hei vaikuttavatko puolison tulot työnhakuvalmennuksen aikaan päivärahaan?? eli saanko silloin mitään korvausta??
vaikuttavatko puolisontulot
6
251
Vastaukset
- jfjffjfjfjfjfj
Ei vaikuta.
"Tarveharkintaa omien pääoma- ja muiden tulojen tai puolison tulojen perusteella ei sovelleta silloin, kun työmarkkinatukea maksetaan
* 55 vuotta täyttäneelle, joka on täyttänyt työssäoloehdon, tai
* 180 ensimmäisen työttömyyspäivän ajalta perus- tai ansiopäivärahan enimmäisajan jatkoksi, tai
* työllistymistä edistävän palvelun ajalta, tai
* apurahansaajalle 130 ensimmäisen työttömyyspäivän ajalta silloin, kun henkilö on täyttänyt apurahansaajan vakuutusehdon.
Näissä tilanteissa omat pääomatulot tai puolison tulot eivät vaikuta työmarkkinatuen määrään."
Nyt kun tähän tuli vastattua, työkkärin edustajat voivatkin keskittyä kommentoimaan noita visaisempia, yrittäjyyteen liittyviä kysymyksiä. - tyottomyyskassat
Hei
Kiitos kysymyksestäsi!
Mikäli saat työttömyyskassan maksamaa ansiopäivärahaa, ei puolison tuloilla ole vaikutusta päivärahan suuruuteen.
Ystävällisin terveisin
Tiina työttömyyskassasta- hyihyi
Johonhan tuohon oli vastattu, ja paremmin kuin itsae sen teit. Mitäs jos keskittyisitte ottamaan kantaa niihin oikeasti kiinnostaviin aiheisiin?
Todella onneton suoritus. Pitänee ottaa kortistosta virkeämmät tekijät tilalle? - nuffsaid
hyihyi kirjoitti:
Johonhan tuohon oli vastattu, ja paremmin kuin itsae sen teit. Mitäs jos keskittyisitte ottamaan kantaa niihin oikeasti kiinnostaviin aiheisiin?
Todella onneton suoritus. Pitänee ottaa kortistosta virkeämmät tekijät tilalle?Työmarkkinatuki ja ansiopäiväraha ovat eri asioita, joten kysymykseen ei vastattu jo aiemmin.
- matti kukkarossa
500 päivää tulee pian täyteen ja kysymykseni kuuluu; että onko minulla sen jälkeen oikeutta mihinkään tukeen? Nyt minulle on maksettu ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa.
- kela
Hei,
kiitos kysymyksistänne miiru87 ja matti kukkarossa. Miiru87:lle olikin jo vastattu, mutta vastaan vielä Kelan puolesta. Työllistymistä edistävien palveluiden aikana puolison tulot eivät vaikuta. Työnhakuvalmennus ei kuitenkaan ole työllistymistä edistävä palvelu, eli sen aikana puolison tulot vaikuttavat. Mikäli et saa työttömyysetuutta puolison tulojen vuoksi, voi olla mahdollista saada ylläpitokorvausta työnhakuvalmennuksen ajalle.
Matti kukkarossa -nimimerkille vastaan, että voit hakea Kelasta työmarkkinatukea. Kun työttömyyskassan 500 päivää tulee täyteen, käy esittämässä tästä todistus työ- ja elinkeinotoimistossa. Voit jättää Kelalle hakemuksen, kun on kulunut 10 arkipäivää työttömyyskassan päivien täyttymisestä. Voit täyttää hakemuksen osoitteessa:
http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/160104104919IL?OpenDocument
Työttömyyskassan ansiopäivärahan täytyttyä on mahdollista saada Kelasta 180 päivän ajalta tarveharkinnatonta työmarkkinatukea, eli tuona aikana puolison tulot tai omat pääomatulot eivät vaikuta tuen määrään.
Ystävällisin terveisin,
Kirsi Kelasta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?701362En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061227- 1131165
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731090Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop69957IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var76772Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9712- 41711
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän369703- 53666