Olen 24-v. nainen ja noin 5 viime vuoden aikana aina välillä kärsinyt masennusjaksoista. Alkuvuodesta olo oli aivan kamala ja pelkäsin satuttavani itsenäni, joten hain apua ja sainkin sitä. Olen käynyt juttelemassa psyk. sairaanhoitajan kanssa nyt 4 kertaa ja siitä on ollut hieman apua. Olen saanut purettua pahaa oloani ja saanut puhuttua asioista, joista olen vaiennut vuosikausia. Kuitenkin usein tapaamisten jälkeen minulle iskee paha olo, kun asiat alkavat pyöriä päässäni. Ensimmäisellä tapaamisella hoitajan kanssa hän teetti minulla masennustestin ja halusi ohjata minut psykiatrin vastaanotolle puhumaan masennuslääkkeistä. Kieltäydyin kuitenkin tästä, koska pelkään lääkkeitä ja aiemmista masennusjaksoistani olen selvinnyt ilman lääkkeitäkin. Seuraavalla tapaamisellamme olinkin jo paljon paremmin voiva enkä ollenkaan niin masentunut, hymyilin ja nauroin (vaikka siis n. 3 viikkoa aiemmin testin mukaan minulla olisi ollut keskivaikea masennus, muutaman pisteen päässä vaikeasta masennuksesta). Tästä taas seuraavalla tapaamisella olin aivan maani myynyt ja nyt testin mukaan jo selvästi vaikean masennuksen puolella. En vieläkään halunnut tavata psykiatria koska uskoin pelkän keskustelun hoitajan kanssa auttavan ja edelleen pelko lääkkeitä kohtaan oli suuri.
Välillä olen aivan toimintakyvytön. Saatan vain maata sohvalla enkä pysty menemään edes kauppaan kun pelkään näkeväni tuttuja ihmisiä, minua ahdistaa ajatella, että kaupan myyjät katsovat ostoksiani ja kommentoivat niitä, toivon ettei kukaan soita minulle etten joudu puhumaan kenenkään kanssa, en pysty keskittymään lukemiseen tai TV:n katseluunkaan, opiskelusta ei tule mitään ja kevään aikana moni kurssi on jäänyt kesken. Oma saamattomuuteni aiheuttaa myös valtavaa ahdistusta mutta en kerta kaikkiaan pysty toimimaan. Makaan sohvalla ja mietin kuolemaa. Pelkään sitä, toivon sitä tai suunnittelen, miten voisin itse päättää päiväni. Joskus pääsen liikkeelle ja saatan tavata ystäviäni hetken aikaa ja sen jälkeen olen aivan poikki ja haluan vain kotiin lepäämään.
Nyt olen huomannut että välillä voinkin aivan hyvin. Saan aivan yllättäen tarmon puuskan ja kaikki on hyvin, mikään ei masenna tai ahdista minua. Olen onneni kukkuloilla ja suunnittelen kovasti ensi vuoden opiskeluitani, mahdollisia lomamatkoja, kuuntelen musiikkia ja tanssin ja laulan mukana. Mutta aivan yhtäkkiä voin kuitenkin vajota taas pimeyteen. Jos joku sanoo yhdenkin väärän sanan, maailmani saattaa romahtaa. Mieleni heittelee valtavasti samankin päivän aikana molempiin suuntiin. Hyvä olo voi iskeä yllättäen mutta aivan samalla tavalla kuin tyhjästä voi iskeä myös valtava ahdistus ja paha olo ja alan taas pohtimaan itsemurhaa. Olen useaan otteeseen jo ollut veitsi kädessä ja miettinyt ranteiden auki viiltämistä. Aamulla voin olla todella synkissä maailmoissa ja miettiä kuolemaa, hetken kuluttua olla tarmoa täynnä ja muutaman tunnin päästä taas hyvin väsynyt ja alakuloinen.
Nyt kun olen alkanut miettiä aiempia masennusjaksojani, olen huomannut, että niitä on usein seurannut äärimmäisen iloinen jakso tai jakso, jolloin olen ollut täynnä energiaa ja esim. opiskellut hulluna. Mietinkin, onko tämä normaalia vaihtelua, olenko tullut hulluksi vai voisiko tämä olla bipoa? Mitään varsinaista maniaa en itselläni kuitenkaan tunnista mutta hypomaniaa kylläkin. Olisi kiva kuulla onko muilla näin selkeitä ja lyhyen ajan sisällä(siis yhden päivän aikana) tapahtuvia muutoksia? Onko minulla sairaus vai olenko tullut hulluksi niin kuin minusta tuntuu? Tätä mielen äärimmäistä ja nopeaa heittelyä on mahdoton hallita ja hyvin vaikea kestää.
Tapaan oman hoitajani vasta parin viikon päästä ja täytyy varmaan jutella hänelle näistä tuntemuksistani. Ennen en ole niitä ottanut puheeksi, sillä ne eivät ole olleet näin radikaaleja vaan pikemminkin on esim. ollut 2 viikkoa hyvää jaksoa ja 2 viikkoa todella huonoa. Olen silloin vain todennut että välillä on mennyt paremmin ja välillä huonommin eikä hänkään ole niistä sen enempää kysellyt.
bipo vai hullu?
11
619
Vastaukset
- erään bipon läheinen
Mietippä onko suvussa vastaavanlaisesti oireilleita tai diagnostisoituja. Kokeile niitä masennuslääkkeitä, silloin viimeistään selviää onko kyseessä kaksisuuntainen vai joku muu mielialahäiriö.
Ainahan voi myös tehdä testin tuon kaksisuuntaisen pois sulkemiseksi.
Oireet on yksilöllisiä. Omalla läheiselläni on sekamuotoinen bipo ja mielialat vaihtelevat tosi nopeissa sykleissä ja rajusti saman vuorokauden aikana. Jolloin ahdistus ja suicidiset ajatukset korostuvat.
Ehdottomasti kannattaa käydä lääkärin juttusilla kun sitä mahdollisuutta tarjotaan:) - lääkäristä on apua
Tapaa ehdottomasti se lääkäri (psykiatri), jotta voit tulevaisuudessa saada kelakorvauksen mahdolliseen terapiaan! Ei kukaan voi sua pakottaa lääkkeitä syömään, joten lääkepelon takia ei kannata kieltäytyä psykiatrin tapaamisesta.
Itselläni lääkkeet auttoivat pahimman masennuksen taittamiseen ja jaksoin mennä terapiaan käsittelemään sairauteni syitä. Mutta kaikillehan ne eivät sovi tietenkään.- Anonyymi
Ehdottomasti lääkkeet tai suljetull
- jk
vai n iin
- theque
Hei ja kiitos asiallisista ja kannustavista vastauksista.
Nyt on aika varattu psykiatrille ja uskon, että se on hyvä ratkaisu, vaikka jännittääkin. Hoitaja oli viime kerralla tavatessamme hieman outo enkä oikein saanut puhuttua. Kerroin mielen heittelyistä mutta hän ei ollut niistä lainkaan kiinnostunut. Suositteli kuitenkin masennuslääkitystä ja patisti siis psykiatrille. Toivottavasti lääkäri antaa minulle aikaa puhua ja saan asiani ilmaistua vastaanotolla. Nyt masennus on taas tehnyt paluuta ja tuntuu, ettei ole voimia mihinkään. Täytyy toivoa, että lääkitys auttaisi eteenpäin.
Tsemppi teille muillekin!- Se mikä ei tapa...
Hienoa että olet ottanut ison askeleen eteenpäin! Ja koska askel on iso, sen kuuluukin jännittää :) Hoitajia / lääkäreitä / psykiatreja on moneen junaan (kuten ihmisiä yleensäkin), osasta saattaa jäädä outo ja etäinen mielikuva. Tärkeintä kuitenkin on, että itse tiedät tehneesi oikean valinnan, ja luotat siihen, että hyvä hoitosuhde löytyy. Siksi kannattaakin mainita hoitavalle henkilökunnalle, jos tuntuu, että ei pysty täysin olemaan avoin keskusteluissa. Tsemppiä!
- Aputiina
Bipot on pahoja kiukuttelijoita jo lapsena ja kotona on usein rikottu tavaroita uhmakaissa riidoissa. Joten en usko sinun sairastavan maanis- depresiivisyyttä.
Luulen, että olet yksinäinen omine ajatuksinesi, kun kukaan ei ole läsnä. Jos saat huomiota ystäviltäsi, paraneeko olosi tai toiveet tulevasta selkenee ?. Voisitko itse olla ystävä toiselle ja auttaa ? Usein tunne omasta voimasta kantaa yli synkkien kausien. Ajattele myös maailmaa, että me kaikki olisimme - masentuneita ja toivottomia. Kuka meistä kestäisi tavallista arkipäivää ? Nyt ketään ei ole kuollut, eikä ole sotaa tai nälkää. Koska olet nuori ja opiskelet, miten olisi välivuosi jossain kehitysapumaassa ? Voisitko täällä kiinnostua esim vanhusten auttamistyöstä ? Hyvä olo ei tule itsestään ja sosiaalinen ympäristömme määrää pitkälti, miten hyvin me jaksamme.
Hyvää vointia ja jaksamista sinulle - theque
Päivitän hieman tilannettani. Tapasin siis psykiatrin, joka oli onnekseni todella mukava ja ymmärtäväinen ja antoi minun puhua rauhassa ja kuunteli kertomaani. Vastaanottokäynnin aikaan olin hyvin masentunut ja ahdistunut ja puhuin lähinnä siitä. Mainitsin, että mielialani ovat vaihdelleet mutten oikein osannut tehdä selväksi sitä, miten rajuja vaihtelut ovat olleet.
Nyt olen syönyt masennuslääkkeitä reilut kolme viikkoa ja vähitellen masennus alkoi lieventyä ja tuskainen, ahdistava olo helpotti. Itsetuhoiset ajatukset väistyivät mutta toimintakyky laahasi vielä pahasti jäljessä vaikka mieli olikin hieman kohentunut. No lääkitys olikin vasta alkanut eli tämä oli mielestäni loistava tulos ja antoi toivoa. Nyt viimeiset neljä päivää olen ollut jälleen onneni huipulla, energiaa riittää vaikka kuinka ja päässä kiitää paljon suunnitelmia ja ajatuksia. Kolmena viimeisenä yönä olen nukkunut vain 3-4 tuntia/yö mutta päivälläkään ei ole tullut minkäänlaista väsymyksen tunnetta. Enkä siis mitenkään yritä valvoa vaan en vain yksinkertaisesti saa nukuttua. Mutta ei se minua vaivaa, oloni tosiaan on mitä parhain. Minulla on hyvin levoton olo, pitkään paikallaan istuminen on vaikeaa ja haluaisin koko ajan olla menossa. Olen hurahtanut pyöräilyyn ja poljen noin 40 km päivittäin (en ole normaalisti erityisen liikunnallinen ihminen) ja kaipaan vauhtia. Haluan ajaa mahdollisimman kovaa pyörälläni ja otan riskejä ajaessani vaikka normaalisti esim. pelkään autojen seassa ajamista ja ajelen vain rauhallisesti etten vain kaatuisi tms. Öisin, kun en saa unta, kuuntelen musiikkia ja tanssin itsekseni kotona. Itsetuntoni on aivan huipussaan, vaikka vielä pari viikkoa sitten inhosin itseäni syvästi ja tunsin itseni täysin epäonnistuneeksi ja turhaksi ihmiseksi.
Onko teillä kokemusta tällaisesta? Tämä ei mielestäni ole aivan normaalia eikä ainakaan minun tyylistäni. Olen normaalisti hyvin rauhallinen ja varovainen ihminen ja nyt kaipaan hirveästi menoa ja vauhtia. Erityisesti tuo unettomuus ja väsymyksen puute on minusta outoa ja hieman huolestuttaa minua. Taidan vielä pari päivää tarkkailla, jos oloni normalisoituisi ja sitten soitan hoitajalleni ja kerron tästä hänelle, jos muutosta ei tapahdu. Kuulisin mielelläni, minkälaisia tuntemuksia teillä bipo-diagnosoiduilla on ollut hypomaniassa. Olisivatkohan masennuslääkkeet voineet laukaista minulla hypomanian vai onkohan tämä jotain muuta? Tiedän, ettei tältä palstalta saa diagnooseja enkä sitä odotakaan vaan olisin nyt kiinnostunut muiden kokemuksista.
Aputiina: minulla on kyllä ystäviä mutta silloin, kun masennus on päällä, ei ystävien tai perheen tapaaminen juurikaan helpota oloani. Joskus hetkellisesti ehkä, riippuu hieman siitä, miten syvällä masennuksessani olen. Ja toisille olen kyllä ollut ystävänä ja kuunnellut heidän murheitaan todella paljon. Välivuosia olen aikoinani pitänyt ja nyt minulle olisi tärkeämpää edetä opinnoissa yms. Lähteminen kehitysmaahan tuntuu mielestäni todella naiivilta ajatukselta, en ymmärrä, miten masentunutta auttaisi se, että hänet lähetetään uuteen ympäristöön pois läheistensä luota. (Juuri nyt olen tosin niin onnessani etten edes halua ajatella masennusjaksojani.)
"Se mikä ei tapa...", "lääkäristä on apua" ja "erään bipon läheinen": kiitos teille kannustavista viesteistänne, ne olivat minulle tärkeitä pahan oloni keskellä.Kuulostaa ihan tyypilliseltä hypomanialta.
On ehkä syytä vähentää masennuslääkkeitä? Itselläni ne lopetettiin juuri tuon samanlaisen käyttäytymisen takia. Seuraus on se, että olo on juuri ja juuri tasaisen masennuksen puolella, mikä ei sekään ole hyvä. Nyt ehkä harkitaan taas masennuslääkkeitä. Kunhan nyt saataisiin mielen ja lääkityksen vuoristorata samaan sykliin :)
- -Hanna89
Kuulostaa vähintäänkin hypomanialta minunkin mielestäni. Itsekin söin pariin otteeseen mielialalääkkeitä, ensin paniikkihäiriöön, jolloin ne laukaisivat juuri kuvailemasi kaltaisen tilan myös itselläni ja lopetin lääkityksen omin päin. Vähän myöhemmin koululääkäri totesi minulla masennuksen (seuraa aina maniaa/hypomaniaa) ja taas määrättiin masislääkkeet ja pamahti kunnon mania päälle ja sitten olinkin jo osastolla. Diagnoosina kaksisuuntainen mielialahäiriö, helvetinmoinen helpotus oikeastaan kun omaa elämää ja käytöstään taaksepäin miettii. Nyt menee jo pikkasen tasapainosemmin lääkkeiden kanssa. Kannattaa mennä neuvottelee tosta lääkityksestä lekurin kanssa ettei vaan sullaki lähe vahingossakaan lapasesta. En nyt siis väitä tietäväni että niin kävisi. :)
Mutta niin, mulla ainakin on hypomaniassa helvetin energinen olo, paljon itsevarmempi olo kuin yleensä, toisaalta oon hemmetin hermostunut, poltan paljon enemmän esimerkiksi tupakkia kun yleensä. Alkoholi maistuu tavallista paremmin ja seksi kiinnostaa välillä ihan sairaalloisen paljon. Syödäkään ei juuri muista eikä tarvitsekaan. Töissä mä oon omasta mielestä ainakin ihan liekeissä (oon myyntityössä) hypomaniassa, kauppaa tulee kun suusta tulee tekstiä nopeemmin kun oma ajatus juoksee. En kuitenkaan jaksa hypomaniassa keskittyä sellaisiin asioihin joista normaalisti nautin, esim. kirjojen lukeminen ei tulis kuuloonkaan. Kaiken kaikkiaan hypomaniassa mulla on helvetin hyvä fiilis koko ajan, vähän kun ois vastarakastunut. Harmi vaan että noita seuraa aina se alamäki. :/
Mutta tsemppiä sulle kovasti! :)- kuin omaa tekstiä
luin tekstiäsi ja piti tarkistaa, että onko omaa kirjoitustani. toi toinen kappale oli kuin minun suusta, juuri näin mäkin kuvailen hypomaniaani :) Itekin olen myyntihommissa, joten välillä "nosteessa" saa kaiken myytyä mitä vaan haluaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
En usko et meistä tulee jotain
Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel102800- 942011
Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"
Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei401538- 2601398
- 69979
Olen J-mies
Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.47901- 55874
Ei sitten, ei olla enää
Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na77870- 44785
Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä
Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to93726