Kiltti luonne,julma elämä

Nyt on pakko kommentoida, oli sen verran synkkää (mutta myös tuttua) tekstiä.
Mulla on ollut vähän sama ongelma aikoinaan mm. työelämässä, harrastus-piireissä kuin myös ihan "ystävien" keskuudessa; mä olin ennen se "hyvä jätkä", (vaikka nainen olenkin). Eli se joka teki paskimmat duunit, toimi suodattimena millon missäkin konfliktissa, selvitin muiden mokia ja olin tietysti ekana töissä aamulla ja lähdin vikana. Muut lomaili milloin halusivat ja mulle jäi ne päivät mitkä ei muille kelvanneet. Mä kun en koskaan valittanut. Lopulta sain tarpeekseni ja vaihdoin työpaikkaa, muutin muualle ja karsin aiemmin jo ystäväpiiristä ne riippakivet, jotka aina olivat jotain vailla sinä saavana osapuolena. Aina sai olla jonkun olkapäänä, rahaa lainaamassa tai kuskaamassa johonkin tai milloin mitäkin keksivät pyytää (tosiystävät on toki erikseen, kun heidän kanssaan on tietysti molemminpuolista tää kanssakäynti ja ystävyys jatkuu edelleen).
Näitäkään ei ole ikävä tullut ja toki moikkaillaan jos tavataan, mutta yhteydenpitoa en heidän kanssaan enää harrasta.
Tuttavuuksia toki on paljon, mutta heidän puolesta en enää taistelisi ja änkisi vaikka läpi harmaan kiven. Pienimuotoista jeesiä puolin ja toisin, jos ihminen on sen arvoinen (olipa rumasti sanottu), eli on mun luottamuksen arvoinen tai muulla tavoin mulle "hyvä/tärkeä" ihminen.
Oon miettinyt usein, miksi musta tuli se jokapaikan yleinen "viemäri" ja todennut sen luultavasti johtuneen mun ujoudesta ja moraalista, kun en alun alkaen ole ollut vastustamassa kaikkea/kaikkia.
Ei musta edelleenkään mikään itserakas paskiainen tullut, mutta nykyään arvostan sen verran itseäni, että mietin tarkkaan mihin/keihin haluan sitoutua.

Toinen syy miksi kirjoitin on se kun satun olemaan kiitollisuuden velassa yhdelle sun kaltaiselle miehelle (ns. hyvän päivän tuttu). Harmittaa niin vietävästi, kun oli niin kiireistä kun viimeksi tavattiin. Mutta aion kyllä korjata tilanteen ja hän tuskin multa kiitosta edes osaa odottaa, jos minua muistaakaan enää. Luulen, että mun kiitokseni on vain pisara meressä, mutta piristäisi edes hetkeksi hänen päiväänsä.

Kaikesta huolimatta mä uskon edelleenkin hyvään. Toivon, että säkin pysyt edelleen tällä puolella! Kyllä se vaan niin on , että paha saa palkkansa. Jos ei tässä elämässä niin seuraavassa.
ps. Ja mun kaverit ei ainakaan oo myynnissä ;)

oikea hetki............ mut miten oisin voinut ilmaista itseni niin. Olen ihan kypsiintynyt sanoihin mut sä kirjotit hienosti. Mä olen taas panostanut maalaamiseen ja musiikkiin. Kiltteydestä saa välillä kärsiä, mutta mä en silti halua olla kauhean ilkeä. Vaikka osaan sitäkin olla. Ehkä on ihmisiä jotka ymmärtää, ehkä ei....

kiltti elämä?

Kauniita unia

http://www.youtube.com/watch?v=5WCgX4VQp2o

Kilttinä ihmisenä et ole kiltti vaan itsekäs. Aidosti kiltti ja hyvä ihminen ei edes ymmärrä olevansa kiltti tai hyvä, hän vaan on sitä ja on kaikille hyvä eikä vihaa ja katkeroidu. SInun ongelmasi on, että sinulla on heikko ja alistuva luonne, teet kaiken vain miellyttääkseesi toisia, saadaksesi toisilta hyväksyntää ja rakkautta, sellainen ei ole tervettä hyvyyttä vaan sairaalloista ja huonon itsetunnon aiheuttamaa käytöstä.

Kukaan todella kiltti ei oikeasti ajattele noin ja käske ketään muuttumaan pahaksi. Miksi mietit ihmisten pahuutta ja miksi keskityt heidän itsekkyyteensä ja kiittämättömyyteensä? Meidän tehtävä on olla hyviä ei pahoja kiittämättömillekin, he saavat palkkansa kuten sinäkin tulet saamaan omasi.

Kiltteys ei aina tarkoita hyvää ihmistä. Kiltin ihmisen ei tarvitse olla aina kiltti ja hän voi sanoa ei, jos siltä tuntuu.

Hei. Mä en voi sille mitään, että nousee kylmät väreet kun joku sanoo olevansa "superkaveri" - niin, että antaa itse tuon todistuksen itsestään! Tulee lähinnä mielikuva pätemisen tarpeisesta, rasittavasta henkilöstä, jonka "superauttamista" saattaisi jopa tulla välteltyä parhaimpansa mukaan - suo anteeksi suoruuteni.

Kuten joku sanoikin, jää mielikuva, että tiedostamattasi kerjäät kiitoksia - etkä siksi voi sietää kiittämättämyyttä. Toiminnassasi on kuin onkin itsekäs tarve pohjalla ja pahastut, kun se jää täyttymättä.

Sitä paitsi, kiltin ja itsekkään (tai hyvän ja pahan) rajanveto on paljon häilyvämpi kuin voisi kuvitella ihmisten puheista, joskus se on vain näkökulmakysymys.

Se, että jollain on oma tahto ja mielipiteet ja osaa pitää kiinni rajoistaan eikä anna käyttää itseään hyväkseen, EI OLE pahuutta eikä omahyväisyyttä - vain minun mielipiteeni! Sellaisena sen voi kyllä halutessaan helposti nähdä, kun joku ei vastaakaan Sinun (sanotaan vielä piruuttaan: pohjimmiltaan itsekkääseen) tarpeeseesi. Ihmiselle on jopa helpompaa sanoa 'narsisti' kuin kyseenalaistaa oman tarpeen täydellistä itsekkyyttä. Se, etteivät ihmiset suostu toimimaan ovimattoina ei myöskään tarkoita, että he olisivat saman tien valmiita myymään kaverinsa ja hyötymään lähimmäisistään. Entäs, jos he ovat vain itsetunnoltaan terveitä? Silloinhan sitä kunnioittaa toistenkin rajoja, kun omat on selvät.

Eräs ihminen sanoi minulle tässä yksi päivä erään totuuden, hän sanoi, että liian kiltit ihmiset hylätään porukasta pois, lienet kokenut tuon ilmiön elämässäsi?

Unohda menneet ja elä itsellesi, kun kohdistat kiltteyden kerrankin itseesi niin saat nähdä ihmeen tapahtuvan itsellesi :)

niin. pitää olla kiltti myös itselle, tuntea omat rajat ja itsensä muutenkin, jotta pysyy tasapainossa ja voi hyvin. Näin osaa kunnioittaa muita ja itseään ja näin oppivat myös muut kunnioittamaan sinua ja kiltteyttä hyväksikäyttävät, eli ns. ei ystävät, poistuvat elämästäsi.

niinpä.
mä tykkään tehdä yllättäviä kilttejä tekoja, koska mulle tulee itselle niistä hyvä mieli.
Ja koska pahoina hetkinä on köynyt joskus niin, et ihan vieras on auttanut todella yllättävästi.
Uskon siis hyvän kiertoon.

Empaattisuus on luonne, mutta onko kiltteys ? Oletko saanut ankaran kotikasvatuksen etkä siksi uskalla tuoda julki mielipidettäsi ? Tai onko mielipiteitäsi mollattu julkisesti jos olet sen esittänyt.?

Minusta julmuus tai itsekkyys ei ole kiltteydenvastakohta. Toisillla on vain ollut parempi itseluottamus.

On toki ihmisiä, jotka käyttävät toisia sumeilematta hyväkseen... Mutta ei siihen ole pakko alistua. Opettele sanomaan EI !

.Jos odottaa vastapalveluksia ja kiitoksia ja korvauksia hyvistä teoistaan.. siis Ostaa tekemisillään ja auttamisillaan toista ihmistä ystäväkseen ja olemaan vastavuoroisesti aina saatavilla,kun itseltä kutsu käy,,,niin homma ei vaan toimi niin.Siinä tulee pettymään .
Ystävä,joka syöksyy aina auttamaan joka paikkaan ja asiaan,jopa ilman pyyntöä,voi olla raskas ystävänä. Hänelle tuntee aina olevansa velkaa,eikä suhde koskaan pääse tasapainoon. Se ei ole kivaa.
Pitää pitää puolensa ja rajansa,mihin ehtii ja jaksaa ja itse haluaa mukaan.Ei irvissä hampain,vaan ihan luonnollisina valintoina omille tarpeilleen ja elämälleen.

Kritiikkiä aloitukselleni antaneille sanoisin että olette tavallaan oikeassakin, ja eräs lause on kyllä pakko allekirjoittaa, täytyy osata olla myös kiltti itselleen.
Totta kai karrikoin sanomalla että kiltit muuttukaa pahoiksi pääsette paljon helpommalla, paremminkin tällä tarkoitin että ajatelkaa enemmän itseänne niin pääsette paljon helpommalla.

Mutta totuus valitettavasti on että kiltin ja avuliaan rooliin joutunut on roolinsa vanki yhteisössä, ja vaikkei hyvään useinkaan vastata hyvällä ei tälläinen henkilö voi luonteelleen mitään, se haluaa auttaa muttei kerätäkseen piste saldoaan auttamisistaan vaan hyvästä sydämestään, ja tämä on varmaan useiden vaikea ymmärtää.
On henkilöitä jotka tyrkkäävät itsensä auttajiksi joka väliin sillä eroavaisuudella että he tekevät sen saadakseen tarvittaessa vastapalveluksen.
Kyseessä on kaksi eri asiaa, mutta tämän ymmärtävät ainoastaan kaltaiseni.

Mikä sitten mättää, sanoisin että oma arvomaailmani tekee sittenkin tepposet, sille en voi mitään että jälkeen päin saan taistella katkeria ajatuksiani vastaan , jostain ne nousevat pintaan, ja sitä puolta vihaankin itsessäni.
Tarkoitan tällä esimerkillisesti sitä, että vaikka kun kaveri pyytää apuaan, autan mielelläni vaikka tinkien omasta hyvinvoinnistani, mutta sitten myöhemmin tämä kaveri kieroileekin minua vastaan vetäen maton yllättäen altani ja se tuntuu pahalta, yllättävältä, ja saa aikaan katkeran sekaisia ajatuksia vaikkei pitäisikään.
Pitäisi oppia siis läksynsä, muttei omalla luonteelleen mitään voi, sitä lankeaa aina samaan ansaan ja usein pettyy ihmiseen.

Elämässa kaikki on lopulta kauppatavaraa, niin hyvät teot kuin materiaaliset teot.
Vaikka tämä kuullostaa patsastelulta varmasti useimmille, en kuitenkaan koskaan ole asettunut kuunteliaksi,auttajaksi tai ystäväksi sillä perusteella että saisin siitä kenties jatkossa hyötyä tai kiitosta, tärkein minulle on aina ollut auttamisestani saavuttamani hyvä mieli.
Vielä senkin haluan toistaa, en koskaan ole tuonut itseäni laupias samarialaisena esillle, kyllä puoleeni on aina käännytty syystä että olen luotettavan ja kiltin maineessa.
Vertauksena käyttäisin että olen piilopaikka, jonne koira tulee nuolemaan haavojaan muttei sille muuta käyttöä sitten olekkaan.
Kaltaiseni ihmisen pitäisi oppia arvostamaan itseään varmasti enemmän, siinä monet kirjoittajat ovat kyllä oikeassa, oppia sanomaan EI ja samalla myös oppia ilmaisemaan pettymyksensä ääneen niille jotka ovat luottamukseni pettäneet.
Tätä vastaan ainoastaan sotii luonne ja omatunto jotka ovat kehittyneet sellaisiksi halusin tai en.
Mutta minä opin, opettelen enemmän itsekkäämmäksi ja huolehtimaan ainoastaan omista asioistani, pääsenpähän paljon helpommalla jatkossa.

Se on ihan tosiasia et tässä maailmassa kitlit tulee helposti poljetuiksi. Toinen tosiasia on se et kiltteys ei kannata.
Olen myös todennut et tämä maailma on paha eikä tänne paljon hyvyyttä ja kauneutta mahdu. Itsekin olen tällä hetkellä vihaa ja pettymystä (täynnä lähinnä muita ihmisiä kohtaan). Minusta tuntuu etten ole enää se sama ihminen joka olin aiemmin (iloinen, positiivinen ja elämänhaluinen).. Ihan niiden muutamien ikävien kokemusten takia ( se mitä tässä on tapahtunut muutaman vuoden aikana tässä kaupungissa asuessa).
Voi vain todeta et elämä ei ole aina elämisen arvoista.

Sun pitää vain antaa sen oman aggressiosi nousta pintaan ja oppia käsittelemään se. Tietyllä tavalla kohtaamasi hyväksikäyttäjät opettavat sinua puolustamaan itseäsi ja rajojasi. Lisäksi meillä kaikilla, myös kilteillä, on aggressiivisia tunteita sisällämme. Niitä ei voi valitettavasti paeta, vaan niitä pitää oppia hallitsemaan. Tässä nämä "ystäväsi" antavat sinulle erinomaisen harjoittelumahdollisuuden. Opettele sietämään omaa pahuuttasi, kun sanot heidän pyynnöilleen 'EI'. Se on vähän kuin laittaisi aurinkorasvaa mennessään uimarannalle.

Kiltteydestä ja hyvyydestä ei tarvitse luopua,mutta omat rajansa pitää oppia tuntemaan. Silloin sinua ei voida käyttää hyväksi ja saat itsekunnioituksesi takaisin.

Matka on pitkä, mutta kannattava. Pysy siis itsenäsi, mutta opettele suojaamaan itseäsi.

Askel syvemmälle: Miksi aidosti kiltin ihmisen täytyy rakastua sydänjuuriaan myöten sellaiseen ihmiseen, joka käyttää toisen tunteita hyväksi? Eikö "kasvatuksellisessa" mielessä riittäisi, että tuntisi vain kiintymystä ja sitä kautta oppisi tuntemaan rajojaan ja puolustamaan itseään. Mun mielestä on kohtuutonta, että aidosti kiltti ihminen joutuu kärsimään yli inhimillisen sietokyvyn vain oppiakseen arvostamaan itseään enemmän. Voiko kyynistyminen olla elämän tarkoitus ja tavoite?! Mulle ei sellaisella elämänkoululla ole käyttöä... En enää ymmärrä näitä pelin sääntöjä, vaikka olen yrittänyt oppia ja kehittyä kaiken maailman terapioiden ynnä muiden avulla...

"aidosti kiltti ihminen joutuu kärsimään yli inhimillisen sietokyvyn vain oppiakseen arvostamaan itseään enemmän..."

entäs oppia arvostamaan vähän muunlaisia ihmisiä, kuin juuri niitä, jotka käyttivät tunteitanne hyväksi? tai oppia näkemään näitä asioita ihmisistä ennen kuin menee liian pitkälle heidän kanssaan... (rakastuminen on toki sokeaakin, tiedän - mutta huonot kokemukset saa varuilleen jatkossa)

Ei elämässä ole muuta kun oppia käsittelemään omia ajatuksiaan katkeroitumatta .
Alussa kerroin että kilteille on paha elämä koska siipeen tulee elämän varrella useimmin kuin kaksi kertaa, onko aina näin ollut vai onko tämä nykyajan ilmiö vai kasvatuksen tulos.
Tämä on kilpailu yhteiskunta, kuten kärjistin moni on valmis vaikka kauppaamaan kaverinsa saadakseen siitä itselleen hyötyä, siihen kaikki pahuus perustuu.
Luottamus,ystävyys,rehellisyys ovat kadoksissa, ja ne joilla on arvomaailmassa ne joutuvat mainitsemani kiltin ihmisen roolin useinkin.
On aina ollut , ja on aina oleva että jokainen joutuu kokemaan ystävyys tai ihmissuhteessaan pettymyksiä, mutta kiltti ihminen kokee sitä samaa erittäin usein kanssa ihmisten toimesta, joten väittäisin että välinpitämättömyys ja oman edun ajatteleminen on huimasti lisääntynyt viime vuosikymmenen aikanan !!

tuntuu että nykyapäivänä ihmiset pyörii vaan oman napansa ympärillä ja ajattelee vaan itseään... katsetta voisi laajentaa omasta itsestä poispäin....

Olin ennen melko kiltti ihminen, hyväuskoinen ja koitin aina ymmärtää ystävää. Sitten totuus tuli päin pläsiä, ja tajusi etät jos haluaa 'menestyä', pitää joskus esittää vähän 'kovista'. Jos sää et heitä omaa maaliasi omalle paperillesi, toiset tekee sen. Ne tulee sunki kohalle ja pistää omaa väriänsä niin laajalle alueelle ku mahollista. Kyllä, ihmiset on itsekkäitä, ahneita ja pöljiä. Tunnistan nämä kaikki itestäni. Ihmiset kärsii siitä. Herkät ihmiset alkaa tuntea itsensä yksinäiseksi. Kilpailu on kovaa, sitä jatkuu loputtomiin. Tulee mielenterveysongelmia ja kaikkea. Useammalla on kuitenkin järki ja moraali, vastapainoksi eläimellisyydelle. Jotta edistyttäis, ihmisten kannattaisi huomioida toisiaan positiivisella tavalla enemmän eikä lapioida hiekkaa toisen pihanurmelle. Sydämmellisiä ja kivoja ihmisiä on vielä olemassa, mutta niihin tarvis tutustua ensin. On myös niitä sinisilmäisiä joita on monella kiusaus käyttää hyväksi, tai jotkut käyttävätkin ilman omantunnon tuskia. Nämä tulevat usein talllotuksi jos joutuvat haaskansyöjien reviirille. On hyvä olla olemassa pieni oma muuri/suoja, omat mielipiteet ja periaatteet ja pitää niistä kiinni, ainakin varalle.

Kiltti kannattaa olla myös itselleen. Kiltteyteenkin kuuluu kyky vetää rajat oikean ja väärän suhteen. Kiltteys voi satuttaa ja se voi parantaa, toisen ja itsensä. Sillä satuttaa itsensä, jos ei osaa rajata itselleen omaa tilaa omassa elämässään . Pitää kuunnella muiden lisäksi myös itseään, niin ei tarvitse miettiä katkeroitumisia. Kiltteydestä ei saa tehdä velkataakkaa toiselle.
Kiltti saa sanoa myös ei, kilttikin saa suuttua. Kiltteys on suhtautumista muihin hyvällä aina uudestaan ja uudestaan.
Naiivi ei saa olla, eikä olla toisten hyväksi käytettävä, koska siten et tee palvelusta toisellekaan pidemmän päälle ja silloin et myöskään anna arvoa itsellesi ja omalle elämällesi.
Tämmösiä tuli mieleen aloituksesta näin äkikseltään.

Mistä me puhutaan kiltteudestä vai herkkyydestä vai empaattisuudesta kenties. Täskin ketjussa puhutaan kovasti kuinka kilttien pitää muuttua kovemmiksi, asettaa rajoja jottei heitä tallota jnemMutta tietenkn niiden kylmien ja tallovien ihmisten ei pidä muuttaa toimintaansa? Kyse on hei paljolti luonteenpiirteistäkin eikä ihmisen pidä muuttaa niitä määrättömästi. Itse olen herkkä ja empaattinen ihminen. Kilttinäkin pidän itseäni, mutta osaan pitää puolenikin hyvin tiukastikin ja monissa paikoissa nykyivänä tätä vaaditaankin. Ihmisellä kuitenkin pitää olla paikka, jossa voi olla herkimmillään, missä voi nuolla haavoja ja saada tukea ja tässä asiassa ihmiset on eriarvoisessa asemassa siinä onko lähellä sellaista ihmistä ja jotkut kaikki asiat väärin ymmärtävät ja kitkerät muutenkin alkaa nyt puhua tukikepeistä ja tästähän ei nyt ole kyse. Esimerkiksi minulle on suhteessa kun apua haettiin niin asiantuntija sanonut, että en suhteessani todennäköisesti saisi koskaan tarvitsemaani vastetta tunteilleni ja tarpeisiini.
Mutta ihan niinkuin joku tuolla aiemmin sanoi niin itselleni tulee hyvä mieli, kun saan tehdä jotain hyvää jollekin ja jos vielä näen, että se häntä ilahduttaa. Ja sitten on niitä ihmisiä, joiden apu ja ystävällisyys itselle on tuntunut todella hyvältä.

Ei tämä maailma kilttejä ihmisiä ansaitsekkaan kun ei osata arvostaa ja kilttejä muovataan ilkeiden saadessa tehdä mitä haluaa. Kilttien moittiminen ja syyllistäminen on arkipäivää ja ihmisillä neuvoja mitkä ei käytännössä toimi hyväksikäyttäjiin ollenkaan. Olkoot täällä keskenään nämä kritisoijat sitten tappelemassa kun kerran heistä kiltit ovat se ongelmia. Totuus on kuitenkin jotakin ihan muuta. Meillä kun on olemassa ihmisiä jotka ei mitään ei sanaa kuuntele. Näiden neuvojien olisi hyvä nähdä se ihan käytännössä miten kilttejä kohdellaan.

No mä oon peruskiltti... mut auta armias jos aihetta löytyy niin... mun kartalla on marsin ja pluton oppositio joten olen voimakastahtoinen... kuu kaloissa on se ns heikko kohta mut mun tapauksessa se on herkkyys ymmärtää muita, tunteita, en ole ns kynnysmatto kuten voisi olettaa..

Mulla ei ole ollut eikä ole ns ystävää... olen nainen, ystävinä miehiä, naisia ei niinkään... olen jo 70 v... yksin muuten mut olin aviossa 49 v kunnes kumppanini kuoli... hän oli mun kaikkeni... olimme aina yhdessä... naisystäviä mulla ei ole ollut enkä haluakaan kun se on että kun ei voi luottaa...