minkälaista laatua tahansa, niin mielestäni se lähtee toisen ihmisen kunnoittamisesta ja avoimesta kommunikaatiosta. Tämän halusin tänne kirjoittaa ja silti hairahduin taas lukemaan näitä kirjoituksia, jotka eivät todellisuudessa merkitse mitään. Nämä eivät millään muotoa täytä noita vaatimuksia, jotka ovat myös minun edellytyksiä sille, että jonkinlainen yhteys muodostuisi.
Alkuun sillä mitä tapahtui oli suuri merkitys, mutta ajan kanssa se on alkanut kadota ja suru siitä, että kohtaamista ei ole tapahtunut on alkanut syövyttää sitäkin, jonka olen kokenut arvokkaaksi. Olen siitä kovin pahoillani paitsi itseni myös hänen puolestaan.
Alkuun sillä mitä tapahtui oli suuri merkitys, mutta ajan kanssa se on alkanut kadota ja suru siitä, että kohtaamista ei ole tapahtunut on alkanut syövyttää sitäkin, jonka olen kokenut arvokkaaksi. Olen siitä kovin pahoillani paitsi itseni myös hänen puolestaan.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä myös. Toivon ja tiedän, että vielä..
Miksi suhteen aloittaminen niin vaikeaa? Miksi vanhat kokemukset vaikuttaa useimpiin meistä? Miksi ei vaan voisi marssia toisen luo ja sanoa sen suoraan? Ei se vaan ole niin helppoa. Jos jotain suurempaa haluaa, on pakko olla kärsivällinen ja armollinen toista ja itseä kohtaan. Ja pettymyksen sietokykykään ei ole pahasta. Pettymyksiä sitä vastaan tulee, jos haluaisi toisen luo ja kumpikaan ei uskalla.
Tuntemattoman ihminen on helppo iskeä baarista (jos niin haluaa tehdä), mutta kun vastassa on työkaveri/ystävä/muu tuttu, on se vaikeampaa. Luontevaa tilaisuutta voi joutua odottamaan, jos kumpikaan ei ole hullunrohkeaa-tyyppiä.
Kirjoitukset täällä eivät kongreettisella tasolla merkitse mitään, mutta ainakin itse olen kirjoittanut täydestä sydämestä tarkoittaen joka sanan. Sydämeni roihuaa muuallakin kuin palstoilla. Voisin ihan hyvin sanoa saman naamatusten kunhan alkuun olisi ensin päästy.
Täällä voi ja saa purkaa tunteitaan. Myös niitä roihuja. Ei se ole keneltäkään pois. Jos joku tunnistaa itsensä isolla todennäköisyydellä, niin ompahan helpompi lähestyä kun tietää, ettei tule torjutuksi.
Jossain vaiheessa jomman kumman on pakko vaan ottaa riski. Muuten roihut jää palstoille.
on aina jollain tavalla vaikea ja saahan täällä roihuta, mutta niinkuin sanoit ilman kosketusta oikeaan ihmiseen. nämä eivät johda minnekkään. Rehellisesti olen myös itse kirjoittanut, tosin varauksella, sillä en pidä ajatuksesta, jolla nämä palstat toimivat. En pidä siitä kuinka oman herkkyytensä heittää susien raadeltavaksi, jotta säilyttäisi edes jonkinlaisen yhteyden siihen merkittävään ihmiseen.
Herkkänä ihmisenä nämä palstat ovat tunnetasolla yhtä helvettiä, jos sellainen sana tässä yhteydessä sallitaan. Olen siis astunut alas helvettiin ollakseni hänen kanssaan yhteydessä. Luulisi sen jotain merkitsevän.
Näinpä siinä käynyt. Jos ei kohtaamista, ihan ok että syövyttäisi tuon kaipuunkin pois, mitä sillä tekee. Mahdollistuu sitten tähän hetkeen ihmissuhteet mitä ovatkaan ja millä tasolla. Ainakin tiedän mitä voisi olla, voi olla. Toiselle ajattelen, toivon mahdollistuvan joka tapauksessa "voi olla". Hyvä kun kadonnut itseni "hohdokkuus", syöpyy pois. Enkä kuitenkaa sulje ihmissuhdetta, tiedän sen syntyvän vain yhteisestä kohtaamisesta. Toinen äärilaita tuntemattomuus, sekin voi palvella elämän jatkumista...
Ei ole kyse ainakaan minun tapauksessani mistään suhteen aloittamisen vaikeudesta. Toisessa se ongelma oli koko ajan eikä se tule paranemaan. Hän oli ja on tulevaisuudessakin vain ihminen joka kirjoittaa aina vain palstoilla eikä tee mitään todellisessa elämässä. Suorissa yhteydenotoissa oli aina kaiken kieltävä sävy ja anonyymisti tai palstoilla ihan muuta. Minun omiin kirjoituksiini vastattiin kaikuna ja niitä lähtökohtina käyttäen palstoilla. Se on hänen tapansa toimia ja en siitä häntä enää syytä vaikka jouduinkin hankaluuksiin. Mitäs sille asialle voi. Olisi vaan saanut kertoa heti alussa ettei pysty todelliseen ihmissuhteeseen. En olisi tuhlannut aikaani turhan perässä juoksemiseen. Ehkä hän tosiaankaan ei itse tiedosta tilaansa, joten häntä turha syyttääkään. Kun ei ihminen mihinkään pysty, niin ei sitten pysty. Turha kuitenkaan enää kolmentoista vuoden jälkeen sanoa että olen hylännyt. Vedätystä se on itse asiassa vaikkei vedättäjä itse sitä tajuaisikaan. Ei saa lupailla tai antaa toiveita jos ei mihinkään pysty tai halua kuitenkaan tositilanteessa.
Ainakin seuraavan haluaisin samalta säästää. Minulla oli aika pitkä pinna mutta en jaksa enää yhtään tätä paskaa.
Kaikki eivät toimi kuin kuten kolmentoista vuoden kaipauksessasi. Itse, vaikka täällä ajatuksiani puran, olisin valmis myös irl. Hän kiinnostaa nimenomaan todellisena ihmissuhteena, mieluten pitkäaikaisena. Olen täällä vain, koska en voi vielä muuten itseäni asiassa ilmaista. En vielä tiedä hänen ajatuksiaan (siis onko kiinnostus ykspuolista). Merkkejä kiinnostuksesta on, mutta en voi tietää onko ne omaa tulkintaani vai totuutta.
Minusta on julmaa leikkiä toisen tunteilla, pitää ketään varalla tai seksileluna ja samalla antaa ymmärtää muuta pitääkseen toisen liassaan. Hyvin Itsekästä. Jos ei ole tunteita tai ei kiinnosta, olisi oikein kertoa sekin (hienotunteisesti). Jos sinulle on käynyt jotain tuollaista, muista etteivät kaikki ihmiset toimi samoin. Muuten jäät samaan liekaan vielä toiset kolmetoista vuotta. Katkeruus tappaa helposti sisältä.
Kolmetoistavuotta on aivan liian pitkä aika jäädä odottamaan ketään. Itse näen, että jos jotain kongreettista ei ala tapahtumaan kuukausissa tai korkeintaan vuodessa, ei sitten isotkaan tunteet auta. Toteutumattomaksi haaveeksi jää. Vaikea yhtälö: pitäisi jaksaa odottaa, pitäisi pystyä sietämään pieniä pettymyksiä, mutta silti jossain vaiheessa ymmärtää irroittaa ja jatkaa matkaa.
Tiedätkö, parhaimmillaan avautuminen täällä lohduttaa ja auttaa jäsentämään omaa ajatusta. Tämän täällä olemisen ei tarvitse rikkoa sisintä vaan tukea tulevia ratkaisuja sekä näkemyksiä. Moni täällä oleva siuelunveli tai -sisiko osaa lohduttaa vaikeassa umpisolmussa. Tehdään täällä olosta kaunis, suuri seikkailu.
Hyvää pääsiäisen aikaa!
Paini sinä juttuinesi sinne todellisuuteen, luuseri!