Metsästäjänä vierailen vastustajien sivuilla ihan mielenkiinnon vuoksi. Voisin ensin todeta, että keulakuvanne susianalyytikko on varsin suulas. En kuitenkaan näin totea. Metsästäjien kirjoituksia häpeän kovasti ja epäilen, että monen kirjoittajan metsästystä vastustaisin myös itse. Voiko olla samaan aikaan vastustaja ja metsästäjä? Kaikenlainen vastustaminen on ainakin helpompaa, kun jonkin asian harrastaminen. Eläimen tappaminen on ainut asia, josta en harrastuksessani nauti. En nauti myöskään siitä, että joudun joskus syömään jonkun muun tappamaa tuotantoeläintä. Se on kirjoituksissa hyvä muistaa, että metsästyksen vastustus ja luonnonsuojelu on eri asia. Luonnonsuojelu kuuluu osana metsästys harrastukseen. Metsästyksen vastustaminen on helppoa senkin tähden, kun sitä harrastetaan maassamme niin paljon. Kaikille vastustajille, jotka tietävät metsästysharrastuksesta vain sen mitä televisiosta näkee sanottakoon, että esim. ohjelma eräkuksassa näytettävää toimintaa häpeää kaikki . En ymmärrä miksi kukaan ei ole näiden toimintaan puuttunut, edes metsästäjät. Ohjelmien perusteella on hyvä yleistää ja luoda mielipiteitä. Metsästäjien joukossa on varmuudella paljon mätämunia ja niiden toimintaa pitääkin vastustaa. Kyseisiä metsästäjiä tulee ja menee. Onneksi yleensä näiden harrastaminen ei ole kovin pitkäaikaista. Onnettomuudeksi ne jättävät jälkensä luontoon. Metsästäjien yleisin perustelu tappamiselle on yleensä "riistakantojen säätely, hirvikolarit, petojen aiheuttamat vahingot kotieläimille" Joskus ne tuntuu kyllä tekosyiltä tiettyjen ihmisten kertomina. Elämäntapa on oma perusteluni metsästykselle. Metsästysharrastus vaikuttaa melkein kaikken tekemiseeni, jopa työhön. Sitä elämäntapaa ei vastustamisella kitketä. Kirjoittelun aikana olen lueskellut näitä juttuja ja totean että mielestäni asioita ei voi vastustaa, jos ei hahmota kokonaisuutta. Tälle monipersoonaiselle hekottelijalle sanoisin vain, että räkänokastakin mies kasvaa muttei tyhjännaurajasta. Epäilen, että SE on kuitenkin vaan sellainen keskustelusivuston sisäänheittäjä ( toivottavasti).
Vastaukset 9
- anipAApina
Mensalaiset ovat alkaneet siis puhua hiukan Mansen murretta mukaellen omaa kieltään?
Mikäli Susianalyytikon käsittämättömästä teksti-tuotoksesta voisi jotain joku kuvitella ymmärtävänsä, niin korjaisin apinoiden ymmärrettäväksi ainakin tuon yhden sanan.
Siis kun Järjen Tonava on kirjoittanut tuohon >Laukoit - Ystävämme
Anaalilyylin tapana on vastausta räpeltäessään innostua hillittömästi ja pärskiä kuolaa näppäimistölle. Siksi hänelle noita kirjoitusvirheitäkin tulee.
Ajattelukyvyn puutteesta tässä(kään) yhteydessä tuskin tarvitsee mainita...- Ajattelu on
välineurheilua.
Jos sattuu huonot välineet eikä muitakaan lahjoja ole, niin eipä se ajattelu oikein suju.
Sori vaan susilystikko.
- .
,
- ,
,
- ,
,
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129578
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 42496