Eli minulla on jo pitkään ollut valtavan murheellinen mieli tästä monen ihmisen ikuisuuskysymyksestä, voinko koskaan saada tyttöystävää itselleni. Olen murehtinut asiaa päivät ja yöt kohta 5 vuotta, mutta täysin turhaan. Vielä kerran minä teiltä tätä asiaa kysyisin ja toivon saavani rehellisiä vastauksia, olenko mielestänne sellainen poika joka ikinä pystyisi seurustelemaan tytön kanssa.
Olen pian 19-vuotias, lukiolainen ja menossa yliopistoon vuoden, parin sisällä. Koulu on minulle tavattoman helppoa enkä usko myöskään yliopiston tuovan sen kummempia vaikeuksia tullessaan, tosin voin myös olla väärässä. Olen noin 180 pitkä ja OLEN painanut noin 110kg, tosin nyt olen tullut hurjaa vauhtia alaspäin ja nykyään enää 95kg. Lenkkeilen ja urheilen muutenkin ihan hurjan lailla, koska tiedän ettei sellainen unelmieni tyttö voisi koskaan kiinnostua pojasta jolla on edes vähän rasvaa kehossaan... Lihasta minulta löytyy todella paljon mutta olen valitettavasti luustoltani myös leveänoloinen, siis VALITETTAVASTI. Ne kauniit ja mukavat tytöt eivät etsi muita kuin laihoja poikia, tämä on varmasti tosiasia jota en voi sivuuttaa. Etsinhän itsekin juuri sellaista ihanaa tyttöä, joka on kaikin puolin unelmani. Teen siis suorastaan järkyttävän paljon töitä asian eteen, ja uskon sen loppupelissä olevan vain hyvä asia. Soittelen kaikenlaisia musikaalisia instrumenttejä, ilman kouluja olen oppinut ja minun lienee paikallaan todeta olevani hyvin lahjakas myös tällä osa-alueella, kuten monilla muillakin. Tietokone on paheeni, siitä en ole päässyt eroon sen jälkeen kun 3-vuotiaana ensimmäisen kerran windows ysivitosen käynnistin... Nykyäänkin aikaa kuluu useampi tunti päivässä tämän vempeleen ääressä.
Minulla ei koskaan ole ollut ikäisiäni kavereita, ei yhtäkään. Aikuiset joiden seurassa joskus olen ollut, ovat kehuneet minua hyvin upeaksi nuoreksi mieheksi ja aivan loistavaksi keskustelijaksi. Osaan kuulemma jutella syvällisiä kuin aikuiset konsanaan. Osaan myös olla huumorimies jos tarvitsee. Pitänee myös todeta, että olen pojaksi poikkeuksellisen tunteellinen ja rakastava, enkä häpeile tätä asiaa ollenkaan. Minun rakkaudenkaipuuni on valtava, samoin kuin rakkaudenantamisen tarpeeni. Valitettavasti minulta puuttuu kohde, tuleeko aina puuttumaankin... :/ En koe pystyväni menemään keskustelemaan ikäisteni kanssa, eli miksi toisaalta uhraisin itseni. Mikäli minua ohjeistetaan esim. tekemään parityötä koulussa, odotan toista joka tulee enkä itse mene. Sitten pystynkin käyttämään taitojani. Aion pysyä tällä linjalla, hiljaisena ''takapenkin nössönä'' jossa on selvästi jotain hienoa mutta joka ei koskaan ota kontaktia kehenkään. Jos joku ottaa minuun niin sitten asia on aivan toinen :)
En koskaan ole maistanut päihteitä, tupakkaa tai alkoholia, enkä KOSKAAN aio. Nämä asiat ovat minulle kauheita painajaisia joista kieltäydyn vaikka henkeni uhalla. En myöskään voi kieltää olevani jollain tavoin uskonnollinen ihminen, tosin voisin sanoa asioiden kiinnostavan minua enemmän kuin että kutsuisin itseäni uskovaksi. Autoa en aio hankkia, kuten en mitään muutakaan kulkupeliä sillä aion pysyä kotikaupungissani viimeiseen asti. Olen hirmu kiltti poika joka ei tekisi pahaa kenellekään ja ottaisi mielellään jonkin ihanan tytön nauttimaan elämästään kanssani :) Hänen ei tarvitsisi pelätä ettäkö koskaan pettäisin, mikäli olisimme toisillemme ne kenestä olemme unelmoineet :D En edes ala seurustelemaan mikäli tyttö ei vaikuta siltä josta olen unelmoinut. Tällä estän sydänsurut ainakin itseltäni ja toiselta ihmiseltä :)
Oletteko sitä mieltä että voisin koskaan saada sitä unelmieni tyttöä vierelleni? Onko minusta seurustelemaan? Tietysti myös täytyy ottaa huomioon omat rajallisuuteni, miettiä ja pohdiskella olisiko minusta todella parisuhteeseen toisen ihmisen kanssa... Se on vain aika elämää muuttava asia, jokseenkin myös hyvin vastuullinen. Mistään muusta asia ei varmasti jäisi kiinni... Pystyisikö kukaan koskaan hyväksymään minut...
Olen pian 19-vuotias, lukiolainen ja menossa yliopistoon vuoden, parin sisällä. Koulu on minulle tavattoman helppoa enkä usko myöskään yliopiston tuovan sen kummempia vaikeuksia tullessaan, tosin voin myös olla väärässä. Olen noin 180 pitkä ja OLEN painanut noin 110kg, tosin nyt olen tullut hurjaa vauhtia alaspäin ja nykyään enää 95kg. Lenkkeilen ja urheilen muutenkin ihan hurjan lailla, koska tiedän ettei sellainen unelmieni tyttö voisi koskaan kiinnostua pojasta jolla on edes vähän rasvaa kehossaan... Lihasta minulta löytyy todella paljon mutta olen valitettavasti luustoltani myös leveänoloinen, siis VALITETTAVASTI. Ne kauniit ja mukavat tytöt eivät etsi muita kuin laihoja poikia, tämä on varmasti tosiasia jota en voi sivuuttaa. Etsinhän itsekin juuri sellaista ihanaa tyttöä, joka on kaikin puolin unelmani. Teen siis suorastaan järkyttävän paljon töitä asian eteen, ja uskon sen loppupelissä olevan vain hyvä asia. Soittelen kaikenlaisia musikaalisia instrumenttejä, ilman kouluja olen oppinut ja minun lienee paikallaan todeta olevani hyvin lahjakas myös tällä osa-alueella, kuten monilla muillakin. Tietokone on paheeni, siitä en ole päässyt eroon sen jälkeen kun 3-vuotiaana ensimmäisen kerran windows ysivitosen käynnistin... Nykyäänkin aikaa kuluu useampi tunti päivässä tämän vempeleen ääressä.
Minulla ei koskaan ole ollut ikäisiäni kavereita, ei yhtäkään. Aikuiset joiden seurassa joskus olen ollut, ovat kehuneet minua hyvin upeaksi nuoreksi mieheksi ja aivan loistavaksi keskustelijaksi. Osaan kuulemma jutella syvällisiä kuin aikuiset konsanaan. Osaan myös olla huumorimies jos tarvitsee. Pitänee myös todeta, että olen pojaksi poikkeuksellisen tunteellinen ja rakastava, enkä häpeile tätä asiaa ollenkaan. Minun rakkaudenkaipuuni on valtava, samoin kuin rakkaudenantamisen tarpeeni. Valitettavasti minulta puuttuu kohde, tuleeko aina puuttumaankin... :/ En koe pystyväni menemään keskustelemaan ikäisteni kanssa, eli miksi toisaalta uhraisin itseni. Mikäli minua ohjeistetaan esim. tekemään parityötä koulussa, odotan toista joka tulee enkä itse mene. Sitten pystynkin käyttämään taitojani. Aion pysyä tällä linjalla, hiljaisena ''takapenkin nössönä'' jossa on selvästi jotain hienoa mutta joka ei koskaan ota kontaktia kehenkään. Jos joku ottaa minuun niin sitten asia on aivan toinen :)
En koskaan ole maistanut päihteitä, tupakkaa tai alkoholia, enkä KOSKAAN aio. Nämä asiat ovat minulle kauheita painajaisia joista kieltäydyn vaikka henkeni uhalla. En myöskään voi kieltää olevani jollain tavoin uskonnollinen ihminen, tosin voisin sanoa asioiden kiinnostavan minua enemmän kuin että kutsuisin itseäni uskovaksi. Autoa en aio hankkia, kuten en mitään muutakaan kulkupeliä sillä aion pysyä kotikaupungissani viimeiseen asti. Olen hirmu kiltti poika joka ei tekisi pahaa kenellekään ja ottaisi mielellään jonkin ihanan tytön nauttimaan elämästään kanssani :) Hänen ei tarvitsisi pelätä ettäkö koskaan pettäisin, mikäli olisimme toisillemme ne kenestä olemme unelmoineet :D En edes ala seurustelemaan mikäli tyttö ei vaikuta siltä josta olen unelmoinut. Tällä estän sydänsurut ainakin itseltäni ja toiselta ihmiseltä :)
Oletteko sitä mieltä että voisin koskaan saada sitä unelmieni tyttöä vierelleni? Onko minusta seurustelemaan? Tietysti myös täytyy ottaa huomioon omat rajallisuuteni, miettiä ja pohdiskella olisiko minusta todella parisuhteeseen toisen ihmisen kanssa... Se on vain aika elämää muuttava asia, jokseenkin myös hyvin vastuullinen. Mistään muusta asia ei varmasti jäisi kiinni... Pystyisikö kukaan koskaan hyväksymään minut...
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itsekkin olen aika samanlainen, mukava nuori mies, mutta silti hiukan erilaisempi kuin sinä. Itsekkin olin aikaisemmin hiljainen, muille kuin hyville ystäville puhuminen ei ollut helppoa. Kuitenkin 9. luokan lopulla rohkaistuin ja aloin juttelemaan ihmisille ja osallistumaan keskusteluihin. Ja en tiedä taustoistasi, mutta kyllä se juominen kavereiden kanssa on ihan mukavaa, ei sitä tarvitse silti sammua minnekkään ojaan. Myös kotoa pois muuttaminen toiselle paikkakunnalle avaa uusia ovia ja uskon että myös yliopistosta on helppo saada samanhenkisiä kavereita. Suosittelen tutustumaan ihmisiin ja juttelemaan aina kuin mahdollista; saavat hekin mukavan kuvan sinusta.
Kyse ei ole siitä millainen sinä olet vaan siitä, että kuinka paljon vaivaa sinä olet valmis näkemään, saadaksesi tyttöystävän.
Jos odotat, että sellainen putoaa taivaalta syliisi, niin olet haudassa ennen kuin tällainen ihme tapahtuu.
Minulla oli suunnilleen tuollainen poikaystävä. Oli.
Henkilökohtaisesti en usko siihen, että tekee kamalan määrän töitä unelmien tyttöystävän löytämiseen ja pyrkii tekemään itsestään vielä enemmän. Liika yrittäminen pilaa helposti asiat. On varmasti nuoria naisia, joille juuri sinä olet täydellinen. Jossakin, todennäköisesti kiven alla.
Älä vaadi naiselta liikaa, kukaan ei voi olla täydellinen kopio unelmista. Äläkä myöskään itseltäsi. Hanki auto, voi helpottaa seurustelua, jos nainen asuu jossain kauempana (suomi24:n treffipalsta on erittäin hyvä siihen tarkoitukseen). Katso hyvä ihminen maailmaa! Näin naisen näkövinkkelistä ainakin minä haluan miehen, joka on nähnyt muutakin kuin takapihan ja takapulpetin kannen. Sellaisen sain, ei mikään täydellinen, mutta en minäkään. Unelmat ovat unelmia, mutta harvemmin se Täydellinen taitaa vastaan kävellä. Tai mistä sen tietää, käy jossain muualla katselemassa :)
Kiitos erilaisista näkökulmista :) En kuitenkaan tainnut vielä saada vastausta perinpohjaiseen kysymykseeni eli siihen, olenko kuvaukseni perusteella ihminen jolla voisi olla mahdollisuuksia seurustella tytön/naisen kanssa elämänsä aikana?
Tämä on ainoa tieto jonka tarvitsen, eli olenko riittävä vai puuttuuko minusta jotain mikä estää asian täysin?
Mutta todellisuushan on se, etten kyllä saa mitään aikaan itse, jonkun on uhrauduttava tekemään tuttavuutta tähänkin olemattoman pieneen, tuntemattomaan ihmisyksilöön...
Vaikutat sellaiselta, joka pystyy serustelemaan aivan hyvin. Voithan kokeilla, ja jos et itse pidäkkään, kerro se hänelle suoraan.
Älä turhaan ole huolissasi. Kuvauksesi perusteella olet henkilö, joka todennäköisimmin tulee HALUTESSAAN seurustelemaan elämänsä aikana :D Joten tshemppiä sinne! ;)