Hei lestat!

jos olette samanlaisia kuin naapuriperheemme, niin säälin muita samassa kaupungissa eläviä.

Voitteko kuvitella: Tein puutarhahommia lyhyet shortsit ja bikinit päällä viime kesänä. Naapurin rouva ei yleensä onneksi puutu asioihimme, mutta tällä kertaa niin teki. "Onkos kuuma?", kysyi. Vastasin iloisesti että on todellakin! sitten vastaus siihen oli että "Tuo bikinimuoti on kyllä vaarallista uv-säteilynkin kannalta. Kannattaisi pukeutua kevyisiin puuvillavaatteisiin mieluummin." Pieni vihjaus, että älä hypi heidän silmien edessä puolinakuna.
Lopulta meille tuli kauhea sanasota ja muija alkoi oikeen huoranpenikaksi nimittelemään, ja piti syntisenä kun emme ole uskovaisia jne.

Muutenkin kun tietää mitä näiden ihmisten perheesä tapahtuu...siellä ei ole telkkaria, ilmeisesti poikien ja tyttöjen vaatteet pestään erikseen (mitä pyykkinarulla olen huomennut), kellään vanhemmista lapsista ei ole meikkiä, värjättyä tukkaa, muotivaatteita..puhumattakaan äidistä. Tehköön kukin mitä haluaa, mutta minä kuolisin jos olisin tuollaiseen perheeseen syntynyt. Kyllä se Jumala armahtaa meikinkäytön, television ja suuseksin. Ollanko me kaikki "normaalit" syntisiä??
312337
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Tunnistan Sinut kyllä tyylistä. Vaihdapa aihetta ja lyö rahoiksi kirjoittelemalla lehtiin. Pokkarikin taitaisi jo onnistua !

Äänestä
  • sillä en ole ennen edes eksynyt tänne suomi24-sivuille, sillä en tiennyt että täällä on jotain keskusteluntynkää yleensäkään. Ei ole feikki.

    Äänestä

valhetta.
Meidän perheessä pukeudutaan muodikkaasti. Hiukset on tosin luonnollisen väriset. Television katseleminen ei ole syntiä, tosin telkkaria ei ole hommattu meille.
Suuseksikin sujuu mallikkaasti.

TUO OLI TÖRKEE PROVO:(
Kaikkihan me ollaan syntisiä:)

Äänestä

Kiva että eliza yrittää teilata hyvän aloituksen jutultasi. Liekö lessu joka ei kestä asioista puhumista.
Juu kyl myö muut vaa joulutaa vallan kauhiaan kaotukseen.

Äänestä
  • Vähän on tytöllä tietoa... luuloja näyttää olevan sitäkin enemmän. Muista tämä.. yksi ei edusta kaikkia. Käännetäänpä asia toisinpäin..kaikki vl-en naapurit ovat yhtä tietämättömiä kun sä. Tuskin näin. Älä yleistä aivan kaikkia. Ja mitä pyykkeihin tulee.. uskomaton väite. Herää ny.

    Äänestä

  • ...lopettaa käyttämästä loukkaavia nimityksiä, kuten "lessu" tai "lesta"????

    Äänestä

Heips!
Itse olen lesta ja olen onnellinen siitä. Tuo ei todellakaan ollut mitään kivaa mitä naapurisi tuli sinulle aukomaan. Itse asiassa ei se ole muiden asia miten pukeutuu. Mutta kannattaa ottaa huomioon että me lestat olemme jokainen oma persoona, ainakin yleensä. Ettei kannata yleistää.
Itse olen täysin eri mieltä muotivaatteista. Minun mielestä niitä on melkein kaikilla lestoilla, jotka kiinnittää tyyliin huomiota. Eli aika useilla.
Meikin käytöstä ja hiusten värjäystä. Sitä me emme käytä, mutta kyse on siitä että Jumala on luonut jokaisen omaksi itsekseen eikä sitä tarvitse ehostamalla lisätä. Jokainen on sitä mitä on.
Mutta minulla ei kuitenkaan ole muiden meikkaamista vastaan. Mulla on tosi hyviä ystäviä "ei lestoista" eikä se että olen lesta ole vaikuttanut ystävyyteemme.
Tosin en ehkä olen aivan tavallinen tapaus. Nimittäin en ole aina ollut lesta, mutta olen loppujen lopuksi kokenut sen oikeaksi tieksi. Eli lesta ja ylpeä siitä:)
En tiiä tuliko asian vierestä, mutta kuiteski!
Ai niin ja vielä siitä että tyttöjen ja poikien vaatteet pestään erillään, en voinu muuta ku nauraa. Meillä ne kyllä pestään ihan samassa erässä ja koneessa. Olen toki kuullut että lestoilla ei saa olla pesukoneessa läpinäkyvää "ikkunaa" ettei näy alusvaatteet jne. Tuo on niinku täysin perätöntä, en ole koskaan törmännyt sellaisiin lestoihin.
Mutta eipäs siinä...

Äänestä

on kuin kämmenen leveys tai kuin ei mitään, elikkä kannattaa katsoa, miten elää. Kaikki me kerran jätämme tämän maan, ja silloin kysytään omakohtaista uskoa. Silloin ei perustelut toisten hyvyydestä/huonoudesta auta yhtään mitään.

Äänestä

...jos luulet että ne sun naapuris pesis poikien ja tyttöjen vaatteet erillään, ainakin jos luulet, että ne pesis vaatteesa sukupuolen mukaan sen takii et ois jotekii "syntistä" pestä ne samas satsis... Ei voi ko nauraa!!!=) Sitä paitsi sä taiat vahdata niit naapureitas paljo tarkempaa ko ne sua, jos kiinnität noi paljo huomiota jo naapureittes pyykkinaruihin...

Oliks tää muute joku kostoviesti ko julkasit noi avarsti mitä niil on/ei oo tai mitä ne tekee/ei tee?

Äänestä

Otitpa kummallisesti naapurisi hyvää tarkoittavan keskustelunavauksen. Nimittäin, jos tiesit uv-säteilyn vaarallisuudesta ja silti suhtaudut tietoon välinpitämättömästi, niin se on tyhmyyttä. Sinunlaistesi TAHALLAAN hankittuja ihosyöpähoitoja yhteiskunta sitten kalliisti maksaa. Syöpähoidoissa ihminen kärsii todella. Sitäkö sinä haluat?
Kyllä meillä usein keskustellaan naapureiden ja asiakkaiden kanssa uv-säteilyn haitoista ja jaellaan tiedoitteita asian tiimoilta.

Taisit luulla hyväntahtoista keskustelunavausta vihjaukseksi vähäpukeisuudestasi. Taisit tiedostaa itsekin pukeutumisesi kyseenalaiseksi "toisten silmien edessä", kun siihen noin reagoit.

Ei ihme, jos sait nenillesi, kun annoit ennakkoaseenteesi mukaan naapurille luulojesi mukaan!

Mitähän pahaa siinäkin on, jos ei ole telkkaria? Pitääkö kaikilla olla kaikki niinkuin teillä? Jos vaikka pestäisiinkin tyttöjen ja poikien vaatteet erillään, mitä sitten? Onko muka pakko isojen tyttöjen meikata? Jos sinä häpeät hiuksiasi ja värjäät niitä, niin onko kaikkien muidenkin tehtävä niin?
Olet tosi outo hiippari. Rauhoitu ja yritä edes vaikuttaa aikuiselta, olet kuin joku akka pahanen.

Sitten lopuksi "ymmärtäväisenä" sanot, että tehköön kukin mitä haluaa. Kuule, niin tekevätkin ilman sinulta kysyttyä lupaakin. Olisit varmaan tyytyväinen, jos saisit määrätä mitä naapurit saavat tehdä.

Jumala armahtaa synneistä, jos niitä katuu ja pyytää anteeksi. Ehkä sinullakin olisi syytä mennä pyytämään anteeksi naapurin rouvalta hermostumistasi ja pahoja sanojasi.

Kaikki "normaalitkin" ovat syntisiä; vain Jeesus oli synnitön. Vastasin, kun kysyit.
En ole vl. Olen ihminen.

Äänestä
  • teillä vl:lla on ymmärtääkseni rauha sielussanne.Mutta kun tälle sivulle(lestaadiolaisuus)tulin tuli sellainen olo ,että tehän olette äärettömän levottomia.Kuka muuten välittäisi noin perättömistä ja turhanpäiväisistä jutuista kuin"poikien ja tyttöjen pyykit eri satsiin"??Eihän sillä ole mitään merkitystä!!Eikö oppinne sano että kääntäkää toinenkin poski jos esim.ihmiset pilkkaa.Mutta ei...kauhee selittelyn ja puolustelun tarve.vai oletteko sisimmissäne vain kateellisia kun ette saa kulkea pikku-bikineissä ja näyttää naiselliset muotonne!Mikä muu voisi olla selitys?Tuleeko mustasukkaisuuden puuska jos muodokas naapurin kimuli pyllistelee kukkapenkissä ja mieskin huomaa ,että naapurin kimulilla onkin aika tiukka peppu.Salaa toivoen omankin vaimon vaihtavan ne puuvilla kolitsit jo hieman niukempaan.
    Jos näin ei ole niin selvennätkö minulle miksi niin iso haloo asioista joista "me tavalliset tallaajat" ei edes välitettäs.

    Äänestä

  • gagary kirjoitti:

    teillä vl:lla on ymmärtääkseni rauha sielussanne.Mutta kun tälle sivulle(lestaadiolaisuus)tulin tuli sellainen olo ,että tehän olette äärettömän levottomia.Kuka muuten välittäisi noin perättömistä ja turhanpäiväisistä jutuista kuin"poikien ja tyttöjen pyykit eri satsiin"??Eihän sillä ole mitään merkitystä!!Eikö oppinne sano että kääntäkää toinenkin poski jos esim.ihmiset pilkkaa.Mutta ei...kauhee selittelyn ja puolustelun tarve.vai oletteko sisimmissäne vain kateellisia kun ette saa kulkea pikku-bikineissä ja näyttää naiselliset muotonne!Mikä muu voisi olla selitys?Tuleeko mustasukkaisuuden puuska jos muodokas naapurin kimuli pyllistelee kukkapenkissä ja mieskin huomaa ,että naapurin kimulilla onkin aika tiukka peppu.Salaa toivoen omankin vaimon vaihtavan ne puuvilla kolitsit jo hieman niukempaan.
    Jos näin ei ole niin selvennätkö minulle miksi niin iso haloo asioista joista "me tavalliset tallaajat" ei edes välitettäs.

    Kuten sanoin, en edelleenkään ole vl. Tavallinen tallaaja oli avauksen tekijä, samoin minä kuten kai sinäkin. Miksi keskustelun avaaja, tavallinen tallaaja, viitsiikin takertua toisten ihmisten asioihin noin lapsellisella tavalla. Älytöntä saada hepuli tuollaisten asioiden takia. Olen samaa mieltä kuin sinäkin. Ihmettelen vain miksi minulle vaahtoat.Kyllä vl:tkin ovat tavallisia tallaajia. Miksi annatte heille niin kummallisia korotuksia muihin nähden. Suvaitsevaisuutta suuntaan jos toiseenkin niin rauha säilyy.

    Äänestä

Myönnän kyllä että tarkoitukseni oli olla provokatiivinen, mutta noin oikeasti tapahtui. En kyttää naapuria normaalisuomalaista enemmän, vaikka toi pyykkinarujuttu saattoi siltä kuulostaa. ja sinä joka heitit minun olevan tuleva loinen suomalaisille, koska en älyä uv-säteilyn vaarallisuutta...Ensinnäkin käytän aina aurinkorasvaa, ja silloin oli niin kuuma että sinäkin olisit todennäköisesti ollut samoissa kuteissa. Kyllä äänensävystä tunnistaa mikä tarkoitus "uv-säteilyn vaarallisuudella" oli. Nainen yritti näin hienovaraisesti kertoa, että noin vähä pukeutuminen ei kenties ole siveää heidän silmilleen, etenkin kun naapurirouvan mies oli tulossa töistä kotiin, hehheh.

Kirjoitukseni oli tosiaan ehkä yleistävä, uskon kyllä että on ihan normaaleja ja ihania lestadiolaisia, niinkuin eräs tyttö sanoikin, ja vastasi erittäin fiksusti. Juttuni alkoikin niin että "jos olette SAMANLAISIA kuin"...tietenkään en naapuriperheenkään elämää sen tarkemmin osaa kuvailla, nämä olivat vain minun havaintojani.

Ja sinä joka tähän synnin käsitteeseen viittasit..itse en ajattele noin että kaikki olemme syntisiä. Ajatelkaapa nyt viatonta lasta, mitä syntiä hänessä on? Perisynti...hohhhoijaa. Syntisiksi tulemme kun elämme tarpeeksi pitkään tällä maapallolla, jossa ihmisen vallanhimo ja ylemmyydentunto ovat näkyvimpiä "hyveitä".

Äänestä
  • ihtis kokonaan! Aikomukses oliki viekotella se naapurin kotiin tuleva mies niitä mitättömijä bikinijäs riisumaa!

    Äänestä

  • sen miähen akka kirjoitti:

    ihtis kokonaan! Aikomukses oliki viekotella se naapurin kotiin tuleva mies niitä mitättömijä bikinijäs riisumaa!

    ,että jo viisi vuotias lestadiolais lapsi osaa sanoa jo naapurilapselle:"sinä palat helvetintulessa kun et ole lestadiolainen"

    ps.ei mulla henk.kohtaisesti muuten ole tätä uskontoa vastaan.

    Äänestä

  • hki kirjoitti:

    ,että jo viisi vuotias lestadiolais lapsi osaa sanoa jo naapurilapselle:"sinä palat helvetintulessa kun et ole lestadiolainen"

    ps.ei mulla henk.kohtaisesti muuten ole tätä uskontoa vastaan.

    "että jo viisi vuotias lestadiolais lapsi osaa sanoa jo naapurilapselle:"sinä palat helvetintulessa kun et ole lestadiolainen"

    Vielä jännempi on, että jo kolmevuotinen, joka ei ole kuullut lestadiolaisista enempää kuin muistakaan kristityistä, osaa jo toivottaa toiselle, että painu sinne helvettiin.

    Siis osaa tuon ilman mitään uskonnollista kasvatuspohjaa!

    Äänestä

  • sen miähen akka kirjoitti:

    ihtis kokonaan! Aikomukses oliki viekotella se naapurin kotiin tuleva mies niitä mitättömijä bikinijäs riisumaa!

    ollut aikomus.olet nyt lukenut rivien välistä jotain omias. Naapurin äijä on aivan liian jäykkis ja hiljainen minun makuuni, lisäksi se ei edes moikkaa vastaantuleville. Ajattelin vain, että ehkä naapurin rouva ajatteli näin..siis että kun mies tulee kotiin ja minä satun olee samaan aikaan siinä kukkapenkillä bikineissä

    Äänestä

  • mai kirjoitti:

    Selittelyä.
    Taidat olla liian kiinnostunut naapurisi asioista.
    Mielestäni se lestadiolais nainen teki ihan kivan avauksen.
    Miettisit hiema ittees ja omaa käytöstä.
    Olet todella lapsellinen ja utelias.

    Äänestä

Niin mun ymmärtääkseni monissa romaniperheissä on tapana, että miesten ja naisten pyykit pestään eri koneellisissa. No toki kaikki saa pestä pyykiinsä miten haluaa, hyvä on jos tulee puhdasta.

Ymmärrän kyllä Main närkästymisen, itsekin olisin ollut naapurin rouvan "Small talkista" hieman ihmeissäni.

Äänestä

Tuo pyykkinaruhavaintosi siitä että tyttöjen ja poikien vaatteet pestäisiin erikseen ei pidä paikkaansa. Ne vain kuivataan erikseen. Semmonen on sääntö.

Äänestä
  • mitä järkeä siinä on?

    Äänestä

  • mai kirjoitti:

    mitä järkeä siinä on?

    että sinun mielenkiintosi säilyisi. mikäs sen kivempi harrastus kun tarkkailla naapureiden elämää ja pohtia, mikä kumma niitä lestadiolaisia vaivaa.

    Oikeasti tuo erillinen vaatteiden kuivatus johtuu siitä, että tyttöjen vaatteiden kuivatuksessa on pyykkipoikien käyttö kiellettyä. Jos sekä tyttöjen että poikien vaatteet kuivattaisiin samaan aikaan, voisi tässä säännössä tapahtua lipsumisia aivan erehdyksessä.

    Äänestä

  • mustafa kirjoitti:

    että puhuitte mustalaisista...

    Äänestä

  • pah! kirjoitti:

    että puhuitte mustalaisista...

    Onko todellakin totta, että pyykkipoikia ei saa käyttää tyttöjen vaatteiden kuivaamisessa? miks ei saa käyttää ja noudattaako kaikki tätä sääntöä? Ei voi muuta ku ihmetellä....

    Äänestä

  • Mitä ne tyttöjen ja poikien alushousut tekee pesun aikana? Saako pestä ihan nuortenkin tyttöjen ja poikien alushousut yhdessä?

    Aivan hirveää!

    Äänestä

  • Omo kirjoitti:

    Mitä ne tyttöjen ja poikien alushousut tekee pesun aikana? Saako pestä ihan nuortenkin tyttöjen ja poikien alushousut yhdessä?

    Aivan hirveää!

    tämä maailma oikein on menossa?

    Äänestä

  • Ettekö huomaa, hyvät ihmettelijät! Tämän tekstin kirjoittaja huijaa teitä ja saa siitä makeat naurut!

    Ainoa paha seikka on, että tällaisista huijauksista lähtee taas uusia tarinoita kiertämään, mitä vl:t saa ja mitä ei saa tehdä.

    Jos joku on nähnyt, että tyttöjen ja poikien vaatteet on kuivattu erikseen, niin se ei ainakaan ole mikään uskonnollinen sääntö. Minä voisin kuvitella, että pyykin kuivuttua ne on helpompi taitella omaan pinoonsa, kun ovat narulla erikseen. Matti ei löydä pinostaan Maijan paita eikä päin vastoin. Siinä se yksinkertaisuudessaan.

    Äänestä

  • vanha vaimo kirjoitti:

    Ettekö huomaa, hyvät ihmettelijät! Tämän tekstin kirjoittaja huijaa teitä ja saa siitä makeat naurut!

    jos Ville kiireessä pistäis aamulla kouluun lähtiessään Maijan villahousut jalkaan ja olis voimistelua sinä päivänä. Sitten se vasta hurlumheiksi menisi, jos Ville olis niin unenpöppöröissään, että heittäis vielä Maijan rintaliivitkin päälle.

    Ja eikun kouluun!

    Äänestä

  • vanha vaimo kirjoitti:

    Ettekö huomaa, hyvät ihmettelijät! Tämän tekstin kirjoittaja huijaa teitä ja saa siitä makeat naurut!

    Ainoa paha seikka on, että tällaisista huijauksista lähtee taas uusia tarinoita kiertämään, mitä vl:t saa ja mitä ei saa tehdä.

    Jos joku on nähnyt, että tyttöjen ja poikien vaatteet on kuivattu erikseen, niin se ei ainakaan ole mikään uskonnollinen sääntö. Minä voisin kuvitella, että pyykin kuivuttua ne on helpompi taitella omaan pinoonsa, kun ovat narulla erikseen. Matti ei löydä pinostaan Maijan paita eikä päin vastoin. Siinä se yksinkertaisuudessaan.

    jos naisten alusvaatteet pestäisiin yhdessä isän työhaalareiden kanssa.

    On varmaan sitten vanhoillinen, jos pesee haalarit ja alusasut erikseen?

    Äänestä

  • siis täh? kirjoitti:

    Onko todellakin totta, että pyykkipoikia ei saa käyttää tyttöjen vaatteiden kuivaamisessa? miks ei saa käyttää ja noudattaako kaikki tätä sääntöä? Ei voi muuta ku ihmetellä....

    Ei tietenkään saa käyttää pyykkipoikia tyttöjen vaatteiden kuivaamisessa. Mitä siitä semmosesta tulis. Tyttöjen vaatteet ripustetaan pyykkitytöillä, poikien vaatteet pyykkipojilla. Monet kyllä valitettavan usein epähuomiossa rikkovat tätä sääntöä, jos tyttöjen ja poikien vaatteet pestään samaan aikaan. Siksi on neuvo ollut, että eri aikaan, varsinkin vähävaraisimmissa perheissä missä ei ole varallisuutta hankkia kahta pyykkikonetta, joista toisella voisi pestä tyttöjen ja toisella poikien vaatteet.

    No, ei kaikki muutkaan ihmiset niin kauheen viisaita ole, jotkut jopa uskovat tällaiset tarinat. Joittenkin ihmisten typeryyden edessä ei voi kun hattua nostaa.

    Äänestä

mua kyllä huvittaa noi kaikki!!ei saa yleistää jos näät jonku vl. perheen äidin tekevän jotenki!! pyykinpesusta..todellaki tyttöjen ja poikien pyykit saa pessä samassa koneessa ja kuivuakki ihan miten mielitekee laittaa ne kuivumaan. ei mitään merkitystä!!ei mun mielestä kellään nuoremmallakaan vl. nuorella oo meikkiä ym. jos on oikeaasti vl!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

mai kirjoitti:

jos olette samanlaisia kuin naapuriperheemme, niin säälin muita samassa kaupungissa eläviä.

Voitteko kuvitella: Tein puutarhahommia lyhyet shortsit ja bikinit päällä viime kesänä. Naapurin rouva ei yleensä onneksi puutu asioihimme, mutta tällä kertaa niin teki. "Onkos kuuma?", kysyi. Vastasin iloisesti että on todellakin! sitten vastaus siihen oli että "Tuo bikinimuoti on kyllä vaarallista uv-säteilynkin kannalta. Kannattaisi pukeutua kevyisiin puuvillavaatteisiin mieluummin." Pieni vihjaus, että älä hypi heidän silmien edessä puolinakuna.
Lopulta meille tuli kauhea sanasota ja muija alkoi oikeen huoranpenikaksi nimittelemään, ja piti syntisenä kun emme ole uskovaisia jne.

Muutenkin kun tietää mitä näiden ihmisten perheesä tapahtuu...siellä ei ole telkkaria, ilmeisesti poikien ja tyttöjen vaatteet pestään erikseen (mitä pyykkinarulla olen huomennut), kellään vanhemmista lapsista ei ole meikkiä, värjättyä tukkaa, muotivaatteita..puhumattakaan äidistä. Tehköön kukin mitä haluaa, mutta minä kuolisin jos olisin tuollaiseen perheeseen syntynyt. Kyllä se Jumala armahtaa meikinkäytön, television ja suuseksin. Ollanko me kaikki "normaalit" syntisiä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu