on se kyllä kumma kun taas juuri äsken sain istua pöntöllä ainakin 15min, joskus myös 30min ja taas äsken paskansin varmaan ainakin 5 erillistä pökälettä. Tuntuu siltä, että paskantaisi koko edellisen viikon ruuat yhdellä kerralla, varsinkin silloin kun saa istua 30minuuttia ja aina silloin tällöin tulee uusi lasti.
Olen aina miettinyt että eihän nyt normaalit ihmiset istu näin kauan paskalla, että mitä helvettiä, kärsinkö jostakin yliaktiivisen perseen syndroomasta vai suolistosyövästä?
muutenkin on aina joskus niin vaikea saada se pökäle tipahtamaan, ei vaan meinaa tulla vaikka olis tulevinaan. Kai sitä pitää sitten pitkittää paskalla käymistä niin pitkään että perse meinaa räjähtää.
Joskus tuntuu siltä, että tähänkö on ihmisen kehitys tullut: se aika mikä ennen meni ruuan saalistamiseen käytetäänkin nyt paskantamiseen. Ihmisille syötetään kaikennäköistä sontaa ja ihminen toimii ikäänkuin kompostina joka vain prosessoi ruokaa päivästä toiseen. Ihmisen suurin ongelma onkin nykyään taistelu lihavuutta vastaan, toisin kuin ennen se oli nälkää vastaan. Ihmisen keho ei ole tähän pikaiseen muutokseen tottunut vaan se haluaa edelleen kerätä rasvaa, rasvaa jota tulee kaikesta siitä hiilihydraattipitoisesta ruuasta mitä on markettien hyllyt täydellään. yhteiskunta auttaa ihmisiä lihomaan ennenaikaiseen hautaan.
tällainen inspiraatio tällä kertaa, toivottavasti löytyi muitakin hulluja ihmisiä jotka jaksoivat lukea suuren inspiraation innoittaman kirjoitukseni.
liiallinen paskantaminen
mestaripaskoja
4
569
Vastaukset 4
- Levander. .
Mielenkiintoista.
Näin unta että paskansin ison kokkareen.
Se tietää selvästi paljon rahaa.
Suosittelen kaurapuuroo/velliä.. ja kevyttä paastoamista... eiköhän kanki putoo pönttöön... kiiki kii ^^ - lapsi voi olla tyttö
oon lapsi ja sama se tuntuu se perse räjähtävän jos on liian paksu pökäle tulee vähän verta
- Anonyymi
Sun täytyy venyttää peräreikää, esim hohtimilla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sun täytyy venyttää peräreikää, esim hohtimilla
Kahden tuuman hohtimilla hoonattu läpi myöntää järeillekkin jytkyille vapaan kulun.
Nyt tuli jytky!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1182435Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401552Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98906
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31696