...seuraavanlaiseen aiheeseen.
Olen mielenkiinnolla jo pidemmän aikaa seurannut kissan suosion kasvua varsinkin opiskelijapiireissä.
Mihin se perustuu ?
Siihenkö, että kissa on monen mielestä "helppo" eläin, kun se pärjää muutaman päivän itsekseenkin, eikä sitä tarvitse ulkoiluttaa.
Sitä saa myös rapsutella ja hoivailla hellyydenjanoonsa/yksinäisyyteensä ja siltä saa hellyyttä ja seuraa.
Lisäksi luullaan, että kissa ei tarvitse mitään muuta kuin ruokaa.
Kuinka moni laskee oikein tosissaan, minkälaisen loven kissan ottaminen ja pitäminen tekee esim. opintolainaan ja/tai -rahaan ?
Otetaanko kissa tällaisessa tapauksessa liian hepposin perustein seuralaiseksi esim. silloin, kun joudutaan muuttamaan vieraalle paikkakunnalle opiskelun vuoksi ?
Olen ollut myös huomaavinani kuinka yleistä on kissasta luopuminen siinä vaiheessa, kun opinnot ovat ohitse ja on taas muutto edessä.
Tyyliin: "Maailma odottaa minua, en tarvitse sinua enää!"
Silloin löytyy kaikenkarvaisia syitä - oikeita ja tekaistuja - eikä välttämättä edes yritetä selvittää ongelmaa, vaan ajatellaan, että siitä yli mistä aita on matalin.
Mihin on kadonnut vastuu elämästä, olkoonkin, että se tässä tapauksessa on kissan elämä ?
Milloin ihmisestä tulee noin välinpitämätön ?
Jos tämä alustus saa jonkun niskakarvat pystyyn, niin hyvä. Silloin tiedän osuneeni asian ytimeen.
Olen mielenkiinnolla jo pidemmän aikaa seurannut kissan suosion kasvua varsinkin opiskelijapiireissä.
Mihin se perustuu ?
Siihenkö, että kissa on monen mielestä "helppo" eläin, kun se pärjää muutaman päivän itsekseenkin, eikä sitä tarvitse ulkoiluttaa.
Sitä saa myös rapsutella ja hoivailla hellyydenjanoonsa/yksinäisyyteensä ja siltä saa hellyyttä ja seuraa.
Lisäksi luullaan, että kissa ei tarvitse mitään muuta kuin ruokaa.
Kuinka moni laskee oikein tosissaan, minkälaisen loven kissan ottaminen ja pitäminen tekee esim. opintolainaan ja/tai -rahaan ?
Otetaanko kissa tällaisessa tapauksessa liian hepposin perustein seuralaiseksi esim. silloin, kun joudutaan muuttamaan vieraalle paikkakunnalle opiskelun vuoksi ?
Olen ollut myös huomaavinani kuinka yleistä on kissasta luopuminen siinä vaiheessa, kun opinnot ovat ohitse ja on taas muutto edessä.
Tyyliin: "Maailma odottaa minua, en tarvitse sinua enää!"
Silloin löytyy kaikenkarvaisia syitä - oikeita ja tekaistuja - eikä välttämättä edes yritetä selvittää ongelmaa, vaan ajatellaan, että siitä yli mistä aita on matalin.
Mihin on kadonnut vastuu elämästä, olkoonkin, että se tässä tapauksessa on kissan elämä ?
Milloin ihmisestä tulee noin välinpitämätön ?
Jos tämä alustus saa jonkun niskakarvat pystyyn, niin hyvä. Silloin tiedän osuneeni asian ytimeen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
oon sun kanssa ihan samaa mieltä.nykyään otetaan kissa miettimättä mitä se oikeasti tarvitsee.
itelläni on kaksi kissaa ollut jo 9 vuotta.kolme vuotta olen opiskellut ja kissat ovat kulkeneet mukana. nyt muutan takaisin kotipaikkakunnalleni enkä voisi kuvitellakkaan jättäväni kissojani!!pidän niistä huolen niin kauan kuin ne elävät!nehän ovat parhaita ystäviäni!
Ajatelkaa ihmiset hyvät että kissa ei ole lelu!!se tarvitsee hellää huolenpitoa koko elämänsä ajan!!!ja kissahan voi elää yli 20-vuotiaaksi!!!!
kyllähän niihin rahaa uppoaa mut minua se ei haittaa.niille on ihana ostella kaikkee ja kokeilla aina jotain uutta.minä en ainakaan luopuisi kissoista tuli vastaan mikä este tahansa.en sanosi vaikeeksi kissan hoitoo.jos niistä tosissaan tykkää niin hoitoki on mukavaa!hiekkal.siivous,ruuan anto,harjaaminen,ulkoiluttainen,leikkiminen,raputukset ja helliminen jne..meidän kisut kyllä ilmottaa jos ei oo tarpeeksi saanu huomiota.ihana herätä aamulla karvapallojn kehräykseen ku tulevat herättää joka aamu noin kaheksan aikoihin.
Jep, olen joissain määrin samaa mieltä kanssasi. Useimmat ottavat kissan, aika heppoisin perustein. Tälläkin palstalla olen monesti törmännyt opiskelijaan, joka haluaa kissastaan eroon kun ei ole varaa leikkauttaa tai elättää sitä. Tosiaankin pitäisi miettiä ainakin kaksi kertaa ennen kuin sen kissan ottaa.
Suurin osa kissanomistajista kuitenkin hoitaa lemmikkiään vielä hyvin, onneksi näin. Itsellänikin on kaksi kissaa, niistä en luopuisi. Söisin itse vaikka hernekeittoa, jotta kissani asiat ovat hyvin.
ois sama että kissalle eka ruokaa ja sit vasta itelle.
...koska tuollaiselle puolustuskyvyttömälle luontokappaleelle on vaikea selittää miksi ei ole ruokaa.
Omat ruoat on helppo soveltaa tarjolla olevista raaka-aineista, mutta kissanruoat on oma lukunsa.
Mielikuvitus ja yrittämisenhalu ovatkin avainsanat !
Kyllä kissan suosio on todellakin kasvanut etenkin nuorten aikuisten keskuudessa. Siinä vaiheessa kun nuori muuttaa ensikotiinsa ja/tai muuttaa yhteen seurustelukumppaninsa kanssa niin hetken päästä koti tuntuukin tyhjältä ilman pientä suloista kissanpentua. Yksi perustelu kissan hankinnalle on uskomatta tai ei, se että kissa tuo asuntoon kodikkuutta ja symbolisoi viihtyvyyttä ja se on eräänlainen ihmisvauvan korvike. Tahdotaan hoivata jotakin pientä ja kantaa elävästä eläimestä vastuu, MUTTA kuinka moni opiskelija sittenkään kantaa vastuun ottamastaan lemmikistä?
Kenties kun opiskelija katsoo ja haaveilee omasta kissanpennusta, hän ajattelee sen olevan helppo ja huoleton lemmikki ohon ei tarvitse paljon rahaakaan kuluttaa kun hakee marketin hyllyltä sen halvimman kissanmuonapurkin. Todellisuus vaan on toista - ja hämmästytään kun kissan kanssa tuleekin ongelmia, joita tulisi itse, ihan itse selvittää - onko se siinä vaiheessa jo liian vastuullista tälle ihmiselle? Kun kissa hyörii pienessä kerrostaloasunnossa ja ajan sekä virikkeiden puutteen ansiosta tiputtelee tavaroita ja etsii virikkeensä itse, alkaa kissanomistaja katsoa kieroon. Tai jos pennulla on siisteysongelmia niin sitä ollaan jo viemässä eläinsuojeluyhdistykselle ilman että ollaan paneuduttu ongelmiin (näkemilläni esimerkeillä valaistuna). Missä myös on sellaisen pariskunnan vastuu joka ottaa kerralla kaksi pentua, sisaruksia joista veli sitten astuu siskoaan ja syntyy sisäsiittoinen pentue. Tämän jälkeen pennut jaellaa ilmaiseksi ja emä ja isä luovutetaan, koska ovat liian riehakkaita! Yksi pentu jää sitten kotia ja sille otetaan myöhemmin kaveri. Ajan puutteen vuoksi samaiset nuoret leikkaamattomat naaraat tahdotaan antaa pois JA vasta siinä vaiheessa huomataan - oho, kissa ei taidakaan sopia tähän perheeseen, me nuoret olemme liikaa poissa kotoa eikä meillä ole varaa ruokkia kissojamme.. Tämä on elävä esimerkki yhdestä todella eläinrakkaasta "perheestä" ja näitä tiedän enemmänkin. Että ei ollenkaan puuta heinää tuo Annen teksti. Toki emme voi yleistää pelkästään nuoria vastuuttomiksi, sillä niitä löytyy aivan joka ikäluokasta.
Otimme kissan poikaystäväni kanssa kun muutimme yhteen ja molemmat aloitimme opiskelut.Minulla on lapsesta asti ollut kotona kissa ja koira, ja on oikeastaan aina ollut itsestään selvää että haluan aina että minulla on sekä kissa että koira.Mutta opiskelijana koiraan ei tällä hetkellä ole varaa,sillä onhan koiran ylläpito paljon kalliimpaa ja vaatii säännöllisempää elämäntapaa kuin kissan pito.Mutta sitten hamaassa tulevaisuudessa kun valmistumme,niin otamme kissalle seuraksi koiran!
Minä en kuitenkaan usko että opiskelijat luopuvat kissoistaan valmistuttuaan.Enemmän luulen että opiskelija luopuu kissasta siinä vaiheessa kun kissa ei viihdykään pienen pienessä yksiössä ja aina yksikseen.Pitäisi enemmän ajatella kissan kannalta asiaa ennen kuin ottaa lemmikin.
En nyt halua väittää etteikö tuossa olisi ollenkaan perää, mutta itse koen kyllä suurempana riskinä perheet tms. kesäkissoja "harrastavat".
Olen ollut lapsesta asti hyvin paljon tekemisissä kaikenlaisten eläinten kanssa, etenkin kissojen. Enkä nyt kyylä menisi ihan allekirjoittamaan väitettä, että kissa on "helppo" eläin. Toki sitä ei siinä määrin tarvitse/voikaan ulkoiluttaa kuin koiraa, mutta kyllä kissatkin osaavat harmia aiheuttaa! Etenkin siinä pentuiässä!
"Hankin" oman kissani n. kaksi vuotta sitten. Olin sillon 18 vuotias. Ja olin jo pidemmän aikaa haaveillut ihan omasta kissasta. Kun mahdollisuus siihen tuli, että voisin ottaa kissan niin kyllä sitä aika tarkkaan tuli punnittua ja mietittyä. Ei kissa nykyään ole kovin halpa lemmikki. Tulin siihen tulokseen, että pihistelen vaikka sitten omasta ruo'asta ja vaatteista, kunhan saan hoidettua rokotukset, madotukset, ruoat, leikkauksen yms.. Ja hyvin on tähän asti pärjätty. Kissa saa rokotukset ajallaan, madotetaan neljä kertaa vuodessa ja leikkautettiin sopivassa iässä, ettei alkanut pissimään joka paikkaan. Kyllä rahat saa riittämään jos sitä oikeasti haluaa. Ja leikkauksiin, rokotuksiin kannattaa säästää sitä rahaa jo vähän etukäteen!
kissanhoito on helppoa ja mukavaa.ei kyl ole tullut eteen vielä sellasta asiaa mikä ois vaikeeta.onneksi eläinlääkäriki on tuttu ja luotettava.vaikka niihin menee tosi,tosi paljon rahaa ni hyvin on pärjätty!helppo on käyttää pihalla toista kisua ku kävelee aina vieressä minne oonki menossa.
mulla ei ole ollut mahdollisuutta omistaa mitään eläintä,ennenkuin muutin nykyisen avomieheni kanssa yhteen.Kahdenviikon kuluttua muutosta meille tuli kissat,jotka tosin olin varannut jo kuukautta aiemmin.
Eli eo sitä nyt niin kovin ollut harkittu,mutta periaatteeni on,että jos otan eläimen hoitaakseni,niin sen hoidan.
Ja nyt,paljon myöhemmin,ei ole tullut minkäänlaista tilannetta,että olisin suostunut kissat luovuttamaan.Edelleen opiskelen,muuttanut olen monesti ja aina on ollut ongelmia vuokranantajien kanssa kissoista.Sellaista asuntoa mihin ei eläimiä saa ottaa olen unohtanut.
periaatteista se on kiinni.Pahimpia on minusta nämä maatilalla asuvat,perinteisesti kissoja pitävät,jotka eivät ole kuullutkaan leikkauksista tai rokotuksista.
...vaan tarttua tässäkin asiassa "vallitseviin trendeihin" eli ns. uusiin ongelmiin.
Kesäkissoja on ollut aina ja se on ongelmaksi havaittu jo vuosikymmeniä sitten, mutta onko tästä edellä mainitusta asiasta tulossa samanlainen ongelma ja seuraammeko nyt jäävuoren huippua ?
Toivottavasti emme.
Minulla on 23-v. opiskeleva/töitä tekevä veli, joka hankki maatiaiskissat Kainon ja Vienon heti kun muutti omaan asuntoon 18-vuotiaana. Lienee viimeisiä asioita mistä hän luopuisi, niin rakkaita kissat hänelle ovat.
On erittäin hyvä, että sinun kaltaisiasi vastuuntuntoisia nuoria ihmisiä on. Jatka samaan malliin !
Itse otin kissani kun olin muuttanut omilleni ja olin aloittamassa opiskeluja, otin kissanpennun ja nyt kissani on jo 4-vuotias, olen lopettanut opiskeluni, vaihtanut paikkakuntaa. Ja edelleen sama kissa on elämässäni.. Kissani sairastui vasta virtsakiviin ja mulle tuli iso lovi lompakkoon eläinlääkärikäynnin takia ja kissa joutui erikoisruokavaliolle, tästäkään huolimatta en voisi luopua kissastani. Se on aivan liian rakas.
En tiedä niistä ihmisistä jotka ottavat kissan sen kummempia miettimättä ja hylkäävät sen kun eivät enää tarvitse sitä. Onneksi en ole henkilökohtaisesti sellaista ihmistä tavannut. Tosiaan, kaikkien pitäisi miettiä tarkkaan ennenkuin ottavat kissan, oli opiskelija tai ei. Sama pätee myös muiden lemmikkien suhteen.
Itse olen opiskelija, ja näin myös moni ystäväni. Lemmikkejä löytyy melko monelta, jo valmistuneeltakin, eikä niitä ole annettu pois/hylätty.
Uskon tietysti että mainitsemaasi tapahtuu, ja säälihän se on.
Olen huomannut vastaavaa enemmän nuorilla (ja vanhemmillakin) pareilla, joilla on ollut jonkin aikaa kissa, ja huomataankin perheen lisäyksen kolkuttelevan ovella. Tässä tilanteessa moni haluaa paniikin omaisesti eroon kissoista, (mm. naapurini) liekö syy jutuissa, joissa kerrotaan kissan "tukehduttaneen" vauvan. Itselläkin toiveita omasta lapsesta joskus, eikä mielessäni ole käynytkään, että joutuisin valitsemaan joko tai. (jollei ole kyse vakavasta allergiasta)
Ymmärrän joissakin (harvoissa) tilanteissa kissan lopettamisen elämänmuutoksen kohdatessa. Lähinnä silloin, jos ajatuksissa on oikeasti kissan paras, ei tilanteesta johtuva hetkellinen vaiva. Esim. tuleva anoppini omistaa kaksi persialaista, kummatkin luonteeltaan erilaista. Hän sanoi, että jos tulisi tilanne, että joutuisi luopumaan, toinen olisi pakko lopettaa, koska se on niin arka ja pelokas,(ei perheen kesken) että saisi liian kovan stressin uudesta perheestä ja paikasta.
Nuorena kun asuin hetken aikaa solukämpässä, kuulin kuinka joku oli vastaavaan asuntoon ottanut kissan ja jättänyt sen sitten jälkeensä kun muutti. Asunnon omistavan tahon edustajat kävivät paikkoja tarkastamassa, ja siellä heitä odotti nälkäänsä HÄNTÄNSÄ syönyt kissaparka.
Meikäläinenkin otti kissan soluun kaveriksi, mutta se kissa lähti meikän mukana kun muutto tuli!
Kai se vähän sellaista on, että kun ollaan oudolla paikkakunnalla kavereitta, niin pakko on saada joku elukka edes kaveriksi. Sitten kun alkaa niitä poikaystäviä löytyä, niin hiiteen heitetään eläin. Tai sitten poikaystävien kanssa tulee kiertopalkintona kissoja ja koiria, joita "hyvä"sydäminen plikka vähän aikaa jaksaa huoltaa kun poikaystävä on jo muisto vain.
Tällaiset väliaikais-ratkaisu-eläimet yleensä hoidetaan kanssa vähän miten sattuu; koirat saavat ulista ja rätkyttää naapurien riesana jne. Onpa niitä joskus roskikseenkin tungettu. Tarinoita on yhtä monta kuin kusipäitä eläimen pitäjiä.
Itse olen opiskelija vielä torstaihin asti, perjantaina valmistun. Syksyllä jälleen olen opiskelija. Opintotukea en ole saanut koskaan, mutta hyvin ollaan pärjätty miehen tuloilla. Meillä tosin on sopimus, että minä hoidan kissat (joten maksan myös niiden ruoat, hiekat, eläinlääkärit jne.). Kissojen hyvinvointi on minulle oikeastaan omaa hyvinvointia tärkeämpää ;).
Vaan kuinka kävi kaverin kaverien, kun hankkivat kaksi söpöä kissanpentu viime syksynä? Niinpä niin, hoitamatta jäivät kissaraukat. En tiedä mitä niille tällä hetkellä kuuluu, mutta jossakin vaiheessa kissoja syötettiin kaurapuurolla, jotta päästiin itse baariin. Tein tästä ilmoituksen eläinsuojeluvalvojalle, ja hän lupasi käydä tarkastamassa tilanteen.
Kun itse on täysin savuton absolutisti, jaksaa toistamiseen ihmetellä sitä, miten viinaja/tai tupakka voi mennä lemmikkien hyvinvoinnin edelle. Miksi pitää ottaa lemmikki, jos siitä ei viitsitä huolehtia, vaan mieluummin käydään baareissa? Nämä esimerkkini kissatkin joutuivat käymään erittäin likaisella hiekkalaatikolla, väistelemään lattialla olevia lasinsiruja, pullonkorkkeja ja ladyshaverin teriä yms. Tätä en koskaan jaksa ymmärtää.
Enpä osaa sanoa tähän muuta kuin että itselläni oli hieman surullinen tarina kissani suhteen.
Muutin yksin asumaan 19-vuotiaana opiskelupaikkakunnalle. Lapsuudessani mulla oli ollut aina kissoja kotona ja halusin kissan omaan talouteenikin. Hain kissan löytöeläinkodista ja se todettiin eläinlääkärissä terveeksi. Pari vuotta meni hyvin, mutta sitten kissa alkoi kovasti sairastella. Lääkärimaksut olivat kalliita, mutta aina vein sen lääkäriin hinnalla millä hyvänsä. Tätä jatkui vuoden ja sitten yksinkertaisesti loppuivat rahat. Koskaan en kuitenkaan kissaa laiminlyönyt, oma ruokavarasto tosin koki vallankumouksen. Kissa oli tärkeämpi. Lopuksi ei auttanut muu kuin etsiä kissalle uusi koti ja hyvän kodin se saikin! Se saa nyt viettää vanhoja päiviään isossa maalaistalossa toisen vanhan rouvan kanssa. Käyn joskus katsomassa kissaa(ni) ja kyllä se vielä tuntee vaikka tästä on jo vuosi. Olen päättänyt etten enää ikinä ota kissaa ennen kuin voin turvata sen tulevaisuuden ja omani! En sitten tarvitse mitään moraalisaarnaa!
Mutta tämä taas ei tarkoita sitä, että kaikille opiskelijoille kävisi näin. Jos on varaa hoitaa kissaa, niin mikäs siinä.
opiskelijakin voi pärjätä kissan kanssa.