Sido minut, osa 2

s_kun kirjoitti:

2. Luento

Neljä vuotta yliopistossa, enkä ole koskaan toivonut, että luento alkaisi näin paljoa. Odottaminen ei ole pahinta. Pahinta on kaiken äänen puutos. Ennen normaalin luennon alkua vallitsee kauhea sekasorto ja häly kun oppilaat hakeutuvat paikoilleen ja juttelevat kavereilleen. Nyt vain muutama kuiskaus rikkoo hiljaisuuden. Puhuisivat edes siitä mitä näkisivät. Naamio jota pidän estää minua näkemästä mitä yleisö tekee, samalla kun se pitää henkilöllisyyteni salassa. Tiedän että sali on lähes täynnä, sillä en ole millään omalla luennollani kuullut niin paljon askelia tai oven paukahduksia, kuin nyt. Olen varma, että jokainen silmäpari on liimautunut minuun.

Miten annoin Isännän puhua minut malliksi Hänen pitämälleen luennolle. "käytännön esimerkki orjan nöyryyttämisestä elävälle yleisölle." Miksi en kuunnellut omaa järjen ääntä? En vain voi kieltäytyä kun Hän pyytää jotain. Olisinpa edes sidottuna, ilman mahdollisuutta lähteä karkuun. "Hyvin se menee, sinun ei tarvitse tehdä muuta, kuin olla siellä ja tehdä mitä käsketään." Se kuulosti niin yksinkertaiselta vielä eilen illalla. Kuvittelin joutuvani polvistumaan yleisön edessä, ehkä siivoamaan luentosalia.

"Ota vaatteesi pois ja polvistu odottamaan luennon alkua kädet niskan takana niin kuin sinulle on opetettu". Jos naamioni alla ei olisi suukapulaa olisin kieltäytynyt suoraan nuo sanat kuullessani. Mutta kun puhuminen ei ollut mahdollisuus en tiennyt mitä tehdä. Epäröintini oli varmasti ilmeistä. Ilman varoitusta sain iskun pakaroilleni ja vihaisen kuiskauksen: "etkö muista, kuinka ehdotuksen kuultuasi pyysit nöyrästi saada olla mallinani eilen illalla? Älä nyt nolaa itseäsi ja minua oppilaiden edessä." "Älä huoli, kukaan ei tunnista sinua tuo naamio päälläsi."

Muistan kyllä hyvin pyyntöni eilisillalta. Hän ei edes pyytänyt minua mallikseen. Sanoi vain kuinka hauskaa olisi, jos voisi näyttää oppilaille kurssin materiaalia käytännössä. Mutta ne silmät joilla hän minua katsoi olivat se kysymys, minkä hän jätti kysymättä. Tämä olisi niitä harvoja tilanteita, milloin voisin osoittaa alistumiseni Hänelle ilman käskyä, ilman köysiä ja ruoskaa. Tiesin mitä minun oli tehtävä.

Havahdun ajatuksistani, kun joku koskettaa olkapäätäni ja sanoo nimeni: "Mira?".
Hetkenajan tunnen vatsanpohjallani pistoksen, kuin vuoristorataa alas mentäessä, kunnes havahdun ja avaan silmäni. Käännän päätäni, joka nojasi ei niin mukavasti käsieni päällä ja vastaan unisesti: "No?"
Susanna yrittää pidätellä nauruaan ja kysyy: "Nukuitko sä luennolla?"
Työnnän itseni käsillä istuma-asentoon ja totean: "mietin vain miten luennoista saisi mielenkiintoisempia..." Nauramme molemmat ja lähdemme syömään. Uni cafessa taitaa olla spagettipäivä.

"Jäikö sulla mitään mieleen luennolta?" Susanna kysyy samalla, kun hän palauttaa käytettyjä astioitaan.
Mietin hetken ja tajuan etten muista luennolta yhtään mitään. "Oliko siellä edes mitään mielenkiintoista."
Susanna pudistelee päätään, mutta kysyy: "Ei, mutta et sä yleensä nuku luennoilla. Etkö saanut nukuttua kunnolla?"
Huokaisen ja totean, että olen vähän kyllästynyt opiskeluun ja kaipaisin vähän jännitystä elämään.
Susannaa on helppo lukea ja arvaan hänen hymystään ja siitä kuinka hän ujuttaa kätensä käteni ja vartaloni väliin ja vetää minut lähelle itseään, että hänellä on jotain mielessään.
"Mä tiiän just sopivan paikan lauantaille. Mä tuun hakee sut ysiltä. Se sun punanen hame sopii hyvin tähän mestaan. En olisi yksin varmaan menny, mut yhessä tästä saa kivan pikku seikkailun."
Yritän udella mihin oltaisiin menossa, mutta Susse rakastaa salaisuuksiaan, kuin kitupiikki rahojaan. Pakko kai kuitenkin suostua. En ole meinannut millään saada alistumisfantasioitani kuriin sen jälkeen, kun menin lukemaan sen pirun Ranskalaisen seksinovellin. Kuka olisi uskonut, että kirjastossa on oma luokkansa eroottisille kirjoille. Pitäisiköhän kokeilla jos löytyisi muitakin helmiä, kuin O:n tarina.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä