Mitä tehdä ?

Tapsasta sekaisin

Olen sydänjuuriani myöten rakastunut Tapani Kansaan. En saa häntä pois mielestäni. En olisi ikinä uskonut ,että voisin johonkin laulajaan/julkisuudenhenkilöön "hurahtaa" näin. Se häiritsee minua koska tiedän, että rakkaus on yksipuolista. Ei Tapani varmastikkaan ole minusta kiinnostunut. Ei hän ole sellaisia merkkejä osoittanut ,enkä häntä suinkaan ole edes koittanut liehitellä. Ei minusta olisisellaiseen. Enkä edes kehtaisikaan.
Keikoillakin katselen vain hyvän välimatkan päästä. En kehtaa mennä edes lavan eteen, koska olin kerran ja tunsin kuinka punastuin päästä varpaisiin, kuin Tapani katsoi minuun hymyillen.
Kun Tapani laulaa jotain romanttista rakkauslaulua kuvittelen että hän laulaa sitä minulle vaikka sisimmässäni tiedän ettei hän minua ajattele sitä laulaessaan.

14

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1000

      Ihanaa Annu, ihanaa:..!

      • Annu.

        Suruksesi voin kertoa että tuon kirjoittaja en taatusti ole minä ;D Huono arvaus.
        Kuulostaa kyllä kovasti Justiinaxilta mutta ei kehtaa käyttää nikkiään. Oireet ainakin täsmäävät.

      • Annu. kirjoitti:

        Suruksesi voin kertoa että tuon kirjoittaja en taatusti ole minä ;D Huono arvaus.
        Kuulostaa kyllä kovasti Justiinaxilta mutta ei kehtaa käyttää nikkiään. Oireet ainakin täsmäävät.

        Kyllä sä Annu voit ihan rohkeasti ja rehdisti myöntää, että tuon aloitusviestin kirjoittaja olet. Se on ihan Rakkaudestahan se hevonenkin potkii. Ei sen asian myöntämistä tarvitse kainostella... Mun ei tartte muilla nimimerkeillä kirjoitella,että Tapsa on mun mieleeni, kun se tiedetään muutoinkin.

      • Annu.
        Justiinax kirjoitti:

        Sinä se jaksat jauhaa paskaa. Ennemmin söisin matoja kuin kuuntelisin ja katselisin Tapsukkaa. En tiedä tässä maassa ketään yhtä kuvottavaa artistia kuin sinun Tapsukkasi. Kuolaa ihan rauhassa sinä vaan sen perään kun elämässäsi ei tunnu muuta sisältöä olevan.
        Minä fanitan artisteja jotka osaa laulaa.

        Mä taas en tiedä ketään yhtä äklöä artistia kun se sun idolis( eli M.M ) on.
        Mulla on kyllä paljonkin sisältöä elämässä sun son siitä turha huolehtia.
        Tapsan musiikista ja keikoista mulla on oikeus olla kiinnostunut koska olen sen fani. Eikä mulle ihan kuka tahansa idoliksi kelpaakkaan vaan vain paras !

        Ai nytkö olet keksinyt haukkua Karin sijaan Mikko Mäkeläistä kun tykkään hänestä ;D Kyllä sinä olet hiton pelle.
        Pitihän sinun tietysti vastata taas samoin sanoin kuin minä... :D kuinka ollakaan.

        En mä siitä Mikko Mäkeläisestä kylläkään oo koskaan niin välittänyt. Tykkäsit sä hänestä sitten tai et se ei riipu siitä.

    • görgyj

      Älä huolestu -mitä tehdä-.
      Moni muukin mies on rakastunut Tapani Kansaan.

      • minä myös!

        Tapsukassa on
        jotain sellaista joka vetoaa miehiin.

      • ********************
        minä myös! kirjoitti:

        Tapsukassa on
        jotain sellaista joka vetoaa miehiin.

        Viimekesänä pari humalaista miestä eräällä keikalla hihkaisivat Tapanille rakastavansa tätä. Tapsa ei niin tuosta rakkaudentunnustuksesta piitannut, vaan totesi että: "Rakastatte tai ette niin turhat mölyt pois. Tämä on tanssilava. "

    • v.73

      Yöök....Tapani kansa ja punaiset tiukat housut...ikuinen trauma..=(

    • Latinaliini

      Hulluja kaikki Tapsuliinin fanit. Hulluja kaikki tyyni. Kaikille teille pitäisi tarjota Amanita soppaa mikä on kuulemma Chiroptera-Tapsuliinin lempiruoka. Sherryn kera.

      • Sä saat itte niellä sen Amalita-soppas. Tiedä mitä keitoksia olet jo nauttinutkin kun noin sekaisin olet ja täynnä vihaa .

    • Minunmielipide.

      Onko omassa isäsuhteessasi jotain "vinksahtanutta" kun vanhaa äijänkäppyrää noin ihailet ?

      Kuulostaa tosi sairaalta !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      319
      639
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe