sinä kultainen mies, leikittiin sun kans silloin kesällä. sen piti olla helppoa ja kevyttä. halusin kokeilla jotain uutta, koska olin elänyt niin kauan yksin. suorittanut elämääni tunnollisesti ja elänyt nuhteettomasti. se ei ollut mikään kevyt juttu alunperinkään. ei kummallekaan meistä, koska emme harrasta sellaisia.
sinuun oli helppo ihastua. viisaat pohdintosi ja käsittämätön läsnäolosi vei jalat altani. puhuimme samaa kieltä, meitä kiinnosti samanlaiset asiat. et kuitenkaan halunnut jäädä elämääni muutaman yhteisen yön jälkeen kuin ystävänä. miksipä olisit jäänytkään, sinulla nuorena ihmisenä on niin paljon vielä koettavaa ja nähtävää.
jotain ehti tapahtua sinä lyhyenä yhdessäolomme aikana. niinä kertoina senkin jälkeen kun pitkään ja syvästi ystävinä keskustelimme maailmasta ympärillämme. minä rakastuin sinuun, sinun hämmentyneeseen olemukseesi ja lämpöiseen katseeseen. jotain minussa liikahti kovasti ja syvältä.
tunnen jotain sellaista, mitä en ole kokenut vuosikymmenieni aikana kertaakaan. kaipaan lähellesi. kaipaan syliisi. kaipaan sitä kun kosketat sieluun asti.
miksi elämä on näin julmaa?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitäs läksit leikkiin !
ilkeys on ikävien ihmisten sairaus.
onneksi lähdin leikkiin, yhtään hetkeä en antaisi pois. elämä on elämistä varten. varovasti eläen ja uskaltamatta kokee liian vähän.
Nautit hetken nuoruudesta - nuoruuden haaveista.
Sellaisia on nuorten ajatukset - aikuisuus vie ne mennessään.
Ei hän ole sen ihmeellisempi - hän on vain nuori. Liian nuori.
pilaa sitä nuoruutta jättämällä häntä ikuiseen ikävään.....hän tietää kyllä mitä tahtoo ja mikä tuntuu oikealta. Elämä on tässä ja nyt.
pilaa nuoruutta?
jättämällä ikuiseen ikävään?
kerrotko tarkemmin, en ymmärrä pointtiasi :)
taitaa poika tarkoittaa, että pilaat hänen nuoruutensa, jos jätät hänet rauhaan ja ikuiseen ikävään ;-)