Itsemurha

Minuakin ahdisti ennen ja mietin, että miten sen ahdistuksen lopettaisi. En enää ajattele itsemurhaa, enkä sitä haluaisikaan. Minulla on lääkitys, joka maksaa noin 0,15 EUR/päivä. Yksinäisyys on vain yksi tunteistamme. Ei siitä kannata kärsiä jos sille voi jotakin tehdä. Voi olla, että sosiaalinen verkosto tästä laajenee. Kuitenkin yksinkin voi elää melko laadukasta elämää. Ainakin itse nyt vähemmän ahdistuneena haluan panostaa omaan elämääni. Nytkin tällä viikolla ostin uusia vaatteita yli 200 €:lla ja musiikkivehkeitä yli 700 eurolla.

Odotan kesää jälleen innolla! Minusta on mukavaa istuskella vapaa-aikana puistoissa ja seurata ihmisiä ja nauttia tästä elämän ihmeestä. Eikä aina edes tarvitse tehdä mitään, vaan voi vain olla osa universumin suurta rakkautta (ainakin kun pössis on hyvä).

Toivon Sinulle voimia ja rohkeutta.

Muakin joskus ahdisti aika lailla, nykyään vain hävettää yksinäisyys...olen luonteeltanikin vähän tälläinen "yksinäinen susi". Mutta en kuitenkaan itsemurhaa mieti. Ajattelen että eletään sitten ilman ystäviä tms. tämä elämä..tähän on jo tottunut. Toki harmittaa, kun on tiettyjä asioita mitä olisi kiva jakaa ja tehdä yhdessä, mutta whatever...i'm numb. Elä itseäsi varten, älä muita. Nykyään jopa nautin yksinäisyydestä- Ja jos on valmis tappamaan itsensä, miksei myös tekemään esim. haaveilemiaan asioita joita ei ole ennen uskaltanut, joilla voisi kenties parantaa elämänlaatuaan?
Voimia.

Kannattaa liittyä hyväntekeväisyysliikkeeseen jossa on porukan kesken välittämistä ja huumorintajuakin. Sellainen rikastaa, ja yksinäisyys voi olla pian muisto vain.

Sellaisessa seurassa kanssakäymisen taidot ja halut lisääntyvät, ja jossain vaiheessa voi huomata että muidenkin kanssa menee kivemmin.

Antaminen on yleensä järkevää, mutta ei niin että toiset kusettavat sinua. Tuossa joitain ajatuksia maailman menosta asiaan liittyen, googlaamalla löytyy kaikenlaista:

http://www.rivistadipsicologiaclinica.it/english/number3_07/Giorgi.htm

Mulla samanlaisia ajatuksia, ajoittain paljonkin. Olen kyllästynyt yksinasumiseen ja yksin elämiseen. Kavereita on, mutta kaikilla perheet, olen ainoa sinkku. Joka sitte menee nukkumaan yksin, herää yksin, vietää kaikki juhlapyhät yksin. Ja viikonloput, useimmiten. Ei tehdä mitään peruttamatonta, vaan koitetaan muutaa tilanteemme. Toivottavasti käyt lukemassa tämän ja vastaat mulle.

Ihan samaa ajattelen minäkin, joka ikinen päivä. Kun elämässä ei ole mitään, eikä ketään. Kukaan ei välitä, ketään ei kiinnosta. Puhelimellakaan ei enää mitään tee, enkä edes muista milloin minulle olisi joku soittanut ja eihän minun luona koskaan kukaan myöskään käy. Olen pelkkää ilmaa ja täysin yksin....olen vaan yrittänyt miettiä parhainta keinoa toteuttaa sen, niin loppuu kärsimys :(

en lähde tänne nyt moralisoimaan että onko itsari oikein tai väärin missään tilanteessa, mitä sitä nyt on kukaan toisen puolesta sellaista päättämään.

Mutta toteampa vaan että voi se itsemurhaki yksinäisyyttä aiheuttaa..

Itsellä veli teki itsemurhan, kaverit läksi ja juttuja mun hulluudesta levis useampaankin kaupunkiin, uusia tuttuja oli näin ollen vaikea saada kun jossain vaiheessa kaikki hoksasivat "kuka olin". Vielä viiden vuodenkin jälkeen omalta kotiseudulta mahdoton löytää ystäviä

Myös sukulaiset jättivät, ne vähät jotka olivat läheisiä olleet. Jäljelle jäi vain isä ja äiti...

Eihän tilanteeni veljeni syytä ole, vaan kusipäisten ihmisten, mutta uskoisin ettei olisi halunnut minulle moista tilannetta aiheuttaa.

Voi kumpa muistaisimme, että ihminen ei näe niin kauas kuin seuraukset kantaa. Veljeni ei varmaan uskonut aiheuttavansa näin paljon surua ja tuskaa. Minua hulluksi haukkuneet yms. olevansa sanoillaan niin paljon voimaa, koska eivät tienneet kymmenien muidenkin toimineen samoin.

jep, tavallaan mustaki tuntuu et eikö se ois sama lopettaa tää elämä tähän, ku joutuu vaan kärsimään yksinäisyydes. koska jos ei ikin saakkaan ystävii, nii sama se on kuoleeko vanhana ja yksinäisenä vai nuorena ja yksinäisen. mut haluun yrittää, päivä kerrallaan tai jotai. :)

Muutaman kerran kun käynyt lukemassa tätä palstaa niin varsin samanlaisia ajatuksia ja tuntoja itsellänikin. Monilla myös erittäin viisaita ajatuksia ja pohdiskeluja elämästään joihin myös helppo samaistua.

Itselläni ikää jo karvan vajaa 30. Koulut on käyty ja työelämä hyvässä nousukiidossa. Terveys on hyvä ja muutenkin elämä mallillaan. Ystävien ja hyvien ystävien puute vain vaivannut erittäin kovasti ja masentavastikkin jo muutaman vuoden. Olen aikaa sitten tiedostanut, että olen hiljainen ja hieman vaivaantunut isossa ryhmässä tai kaveriporukassa. Sitä moni muukin ihmetellyt ja kysellyt eikö seura kelpaa ym. Taas muutaman hengen ryhmässä juttu kyllä luistaa. Lisäksi olen viihtynyt yksinkin kunhan on vain ollut niitä ystäviä lähtemään tekemään juttuja.
Viimeisinä vuosina monet, melkeinpä kaikki vanhat kaverini ovat kaikonneet. Suurin osa alkanut seurustelemaan, lapsia ym, toiset muuttaneet pois ja toiset muuten vain hävinneet. Olen yrittänyt joitain vanhoja ystäviä tavoitella, mutta hilaista on ollut. Synkkää mieltä, masentavaa viettää kesiä, juhlapäiviä, arkea yksin, kun joskus kuitenkin ollut kavereita, paljon mahtavia muistoja retkiä ym. Joskus niinkin synkkää että miettinyt jaksaakohan näin jatkaa vuosia. Jo muutamia vuosia lääkinnyt yksinäisyyttä runsaalla juomisella ja kaikkihan sen tietää, että tuntemukset ovat vieläkin huonompia sen jälkeen. Vanhemmatkin rupeavat olemaan jo hieman heikossa kunnossa, joten ei saa perheenkään tukea enään.

Harrastuksia voi toki jatkaa ja matkustelua, mutta niin monesti sekin koettu enemmän masentavaksi tapittaa yksin missä milloinkin. Eikä tässä iässä tutustu tai solmi uusia ystävyyksiä samalla tapaa kuin 20 vuotias. Ei olisi uskonut nuorempana, että tässä iässä voi näinkin synkkää jo olla..

en tappaisi itseäni mistään hinnasta vaikka elämä onkin yhtä yksinäisyyttä. haluan elää vanhaksi ja nähdä miten hulluksi maailma menee. siinäpä mulla syy elää.

Sama tilanne...

VAI NIN

Olen aina miettinyt, miksi itsemurha? Myy kaikki, lähde pois. Lähde tutkimaan maailmaa, sinun ei tarvitse välittää vaikka teet jotain hengenvaarallista koska eihän sinulla ole mitään menetettävää ja itsemurha ajatuksia käy mielessä? MIksi et lähtisi ennemmin seikkailemaan, Suomi on masentava valtio sitä ei voi kukaan kiistää. Muuta itämaihin, siellä on paljon sosiaalisempia ihmisiä eivätkä he ole niin kriittisiä kuin suomalaiset. Perusta kahvila, hanki kaunis vaimo/mies.

ÄLÄ TEE ITSEMURHAA, MIETI MITÄ KAIKKEA VOISIT TEHDÄ JA KOKEA.

vai niin

Mun yks amis kaveri teki itsarin pari kuukautta sitten. Ensin sille tuli
työttömyys, sitten yksinäisyys, sitten alkoholi ja sitten huumeet. Lopulta se piikiti ittensä kuoliaaksi.

Kunpa sitä tapaisi jonkun yksinäisen naisen. Aiempi tyttö/naisystävä vaati että minulla tulee olla ystäviä. Onhan mulla niitä joitain, mutta heidän seura ei hirveästi kiinnosta kun ne haluavat vain ryypätä. Tällä naisella/tytöllä on tai ainakin oli tyttöystäviä, mutta hän ei niistä itse välitä pätkääkään ja haluaa miehen kautta tutustua naisiin joiden kautta saa edettyä työelämässä.

Yksinäiset ja heikoimmat ovat niitä kaikkein luotettavimpia koska he eivät ajattele toisen rahoja. Siinä on sitä aitoa rakkautta.

Mieluummin eläisin sillan alla jonkun kanssa joka rakastaa minua kuin luksustalossa sellaisen kanssa joka rakastaa rahojani.

totta tuokin ihmiset voi olla kovin pinnallisia ja yleensä sellaiset ihmiset ovatkin jotka ei tiedä pahemmin elämän nurjaa puolta ovat siis tavallaan kokemattomia "untuvikkoja" tyyliin aina on kaikki saatu ja ensin menee oma etu vasta sitten ajatellaan muiden etua.älä sä välitä sellaisesta ihmisestä jätä semmonen omaan arvoonsa. ja katsele ympärillesi jos löytyisi tai vaik kohtaisitki sellaisen ihmisen joka osaa arvostaa elämän pieniä asioita. elä ensin ennen kaikkea itsellesi yksinäisuudestäkin voi nauttia saat itseäsi kokoon ja ajatuksiasi kyllä se vielä tärppää niin kauan on toivoa kun on elämää. tommosia itsekkäitä ihmisiä ei kannata jäädä miettimään sen koomemmin.kaikkea hyvää sulle ja kaikille muillekin lukioille

itselläni on hieman erilaisia kokemuksia yksinäisyydestä.

Tykkään olla paljon yksin. Elän vaikka lopun elämän näin. Ei ole ketään riippakiveä elämässä joka olisi vain jarruna tai muuna haittana elämässä. Lemmikkejä on ja niiden kanssa aika vierähtää mukavasti. Lisäksi on omia harrastuksia jotka vie ajatukset yksinäisyydestä pois kokonaan.

En ole rikas mutta henkisesti sitä kylläkin. Leikin jo lapsena paljon yksin omasta tahdostani ja hyvin on mennyt. Joskus oli kiva leikkiä kavereiden kanssa mutta sitä muodostui oma maailma ja elämänkatsomus että olen tykästynyt elää näin. Tämä on elämäntapa jonka koen itselleni tärkeäksi.

Yksin en ole yksin. Ajatukseni on mielenliike joka auttaa ymmärtämään yksinäisyyttä ja harmoniaa, elämää paremmin.