Varsin ikäväksi on muuttunut palvelu kyseisessä liikkeessä. Ylimielinen myyjä mittaili päästä varpaisiin, kailotti moukkamaisesti ja rynni eteeni kiilaten minut liikkeen nurkkaan vanhemman rouvan seistessä kiusaantuneena taustalla. Sääli. Yli 10 vuotta olen siellä asioinut, nyt lienee aika ostaa kevätkengät muualta.
Zapato
Kenkäfani
31700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kesällä 2024 kävin kyseisessä liikkeessä. Olin kyllä todella pyöristynyt huonosta asiakaspalvelusta. Kukaan myyjistä ei tervehtinyt minua eikä missään vaiheessa kysynyt tarvitseeko apua. Kävin kolme kertaa sovittamassa mekkoja sovituskopissa, koska jouduin hakemaan eri kokoja . Myyjät tuntuivat palvelevan mielummin "parempia" asiakkaita. Poistuin pettyneenä kaupasta. Onneksi Salon Marimekon liikkeestä sain todella hyvää palvelua ja löysin pari ihanaa mekkoa.
Maripuoti onkin ihan super hyvä kauppa, ilo aina läsnä ja hyvä palvelu
Aivan samaa mieltä. Itse saa itseään palvella, jos tuttuja asiakkaita samaan aikaan.