Olen usein saanut kuulla tai lukea, että Porissa pääsee töihin jäsenkirjalla. Kuulostaa oudolta. Jos niin olisi, jokaisen porilaisen kannattaisi hankkia jäsenkirja, koska sillä automaattisesti pääsee töihin.
Onko kaikkia Porin työttömiä varmasti informoitu asiasta? Kaupungilla näkee kaikenlaista joutoväkeä kaljakasseineen. Ehkä kukaan ei ole muistanut kertoa heille, että jäsenkirjalla pääsisi töihin ja saisi elämänsä hyvälle mallille. Myös maahanmuuttajat työllistyisivät välittömästi, kun hankkisivat jäsenkirjan.
Porin kaupunkikaan ei ole osannut hyödyntää tätä markkinoinnissaan. Olisi hyvää mainosta Porille, jos kaupunki lahjoittaisi esim. kaikille 18 vuotta täyttäville jäsenkirjan. Ei tarvitsisi miettiä mitään muita keinoja nuorisotyöttömyyden poistamiseksi, koska jäsenkirjan avulla työllistyy automaattisesti.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Minua kiinnostaisi myös tuo jäsenkirja. Olen tähän mennessä päässyt töihin autolla mutta kun tuo bensan hinta nousee koko ajan.
Mitä se jäsenkirja maksaa, onko se nopea?
Porissa on ollut sellainen meininki, että vasuri-jäsenkirjalla on päässyt helposti kaupunkin hommiin. Tässä muutama vuosi sitten, oli erityisesti sossun avoimiin toimiin vaatimuksena, että tuntee nokkahenkilöitä lauttakunnassa ja omaa vasemmiston kirjat. Olihan siitä silloin kovat jutut lehdissä, kun lauttakunnan puheenjohtaja valitsi omiaan.. no asiat on kait muuttuneet tai ollaan varovaisempia, että ei kansa saa tietää.
Kyllä kansa ei tiedä