Mihin rikoksiin häirikkö syyllistyi

Tällainen tapaus:
Kaunainen häirikkö blokkasi omakotitalon pihatien puoleksi tunniksi ja alkoi herjaamaan juuri lähdössä olevia talon asukkaita.
Sitten hän pahoinpiteli yhden asukkaan omakotitalon pihalla. Tämän jälkeen hän jatkoi herjaamistaan pitkän ajan estäen kiinteistönomistajia lähtemästä autolla.
Kun poliisit lopulta olivat tulossa hän lähti karkuun.
Näyttö tapahtuneesta on täysin selvä.
Mihin rikoksiin häirikkö syyllistyi pahoinpitelyn lisäksi?
Kotirauhan rikkominen? Entäpä pihatien tulppaaminen
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisikohan:

- kunnianloukkaus
- pahoinpitely ja
- kotirauhan rikkominen

Pihatien tulppaaminen todennäköisesti sisältyy kotirauhan rikkomiseen (lainkonkurrenssi), eikä siten ole laitonta vapaudenriistoa.

Jos pahoinpitely oli lievää, niin kaikki ovat asianomistajarikoksia, joita poliisi ei tutki, eikä syyttäjä syytä, ellei niistä vaadita tekijälle rangaistusta. Tällöin se käsitellään käräjillä.

Äänestä

Kotirauhaa tuossa ilman muuta rikotaan muiden rikosten lisäksi. Veikkaan ankaraa sakkorangaistusta, joskin oikeutta varmasti kiinnostaa miksi epäilty tällaista teki.
Törkeän tunnusmerkistöäkin tuo kyllä lähentelee:"Mikäli kotirauhan rikkomisessa rikoksentekijän ilmeisenä tarkoituksena on käyttää henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa taikka, mikäli rikoksen uhrilla on rikokseen liittyvän uhkailun....

Tässä on Korkeimman oikeuden ennakkopäätös:

Syytetty oli tunkeuduttuaan yöllä yhdessä toisen henkilön kanssa asianomistajan huvilan pihamaalle jättänyt noudattamatta asianomistajan käskyn lähteä sieltä pois, melunnut ja lausunut uhkauksia sekä särkenyt huvilan eteisen ikkunaruudun. Hänet tuomittiin rangaistukseen RL 24 luv. 1 §:n 3 mom:n 3 ja 3a §:n nojalla.

Kotirauha on Suomessa henkilölle laissa taattu oikeus olla toisten häiritsemättä siinä piirissä, joka voidaan katsoa hänen kodikseen. Kotirauhan suojaamia paikkoja ovat asunnot, loma-asunnot ja muut asumiseen tarkoitetut tilat, kuten hotellihuoneet, teltat, asuntovaunut ja asuttavat alukset, sekä asuintalojen porraskäytävät ja asukkaiden yksityisaluetta olevat pihat niihin välittömästi liittyvine rakennuksineen.

Kotirauhan rikkoja on tuomittava kotirauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Jos tapaus on kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä kotirauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sakkoja kai? kirjoitti:

Tällainen tapaus:
Kaunainen häirikkö blokkasi omakotitalon pihatien puoleksi tunniksi ja alkoi herjaamaan juuri lähdössä olevia talon asukkaita.
Sitten hän pahoinpiteli yhden asukkaan omakotitalon pihalla. Tämän jälkeen hän jatkoi herjaamistaan pitkän ajan estäen kiinteistönomistajia lähtemästä autolla.
Kun poliisit lopulta olivat tulossa hän lähti karkuun.
Näyttö tapahtuneesta on täysin selvä.
Mihin rikoksiin häirikkö syyllistyi pahoinpitelyn lisäksi?
Kotirauhan rikkominen? Entäpä pihatien tulppaaminen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu