Erosin exästäni periaatteessa n.vuosi sitten. Hän petti minua ja jätin hänet 4 vuoden seurustelun jälkeen. Pidimme aika tiiviisti kuitenkin yhtä vielä syksyyn asti, sillä molempien oli vaikea päästää irti... Viime syksynä hän alkoi seurustelemaan.
Eli siis 2010 syksyn jälkeen en ole hänestä kuullut. Ero oli todella raskas mulle ja olen joutunut nyt tämän vuoden puolella käymään psykologillakin juttelemassa asiasta. Viimeset pari viikkoa ei ole ollut niin ahdistava olla ja on tuntunut oikeasti, että ehkä mä joskus tästä kunnolla pääsenkin yli. Sanoin vielä psykologilleni, että uskon pääseväni, mutta en tiedä mitä sitten tapahtuu jos jossain vaiheessa törmään exääni. Ja niinhän se sitten tapahtui, muutama päivä sitten.
Olin Kampissa yksinäni ja ajattelin, että kävelen Rautatieasemalle sieltä. Käännyin kuitenkin vielä takaisin, ajatellessani, että käyn vielä Forumissä parissa liikkeessä. Lähdin kävelemään Kampista tunnelia pitkin Forumiin, kunnes huomasin kuka mua on vastaan kävelemässä. Exäni ja hänen tyttöystävänsä. Käytävällä ei ollut ketään muita, enkä vaan voinut uskoa että nään hänet siinä edessäni. Katsoimme molemmat toisiamme tosi pitkään ja sanoimme vaan hiljaa "moi." Tilanne oli kamala.
Tämän kohtaamisen jälkeen tärisin vain, pääni oli aivan sekaisin. Olin pelännyt niin paljon sitä tilannetta, että jos joskus häneen törmään. Enkä voinut jotenkin uskoa, että olisimme samassa paikassa samaan aikaan, keskellä sunnuntai-päivää, kumpikaan meistä ei edes asu Helsingissä.
Tän kohtaamisen jälkeen kaikki on ollut taas ihan sekasin. En saa exääni mielestäni millään ja ikävä on vaan kasvanut. Mulla ei ole ollut pitkään aikaan sitä ikävä-fiilistä enää, oikeestaan vaan viha ja katkeruus siitä miten meidän suhde päättyi. Nyt mä vaan ikävöin ja itkeminen on tullut takaisin. Ajattelen koko ajan, että tolla kohtaamisella oli joku tarkotus, näyttää varmaan, että en mä olekkaan pääsemässä vielä yli... En vaan jaksaisi enää, en jaksaisi veivata näitä samoja asioita päässäni päivästä toiseen, enkä usko pääseväni sittenkään koskaan yli, en vaan usko. Mulla ei ole ollut eron jälkeen mitään kunnon sutinaa kenenkään toisen miehen kanssa ja tuntuu, etten tuu koskaan löytämään ketään. Näen edelleen mun exän parhaana vaikka hän teki mulle rumia temppuja ja ero ei todellakaan ollut mun vika. Musta tuntuu, että edelleen odotan häneltä sitä viestiä tai soittoa tai jotain. Jotenkin mulla on vieläkin se olo, että hän rakastaa mua. Vaikka hänellä on uusi... Haluan vaan päästä yli ja taas nauttimaan elämästä.
Tuntuu että oon ykkösruudussa taas. Tapasimme 16-vuotiaina ja suhde kesti 4 vuotta, molemmille ensimmäinen. Pääsenkö koskaan yli hänestä?.. :(
Eli siis 2010 syksyn jälkeen en ole hänestä kuullut. Ero oli todella raskas mulle ja olen joutunut nyt tämän vuoden puolella käymään psykologillakin juttelemassa asiasta. Viimeset pari viikkoa ei ole ollut niin ahdistava olla ja on tuntunut oikeasti, että ehkä mä joskus tästä kunnolla pääsenkin yli. Sanoin vielä psykologilleni, että uskon pääseväni, mutta en tiedä mitä sitten tapahtuu jos jossain vaiheessa törmään exääni. Ja niinhän se sitten tapahtui, muutama päivä sitten.
Olin Kampissa yksinäni ja ajattelin, että kävelen Rautatieasemalle sieltä. Käännyin kuitenkin vielä takaisin, ajatellessani, että käyn vielä Forumissä parissa liikkeessä. Lähdin kävelemään Kampista tunnelia pitkin Forumiin, kunnes huomasin kuka mua on vastaan kävelemässä. Exäni ja hänen tyttöystävänsä. Käytävällä ei ollut ketään muita, enkä vaan voinut uskoa että nään hänet siinä edessäni. Katsoimme molemmat toisiamme tosi pitkään ja sanoimme vaan hiljaa "moi." Tilanne oli kamala.
Tämän kohtaamisen jälkeen tärisin vain, pääni oli aivan sekaisin. Olin pelännyt niin paljon sitä tilannetta, että jos joskus häneen törmään. Enkä voinut jotenkin uskoa, että olisimme samassa paikassa samaan aikaan, keskellä sunnuntai-päivää, kumpikaan meistä ei edes asu Helsingissä.
Tän kohtaamisen jälkeen kaikki on ollut taas ihan sekasin. En saa exääni mielestäni millään ja ikävä on vaan kasvanut. Mulla ei ole ollut pitkään aikaan sitä ikävä-fiilistä enää, oikeestaan vaan viha ja katkeruus siitä miten meidän suhde päättyi. Nyt mä vaan ikävöin ja itkeminen on tullut takaisin. Ajattelen koko ajan, että tolla kohtaamisella oli joku tarkotus, näyttää varmaan, että en mä olekkaan pääsemässä vielä yli... En vaan jaksaisi enää, en jaksaisi veivata näitä samoja asioita päässäni päivästä toiseen, enkä usko pääseväni sittenkään koskaan yli, en vaan usko. Mulla ei ole ollut eron jälkeen mitään kunnon sutinaa kenenkään toisen miehen kanssa ja tuntuu, etten tuu koskaan löytämään ketään. Näen edelleen mun exän parhaana vaikka hän teki mulle rumia temppuja ja ero ei todellakaan ollut mun vika. Musta tuntuu, että edelleen odotan häneltä sitä viestiä tai soittoa tai jotain. Jotenkin mulla on vieläkin se olo, että hän rakastaa mua. Vaikka hänellä on uusi... Haluan vaan päästä yli ja taas nauttimaan elämästä.
Tuntuu että oon ykkösruudussa taas. Tapasimme 16-vuotiaina ja suhde kesti 4 vuotta, molemmille ensimmäinen. Pääsenkö koskaan yli hänestä?.. :(
Vastaukset 2
Vanhimmat
miksi joka päivä vetäiset saman kirjoituksen tänne? Mielestäni tuo eilenkin tällä palstalla..
Minusta teit ihan oikein, että erosit kun hän petti sinua. Olisit tuntenut saman vihan ja katkeruuden jos olisit pysynyt hänen kanssaan. Nyt sinusta tuntuu, että olet antanut hänelle anteeksi ja voit ikävöidä. Olet siirtynyt hieman eteenpäin ja tulet kyllä pääsemään yli.
Ikävä vahvistaa jos sen osaa ottaa oikein. Älä masennu, älä kyhjötä kotona, vaan ole toimelias, kuntoile, pidä hyvää huolta itsestäsi, tee hauskoja asioita ja jaa taakkaasi ystäviesi kanssa.
Muista, että tunteesi ovat sinun.