Alkuperäinen pääsiäinen vs. nykymeno

Sillä pääsiäisellä, jota nykyään monet viettävät puolipakanallisine symboleineen, on paljon eroavaisuuksia siihen Raamatun pääsiäiseen, joka on alkujaan eräs Jumalan 7 juhla-ajasta.
Oikeastaan pääsiäinen on vain yksi päivä, joka alkaa VT:n (3 Ms. 23) mukaan 14. päivän illalla Nisan (eli Aviv-) kuussa, joka on Jumalan kalenterissa vuoden ensimmäinen kuukausi, Raamatussa juhla-ajat kulkevat kuukalenterin mukaan. Tuolloin israelilaiset uhrasivat Jumalan käskystä pääsiäiskaritsoita temppelissä. Kristuksen kuolinpäivä osui juuri tuohon päivään, samaan aamuun kuin tapahtui karitsojen, viattomuuden ja synnittömyden symbolien, uhraaminen. Uhrattu karitsa oli "pascha", josta juontuu nimi Pesach, pääsiäinen.
Seuraavana päivänä alkaa 7 päivän ajanjakso, juhlakausi, mutta ei pääsiäinen, vaan happamattoman leivän juhla, jonka 1. ja 7. päivänä ei saanut tehdä työtä.
Leipä muistutti Egyptin orjuudesta vapautumisesta, silloin lähdettiin kiireesti. Hiiva symboloi syntiä. Messias Kristus on asettamansa ehtoollisen (seder-ateria, jonka juutalaiset söivät pesach-iltana) mukaan symbolisesti tuo leipä, matzah, ja viini (3 lasillinen symboloi vapahdusta, paitsi Egyptistä, myös synnistä).
Tämä varsinainen pääsiäinen oli Israelissa tämän viikon alkupuolella, joten turha viettää enempää pääsiäistä. Kristillisten kirkkojen pääsiäinen osuu yksiin ajallisesti muinaisessa Israelissa Jumalan pyhien jälkeen vietetyn pakanallisperäisen (Easter) juhlan kanssa, josta juontavat juurensa hedelmällisyyden symbolit puput ja pääsiäismunat, ja tuollaiset juhlat ovat Raamatun Jumalan tahdon vastaisia.
Kolme päivää ja yötä pääsiäisen jälkeen Kristuksen hauta oli tyhjä. Tuolloin oltiin tuohon happamattoman leivän viikkoon sisältyvässä ensisadon juhlassa (engl. First Fruits), jolloin papit antoivat ohrasadosta uhrit temppelissä, ja jatkoivat niitä helluntaihin asti 7 viikkoa, Jumalan käskyn mukaan. Tuon raamatullisen juhlan aikaan oli täysikuu.
Ylösnousemus ei siis tapahtunut alkuperäisenä pääsiäisenä, kirkot opettavat väärin. Raamatussa ei ole pitkääperjantaita yms. Pääsiäinen on ennen kaikkea Kristuksen uhri maailman syntien puolesta. Viimeinen uhrikaritsa, joka kuoli kun vanhan liiton ihmiset vielä uhrailivat eläimiä, viljaa yms. Hänestä alkoi uuden liiton aika (vrt. uusi testamentti ja sen sanoma). Uuden liiton leipä ja veri, joka vuodatettin monien edestä, kuten profeetat (lue etenkinJesaja 53) ennustivat.
Näin ollen, koska pääsiäinen on mennyt jo, samoin ensisadon ja ylösnousemuksen päivä, tänä vuonna, ei minun tarvitse erityisemmin viettää enää mitenkään pääsiäistä. Se oli oikeasti tänä vuonna 18.4. illasta alkaen, kesti seuraavan päivän auringonlaskuun.
1220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Pääsiäisen sanoma on ylösnousemuksessa. Kristus nousi kuolleista - Totisesti nousi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

elena.dei kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu