Olisin

välittänyt susta,et voi mitenkään kieltää tai sanoa että olen ihminen kuka ei välitä, jos sä ymmärrät sen että elämässä tapahtuu väärinkäsityksiä. Sulle välittäminen taitaa olla todella tärkeää, kenelle se ei nyt olisi, mutta onko elämässäsi tapahtunut jotain mikä antaa sille vielä suuremman arvon, minkälaisen odotat toisen ihmisen olevan. Mulla on sua ja sun katsettasi oikeasti ikävä, enkä näytä pääsevän tästä tunteesta eroon millään. Hirveää ajatella ettet tuntenut mitään ja olet unohtanut täysin. Musta tämä olisi hyvä viedä eteenpäin. Kyllä mä naisen elämääni löydän, en nyt sano että olen mitään etsimässä, mutta se ei ole sama mitä minussa herätit.

Sulla on mahdollisuus kirjoittaa julmasti ja härnäten takaisin suoraan ketjuun tai uusilla aloituksilla, melko tunnistettaviin viesteihini sulle. Mulla olisi sellainen toivomus että voisit antaa mulle joskus kunnolla takaisin jossain muualla kuin täällä, jos kaikki tapahtunut tuntuu selitysten ja mahdollisten selvittelyjen jälkeen epäoikeudenmukaiselta. Enkä kirjoita sulle tänne puutaheinää, vaan siksi mikä tilanne on ja minkä ikinä tilanteen takia muutkin. Mukavaa kevättä.
16511
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

"Hirveää ajatella ettet tuntenut mitään ja olet unohtanut täysin."
& "Musta tämä olisi hyvä viedä eteenpäin."

Minusta on hirveää, että ihmiset mitätöivät toisen osapuolen tuntemukset noin. Ei muuta, eikä tämä ole kenenkään "härnäykseksi" tarkoitettu.

Äänestä

Ai että, kun tämä on taas niitä tunteisiin vetoavia aloituksia, joihin tekisi mieli alkaa tilittää ja selittää asioita omalta pohjalta, mutta kuka sä olet?? En mä ainakaan tästä häntä(/sua) tunnistanut, ehkä sitten se sun oikea henkilösi itsensä tunnistaa. Nuo tapahtumat sopii varmaan tuhansiin ihmisiin... niin minuunkin.

Ehkäpä tähän tulee myöhemmin jotain lisätietoa, mikä valaisee vähän lisää..?

Äänestä

Sä siis koet, että mä oon odottanut sulta jotakin? Mä ilmasin mun tuneet sulle, okei ehkä hieman epäuskottavasti, (humalassa kun olin) mutta ne tunteet on mulle niin uusia ja erillaisia, etten niistä olisi pystynyt selvinpäin puhumaan. Tai nyt pystyn, kun tiedät tunteeni. Ja jos käytöstäni alat tarkemmin miettimään, ja muita pikkujuttuja, niin kyllä sä tajuat. Tai sitten sä olet ollut helvetin sokea.

Mutta sinua ei vain tuntunut kiinnostavan, katosit kuin pieru saharaan, et pidä enää minkäänlaista yhteyttä, jos soitan tai viestitän, vastaat joskus, mutta olet jotenkin..erillainen. Kuvittelin varmaan, että olit kiinnostunut. Sillä se ainakin ajoittain ihan oikeesti tuntu siltä. Siitä, että mulle osoitetaan välittämistä, on mulle enemmän ku tärkeetä. Oon menettäny täs elämässä nyt jo enemmän ku tarpeeksi ja kaikenlisäks oon teinivuodet ollu jengin kynnysmatto, paskapaperi, miksi nyt haluaakaan kutsua. Oma paha olo ja paska on ollu aina helppo kaataa mun niskaan, koska oon ollu aina liian kiltti enkä pyristelly vastaan. Nyt vasta tajuan, mitä se on tehny mulle. Luulen, etten oo saanu aitoa rakkautta kokoea toiselta koskaan.

Sä olit ihan samallainen pelkuri pettymys ku kaikki muutkin. Ansaitsen vihdoinkin elämääni miehen, joka oikeasti välittää ja osaa näyttää sen, eikä piiloudu kotiinsa.

Äänestä

Minä ehkä esitin tunteeni hänelle enemmänkin elein kosketuksin yms...

Äänestä

Koskas ootte nähneet viimeksi ja missä päin?
Iso ikävä täälläkin yhden miehen katseita ja juttutokioita hänen kanssaan. Tuntuu että stoori päättyi ennen kuin ehti alkamaankaan.
Ehkä en ollut lopulta sellainen joksi hän oli minut alkutapaamisen jälkeen kuvitellut, tai sitten mokasin jotakin muuten vaan.
Harmittaa joka tapauksessa suunnattomasti epätietoisuus; ajatteleeko hän samoin vai olenko yhdentekevä ihminen hänen elämässään?

Äänestä

Mikset voi näihin laittaa että menee P:ltä S:lle niin ei tarttis noiden muiden miettiä että oisko tää vai eikö oisko.
Tai jos olen väärässä, että tämä on jollekin muulle kuin S:lle, niin sitä suuremmalla syyllä laita jotain spesifisempää tunnistetta.
Mitäs jos tää on vaikka mulle ja mulla ei ole aavistustakaan mistä sä kirjoitat.

Äänestä
  • Ei voi laittaa kun tietää että kavereitten kaverit lukee näitä ja vie juttuja omalla tyylillään eteenpäin.. hehe.. ja aina ne vie.. vei silloinkin, ei olis muuten kantautunut tämäkään palsta minun korviini asti. Joo, kuuntelen kun puhut naamatusten. Näitä palstoja en ruukaa selailla, enkä just usko vieläkään, että Sinä täällä olisit. En vaikka mitä kuulisin.

    Äänestä

  • minävainminävain kirjoitti:

    Ei voi laittaa kun tietää että kavereitten kaverit lukee näitä ja vie juttuja omalla tyylillään eteenpäin.. hehe.. ja aina ne vie.. vei silloinkin, ei olis muuten kantautunut tämäkään palsta minun korviini asti. Joo, kuuntelen kun puhut naamatusten. Näitä palstoja en ruukaa selailla, enkä just usko vieläkään, että Sinä täällä olisit. En vaikka mitä kuulisin.

    Siis sulle on joku sanonut, että tänne pitää tulla, koska joku nainen pyörii täällä sinua ikävöimässä?

    Äänestä

  • hohhhh. . . kirjoitti:

    Siis sulle on joku sanonut, että tänne pitää tulla, koska joku nainen pyörii täällä sinua ikävöimässä?

    No jos minua täällä ikävöi joku nainen, niin on lesbo... Mutta erään miehen pyörimisistä tiedän kautta rantain... Se ei vain ikinä selvinnyt että ikävöikö juuri minua. Ilmeisesti ei. Eli selvennettynä, nainen olen.

    Äänestä

  • hohhhh. . . kirjoitti:

    Siis sulle on joku sanonut, että tänne pitää tulla, koska joku nainen pyörii täällä sinua ikävöimässä?

    Ja sinä olet ollut ihan varma siitä, että niiden juttujen kirjoittaja ei ole joku tuntematon - tai tunnisteiden sopivasti osuessa, se kaverin kaveri itse?

    Äänestä

  • minävainminävain kirjoitti:

    Ei voi laittaa kun tietää että kavereitten kaverit lukee näitä ja vie juttuja omalla tyylillään eteenpäin.. hehe.. ja aina ne vie.. vei silloinkin, ei olis muuten kantautunut tämäkään palsta minun korviini asti. Joo, kuuntelen kun puhut naamatusten. Näitä palstoja en ruukaa selailla, enkä just usko vieläkään, että Sinä täällä olisit. En vaikka mitä kuulisin.

    No justiinsa. Olin 99% varma että tää oli mieheltä naiselle ja P:ltä S:lle. Että kannattaisi se edes mainita alussa.
    En ole mies, eli en ole sun "Sinä".

    Äänestä

  • 8+3 kirjoitti:

    No justiinsa. Olin 99% varma että tää oli mieheltä naiselle ja P:ltä S:lle. Että kannattaisi se edes mainita alussa.
    En ole mies, eli en ole sun "Sinä".

    Tästä sen huomaa miten hakoteillä ihmiset täällä on, luullaan 99% olevan joltain tietyltä tai kuka luulee kuka ei. Tämä ei ole p:ltä s:lle.Tarinoita on kyllä paljon samanlaisia.

    Kaikkea hyvää kuitenkin.

    Äänestä

Toivottavasti vielä nähdään niin voitaisiin oikoa noita mahdollisia väärinkäsityksiä, koska kyllä mä uskon että sellaisista tässä on nyt kyse ja en ole myöskään koskaan väittänyt ettet olisi välittävä ihminen, varmasti ainakin muista läheisistäs nyt ainakin välität jos et musta, mutta on mulla sellanen pieni toive/tunne et jos sä mustakin edes ihan pikkiriikkisen, ainakin ehkä jos hyvin käy niin sit joskus :) ja onha se molemminpuoleinen välittäminen ihmissuhteissa/elämässä yleensäkin mulle tärkeä ja iso asia, et oikeessa oot siinä.

Olis kyllä mukava jos sulla ois rohkeutta/halua ottaa minuun yhteyttä tai lähestyä vaikka jossain, koska mulla ei rohkeutta siihen enää varmaankaan ole. Unohtaa sua en voi koskaan ja mun tunteet on edelleen vahvoja et turhaan sellasia aattelet ettenkö sua enää miettis.
Enkä mä enää tänne oikein hirveästi jaksa kirjoitella yhtään mitään et toivottavasti pian päästäis täältä kokonaan pois :)

Mukavaa kevättä sullekin mut toivottavasti törmäillää :)

Tää nyt siltä varalta jos tää ois sattunut vaikka oleen mulle, oishan tää ny voinut olla kenelle tahansa toisellekin.

Äänestä
  • Mistäpäin mahdat olla?

    Äänestä

  • ikuinen kaipuuko kirjoitti:

    Mistäpäin mahdat olla?

    Mistäpäin itse mahdat olla? Kerro jos haluat niin minä kerron sit oonko samalta suunnalta. En mä muuten viitti ;)

    Äänestä

viedä eteenpäin, niin kiltti tee jotain! NÄYTÄ, ettet ole välinpitämätön mun suhteen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikuinen kaipuuko kirjoitti:

välittänyt susta,et voi mitenkään kieltää tai sanoa että olen ihminen kuka ei välitä, jos sä ymmärrät sen että elämässä tapahtuu väärinkäsityksiä. Sulle välittäminen taitaa olla todella tärkeää, kenelle se ei nyt olisi, mutta onko elämässäsi tapahtunut jotain mikä antaa sille vielä suuremman arvon, minkälaisen odotat toisen ihmisen olevan. Mulla on sua ja sun katsettasi oikeasti ikävä, enkä näytä pääsevän tästä tunteesta eroon millään. Hirveää ajatella ettet tuntenut mitään ja olet unohtanut täysin. Musta tämä olisi hyvä viedä eteenpäin. Kyllä mä naisen elämääni löydän, en nyt sano että olen mitään etsimässä, mutta se ei ole sama mitä minussa herätit.

Sulla on mahdollisuus kirjoittaa julmasti ja härnäten takaisin suoraan ketjuun tai uusilla aloituksilla, melko tunnistettaviin viesteihini sulle. Mulla olisi sellainen toivomus että voisit antaa mulle joskus kunnolla takaisin jossain muualla kuin täällä, jos kaikki tapahtunut tuntuu selitysten ja mahdollisten selvittelyjen jälkeen epäoikeudenmukaiselta. Enkä kirjoita sulle tänne puutaheinää, vaan siksi mikä tilanne on ja minkä ikinä tilanteen takia muutkin. Mukavaa kevättä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu