Lapseni isä, avopuolisoni on ottanut oikeudekseen joka toinen viikonloppu vetää lärvit ja kaikkina muina päivinä tehdä yrittäjän töitä 18h/vuorokausi arkena ja sunnuntaina. Ei auta kodin hoidossa, ei lapsen hoidossa, ei ole edes kiinnostunut mitä kotiin/lapselle/emolle kuuluu, pääasia että saa tehdä työnsä rauhassa, myös kotona ollessaan. Ja että saa nukkua yönsä rauhassa oli lapsi sairas taikka ei. Minä teen omat päivätyöt, hoidan lapsen ja kodin jne.. Lapsi nyt 2v. Äitinä olen ihan loppu, vapaapäiviä tai edes läpinukuttuja öitä ei sitten synnytyslaitosreissun ole ollut. Iskä se vaan rällää, kuulin juuri että järjesti tänään työpaikkansa tiloihin kunnon panobileet, tai oli sopinut sen jo 2kk sitten, itse kuulin tänä aamuna bileistä ja iltapäivällä kiiri korviini sana näistä paikalle tilatuista panonaisista. Olen tottavie "rakastellut" miestäni 4kk aikana vain kahdesti, kiitos hänen itsensä kun ei juuri koskaan ole kotona ja jos on niin siihen aikaan kun minä jo nukun. Enkä ole jaksanut huomioda muutenkaan kaiken muun päiväurakan päätteeksi. Nyt sitten kylillä itkee ettei pillua saati huomiota saa. Ja nyt kun ei ole saanut niin panee sitten vieraita akkoja tämänkin pääsiäisen. Eipä kotona näy.
Ja tämä ei ole provo vaan totisinta totta. Kuvottaa niin että oksettaa, on hätä ja paniikki miten tästä eteenpäin. Mies joutaa mäkeen mutta samalla tulee eteen uuden kodin hankinta lapselle ja itselle. Ikinä en enää miestäni halua nähdä nyt kun tämän viimeisenkin niitin teki. Oli jo paha asia kun ei välittänyt meistä muutenkaan eikä auttanut uupunutta äitiä lainkaan, tämä niittasi tämän kuvion sitten lopullisesti.
Ja kyllä, lapsi oli toivottu ja yhteinen päätös, siihen asti meillä meni hyvin kunnes lapsi pullahti maailmaan.
Kuinka tästä eteenpäin. Minun palkalla ei tätä talovelkaa maksella, uuden kodin hankintakin on niin ja näin.. yksiöön voi tulla ahdasta taaperon kanssa.
Ja tämä ei ole provo vaan totisinta totta. Kuvottaa niin että oksettaa, on hätä ja paniikki miten tästä eteenpäin. Mies joutaa mäkeen mutta samalla tulee eteen uuden kodin hankinta lapselle ja itselle. Ikinä en enää miestäni halua nähdä nyt kun tämän viimeisenkin niitin teki. Oli jo paha asia kun ei välittänyt meistä muutenkaan eikä auttanut uupunutta äitiä lainkaan, tämä niittasi tämän kuvion sitten lopullisesti.
Ja kyllä, lapsi oli toivottu ja yhteinen päätös, siihen asti meillä meni hyvin kunnes lapsi pullahti maailmaan.
Kuinka tästä eteenpäin. Minun palkalla ei tätä talovelkaa maksella, uuden kodin hankintakin on niin ja näin.. yksiöön voi tulla ahdasta taaperon kanssa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei!
Ei tuo kuule yhtään provolta kuulosta. Aika moni suomalaisnainen on ollut tuossa tilanteessa, joten kohtalotovereita takuulla löytyy. Minä yksi heistä.
Älä tee mitään päätöstä raivon vallassa. Miehesi todennäköisesti on sellainen kelvoton sika, joita on Suomessa liiankin paljon, mutta ihan itsesi vuoksi ehdotan, että yrität rauhoittua ja ottaa tilanteeseen sen verran etäisyyttä (=aikaa ja rauhoittumista), että osaat toimia oikein lapsesi ja itsesi kannalta. Noin pienen lapsen kanssa elämä on vielä rankkaa ja tuntuu todella epäoikeudenmukaiselta, että isä ei auta, mutta muutaman vuoden päästä tulet lähinnä säälimään miestäsi, jos hän ei ole rakentanut kunnon suhdetta lapseensa - sinulla on valtava rikkaus ja elämänsisältö lapsessasi, miehelläsi tuota rikkautta ei ilmeisesti ole. Hänellä on vain rakas työnsä ja rilluttelunsa - monikaan ei ole niitä kuolinvuoteellaan kaivannut vaan lähinnä rakkaita ihmisiä....
Jos/kun muutto uuteen kotiin tulee eteen, kannattaa ehkä ensin harkita vuokra-asuntoa, jotta näet, mikä on oikeasti maksukykysi (jos siis pelkäät, että rahat eivät riitä). Kyllä rahat riittää muuten yllättävän hyvin, jos vaan vähän miettii, miten elää (jos siis käyt palkkatöissä). Ihan varmaa on, että pärjäät hienosti ilman miestäsikin - lyhyen ajan päästä huomaat, että elämä on oikeasti myös helpompaa yksin - yksinhän sinä olet tähänkin asti ollut.
Mutta jokaisessa ratkaisussasi yritä myös miettiä, mikä on lapsenne parhaaksi. Avioero ja huoltajuus- ja tapaamisjärjestelyistä sopiminen ei ole aina helppoa ja ne voivat muodostua lapselle kivuliaiksi. Hän on kuitenkin syytön siihen, että miehesi on sika. Ja miehesi kuulostaa siltä, että joudut jatkossakin joustamaan koko ajan suuntaan ja toiseen, vaikka tekisitte millaiset tapaamissopimukset - tuollaiset miehesi kaltaiset tyypit ovat juuri usein niitä, jotka ovat sitä mieltä, että heillä on OIKEUS nähdä lastaan, kun sattuvat haluamaan, mutta mitään velvollisuuksia heillä ei ole pitää sopimuksista kiinni. Vaikka totuushan on se, että lapsella on oikeus tavata molempia vanhempiaan ja vanhemmilla on vain velvollisuuksia!!!
En muuta voi kuin toivottaa viisaita päätöksia ja tsemppiä!
Kysele paikkaa näistä
http://www.google.fi/#hl=fi&biw=1024&bih=604&q=naisten turvakoti&aq=f&aqi=g3&aql=&oq=&fp=7b9ca932cb0e964e
Mutta jos olet töissä ei raha este hakea suoraan vuokra asuntoa.
Asumistukea saa tulojen ja vuokran perusteella,
sekä lapsilisään tulee yksinhuoltaja korotus.
Elatustukea saat joko kunnalta tai mieheltä jolta kunta sen perii.
Suhde ei muutu eikä parane.
Samaa kuin edelliset, olen mieltä..Pärjäät mainiosti ja lapsenkin on turvallisempaa asua yksin sinun kanssasi, kuin perheessä missä aikuisten välinen suhde on tuolla pohjalla..Vanhempien parisuhde, on lapsen koti.
Nyt vaan joku halpa kaksio ja talolaina omalta osaltasi koroille. Kaksio on ihan sopivan kokoinen, itse ainakin olen nukkunut aina lasteni kanssa samassa sängyssä, siitä lähtien kun erosin isästä..on vain kivempi kun ne tuhisee vieressä..Kelasta saat asumistukea, sossusta toimeentulotukea jos tarvii ja lapsen päivähoitomaksut pienenee kun ei ole kuin 1 vanhempi.
Sossu antaa takuuvuokran (ei rahana vaan paperilla) ja kaupungilta luulisi saavan nopeasti asunnon kun on ero kyseessä..
Vaikka mitään ei kannata hätiköiden tehdä, mutta toteampa vaan, ei se siitä muutu, KORKEINTAAN silloin kun olette muuttaneet pois ja hän haluaa teidät takaisin..siis jos haluaa... teidän kyllä liian hyvin tuollaiset miehet...ja ketään kun ei voi pakottaa muuttumaan ja vaikka menisitte pariterapiaan tms niin ei ne auta jos ei ihminen ole itse valmis muuttumaan..
Minä tein tuon päätöksen, kun totesin etten perustanut perhettä viettääkseni juhlapyhiä yksin (siis yksin lasten kanssa) ja kun mies oli minua 3 kertaa pettänyt suhteemme aikana plus kaikki muut henkisetsäädöt mitä on ollut...ei ne vaan muutu...ja isänsä oli samanmoinen eikä pystynyt pitämään perheitä kasassa vaikka miehelläkin muutama äitipuoli ja muutamat sisaruksetkin on...yksin hän silti kuoli...siis exäni isä..juoppo ja kova käymään naisissa..hyvää seuraa ja supliikkimiehiä mutta elämän arvot ihan persiillään..
Mies kertoi tekevänsä kovasti töitä että me pystyttäis elämään ja että hän pystyistarjoomaan kaiken sen mistä haaveilen (siis iso omakotittalo maalta, lapsia, autot yms) mutta moneen kertaan hälle sanoin etten mä OIKEASTI niitä tarvitse, ennemmin asun tiiviisti pienessä kerrostalossa onnellisena perheenä, kuin omakotitalossa maalla,, onnettomassa perheessä...se on vain haave mitä en koskaan ole edes ajatellut toteuttaa..(ellen voita lotossa)..
Niinhän se taitaa mennä. Ollaan käyty pariterapiassakin jo melkein puolivuotta sitten, mies minut sinne raahasi kun otin kihlasormuksen pois sanoen että en halua sitoutua parisuhteeseen ja perhe-elämään jossa minä hoidan kaiken vastuun ja mies vain oman tahtonsa. Terapiassa osasi lirutella ummet ja lammet, hakea hyväksynnän toiminnalleen sieltäkin nujertaen minut sielläkin itkemään että eikö kukaan ymmärrä mitä tässä ajetaan takaa. (koska hän oli ajan varannut oli myös jo kertonut näkökantansa sinne etukäteen puhelimessa, ylilyönyt tekemisensä, nujertanut minut vittumaiseksi valittajaksi vaan..) Miehen kirjanpitoon saatiin palaverissa ylös juuri ne tekijät jotka ajaa meitä tähän tilanteeseen, mies väitti ymmärtävänsä, lupaili siellä miten asiat muuttuu edes vähän parempaan, mutta oltiin vielä saman päivän illassa kun jo perui puheensa ja aikeensa ja jatkoi elämäänsä ja omia oikeuksiansa samaan malliin.
Olen ihan työssäkäyvä, ihan keskipalkkainen, olen tämän päivää laskeskellut että olisi jopa mahdollista ottaa tämä talo lainoineen yksin haltuun jos laskee mukaan elarit joita isä hyvinkin laitetaan maksamaan. talossa on toinenkin meidän omistama pieni asunto josta tulee vuokratuloja jne.. käteen jäisi asumisen pakkokulujen jälkeen 550e kuussa ruokaan vaatteisiin puhelimeen ja autolainaan (kulkupeli on pakko hankkia että töihin pääsee). tiukkaahan se tekisi mutta olisi lapsella tuttu koti ja itsellä levollinen mieli että edes jokin pysyisi ennallaan.
En ikikuunapäivänä uskonut tähän itse joutuvani mutta sietokyky on nyt niin ylitetty että koen paremmaksi irtautua tästä ja purjehtia lapsen kanssa parempiin tuuliin. Hirveä häpeä ja epäonnistumisen tunne kalvaa niskassa, mutta mieli on siitä kepeä että nyt tämä arpominen, soutaminen, huopaaminen, riitely, epävarmuus huomisesta, ensiviikosta, tulevista vuosista loppuu. Tiedän vain että kaikki on nyt minun varassa, pitää vaan toivoa terveitä vuosia ja tasaista yllätyksetöntä elämää.. Vielä kerran rutistan itsestäni kaiken irti (luulin jo olleeni ihan loppu ajat sitten) ja annan ainakin lapselle mahdollisimman tasaisen elämän ilman jatkuvaa jännitettä ja turvallisen kodin. Mun taitaa olla pakko :) Ei taideta raharikkaina elellä mutta tuskin lapsi sitä ajattelee isona, varmaan niitä kotioloja ennemmin.
Olenkin jo joka juhlapyhä tässä ehtinyt kauhistella että ollaan lapsen kanssa kaikki pyhät kahdelleen tai minun sisarusperheideni kesken, että tätäkö tämä tulee olemaan.. en jotenkin jää kaipaamaan sitä että odotetaan vaan pyhien tullen että minä hetkenä se iskä hakee tyhjästä riitaa ja ratkee ryyppäämään.. näin jälkikäteen ajatellen niihän on käynyt kaikkina valtakunnan pyhäpäivinä.
Kiitos kaikille vastanneille! Olette rohkaisseet mieltäni (jos sen kyllä tekivät niin ikään laskelmat siitä että ehkä koti voisi säilyäkin)..
Jätä moinen sika! Kyllä sä pärjäät yksinkin lapsen kanssa! Ei todellakaan kannata jäädä tollaseen suhteeseen! Voimia, jaksamista ja rohkeutta Sinulle ja pienelle!
Ei tuota tilannetta kannata häpeillä. Se kun voi sattua kenen tahansa kohdalle.
Kyllä pärjäät varmasti ihan hyvin yksin lapsen kanssa. Parempi niin kuin olla suhteessa, josta lapsi varmasti aavistaa ettei kaikki ole hyvin, ja kärsii...
Itse jo vastaat itsellesi:
"Olenkin jo joka juhlapyhä tässä ehtinyt kauhistella että ollaan lapsen kanssa kaikki pyhät kahdelleen tai minun sisarusperheideni kesken,
että tätäkö tämä tulee olemaan..
en jotenkin jää kaipaamaan sitä että odotetaan vaan pyhien tullen että minä hetkenä se iskä hakee tyhjästä riitaa ja ratkee ryyppäämään.. näin jälkikäteen ajatellen niihän on käynyt kaikkina valtakunnan pyhäpäivinä. "
Sinulla ON turvaverkko valmiina.