Lueskelin tämän palstan kaikki jutut äsken läpi, kun yritin etsiä omaani vastaavaa tapausta. No, ei ihan löytynyt, mutta ketjussa "Mikä lasketaan haluttomuudeksi" oli jotain omaa tilannettani sivuavaa. Ja lisäksi tosi hyviä kommentteja nimenomaan miehiltä. Toivoisin itsekin varsinkin miehiltä kommentteja tähän omaan asiaani.
Olemme 40 -aviopari, yksi 11-v. lapsi. Tällä hetkellä elämä on kivasti mallillaan, on töitä, terveyttä, rakkautta, hellyyttä, seksiäkin.
Viime joulun jälkeen olimme sattuneista syistä eron partaalla, oli ns. erilleen kasvamista, kyllästymistä, seksi oli "pakkopullaa" ja sitäkin tosi harvoin... jne, mutta ei siitä sen enempää, nyt on kaikki ok ja olemme vakaasti päättäneet jatkaa yhdessä.
Tosiaan, em. konfliktin jälkeen elämä on maistunut. Teimme mittavan remontin taloomme, loppui pari viikkoa sitten. Sekin kummasti lähensi meitä, seksiä harrastetaan 3-5 krt/vko, halaillaan ohimennen, suukotellaan, eikä minua häiritse yhtään miehen pepulle taputtelut tai tissinpuristelut, naurattaa vaan, myös miestäni.
Mutta se, mikä minua häiritsee on miehen kova tarve seksiin. Vaikka useimmiten olen innokas ja halukas rakasteluun, on iltoja, jolloin olen ihan rättipoikki väsynyt, varsinkin nyt remontin jälkeen on tullut joku ihme takautuva väsymys. Monesti työpaikallakin keskellä päivää tuntuu että nukahdan pystyyn. Lisäksi sain voimakkaita särkylääkkeitä kipeytyneeseen olkapäähäni, ja nekin ehkä väsyttävät. Ongelma on nyt miehen suhtautuminen tähän väsymykseen ja kipuihini. Tuntuu, niinkuin minä verisesti loukkaisin häntä kieltäytymällä seksistä joinakin iltoina. Miehellä jotenkin katse "kylmenee", henkii sellasta halveksuntaa. Sitten hän kääntää selän ja alkaa huokailemaan tosi raskaasti... ihan selvästi on sydänjuuriaan myöten loukattu.
Tätä tapahtuu noin parina iltana viikossa, muina iltoina rakastelemme kyllä. Kuukautisten aikana pidämme väliä ihan yhdessä sovitusti, koska vuoto on niin runsasta ja kivut tosi kovat. Silloin mies ei osoita tätä loukkaantumista, vaan ottaa kainaloonsa ja saattaapa silitellä kipeää vatsaani.
Jotenkin minua surettaa tämä miehen pettymyksen ilmaisu - tuntuu että minä olen liian totaalisesti vastuussa hänen hyvästä olostaan. Enhän minäkään ala raskaasti huokailla, jos mies joskus (harvoin) on tosi väsynyt ja haluaa vain nukkua. Minun mielestäni toista pitää kunnioittaa sen verran, ettei tuommoisesta suutu tai pety.
Elämäähän tämä on, eikö?
Mies ei selvästikään ymmärrä, että toinen ei voi aina olla samalla aaltopituudella seksuaalisesti tai muutenkaan. Olen muissakin asioissa huomannut, että jos hän jotakin asiaa pitää oikeana niin muidenkin tulisi niin ajatella. Eli jonkinasteista empatiakyvyn puutetta?
Kertokaapa miehet, tuntuuko se tosiaan totaaliselta hylkäykseltä, jos vaimo tai vakituinen kumppani joskus kieltäytyy seksistä, siis tilapäisesti vain, mutta seksielämä muuten toimii. Kaatuuko maailmanne siihen? Ja naiset myös, kertokaa, onko teidän miehillänne tällaisia piirteitä?
Tuntuu aika raskaalta olla olemassa vain toista varten, näin voimakkaasti ainakin.
Olemme 40 -aviopari, yksi 11-v. lapsi. Tällä hetkellä elämä on kivasti mallillaan, on töitä, terveyttä, rakkautta, hellyyttä, seksiäkin.
Viime joulun jälkeen olimme sattuneista syistä eron partaalla, oli ns. erilleen kasvamista, kyllästymistä, seksi oli "pakkopullaa" ja sitäkin tosi harvoin... jne, mutta ei siitä sen enempää, nyt on kaikki ok ja olemme vakaasti päättäneet jatkaa yhdessä.
Tosiaan, em. konfliktin jälkeen elämä on maistunut. Teimme mittavan remontin taloomme, loppui pari viikkoa sitten. Sekin kummasti lähensi meitä, seksiä harrastetaan 3-5 krt/vko, halaillaan ohimennen, suukotellaan, eikä minua häiritse yhtään miehen pepulle taputtelut tai tissinpuristelut, naurattaa vaan, myös miestäni.
Mutta se, mikä minua häiritsee on miehen kova tarve seksiin. Vaikka useimmiten olen innokas ja halukas rakasteluun, on iltoja, jolloin olen ihan rättipoikki väsynyt, varsinkin nyt remontin jälkeen on tullut joku ihme takautuva väsymys. Monesti työpaikallakin keskellä päivää tuntuu että nukahdan pystyyn. Lisäksi sain voimakkaita särkylääkkeitä kipeytyneeseen olkapäähäni, ja nekin ehkä väsyttävät. Ongelma on nyt miehen suhtautuminen tähän väsymykseen ja kipuihini. Tuntuu, niinkuin minä verisesti loukkaisin häntä kieltäytymällä seksistä joinakin iltoina. Miehellä jotenkin katse "kylmenee", henkii sellasta halveksuntaa. Sitten hän kääntää selän ja alkaa huokailemaan tosi raskaasti... ihan selvästi on sydänjuuriaan myöten loukattu.
Tätä tapahtuu noin parina iltana viikossa, muina iltoina rakastelemme kyllä. Kuukautisten aikana pidämme väliä ihan yhdessä sovitusti, koska vuoto on niin runsasta ja kivut tosi kovat. Silloin mies ei osoita tätä loukkaantumista, vaan ottaa kainaloonsa ja saattaapa silitellä kipeää vatsaani.
Jotenkin minua surettaa tämä miehen pettymyksen ilmaisu - tuntuu että minä olen liian totaalisesti vastuussa hänen hyvästä olostaan. Enhän minäkään ala raskaasti huokailla, jos mies joskus (harvoin) on tosi väsynyt ja haluaa vain nukkua. Minun mielestäni toista pitää kunnioittaa sen verran, ettei tuommoisesta suutu tai pety.
Elämäähän tämä on, eikö?
Mies ei selvästikään ymmärrä, että toinen ei voi aina olla samalla aaltopituudella seksuaalisesti tai muutenkaan. Olen muissakin asioissa huomannut, että jos hän jotakin asiaa pitää oikeana niin muidenkin tulisi niin ajatella. Eli jonkinasteista empatiakyvyn puutetta?
Kertokaapa miehet, tuntuuko se tosiaan totaaliselta hylkäykseltä, jos vaimo tai vakituinen kumppani joskus kieltäytyy seksistä, siis tilapäisesti vain, mutta seksielämä muuten toimii. Kaatuuko maailmanne siihen? Ja naiset myös, kertokaa, onko teidän miehillänne tällaisia piirteitä?
Tuntuu aika raskaalta olla olemassa vain toista varten, näin voimakkaasti ainakin.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sillon jos seksi toimii noinkin hyvin (3-5 krt/vko) niin en olisi loukkaantunut ajoittaisesta kieltäytymisestä. Tuo miehesi loukkaantuminen varmaan kyllä tulee jostain sieltä että seksissä on aikaisemmin ollut ongelmia ja kieltäytymisiä ehkä enemmänkin.
Totuushan on edelleenkin se että terve mies haluaa joka päivä seksiä, itse haluaisin useamman kerran päivässä. Ja tämä ei ole mitään machoilua, vaan ihan vilpitöntä tekstiä. Seksin "säännöstely" on ilmeisesti aina vähän suututtavaa, vaikka kompromissi olisi noinkin edullinen miehelle. Kun teillä kuitenkin menee noin hyvin parisuhteessa niin keskutelulla epäilisin päästävän eteenpäin tässäkin asiassa.
Siis, miehestä on rankkaa tulla torjutuksi... ihan okeesti. Varsinkin jos se tapahtuu 95 % tehdyistä aloitteista, niinkun minun kohdalla. Minun mielestä teillä kuullostaa menevän loistavasti *vilpittömästi* Jos minä olisin miehesi kengissä, en kyllä loukkaantuisi.
seksi on ihan joka iltainen juttu, uni ei taitais tulla ilman rakastelua.
Minusta tuntuu, että vaistoamme toisistamme koska olemme väsyneempiä ja silloin juttu kestää vähemmän aikaa, mutta jos vastassa on vapaapäivä nautimme tuntikausia toisistamme.
Parasta mitä meillä on toisillemme tarjota on: muutaman kerran vuodessa menemme kahdestaan jonnekkin piiloon ja silloin lojumme koko viikonlopun alastomina sängyssä.
Mieheni on ihan hulluna vartalooni ja hän sanoo ettei maailmassa voi olla mitään hienompaa, kun hän alkaa suutelemaan ja hyväilemään minua ja huomaa, että olen satasella mukana.
Ulospäin olemme kuin mikä tahansa nelilapsinen perhe kukaan ei ikinä uskois mikä intohimo meidän välillä leiskuu.
Tai kenties joku huomaakin, kun mieheni käsi hipasee tuon tuostakin lanteitani ja kätemme etsivät toisiaan, vielä muutama vuosi ja viimeiset lapset lentää pesästä, sitten jäämme kahdestaan, mitähän se aika tuo tullessaan.
Voiko tuo oikeesti olla totta?Että on tollasta ihanaa elämää?Miten te ootte säilyttäny ton?Vai onko oikeesti niin että jos löytää sen "oikean" ni sen kanssa elo ois ihanata...Itse en ole kuin vähän päälle parikymppinen ja meidän seksielämä on jo ihan puuta heinää,jos sitä nyt kerran puoleen vuoteen sattuu olemaan,tai sitäkään.Haluaisin takaisin sen mitä se oli seurustelun alussa.Meillä on muuten niin ihana parisuhde mut seksi on täysin kadonnu tai minun haluni siis,mihin??Haluun sen olotilan takasin että tekis vaan koko ajan mieli tai edes kerran päivässä...
Seksin määrässä (enemän kuin pari kertaa viikossa on melko varmasti enemän kuin keskinmäärin pitkään yhdessä olleilta pareilta) ei varmaankaan pitäisi olla mitään valitettavaa.
Itse olen huomannut loukkaantuvani jos torjunta tulee tyyliin: "taasko sä vonkaat, justhan sä sait, jos sä nyt välttämättä haluat, niin tehdään sitten" ... ei paljon huvita. Joskus taas torjunta on tullut ihan mukavasti tyyliin "uuuh, sun ihana kulli on aivan kivikova, mutta kulta, mä en jaksa nyt, sä olet ihana, mä rakastan sua". Tuollaiseen torjuntaan ei pysty olemaan loukkaantunut marttyyri ja lähettää pettymyksen viestejä huokailemalla äänekkäästi ja syvään.
Ihmettelevätkö naiset todella, että miksi mies suuttuu, kun nainen torjuu miehen lähentelyn tylysti sanomalla jotain sellaista kuin "taasko pitäis" tai "sähän sait jo x päivää sitten"?
Mies voisi yhtä hyvin sanoa naiselle, joka on juuri ostanut mielestään upean juhlapuvun ja esittelee sitä innoissaan miehelleen, että "taasko sä menit tuhlaamaan johonkin keittiöriepuun". Jos tämä auttaisi ymmärtämään, mitä mies kokee tullessaan torjutuksi.
Ymmärrän hyvin, että mies pettyy valtavasti, jos on jo päässyt kuumaksi ja seisokki päällä ja sitten vaimo tiuskaisee jotakin edellä mainittuun tyyliin.
Mutta ei meillä näin ole. Homma ei tuohon vaiheeseen etene niinä iltoina, kun kieltäydyn seksistä. Jos olen tosi väsynyt, ilmaisen sen kyllä selvästi jo kun ollaan vielä tv:n ääressä esim. kymmenen uutisten aikoihin, että nyt kyllä väsyttää niin että menempä tästä jo nukkumaan. Ja sitten menen, mies tulee ennemmin tai myöhemmin perästä. Jos olen vielä hereillä, vaihdetaan siinä hyvänyösuukot, muttei kiehnätä enempää. Ja sen jälkeen se huokailu sitten alkaa. Eli mies ei siis mitenkään vonkaa, eikä minun tarvi tiuskia hänelle. Siltikin mies antaa ymmärtää olevansa ihan murtunut ja hylätty, voi voi.
Sitä minä tässä vaan perään, että miten teillä muilla hoidetaan tällaset tilanteet, kun toinen on illalla aiemmin väsynyt eikä jaksa millään edes valvoa yhtä kauan kuin toinen, saatikka sitten rakastella? Herätättekö nukkuvan puolison, kun menette itse sänkyyn, ja yritätte houkutella seksiin enemmän tai vähemmän hienovaraisesti?
Vai hyväksyttekö toisen väsymyksen ja kunnioitatte sen verran että annatte nukkua, ilman paljonpuhuvia huokauksia ym, tietäen, että seuraavana iltana tilanne onkin jo varmasti parempi, eli seksiä saa taas.
mutta minulla herää kysymys, että onko sinulle suurempi ongelma se, että mies häiritsee untasi vai syyllisyys, jota hän käytöksellään herättää?
Jos hän häiritsee nukkumistasi, sano ihmeessä se hänelle. Jos sanominen ei auta, mene eri huoneeseen nukkumaan niinä iltoina, kun huokailua on tiedossa. Tai laita korvatulpat.
Syyllisyydentunteen tms. sietäminen voi olla vähän monimutkaisempi juttu. Miehen käytös on kuitenkin lapsellista, eikä sinun tarvitse mukautua siihen.
poikkeustapaus naisissa, mutta se on ihana tunne, kun joskus olen ollut väsynyt ja mennyt aikaisemmin nukkumaan ja sitten mieheni tulee ja alkaa mua hellästi hyväilemään nukkuessani, usein tämä liittyy uneeni ja hellyyden tunne on ihan valtava, herään vasta siihen kun rakastelen jo mieheni kanssa. Monta kertaa tällaisena hetkenä koemme täydellisen yhtymisen, olemme yksi sielu.
...jotenkin mieltäni hiertää. On sellainen tunne, etten ole tällä elämänalueella miehelleni tarpeeksi. Kuitenkin olen omasta mielestäni tarpeeksi halukas seksiin, joskus vain haluaisin mielelläni suoraan nukkumaan, kun oikein väsyttää.
Tulee monesti sellainen tunne, että minä itse en ole tärkeä miehelleni, vaan pelkkä seksi on tärkeintä. Kauhistuttaa ajatella edessäolevaa pientä leikkausta, jonka jälkeen en varmasti voi rakastella ainakaan viikkoon... huh. Suostuisin kyllä käsipeliin tai suihinottoon (kuten raskauden loppuaikoina), mutta ei mies niistä niin välitä. Seksin pitää olla sitä ihteään, eli yhdyntää.
Olen puhunut parin hyvän ystäväni (naisia ovat) vähän tästä asiasta, ja tavallaan hiukan kadehdin heitä, kun ei heillä ole mitään ongelmaa siitä, jos joskus kieltäytyy kun on väsynyt tai kipeä tms.
Ymmärrän kyllä, että halumme ovat erilaiset. Mutta kun tässä suhteessa ja koko elämässämme on niin paljon hyvää, ettemme eronneet vaikka aioimme viime talvena. Haluaisin vain niin kovasti olla miehelleni myös Ihminen isolla iillä, en pelkkä seksiobjekti.
Teillä tuntuu olevan yhtäläiset halut miehesi kanssa, olen puolestasi onnellinen.
Useinhan parisuhteessa joudutaan tekemään jonkinlainen kompromissi halujen suhteen, ts. mennään sen vähemmän haluavan halujen mukaan. Tämä siis siinä tapauksessa, että suhde on muuten ok, eli ei olla heti vieraisiin menossa. Ei meilläkään ole kolmansia osapuolia ollut, ei aikeitakaan siihen suuntaan, tästä olen varma myös mieheni osalta.
Maija, arvostaako miehesi sinua ihmisenä, kumppanina, puolisona elämän kaikilla alueilla?
Toivottavasti. Meillä kun tuntuu, että minun arvoni on kiinni vain seksin määrästä.
taas näitä kommenttejani ihan vaan maalaisjärjen pohjalta. Voivat siis mennä ihan metsään, kun oma kokemus puuttuu.
Minustakin olet aivan tarpeeksi halukas seksiin, ja niinhän nuo muutkin kirjoittajat sanoivat. Miehelläsi ei pitäisi olla mitään valittamista sen suhteen.
Kirjoitat aivan kuin yhteispelin sujuminen olisi täysin sinun vastuullasi. Kuin sinun kuuluisi olla miehellesi mieliksi tässäkin asiassa, vaikka toisaalta ymmärrät, että hän vaatii kohtuuttomia. Tuossa toisessa viestissä puhuit kompromissien tekemisestä. Eikö miehesi kuulu tässä asiassa tulla sinua vastaan eikä päinvastoin?
Oletkohan antanut liian ison merkityksen miehesi ymmärtämättömyydelle tässä asiassa? Tunnet olevasi seksiobjekti eikä ihminen. Johtuuko se tunne vain näistä miehen "huokailuista", vai kohteleeko hän muutenkin sinua epäkunnioittavasti?
Jos kyseessä on vain nämä "huokailutilanteet", niin voisitko olla välittämättä syyllisyydentunteesta? Voisitko sanoa itsellesi, että syyllisyyteen ei ole mitään todellista aihetta? Luulen, että mies huomaa, että hän onnistuu herättämään sinussa syyllisyyttä ja sen vuoksi jatkaa käyttäytymistään. Jos et anna hänen vaikuttaa itseesi, lopettaisiko hän manipulointinsa?
Voisitko sanoa itsellesi, että olet ihan riittävä ja rakastettava, vaikka et suostu seksiin joka kerta? Jos itse uskoisit tuon itsestäsi, ehkä et kärsisi miehen lapsellisuuksista?
ydin on siinä, että mieheni arvostaa minua kaikilla alueilla.
Olen hänen mielestään ihanne äiti, hän kannustaa minua työssäni, toisaalta muistan kyllä usein sanoa hänelle, kuinka suuren lahjan olen elämältä saanut saadessani hänet miehekseni.
Eikä se ole mitään sanahelinää, se on totta.
Tästä kaikesta se kumpuaa, kerro sinäkin kuinka onnellinen olet hänestä, vaikkapa siitä että kuinka voit luottaa häneen vaikka et ole aina yhtä halukas seksiin. Ota se itse joskus puheeksi, kerro kuinka paljon kunnioitat miestäsi, ja hän on sinulle kaikki...
Näin se on ja saat paljon enemmän, miehissä on uskomatonta voimaa, kun sen vain osaa ottaa...
Mulla oli sama ongelma, mut se loppui sillä, että mä "halusin" muutaman kerran just silloin kun tiesin, ettei hän halunnut. Eli herätin yöllä kesken unien tai kun hän oli lähdössä töihin tms. Sitten ihmettelin pettyneenä, kun ei käynytkään. Meni jakeluun. Nykyään hän huomaa sanomattakin, ettei tänä iltana, jos en oo sillä tuulella. Ja hyväksyy asian.
...Että kaikki painii samn ongelman kanssa ja oikeasti jos ollaan pikään oltu yhdessä ja seksielämä on mutten toimivaa, niin joskaus ei aina vaan jaksa vaikka toisaalta tekisi mielikin. Puoli ja toisin..
Ei voi muuta kuin nauraa hysteerisesti. Olet huippuihminen! Te yhdessä olette varmasti kaikesta huolimatta hieno pari!
Meillä on seksiä kerran kahdessa kuukaudessa ja muija ravaa baarissa ainakin kahdesti-kolmesti viikossa. Jopa kiusaa ja haukkuu seksillä.
Tämän jälkeen on liikaa, jos minä olen pettynyt tai minulla on paha mieli!
tuntuu, kyllä minä koen sen aina hylkäämisenä.
eikä minulla riitä henkiset kyvyt ymmärtää toista.
sillä hetkellä.
eli teoriassa ymmärrän asian mutta kun omalle kohdalle sattuu niin silloin sattuu.
omalla kohdalla se on jonkinlaista traumatisoitumista ja sen seurausta.
aikuiseksi kasvaminen jäänyt hieman kesken.
surullista.
toki keskustelu aina auttaa.
enpä minäkään voi sille mitään että "otan itseeni"
silloin olisi hyvä jos toinen lohduttaisi ja jaksaisi selittää että ei tämä ole sinusta kiinni vaan olen väsynyt jne.
no aika harvahan tähän ryhtyy tai jaksaa tätä meininkiä.
eikä sinäänsä kukaan olekaan vastuussa toisen hyvästä olosta.
mutta,...
kasvu ei tapahdu hetkessä,...
hyvää jatkoa teille kuitenkin!!!