Olen kokenut yksinäisyyttä siitä lähtien kun diagnoosi varmistui syöväksi, syksyllä 2010.
Minulla on ystäviä ja perhe. Mutta se yksinäisyys hiipii välillä kulman takaa vaikka ruuhkaisessa kaupassa.
Moni asia on muuttunut ja paluuta ei ole enään entiseen elämään se on nyt hyväksyttävä. Siis tarkoitan normaalielämään on paluu, mutta ei samaan entiseen.
Ja se erilaisuuden tunne tekee minulle välillä yksinäisen olon.
Tuttavani, naapurini kertovat upeista suunnitelmistaan, itse en suunnittele mitään. Minulle merkitsee vain tämä ja nyt hetki.
Arkiaskareet toki suunnittelen ne ovat pakollisia, mutta kun talo hiljenee, olen vapaa kaikista velvotteistani. Silloin minun sielu lepää kun saan lapset nukkumaan ja mieskin nukahtaa usein samaan aikaan. Itse jään sohvalle ja olen alkanut katselemaan toimintaelokuvia, ravaan keittiöön tehden jotakin sellaista joka minulle maistuu.
Olen alkanut nauttimaan hiljaisista hetkistäni, koska silloin en tunne yksinäisyyttä laisinkaan.
Saitteko selvää?
Minulla on ystäviä ja perhe. Mutta se yksinäisyys hiipii välillä kulman takaa vaikka ruuhkaisessa kaupassa.
Moni asia on muuttunut ja paluuta ei ole enään entiseen elämään se on nyt hyväksyttävä. Siis tarkoitan normaalielämään on paluu, mutta ei samaan entiseen.
Ja se erilaisuuden tunne tekee minulle välillä yksinäisen olon.
Tuttavani, naapurini kertovat upeista suunnitelmistaan, itse en suunnittele mitään. Minulle merkitsee vain tämä ja nyt hetki.
Arkiaskareet toki suunnittelen ne ovat pakollisia, mutta kun talo hiljenee, olen vapaa kaikista velvotteistani. Silloin minun sielu lepää kun saan lapset nukkumaan ja mieskin nukahtaa usein samaan aikaan. Itse jään sohvalle ja olen alkanut katselemaan toimintaelokuvia, ravaan keittiöön tehden jotakin sellaista joka minulle maistuu.
Olen alkanut nauttimaan hiljaisista hetkistäni, koska silloin en tunne yksinäisyyttä laisinkaan.
Saitteko selvää?
Vastaukset 30
Vanhimmat
Täysin ymmärrettävää, tarvitset omaa aikaa, pystytkö ottamaan sitä lisää. Lähdet esim. yksin ilman lapsia hetkeksi hengähtämään. Esim. luontoon tai johonkin itsellesi sopivaan paikkaan. Itse saan voimaa luonnosta, ja luonnon kuvaamisesta. Pystyykö miehesi hoitamaan lapsia esim. viikonloppuisin? Itse nautin myös yksin ajamisesta, siinä saan vapauden tunnetta.
Pystyn saamaan omaa aikaa, ja mies on sitä aina antanutkin.
Mies on kotiihminen, tekee kaikkea, siivoaa, laittaa ruokaa, se ei ole onneksi ongelma.
Tunnen yksinollessa itseni onnelliseksi, ja olen alkanut inhoamaan ihmisten seuraa, en osaa olla rento ja iloinen enään. teeskennellä en osaa.
Kylässä en ole voinut käydä, mies käyttää lapsia kylässä.
Tällä hetkellä viihdyt parhaiten yksinäsi, olet käynyt läpi suuren elämänmuutoksen. On ymmärrettävää, ettei jaksa kyläillä eikä kuunnella ainakaan muiden valitusta pienistä asioista, kun itse koettaa sopeutua kaikkeen mitä on joutunut käymään läpi. Ei tarvitse teeskennellä, ehkä ystäväsi eivät ole joutuneet samankaltaiseen tilanteeseen, eivätkä tiedä miten suhtautua. Tee sitä mikä tuntuu sinusta hyvältä. Kaikki eivät osaa olla yksin, sinä osaat. Henkinen sopeutuminen vie aikaa, ei siis tapahdu samaan aikaan hoitojen loppumisen kanssa.
Minun voimani aaltoilee, joskus voisin pestä koko talon ja välillä en jaksa mitään.
Joskus kun aamulla herään, tiedän heti ahaa tämä päivä on vasyttävä.
En voi luvata mitään ystäville etukäteen.
Tänään en ole ollut väsynyt, olen raivannut eteisen ja suunnitellut järjestyksen muuttamista.
Yksin voi olla isossakin porukassa.Kirkosta olen saanut tuttuja pappeja ja diakonissoja,ja lapset ovat usein kanssani.Toivon jotta sinäkin saisit hyvän ystävän,ja sinun yksinäisyytesi poistuisi.
Ihan luonnollinen reaktio vakavan sairastumisen jälkeen. Kai se, kun oivaltaa, että kaikki ei olekaan omassa vallassa tässä elämässä, vakava sairaus tulee usein täysin puun takaa ja muuttaa käsitykset tulevaisuudesta ja suunnitelmat. Mieli on apea, pitää kuitenkin koittaa jaksaa tavallinen lapsiperheen arki ja mieskin siinä sivussa huomioida. Kaikki tuntuu tyhjänpäiväiseltä ja toisten lomamatkojen kuunteleminen ei jaksa innostaa eikä kiinnostaa. Kurkkua kuristaa kun miettii, onko minulla enää lomamatkoja koskaan.Kenties tulee tulee yrittää olla vahvempi toisten edessä kuin mitä tuntee olevansa ja siitä yksinäisyyden tunne, olettaisin.Yksin ollessa saa olla ihan vaan itsensä ja omien ajatustensa kanssa keskenään.
Kuten tuolla joku jo sanoikin, oisiko mahdollisuus olla aina joskus hetki ihan itsekseen, vaikka vain pienikin, jossa olisi mahdollista olla itsekseen. Kun sinulla on verkostoa ympärilläsi, varmasti lapsille järjestyy hoitaja noiksi hetkiksi. Tärkeää on että hoidat itseäsi, kuuntelet myös omia toivomuksiasi. Sinun hyvinvointisi on tärkeää myös muulle perheelle.
Aurinkoisia kevätpäiviä.
Vanhin lapsemme on nyt lomalla kreikassa, lähtivät sinne viikko sitten.
Lähti minun vanhempieni kanssa sinne ja hyvin on mennyt, ei ole ollut ikävä yhtään. Hänen ensimmäinen "itsenäinen" matka.
Ehkä suuntaamme sinne kesällä, siellä tulee enemmän levättyä.
Mieskin tarvitsee lomaa jo.
Isovanhemmat ovat lapsille ja heidän vanhemmilleen kullanarvoisia aarteita.
Saan jloa siitä kun käyn laittamassalapsilleni ruokaa.Kyllä he itsekkin osaavat,mutta valmiiseen pöytään on mukavampi mennä.
Ruoanlaitto ja syöminen yhdessä on kivaa :-).
Mämmi vielä,kermaa,ja sokeria namsk,ja suklaamunia.Valkovuokkoja keräsimme lähimets''stä kevättä tuomaan.Lupailivat lämpöä jopa 20 asttta.
Paistoin tänään pannukakun, ja onnistui todella hyvin.
Taikinaan laitoin kanelia. Lapset tykkäsi kovasti pannarista.
Todella hyviä on vauvanruokien marjasoseet, ihan käy hillosta. Varsinkin se mangosose.
Ehkä se on myös kansallinen tai onko peräti heimollinen persoonallisuus. Minulle yksinäisyys on täysin vieras piirre. Enkä osaa masentuakkaan vaikka olen sairastanut vakavasti kymmeniä vuosia. Syöpääkin yli 15 vuotta. Nytkin aktiivina, mutta alamaihin se ei ole vetänyt.
Viihdyn yksikseni, mutta viiihdyn myös seurassa. Suunnitelmia teen, vaikken pysty tällä hetkellä edes suihkussa käymään ilman apua. Minut pitää pukea, kun olen niin kivulias. Ruokakin pitää olla valmiina. Mutta mitä sitten...?
Juuri soitin sukulaiselleni, joka kokrken iän vuoksi ei enää pysty julkisilla liikennevälineillä kulkemaan, saatikka haudoilla käymään, niin soitin, että jokos olet katsellut hautausmaakierrosajankohdan.
Minä olen kymmenen kertaa huonommassa kunnossa kuin hän, mutta minua se ei masenna. Lähdetään, jos minä jaksan autoon nousta.
Oma äitini oli peruspositiivinen, en oikeastaan koskaan nähnyt häntä murehtivan, tai selittelevät, että kun minä en voi sitä ja minä en voi tätät... vaan hän eli niiden rahkeiden mukaan, mitä sairaus antoi periksi.
Luulen, että sieltä on opittu minunkin peruspositiiviset asenteet.
Teen n. kerran viikossa pannaria, välillä suolaista, välillä makeata. Laitan taikinaan milloin kinkkusuikaleita, milloin omenaa, mangoa, ananasta tai muuta tuoretta marjaa ja/tai hedelmää.
Viestistäsi sainkin kimmokkeen tehdä ananaspannarin kun oli tarjouksessa tuoreita ananaksia, kiva kun otit asian esille täällä.
Mukavaa Pääsiäisen jatkoa...
Tänä pääsiäisenä tunsin oikeasti olevani yksin.
Kaikki ystäväni ovat pariutuneet uudelleen, minulle on ilmeisesti osin jo lapsuudesta ja väkivaltaisesta avioliitosta jäänyt luottamuksen puute ihmisiin. Sille en enää voi mitään. Nuorena se ei haitannutkaan, elin iloista sinkkuelämää ja hyvä niin, en kadu mitään.
Olisin niin onnellinen, kun joku veisi vaikka yhdeksi viikonlopuksi vuodessa mökilleen, kai se ukko nyt kestää sen aikaa kahden naisen seurassa.
Nyt on mieleeni palaneet taas mustat ajatukset.
Olen turha, tarpeeton - kukaan ei enää tarvitse minua.En halua elää.
No, sanon itse niin ei kenenkään muun tarvitse:
Sitä saa mitä tilaa! Silti minulla on oikeus suruuni.
Oikeus suruun? On toki, mutta ratkaiseeko tuo sureminen mitään? Kukaan ei tule sinua kotoa hakemaan, joten voisitko ajatella että itse hakeutuisit ihmisten seuraan. Varaa vaikka mökki jostain sellaisesta paikasta, missä on toisiakin, tutustut uusiin ihmisiin, tai hotelliloma.
Maailmassa on paljon yksinäisiä ihmisä, lapsia, aikuisia ja vanhuksia, jotka kaipaavat ihmistä. Paljon sellsisia jotka tarvitsevat sinuakin, heidät pitää vain löytää. Tietenkin riippuu vähän siitäkin, millaista seuraa itse haet ja mitä tältä seuralta haluat. Joka tapauksessa: olet oman onnesi seppä ainakin tässä asiassa.
Niin, olen lomaillut ulkomailla (kun oli vielä varaa). Nyt ei enää rahat riitä.
Hotellissa oli paljon suomalaisia perheitä. Yritin jututtaa heitä - siitä ei voi minua moittia, etten osaisi jutella. Mutta huomasin pian, että he halusivat seurustella oman seurueensa kanssa. On se ihan ymmärrettävää.En mielestäni enää ole edes uhka kenenkään parisuhteelle ulkonäön ja iänkään puolesta, mutta esim. naiset eivät pidä siitä, että heidän miehensä juttelee yksinäisille naisille.
En nyt jaksaisi tuohon Lusiinan odotetun ikävään vastaukseen edes reagoida, mutta mökkilomakin kysyy rahaa (ja mielellään auton).
Hassua, miten paljon enemmän joutuu maksamaan vaikka 1 hengen huoneesta ja hytistä. Juu, ei tarvitse tulla selittämään miksi, ymmärrykseni riittää tajuamaan miksi.
Auts, mikä vastauksessani oli ikävää? Yritin keksiä sinulle vaihtoehtoja yksinäisydelle. Oisko ulkomaalaiset olleet sosiaalisempia?Pyritkö juttelemaan näiden pariskuntien miehille ja miksi juuri piti olla mies?
Voisitko ajatella vaikka hakeutumista jonkin harrastuksen piiriin esim. jos tuntuu tunkeilemiselta mennä toisten perheiden pariin. Mikä sinua kiinnostaa?Monet piirit tekevät retkiä esim teattereihin tai jopa hiihtokeskuksiin, jos sellainen kiinostaa.
Ei minua kiinnosta toisten naisten miehet, no kerrotaan nyt esimerkki:
parvekkeellani ollessa tuli naapuriparvekkeelle ensin tämä mies, jota tervehdin ja jonkun sanan vaihdoimme. Sitten saapui vaimo, tervehdin mutta huomasin elekielestä, että parempi jättää juttelu sikseen.
Ja vielä...juttelen kyllä sujuvasti englanniksi, jopa siivoojien kanssa muutaman sanan espanjaa. Sain heiltä jopa hyvän yskänlääkkeen nimenkin.
Mutta jätän nyt tämän keskustelun tähän. Anteeksi, jos olen jotakuta sairasta loukannut. Vaikein sairaus tosin saattaa ollakin se, mikä ei näy.
Niin ja Claudialle tsemppiä, uskon, että ymmärrän sinua.
Kun tulee ikää enemmän, ei ole helppoa löytää vakavaa ihmisuhdetta. On vaikea yhteensovittaa elettyä elämää alkuun.
Minun sinkku ystäväni ovat kertoneet kuinka helppoa, on löytää hetken seuraa mutta ei vakavassa mielessä.
Kun ei ole enään nuori tyttönen ja on eronnut on oikeus olla varovainen, ei kukaan halua uudestaan pettyä. Sitä tulee ehkä varovaiseksi kai, en tiedä.
Näin olen kuullut monilta.
Miehet lähestyvät paremmin, kun on toinen nainen mukana. Pareittain miehetkin usein ovat liikenteessä.
Yksinäisyys on tietoinen valinta. On selvä ero, mitä on yksinolo ja yksinäisyys. Jokainen tekee valintansa. Nautikoon jos saa olla yksin ja vapaasti omana itsenä! Silti elämä jatkkuu.
claudia.c:lle.
Hyviä neivoja olet saanut mutta jotain tärkeää puuttuu. Tunteiden kirjon läpikäyminen. Viha, suru, katkeruus jne. pitää itse kunkin käydä läpi. Syöpähoitojen aikana tai jälkeen ei välttämättä pärjää pelkällä positiivisuudella. Varsinkin vihan piilottaminen aiheuttaa masennusta ja pahaa oloa.
Oletko kokeillut päiväkirjan kirjoittamista? Koko tunteiden kirjon voi purkaa siihen. Ne, jotka eivät ole taistelleet syövän kanssa eivät ymmärrettävistä syistä tajua vihan ja pahan mielen purkamista.
Aikoinaan kun sain syöpädiagnosin olin vihaa ja kaunaa täynnä. Kirjoitin päiväkirjaa minkä luin parannuttuani. Sen jälkeen hävitin koko opuksen. Vihan purkaminen auttoi iteäni sopeutumaan tähän päivään.
Kaikkea hyvää elämäsi jatkoon.
Olen pääsiäisenä avannut oman salaisen blogini, pitää vain tutustua sen toimintaan. En ole koskaan sellaista tehnyt. Sinne tulen kirjoittamaan vielä ja paljon.
Kysehän on myös siitä, että mä tunnen itseni todella rumaksi. En ole mikään kaunotar koskaan ollutkaan, muutos on kuitenkin pahempaan tapahtunut.
Hiukset ovat uusien ja vanhojen jäljelle jääneiden sekoitus, olen peikon näköinenkin. Kun katson vuoden vanhoja kuvia, mä elän niissä.
Tiedän kampaajana wippas konstejakin, mutta en välitä niistä.
Ihoni on eloton kasvoista, vaikka nukun 8-9 tuntia mustat pussit varjostaa kasvojani,
Ja painokin heittelee, välillä putoaa ja taas nousee. Jos ostan uudet housut, niin ne ei sovi enään viikon päästä. Nyt helpottaa vaatetus, kun ilmat lämpeni voi olla oloasu päällä tuolla pihallakin.
Jos laitan valokynää, pussit roikkuu vaan.
Ennenkaikkea suurin juttu on sielun tyhjyys ja yksinäisyys, mä en ole enään sama ihminen kuin ennen. En kykene ajattelemaan asioita kuten ennen, ennen olin tiukka ja säntillinen äiti. Nykyään olen lepsu ja rentokin, ja se on mielestäni hyvä. En enään ymmärrä kaikkien juttuja, ja siten tunnen itseni ulkopuoliseksi. Olen ennen ollut suorituskeskeinen ja sellainen joka pyrki olemaan täydellinen äiti ja vaimo. > Ja sitten kun sairastuin, alussa kärsin kun en voinut olla se vaimo täydellisyys.
Olin muutenkin vaimo joka pyrki täydellisyyteen, olin aina hillitty, ja siistinä pidin kotini ja hyvin seuraa rakastava.
No, nyt täällä näpyttää pieni peikko.
Yksin on paljon parempi olla kun teennäisten kavereiden.Niinstä ei jää kun paha maku suuhun.
oliko tuo lohdutus galudialle ira?vai mitä tarkoitat?
Miksi olet jäänyt yksin, kun et kestä teennäisiä kavereita? Olethan kirjoittanut paljon teennäisia kirjoituksia monta vuotta, kuinka olet rakkaitten lastesi seurassa? Mahtaako heissä olla teennäisyyttä kun he kestävät koko ajan sinua sillä aikaa, kun olet kiinni tietokoneessa?
Silloin olen koneella kun olen yksin koneella.Lapseni olen opettanut sanomaan suoraan mielipiteensä,kuitenkin loukkaamatta nuita,Mitenkäs teillä?
Kuinka voit opettaa jotain mitä et edes itse osaa?Ajattelen nuorimaistasi ja miksi tyttö ei asu luonasi.
Mistäs sinä tiedät että nuorimmainen ei asu -ra:n luona, oletko -ra:n tuttu oikeassakin elämässä. Jos olet ja kerrot -ra:n henkilökohtaisia asioita täällä, olet aika halpamainen. Se että -ra kertoo täällä itse itsestään ei oikeuta sinua kertomaan -ra-sta täällä. Toisten asioiden paljastelu kertoo sinusta ettet olet epäluotettava selkäänpuukottaja tai sitten muutoin vaan haluat saada -ra:n näyttämään toisten silmissä muulta kuin on. Halpamaista.
näinhän se on,mitä taakseen jättää sen edestään löytää.iran ei kantsi kaikkea tänne kertoa,sillä tuskin ketään edes kiinostaa.ei minua ainakaan.omapa on sen valinta kun pitää päiväkirjaa täällä ja ihmiset ottavat kantaa.