Pelkään koko ajan sairastavani jotakin tautia.. Olen ihan varma, että nyt on syöpä, ja huomenna voi vaivata kilpirauhastauti, ja viikon päästä taas joku aivan muu !
Tavallaan tiedän pelkoni aiheettomiksi, mutta, kun ei vaan mahda mitään.
Koko ajan olen varma uusista oireista.
Minulla on myös lievää ahdistuneisuutta sekä ikäviä paniikkihäiriöitä.
Terkkari ehdotti joskus psykiatrilla käyntiä.
Mitä pitäisi tehdä, kun ei huvita millekkään psykiatrillekkaan mennä !
Onko mitenkään mahdollista itte selvitä tästä omin neuvoin?
Kun nyt pääsis tästä sairauksien pelosta pois.. :/
Onko kohtalonkavereita?
Tavallaan tiedän pelkoni aiheettomiksi, mutta, kun ei vaan mahda mitään.
Koko ajan olen varma uusista oireista.
Minulla on myös lievää ahdistuneisuutta sekä ikäviä paniikkihäiriöitä.
Terkkari ehdotti joskus psykiatrilla käyntiä.
Mitä pitäisi tehdä, kun ei huvita millekkään psykiatrillekkaan mennä !
Onko mitenkään mahdollista itte selvitä tästä omin neuvoin?
Kun nyt pääsis tästä sairauksien pelosta pois.. :/
Onko kohtalonkavereita?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei. Itselläni oli tosi paha luulosairaus n. vuosi sitten. Kun oli jalka kipeä = varmasti veritulppa.
Lenkillä hengästyi = sikainfluenssa.
Ihon kutina tai kurkkukipu = anafylaksinen shokki
patit jossain päin kehoa = syöpä
hengitysvaikeudet = keuhkoveritulppa
päänsärky tai vihlominen = aivokasvain tai veritulppa.
En myöskään syönyt mitään muuta kuin vettä ja perunaa, koska olin varma että olen allerginen kaikelle ja saan anafylaksian ja kuolen jos syön "allergeeneja".
Ambulansseja tilattiin jatkuvasti, ravasin päivystyksessä aivan totaalisessa hysteriassa ja haukuin lääkärit ja hoitajat koska eivät hoitaneet "kuolemansairauuttani".
Noh, pakotin itseni ajattelemaan muita asioita. Päätin, että kun esim. päässä vihlaisee ajattelen "ok. olen elänyt elämäni. kuolen tähän paikkaan. hyvästi." ja hymyilin.
Aluksi oli saatanan vaikeaa. Piti kieltää itseltä kaikki lääkäri/sairaalaohjelmat yms. nettikeskustelut -koska ne vaan yllyttivät luulosairauttani.
Etsin valtavasti tietoa "sairauksistani" ja netin keskustelijapellet vielä laittoivat vettä myllyyn "koska kummin kaimalla oli sama oire ja se kuoli siihen."
No pikkuhiljaa huomasin, että olen kyllä terve. Oireet vaan lisääntyivät mielikuvituksessani. Muuten ne olivat aivan normaaleja elintoimintoja tai flunssaa.
Läheisille se on rankkaa. He laittavat välejä helposti poikki koska kyllästyvät öisiin puheluihin "nyt mä kuolen, soittakaa ambulanssi" -juttuihin.
Mutta ohi se meni. Joskus vilahtaa mielessä murto-osia edellisestä ajattelutavasta mutta pääsen niistä aika hyvin yli. Itse en koskaan käynyt psykalla tästä asiasta. Hävetti liikaa.
Mutta siitä voi olla iso apu, ei tarvitsisi turhaan kitkutella!
Rauhottavista on myös hieman apua (mutta vain hieman).
Koita selvitä!
Just noin se homma etenee! Voit kyllä mielelläsi ruokkia erilaisia oireita ja kun niihin oikein keskityt, niin alat pelätä jotain vakavaa ja panikoida. Pannaan kannattaa saattaa tällaiset keskustelupalstat kaikkien muitten tautien osalta, lääkärikirjat ja nettilääkärit. Ne kaikki saavat aikaan vaan oireiden voimistumisen ja lamauttavan pelon, joka aiheuttaa edellä hyvin kuvattuja ylilyöntejä. Kaikilla on joskus kipuja jossain ja aina ei vain kulje. Mikäli et kehtaa muille (psykologi, lääkäri, terapeutti) tunnustaa vaivaasi, niin tunnusta edes itsellesi. Rauhoittavat täsmälääkkeet auttavat, kun et omaa mieltäsi saa kuriin ja esim. ssri -lääkitys auttaa pidemmällä ajalla. Sitten kun olet omien tuntemustesi herra (tai rouva) niin voit vähentää lääkitystä ja lopulta jättää sen kokonaan pois. Terapia auttoi ainakin minua selvittämään mistä tämä kohdallani johtui ja avaamaan hieman tunne-elämääni muutenkin. Suosittelen, mutta kannattaa olla rohkea ja heti alusta rehellinen, sen verran kallista lystiä se on. Olen ollut sen verran onnekas, mutta myöskin ahkera tämän vaivan kanssa, että lääkitys on nyt jäänyt pois ja aion tämän heikkouteni kanssa pärjätä hyvin lopun elämää. Prosessiin kului kaiken kaikkiaan n. 15 kk siitä lukien, kun älysin, mikä minua oikeasti vaivaa. Tuon Luulotaudin kanssa painin loppupeleissä varsin lyhyen ajan tosi pahasti, mutta pitkin elämääni se on ollut havaittavissa. Loppuhan voi toki tulla nopeastikin, kun ei koskaan tiedä milloin tappava tauti iskee :)