moneen naiseen, mutta olenkohan kyennyt rakastamaan heitä. Siitä en ole varma. Mielestäni rakkaus ei ole edellytys intohimolle, mutta molemminpuolinen hyväksyntä on. Rakastaakin voi niin monella tavalla. Oppimatkalla ollaan yhä.
Sinäpä sen sanot - olen miettinyt, miksi tämä intohimoni herättänyt mies on "se erityinen"... Hänen seurassaan olen kerrankin "sopiva", en liikaa jotain tai liian vähän jotain... Samoin hän on vallan mainio juuri sellaisena kuin on, välillä hivenen hankalana ja erittäin haastavana... Hyväksyntää, sitähän se...
Se on siinä kaikki, ei mitään muuta lisättävää.
Rakkaus, plääh.. En taida semmoiseen enää uskoa. Parisuhde, no joo, turvalllisuutta.
Intohimoni kohde on mielessäni ja unissani... Elämä on muuten tasapaksua ja tylsää. Köyhyys pistää matalaksi. Ystävät kaukana. Toivon pilke hänen näkemisestään piristää. Unelmien avulla jaksan.