Olen joutunut petetyksi aikasemmassa suhteessani, miehellä oli pitkään ollut suhde työtoveriinsa, mutta hän sanoi haluavansa jatkaa minun kanssani. Minä pakkasin laukkuni ja lähdin. Olemme edelleen tämän exäni kanssa hyvissä väleissä ja tiedän, että hän on hyvä mies. 10 vuotisen suhteemme aikana hän oli aina kunnollinen, pettämisepisodia lukuunottamatta. Kohteli hyvin, kuunteli jne. Kuitenkin kun hän kertoi minulle pettämisestä, sanoin heti, että se on ohi.
Mutta narsistin kanssa olen jaksanut vaikka mitä. Toisia naisia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, manipulaatiota, töykeää käytöstä. Enkä meinaa osata laskea irti. Minusta välillä vaikuttaa, että koska tuossa suhteessa, josta lähdin pois, olin aina tasapainossa, niin tein myös järkevän ja tasapainoisen päätöksen, joka perustui omaan arvomaailmaani. Me hoidimme eromme asiallisesti ja mies ymmärsi kantani. Mutta tässä uudessa suhteessa tuntuu, etten pelaa ihan täydellä pakalla- oikeasti. Olo on epävakaa ja tuntuu välillä, että olisin ihan hieman hullu. Ihan kuin eläisin kaaoksen alaisena. Enkä edes kykene minkäänlaiseen järjelliseen päätökseen.
Tiedostan, ettei tämä voi jatkua, koska en ole oma itseni, oma rationaalisuuteni on kadonnut ja olo on epätasapainoinen. En ole koskaan ollut itsetuhoinen, mutta nyt olen miettinyt henkeni riistämistä. Kyse ei ole enää mistään romanttisen novellin, rakastan sinua- kohtelet minua huonosti- riistän henkeni tyyppisestä ajattelumallista, vaan yksinkertaisesti tämä suhde on saanut minut pois raiteilta. Pahasti. Tiedän nyt, mitä hulluus on.
Kai minä pelkään, että jään tähän tilaan. Että jos otan eron miehestäni, niin kukaan ei huolehdi (No ei hänkään huolehdi, mutta onpahan joku samanhenkinen kahjo kaverina..) Kenties jotakin toipumista on havaittavissa, koska nauroin ajatukselle, että tässä minä, ennen niin vahva ja rationaalinen ihminen, elän jonkun täyskahelin kanssa. Me elämme jossakin omassa kuplassa. Miten olen päästänyt itseni tällaiseen kuntoon? Miksen välitä enää itsestäni?
Ystäväni ovat huolissaan, Eräs sanoi, ettei ole koskaan nähnyt yhtä murheellisen näköistä morsianta ja voin kertoa, etten muista hääpäivästäni mitään- vain tyhjää. Ystäväni tietävät kaiken suhteestamme, sanovat, että lähde, mutta en saa irti sitä itsestäni. Ja tuotan huolta sekä murhetta heille sekä äidilleni ja isälleni. Äitini sanoo jatkuvasti, että saisit paremman. Äitini on oikeasti sanonut itkeneensä hääpäivänäni, ei ilosta, vaan suunnattomasta surusta, koska ainoa tytär menee naimisiin ihmisen kanssa, jonka kanssa hän ei haluaisi pahimman vihollisensa menevän. Äitini on ns. alan ihmisiä ja hyvä ihmistuntija, joten tiesi varmaan aika nopeasti, mikä tuo mielistelevä ja itseään kehuva renttu oikein oli miehiään, mutta antoi minun tehdä omat päätökseni. Saan lapsuuden kodistani mielettömän määrän rakkautta, mutta miksi löydän itseni täyden sadistin luota.
Anteeksi jos tulee pitkä teksti, mutta on niin paljon kerrottavaa ja tunteita jaettavaksi.
Mutta narsistin kanssa olen jaksanut vaikka mitä. Toisia naisia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, manipulaatiota, töykeää käytöstä. Enkä meinaa osata laskea irti. Minusta välillä vaikuttaa, että koska tuossa suhteessa, josta lähdin pois, olin aina tasapainossa, niin tein myös järkevän ja tasapainoisen päätöksen, joka perustui omaan arvomaailmaani. Me hoidimme eromme asiallisesti ja mies ymmärsi kantani. Mutta tässä uudessa suhteessa tuntuu, etten pelaa ihan täydellä pakalla- oikeasti. Olo on epävakaa ja tuntuu välillä, että olisin ihan hieman hullu. Ihan kuin eläisin kaaoksen alaisena. Enkä edes kykene minkäänlaiseen järjelliseen päätökseen.
Tiedostan, ettei tämä voi jatkua, koska en ole oma itseni, oma rationaalisuuteni on kadonnut ja olo on epätasapainoinen. En ole koskaan ollut itsetuhoinen, mutta nyt olen miettinyt henkeni riistämistä. Kyse ei ole enää mistään romanttisen novellin, rakastan sinua- kohtelet minua huonosti- riistän henkeni tyyppisestä ajattelumallista, vaan yksinkertaisesti tämä suhde on saanut minut pois raiteilta. Pahasti. Tiedän nyt, mitä hulluus on.
Kai minä pelkään, että jään tähän tilaan. Että jos otan eron miehestäni, niin kukaan ei huolehdi (No ei hänkään huolehdi, mutta onpahan joku samanhenkinen kahjo kaverina..) Kenties jotakin toipumista on havaittavissa, koska nauroin ajatukselle, että tässä minä, ennen niin vahva ja rationaalinen ihminen, elän jonkun täyskahelin kanssa. Me elämme jossakin omassa kuplassa. Miten olen päästänyt itseni tällaiseen kuntoon? Miksen välitä enää itsestäni?
Ystäväni ovat huolissaan, Eräs sanoi, ettei ole koskaan nähnyt yhtä murheellisen näköistä morsianta ja voin kertoa, etten muista hääpäivästäni mitään- vain tyhjää. Ystäväni tietävät kaiken suhteestamme, sanovat, että lähde, mutta en saa irti sitä itsestäni. Ja tuotan huolta sekä murhetta heille sekä äidilleni ja isälleni. Äitini sanoo jatkuvasti, että saisit paremman. Äitini on oikeasti sanonut itkeneensä hääpäivänäni, ei ilosta, vaan suunnattomasta surusta, koska ainoa tytär menee naimisiin ihmisen kanssa, jonka kanssa hän ei haluaisi pahimman vihollisensa menevän. Äitini on ns. alan ihmisiä ja hyvä ihmistuntija, joten tiesi varmaan aika nopeasti, mikä tuo mielistelevä ja itseään kehuva renttu oikein oli miehiään, mutta antoi minun tehdä omat päätökseni. Saan lapsuuden kodistani mielettömän määrän rakkautta, mutta miksi löydän itseni täyden sadistin luota.
Anteeksi jos tulee pitkä teksti, mutta on niin paljon kerrottavaa ja tunteita jaettavaksi.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Totuuden näkeminen sattuu. Mutta ilman sitä et voi päästä elämässäsi eteenpäin.
Sinulla on tarve silotella asioita, katsoa läpi sormiesi. Olisiko syy siinä entisessä suhteessa? Ehkä kadut eroa?
Arvottomuuden tunteet ovat arvaamattomia.
"Kai minä pelkään, että jään tähän tilaan. Että jos otan eron miehestäni, niin kukaan ei huolehdi. "
"Ystäväni ovat huolissaan," "Äitini on oikeasti sanonut itkeneensä hääpäivänäni,"
Monet jäävät suhteeseen, koska heillä ei ole enää ketään...Sillä narsku on onnistunut karkoittamaan kaikki ihmiset ympäriltä...Ihmetyttää, miksi näin ei ole sinun tapauksessasi.
Mutta joka tapauksessa, jos tuo on se syy, miksi et uskalla erota, niin lue nuo omat lainausmerkeissä olevat lauseesi uudelleen...
Sinulla on välittäviä ihmisiä ympärillä, joten en voi sille mitään, että kuulostat minun korviini vain omassa kärsimyksessään rypevältä marttyyrilta...Joka ei lähde, koska ei halua lähteä.
Pahoittelut, jos olen väärässä.
"Monet jäävät suhteeseen, koska heillä ei ole enää ketään...Sillä narsku on onnistunut karkoittamaan kaikki ihmiset ympäriltä..."
Tämä on oleellinen osa "koukkua". Eristäytyminen on vaarallisinta näissä asioissa. Kaikista. Jos on terveitä peilejä ympärillä ja silti jää suhteeseen, täytyy entistä enemmän miettiä "motiivejansa".
Hän halusi eristää jotta en kertoilisi asioista (saisi rellestää muutenkin vapaasti "piireissäni") tai näkisi terveitä peilejä tai mustasukkaisuuden vuoksi. Tai mistä tiedän miksi.
Minä taas aloin vetäytymään tunteesta, etten halua joutua niihin sotkuihin (kuulemaan ja selittelemään) kun olemme yhteisten tuttujen seurassa... no jaa... siis häpeäni vuoksi.
Kun terveet peilit kertoivat koko ajan kuinka sairasta on jäädä suhteeseen(jolle EI VAIN OLLUT selitystä) - lopetin lopulta niihin katsomisen jotta voisin suojella suhdetta. Jos olisin jatkanut heidän keskuudessaan normisti, suhde olisi käynyt mahdottomaksi sen hulluuden tullessa esiin joka paikasta.
Eristäytymällä sai rauhan.
Kuinka paljon siitä häpeästä oli omaani ja kuinka paljon hänen kasvattamaa...sitä on vaikea sanoa. Sillä ei ole väliä. Itse tein kuitenkin päätökset enkä usko taikavoimiin joilla saadaan toinen nyky-yhteiskunnassa täysin valtaansa. Se olisi jo skitsoa.
Häpeä ajoi edellä, hän perässä ja minä sitten katselin verhon takaa kuinka käy. Ei käynyt hyvin.
En väitä ettei hän vaikuttanut päätökseen mutta syyllistä siihen ei ole. Niin vain kävi etten ollut täällä enää (asumme samalla kylällä) KENENKÄÄN kanssa tekemisissä. Laisinkaan. Entisestä keskipisteestä menin täydelliseen pimeään.
Nyt sitten rakentelen verkkojani muualle, uudestaan. Täytyy kyllä myöntää että suurimmaksi osaksi hänen vuokseen. Toisaalta tämä "tauko kyläläisistä" opetti muutakin.
Hei. Voimia sinulle heti alkuun. Se että jo olet tiedostanut/myöntänyt asian on iso askel irtaantumiseen.
Mieti että tuosta ei enää ole paluuta mihinkään hyvään. Varsin tuttua tekstisi. Itselläni myös juuri ero meneillään ja voin sanoa että helvettiä on ollut omien tunnemyrskyjen takia jotka menee vuoristorataa ja lisäksi kun toinen(narsisti) laittaa kapulaa rattaisiin. Tähän asti olen päätöksessäni pysynyt mutta hulluuden rajoilla käynyt... Pahinta on se kun huomaa että oma järkevä itsensä on ollut katoamassa.
Itseäni on auttanut kun olen hokenut itselleni mantraa että jos nyt sorrut niin kaikki alkaa uudelleen. Tälläiset suhteet vaan syvenevät (eikä hyvässä)
Itse odottelen vaan että saisin edes hiukan elämänvoimaa ja iloa takaisin. Päiväni on väkisin suorittamista ja ahdistus käsinkosketeltavaa, mutta jaksan toivoa että tulee se päivä vielä kun olen edes palasen omaa itseäni... Jos palaisin hänen "koukkuunsa" en näkisi sitä päivää koskaan.
Koita löytää itsestäsi hitusen sitä itseäsi ja rohkeutta ja lähde, taaksesi katsomatta :)
"Mutta tässä uudessa suhteessa tuntuu, etten pelaa ihan täydellä pakalla- oikeasti. Olo on epävakaa ja tuntuu välillä, että olisin ihan hieman hullu. Ihan kuin eläisin kaaoksen alaisena. Enkä edes kykene minkäänlaiseen järjelliseen päätökseen."
Ehkä tilanteessasi ei ole olemassakaan järjellisiä päätöksiä. Tiedät jollakin tasolla, että olisi parempi lähteä. Jollakin tasolla et halua lähteä.
Olet koukussa. Ja vaikka lähtisit, jota suosittelen lämpimästi, koukun irroittaminen on hyvin tuskallista puuhaa ja siinä saattaa kestää aikansa. Ja jos olet sinä aikana tekemisissä tuon toisen kanssa millään tasolla, koukku saattaa pureutua aina uudestaan, joden rimpuilua on luvassa vaikka lähtisitkin.
Plussat ja miinukset paperille. Jos miinuksia on enemmän kuin plussia, lähde. Äläkä mieti.
Turha tuossa vaiheessa on enää miettiä.
Tapa se mielessäsi. Sen jälkeen on helppo lähteä.
Jos se joskus tulisi takaisin, niin kerro että tapoin sinut jo mielessäni ja seuraavaksi tapan oikeasti. En usko että tulee kiusaamaan, sekoaa konsepteissaan ja uskoo varmaan löytävänsä jonkun helpomman tapauksen.
Sillä siitä päästiin. Iloista Pääsäismaanantain iltaa.
Hah.
Tuo kuplassa eläminen ja jaettu hulluus tuntuu tunteena tutulta. Se voi johtua omasta voimakkaasta sitoutumiskyvystä jolloin sitä alkaa hyväksyä toisen 'hulluuden' selvitäkseen siinä elämässä.
Mutta aina on vaihtoehtoja. Voit vaikka valita rinnakkaisperheeksi palstalaiset. Täällä saa oivalluksia, ja muuta mietittävää, kun sielläpäässä ahdistaa. :)
"Kun rakkaus määrittyy kokonaan pois itsestä, huolenpidoksi ja toisen rakastamiseksi, saattaa uhri takertua kumppaniin ja pelätä, että suhteen kariuduttua kaikki rakkaus elämästä poistuu". ( sata tapaa tappaa sielu )
Selvitä itsellesi mikä on se asia mitä eniten pelkäät, jos lähdet suhteesta. Selvitä mikä on se asia, jolla narsisti on saanut sinut koukuttumaan itseensä.
"Kun ihminen rakastaa terveellä tavalla itseään, hän on kokonainen ja selviää, vaikka suhde purkautuisi". (sata tapaa tappaa sielu )
Tapauksessasi kysymys on siitä, että olet elänyt narsistin elämää, hänen kauttaan olet arvottanut itsesi ja hänen ehdoillaan olet elämääsi elänyt. Et ole uskaltanut nähdä itseäsi sellaisena kuin olet vaan sellaisena kuin narsisti on sinut nähnyt; "minä tiedän mitä sinä tarvitset, et tule pärjäämään ilman minua, vain minä ymmärrän ja tunnen kyllin hyvin sinut, vain minä voin antaa kaiken sen mitä sinä haluat ja tarvitset, muut eivät hyväksy sinua sellaisena kuin olet mutta minä hyväksyn ja tiedän sinun tarpeesi ja olen se oikea sinulle ei kukaan muu"
"Narsisti sairastuttaa koko elinympäristönsä. Uhrin asema tässä kuviossa on hyvin ristiriitainen. Ulkopuolisen voi olla mahdotonta sitä ymmärtää. Suhteesta pois lähteminen voi olla ylivoimaiseksi koettu ponnistus: sitä hankaloittaa jatkuva uhrin mielen manipulointi, jota narsisti harjottaa sitä kiihkeämmin mitä enemmän irtautumisyrityksiä hän uhrin taholta huomaa" (sata tapaa tappaa sielu)
"Manipuloinnin, hurmaamisen ja uhkailun edellytys on, että narsisti tietää uhrista riittävästi. Narsisti saattaa järjestää tilanteita, joissa saapuu paikalle juuri sopivasti hädän hetkellä ja tekee itsensä korvaamattomaksi. Hän käyttää uhrin herkkäuskoisuutta häikäilemättä hyväkseen ja rakentaa erilaisia näytelmiä, joihin uhrit joutuvat tietämättään mukaan. Hän voi käyttää uhria hyväkseen myös muiden avustuksella; näidenkään tietämättä että he ovat vain osa käsikirjoitusta. Kaikki narsistin toiminta perustuu huomion saamiseen, KAIKKI." (sata tapaa tappaa sielu)
Parasta on vaan irrottautua. Elämä muuttuu taas normaaliksi ja saat huomata olevasi "oikeasti olemassa". Narisistin kanssa ei eletä elämää se on, kuten sanoit kupla, jossa kaikki todellinen on kuplan ulkopuolella. En tiedä mikä kullekin on se "nyt tuli mitta täyteen" ja repäiseminen itsensä pois tuosta kuplavankilasta, mutta sen tiedän että ellei sitä kuplaa puhkaise ja lähde, niin vaihtoehdot ovat tosiaan vähissä; kuolemalla kuoleminen eli sieluton, hengetön ihmisraunio, syvä depressio ja ahdistus, synkät ja itsetuhoiset ajatukset ja vapautuksen toivominen kuoleman kautta. Ei kuulosta kovin auvoiselta, eikä narsistin arvoiselta.
Kyse ei siis ole mistään pikkujutusta mitä narsisti saa aikaan. Asian ymmärtäminen on ainoa keino päästä irti tuhoisasta suhteesta. Ymmärtäminen, että elämää on ilman narsistiakin ja se elämä on elämisen arvoista toisin kuin tuo kummallinen epätodellinen teatteri.
Kyllä sinä selviät, kuten niin moni joka on lähtenyt ja jättänyt narsistin ja vasta jälkeenpäin nähnyt ja tajunnut suhteen järjettömyyden.
Tällainen "vaikea suhde" voi olla pakopaikka itsestäsi.
Huntu silmillä. Vastuun kantaja.
Varo uhriutumista, sillä jos tiedostat tilanteen noin hyvin ja silti toimit "vasten tahtoasi"...olet heittäytymässä "narisijaksi".
Tukiverkkosi on selkeästi kunnossa ja terveitä peilejä löytyy, et ole siis "heitteillä" mutta hei... älä heittäydy elämässä huolehdittavaksi. Joskus joudut sen kanssa vielä pulaan...uudelleen. Sen vuoksi fiksu ihminen antaakin lapsensa tehdä omat päätöksensä ja kulkea tiensä. Vaikka sen karikkoisemmankin.
Vahva ja fiksu vanhempi ymmärtää sitten auttaa haavojen hoidossa mutta ei koeta keksiä niihin rokotusta etukäteen. Älä ajaudu kierteeseen, jossa läheisesi uupuvat jatkuviin tulehduksiin ja laastarin vaihtoon, vaan turvaa heihin nyt jotta pääset irti. Se voi vaatia lisäjärjestelyjä tai vaivaa mutta huomattavasti vähemmän kuin tilannetta jatkamalla.
Olet jo pitkällä pohdinnoissa, tiedostanut pahoinvointisi, nyt olisi aika astua ensimmäinen askel. Pyydä kotoa ja läheisiltä tukea siihen, älä tuohon.
Mielestäni ainoa keino selviytyä hengissä narsistista on paeta ja kiireesti kun huomaa tilanteen. Lähteminen ei ole helppoa, mutta jos vielä on ystäviä ja sukulaisia jäljellä, he auttavat varmasti. Jossakin vaiheessa narsisti kuitenkin hylkää sinut imettyään ensin kaiken elinvoiman sinusta. Henkilökohtaisesti olen käynyt tuonelan porteilla eron jälkeen, ei ollut mitään syytä elää, ei ollut enää ystäviä eikä sukulaisia, ei ketään. Ja voi helvetti sitä narsistin hovia, epätervettä porukkaa koko klaani, muka ystäviä, mutta eron jälkeen raatelevia susia, jotka samalla katkasivat välit minuun. Päätös on tehtävä ja pian, fiksuja, älykkäitä ja tervepäisiä miehiäkin on, en tosin ole vielä tavannut yhtään ;-), mutta pääasia on että olen irti kaunomielestä.
Itse pakenin narsisti miestäni kaksi kuukautta sitten. En muista mitään kahdesta viikosta sen jälkeen. Jouduin kuitenkin psykiatriseen hoitoon tai en joutunut, pääsin. Sekoaminen on siis mahdollista. Nyt olen jälleen seurustelusuhteessa hänen kanssaan, vaikka en enää asu hänen kanssaan. Lähtöpäätös syntyi kun eräs ystävä sanoi, että ei halua ruikutuksiani kuunnella, että olen itsesäälissä rypevä marttyyri. Hyvin julmaa, mutta ehkä tarpeellista. Elämä narsistin kanssa on piinaa ja nyt on helvetti, koska minuus on rikottu. Syön masennuslääkkeitä, skitsofrenialääkkeitä, rauhottavia. Toistakymmentä pilleriä päivässä. Olen sairaslomalla ja persoonani ovat alkaneet eriytyä. Isäni huolehtii nyt minusta, äitini vahtii välillä etten tapa itseäni kun pahimmat kohtaukset on. Minä huudan anteeksi antoa kaikilta kun pahin kohtaus on sillä koen olevani loputtoman paha ihminen. Vuosi sitten minulla oli vakituinen työpaikka, lapset, sivutoiminen yritys ja terveys. Olin juuri eronnut lasten isästä ja tapasin tämän miehen. Niin jäi kaikki.
Nyt olen itsekseni pahinpina päivinä horiseva nainen, joka pelkää puhelinta. Osa minusta rakastaa narsistia enemmän kuin mitään muuta, osaa vihaa, osa ei tunne mitään. En jaksa päättää taas suhdetta johon olen lipunut, koska tiedän, että päätös voi tappaa minut. Viime kerralla kävi onnellisesti kun pääsin hoitoon, mutta jospa kukaan ei olekaan tällä kertaa ottamassa koppia, jospa kukaan ei autakaan? Jääkö lapseni sitten ilman äitiä jos joku minusta päättää ottaa minut hengiltä?
Logiikkasi kuitenkin vielä pelaa, kuin kristallinkirkas timantti ...
Psykoosi, todellisuden kieltäminen, on vain yksi mielen puolustuskeinoista. Ei sitä pidä pelätä. Vaikka siitä toipuminen on pitkä prosessi, siitäkin ihminen toipuu. Oikea lääkitys, oikeanlainen hoito, ne elämän pienenet kiintopisteet ja säännöllinen rytmi ovat avainasemassa toipumisessa.
Tänään pelaa logiikka, huomenna ehkä ei. AO on 129, mutta sekään ei auta kun omissa ihmissuhteissa se tuntuu olevan 80. Traumaattinen lapsuus ja nuoruus tekee sen, että ihmissuhde ja tunne asioissa en osaa oikein omalla kohdalla käyttää arvostelukykyä kun se halu, että joku rakastaa ajaa järjen ohi liian usein. Mutta eipä se näköjään minua hoitaneella ja vielä hoitavalla psykiatrillakaan toimi, koska minulle avautui naisasioistaan istunnolla ja koki tarvetta jakaa potilaan kanssa yksityisasioitaan. Fiksutkin ihmiset tekee tyhmiä asioita, kuten rakastuvat tai menettävät auktoriteettinsa . Itse en psykoosiin joutumisen nurkilla koe mitenkään toivottavana valumista siihen, en toivo sitä kauhua kellekään enkä halua kokea sitä edes "oppimisen" takia.
" Fiksutkin ihmiset tekee tyhmiä asioita, kuten rakastuvat tai menettävät auktoriteettinsa."
Ehkäpä hoitava lääkärisi halusi kertoa, että meillä kaikilla on omat ongelmamme, riippumatta siitä mikä on asemamme tässä yhteiskunnassa.
Narsistisen ihmisen kanssa voi etäsuhde toimiakin, jos rajaa selkeästi sen ajankäytön yhdessäoloajaksi ja erilläänoloajaksi. Ja ajatus "älä kysy mitään, niin et kuule valheitakaan" on syytä pitää mielessä.
Minulla on sellainen käsitys, että tietty määrä narsistista käyttäytymistä nimenomaan suojaa psykoosilta. Eli kun narsistiset defenssit toimivat, psykoosia ei tarvita defenssiksi.
Toivon, että saat rajattua itsesi ja löydät tasapainon läheisyydenkaipuun ja erillisyyden kestämisen välillä. Etäisyys ja tauot parisuhteessa auttavat pitämään itsensä erillisenä ja katkaisee sen jatkeena toimimisen, joka mielestäni voi hyvinkin laukaista psykoosin.
Huh, minun psyyke ei kestäisi etäsuhdetta jossa kumpikin paneskelee ketä paneskelee ja muina miehinä pari kertaa istutaan sylikkäin sohvalla katselemassa Salkkareita, paneskellaan, saunotaan ja keskustellaan "mukavia". Jos olisin täysin tunteeton ja tarvitsisin vain fyysisiä tarpeitani tyydyttämään jonkun ja saisin siinä samalla vähän tuntea ihmisen lämpöä ja ihoa, niin mikä ettei, mutta minusta normaaleilla tunteilla varustettu ihminen ei kykene moiseen.
"älä kysy mitään, niin et kuule valheitakaan". Tuollainen suhde, jonka pohjana on valhe ja pettäminen ei sopisi ainakaan minulle. En pystyisi koskaan rauhoittumaan ja tuntisi olevani rakas jollekin ja en kykenisi antamaan itsestäni mitään, kun en tietäisi mitä kaikkea toinen on puuhannut. Voi huhheijaa.
Niin ... se mikä yhdelle on oikein, ei välttämättä ole sitä toiselle.
Jos verrataan/suhteutetaan tuota sinun ajatustasi psykoosiin, mikä vaan on parempi vaihtoehto. Vaikka sitten rikkinäinen, pinnallinen ja satunnainen suhde, jolla saa tyydytettyä pari perustarvetta. Ei narsistinen ihminen ole automaattisesti pettäjä. Riippuu paljon siitä, mistä lähteestä lähdettä ammentaa.
Tietenkin parasta olisi, jos kykenisi olemaan täysin yksin ... mutta kun ihminen ei ole saari. Ja elämä on raadollista.
Ja eiks se ois ideaalia, että nämä "vammaiset" (jotka voivat elää niin) liittoutuvat yhteen ? Tulee vähemmän uhreja...
Niin ... ehkäpä juurikin noin, kaksi arvotonta opportunistia sopii kyllä yhteen, mutta niin, että toinen toimii ja toinen manipuloi. Kaksi toimivaa on aika huono yhdistelmä. Ehkä kaksi manipuloivaa vois toimia.
Mutta jaan tuon 3 18 kuvaaman hämmennyksen, jos ns. normaali arvomaailmalla ja moraalilla varustettu ihminen törmää arvottomaan opportunistiin ja vielä rakastuu sellaiseen tulisesti.
Se on pirullinen koukku, missä silloin roikkuu. Mun ainakin on vaikee antaa mitään neuvoja kellekään. "Jätä se sika!" ... Mitä sitten? e.o.s.
"kaksi arvotonta opportunistia" = "kaksi arvotonta opportunistia"
Homonyymejä keskenään.
Tosilla (varsinkin narsisteilla) on tapana omistaa kumppaninsa....Kumppaniin on ilmeisen vaikea saada edes omassa mielessä syntymään omistussuhdetta silloin, jos hän käy muuallakin kuksimassa...
Mulla näitä ongelmia ei ole. Minua ei voi omistaa, enkä minä halua omistaa ketään.
(olemme ehkä keskustelleetkin tästä joskus kahdestaan)
Onhan me ehditty kaikenlaisia ajatuksia jakaa ... sun kanssa syntyy aina hyvät jutut. Välillä savu nousee korvista ja välillä saa nauraa kippurassa.
Mutta tuo omistusteema on mielenkiintoinen, kun minusta sille on olemassa sisäinen tilaus joillain ja jotkut toiset taas haluavat tulla omistetuksi - tiedostamatta tuota itse. Vakka kantensa valitsee ;)
Älä ole turhan vaatimaton....olet vähintään se puolet näistä yhteisistä jutuistamme...
Vakka kantensa valitsee?
Hähä! :D
Kun käyn läpi omaa helvettiäni, mietin usein tätä elämän raadollisuutta. Mikäli meitä, jotka lankeavat narskujen vietäviksi ei olisi, loppuisiko narksuilta elämä. Mistä he löytävätkin aina uuden uhrin, kuinka he jaksavat kasata itsensä ja aloittaa taas saman "rakkaustarinan" uudestaan ja uudestaan. Aidosta koulukirjaesimerkkinarskusta vapaaksi päässeenä (= en ehkä koskaan kokonaan), voin sanoa, etten voi edes ajatella suhdetta kenenkään kanssa, tunnetilat tulevat ja menevät ja koko ajan etsii niitä merkkejä, jotka osoittaisivat, että pakene ja pelastaudu. Vaikka ymmärrän, en ymmärrä, että heillä ei ole mitään tarvetta käsitellä mennyttä tunnetilaa, tai siis eihän heillä ole mitään tunnetilaa....
Mutta 3 18, narsku saa tuon kaiken aikaiseksi, mistä kerroit. Tuttuja ja niin raakoja asioita, myös itse olin menettämässä kaiken, olin tyhjä sieluton kuori joka veti viinaa saadakseen nukutuksi, millään ei ollut enää merkitystä. Mutta varmasti selviät kun vain tapat tunteesi häneen.
No minun narskuni ei onneksi pettänyt, hän toi naiset sänkyymme. En tiedä miten sai myytyä ajatuksen minulle, mutta näistä tilanteita sitten tuli minun nöyryytys tilaisuuksia kun hän arvosteli toisen naisen seurassa vartaloani tai ei suostunut seksiin lainkaan kanssani minun jäädessä sängyn reunalle katsomaan kun mieheni nai toista naista. Kun ryntäsin pois paikalta niin olin nolannut hänet.
Missä sun oma-arvontunto on..?
Kenenkään ei tarvitse suostua mihinkään, mihin ei halua.
Mikä ihmeen oma-arvontunto? Ei suhteessa narsistin kanssa voi olla jos sellaisen omaa vielä hetken käsittelyn jälkeen. Narsistin kanssa kun on suhteessa niin sinua ei ole, ei sulla ole mielipiteitä, ajatuksia tai mitään, koska et ole olemassa. Peilit ja lähteet ei hengitä, ne vain heijastaa.
Minun narskulla on taas palvontavaihe menossa. Uusi koukku on laskettu. Olen vain niin tuhdissa lääkityksessä, että minulla ei juuri tunteita ole mihinkään suuntaan. Minulla on nyt oma koti ja omaakin elämää, ainakin pään sisällä :D Kotoa en poistu kuin lenkille ja kauppaan. Onneksi on iso tontti jossa keväällä löytyy pientä puuhastelua pitämään päätä koossa.
Kuulostaa tosi hyvältä toi oma tontti ja oma puuhastelu. Jos pidät sopivasti etäisyyttä narsistiseen kumppaniisi, saat pidettyä sen koukutusvaiheen päällä ja suhde voi olla ihan siedettävä. Pitää vain muistaa, minkälaisen persoonallisuuden kanssa on tekemisissä. Siihen auttaa kaksi eri osoitetta ja omat jutut.
Meillä on onneksi ihan fyysistäkin välimatkaa kiitettävästi. Hän kyllä todisti minulle pystyvänsä tulemaan koska vain ajamalla koko 5 tunnin matkan pysähtymättä luokseni josta seuraavana päivänä sitten isäni löysikin hänet ja ajoi aika pirun kiukkuisena takaisin kotiinsa :D Jollain tapaa hän myös kauhistutti minua ilmoittamalla, että minun ja hänen lastensa henki on hänelle yhtä kalliita, että jos tulisi tilanne, että pitäisi valita niin olisi mahdotonta. Järkyttävää. En voinut muuta kuin ihmetellä, että tottakai nyt sinun lapsesi on sinulle tärkeimpiä eikä minua pidä asettaa heidän edelleen. Tuleeko tästä nyt sellainen " minä rakastan sinua enemmän " tilanne kun itse valitsisin lapseni edes miettimättä.
"Mikä ihmeen oma-arvontunto? Ei suhteessa narsistin kanssa voi olla jos sellaisen omaa vielä hetken käsittelyn jälkeen."
Kätevä tapa kieltää oma vastuu...
Kyllä persoonassa täytyy olla jotain häikkää jo alunperinkin, jos suostuu toisen tallottavaksi. Vahva persoona kykenee sen sijaan säilyttämään "itsensä" toisen narskuiluista huolimatta...
Narsistin lapsistakin voi tulla hyvin pärjääviä hyvän itsetunnon omaavia ihmisiä...Riippuen lapsen pohjimmaisesta luonteesta...Ei kaikista tule parisuhteessakaan alistuvaa tossua. Kyllä henkilö on sellainen ollut sitten jo ihan alusta alkaen...Ja silloin olisi vain aika katsoa peiliin ja kysyä: "Mikä olen, kun siedän kaiken tämän?"
Sanotaan, että narsisitin koukkuun liukumiseen auttoi se, että firmani työntekijä kavalsi firman rahat. Lakkautin firmani. Sosiaalitoimisto uhkasi pakkohuostata lapseni, koska kunnalla ei ollut mielenkiintoa hoitaa adhd lastani. Minut oli jo aiemmin ajettu kadulle reppu selässä, kun ex mieheni oli eron porteilla seonut ja alkanut uhkailla veitsellä itseään ja olin hänelle hoitoa hankkinut. Lapsenikin sain hoitoon ja sekös laukaisi sossun huostaamispakkomielteen. Kaikki lapset oli huostattava syyllä millä tahansa. Aikaa ei ollut odottaa, että lääkkeet tehoaisi lapsella, avustajaa ei saanut ja erityiskoulupaikka oli vasta syksylle.
Mulla oli verenpaine levossa 150/110, vaikka koko ikäni on ollut todella matala verenpaine. El ollut nukkunut puoleen vuoteen kun kävin sossun kanssa taistelua lapsista ja lapset ihmetteli kotona, että miksi sossu ei jätä rauhaan. Sossu sijoitti lapset, sijoituspaikka kohteli kuin roskaa eikä missään vaiheessa suostunut antamaan mitään tietoa lapsistani ja totesivat, että äidin ei ole hyvä niitä nähdä lainkaan. Sossu halusi puida seksielämääni päiväkodin ja koulun edustajien läsnäollessa, sosiaalimies älähti ja sai älähtää vielä monta kertaa jälkeenkin päin. Sossun papereita ei saanut kuin tietosuojavaltuutetulla ja sosiaaliasiamiehellä uhkaamalla, juristikin siinä mukana.
Ex pommitti kymmenillä viesteillä päivässä ja haukkui ja haukkui ja sanoi vievänsä lapset minulta ja vaati yksinhuoltajuutta. Soitti useita kertoja Uhkasi tekevänsä itsemurhan ellen tulisi takaisin hänen luoksensa. Sossun ja sijoituspaikan tuen hän sai täysin ja minun systemaattinen eristäminen alkoi.
Minulle pistettiin valvotut tapaamiset jne...
Minut on sosiaalitoimen kautta poljettu niin maanrakoon viimeisen kahden vuoden aikana, että sinne väliin mahtuu yksi narsisti. Mies jonka luona sain vihdoin nukuttua, laittoi ruokaa ja paijasi. Minun oli hänen kanssaan hyvä olla, vaikka hänessä oli pieniä vikojakin... Jätin sossuhelvetin ja lapset isälleen ja pakenin tämän miehen luo. Näin kevytversiona, jos pystyt ymmärtämään motiivejani ja jos pidät minua heikkona ihmisenä niin sitten sinua ei ole vain elämässä koiteltu ja sinussa ei ole muruakaan sitä vahvuutta mitä minussa on.
Lapsuuteni koin väkivaltaa ja henkistä väkivaltaa. Minua on hakattu monesti, raiskattu monesti, lapseni viety, eronnut kahdesta narsistista, parantunut jo kertaalleen masennuksesta ja vielä kehtaat pitää heikkona?! Tule tänne niin kiskaisen turpaan perkele!!!
Olet reipas. Kyllä sinä osaat. :)
" Minut on sosiaalitoimen kautta poljettu niin maanrakoon viimeisen kahden vuoden aikana, että sinne väliin mahtuu yksi narsisti. Mies jonka luona sain vihdoin nukuttua, laittoi ruokaa ja paijasi. "
Minulla on sellainen käsitys, että juurikin nuo narsistiset piirteet ja narsistin ylivoimainen tunteeton loogisuus, on ehkä parasta ja toisaalta samaan aikaan pahinta, mitä skitsofreenikko voi tarvita. Koukutusvaiheessa symbioosi on kuin itsen lähettämä rakastaja, joka toimii johdattajana pois kaaoksesta ja siinä 'arkisemmassa koska-en-ole-minkäänarvoinen, sinäkään et ole minkään arvoinen' moodissa demoni, joka kuljettaa kohti kaaosta ja psykoosia ...
Elikkäs se etäisyys, omat jutut ja itsen rajaaminen! Ajattelet, että sinulla on omat vammasi, samoin on hänelläkin. Juttuja, jotka yhdistävät.
Kiitos kun kerroit.
En viitsi edes hymiöidä, koska kertomuksesi sossuhelvetti on todellisuutta tämän maan monissa perheissä. Asiasta ei saa sanoa mitään useinkaan, koska se katsotaan usein tarpeeksi mustamaalata Suomen-hyvinvointivaltion-menetelmiä ja sossun usein omavaltaista toimintaa, jota hyvin yksisilmäisesti luonnehditaan vain lapsen eduksi. Ja implisiittisesti annetaan ymmärtää, että kokemuksistaan kertova on vähintäänkin valehtelija.
Kaava on yksinkertaisimmillaan yksinkertainen. Usein juuri äiti hakee apua, sitä hänelle luvataan, sanotaan että apuna on lasten huostaanotto, kysymykseen eikö pelkkä apu tähän ja tuohon asiaan olisi parempi, niin alkaa sota jonka seurauksena se äiti on niin huonossa kunnossa, että sossu voi katsoa alkuperäisen päätöksensä olevan erityisen oikeutettu ja huostaanotattaa lapset. Kaava muistuttaa narsistin käyttämää kaavaa, jossa narsisti haukkuu ensin hulluksi, käyttäytyy tavoilla, jonka seurauksena toinen vähintäänkin on hullu, jolloin toteaa, että oikeassa olin.
No niin. Onneksi on niitä hyviäkin tarinoita joukossa, silloin kun asiat menevät hyvin ja apua hakeva saa sitä apua, joka oikeasti auttaa ja sosiaaliviranomaiset ovat työnsä ja ihmisen tasalla oikeasti, eikä siinä yläpuolella vallankahvalla kovistelemassa.
Valitettavasti se paha kello kauemmas kantaa, eli niillä tarinoilla, joissa kävi lopulta tosi huonosti, on apua tarvitsevien keskuudessa avun hakemista ehkäisevä vaikutus. Sitä aiheuttaa nimenomaan se pelko kun ei voi luottaa siihen, että apua saa oikeasti se joka sitä eniten tarvitsisi, siinä mittakaavassa, josta siitä olisi eniten hyötyä tilanteen korjaantumiseksi.
Kaksi sairasta ihmistä ei koskaan ole mikään ideaalitilanne ja samankaltaisuus tuossa muodossa ei ole vahvuus vaan pikemminkin katastrofi, joka lisää ongelmien jatkuvuutta.
"Tule tänne niin kiskaisen turpaan perkele!!! "
:D
Käy jonoon vain...Lupaan yrittää olla nauramatta, kun huitaiset sillä heiveröisellä nyrkilläs.
Jostain nousi mieleen sellainen sanonta, kuin "pity play"...
Olen eri mieltä. Vain sairas ihminen voi todella ymmärtää toista sairasta. Muut voivat vain kuvitella miltä siitä sairaasta mahdollisesti tuntuu. OIen tästä ennenkin kirjoittanut: todellinen empatia voi toteutua vain vertaisten kesken.
Yxex:n kirjotteli siitä testistä missä oli laitettu terveitä alan ammattilaisia tietyillä lähetteillä mielisairaalaan, jossa potilaskaverit heti havaitsivat, että olivat väärässä paikassa, henkilökunnan pitäessä heitä sairaina.
Mutta sitten tullaan sinun ajatukseesi, näin narsismiyhteydessä: voiko sairaudentunnoton ihminen edesauttaa sairastunutta ihmistä? Varsinkin kun hän ulkoistaa kaikki omat heikkoutensa ja ns. vähempiarvoiset ominaisuutensa toiseen? Psykoosin rajamailla elävän ihmisen ajatusmaailmaa jos vertaa narsistin ajatusmaailmaan, jälkimmäinen voi toimia kiintopisteenä todellisuuteen kaikessa yksioikoisuudessaan.
Tästä voisi vetää johtopäätöksen, että psykiatriaan erikoistuville pitäisi saada persoonallisuustesti, jolla seulottaisiin kaikki empatiaan kykenevät tyypit pois.
Hähä! :D
Tietyssä mielessä oletkin oikeassa, mutta on eri asia YMMÄRTÄÄ sairasta kohtalotoveria kuin elää hänen kanssaan. Minusta riittää, että ihminen on empatiakykyinen ja osaa myötelää ja ymmärtää toista ihmistä. Ei kukaan voi määrätä sitä, että kun sairastat masennusta niin kumppanisi on ymmärrettävä ja oltava kokenut saman, jotta kelpuutat hänet vierellesi. "Et sinä kuitenkaan mitään ymmärrä", "et tajua miltä minusta tuntuu", "et voi ymmärtää minua". Tälläinenkin ajattelumalli voi olla narsismia, jossa kukaan ei ole tarpeeksi "hyvä" ymmärtämään tämän niitä suuria kokeneen ihmisen tuntoja ja sairauksia, että hän jää mielummin yksin kuin kelpuuttaa ns."terveen" ihmisen elämäänsä ja tuekseen.
"Kohtalotoveri" on narsistille oikein unelma, sillä hän jaksaa samaten loputtomasti kuunnella ja vatvoa narsistin ongelmia ja elämää. Kohtalotoveri onkin juuri usein se läheisriippuva, joka "hoitaa" omia ongelmiaan narsistin kautta ja molemmat eivät koskaan pääse tuosta suosta ylös.
Juu ... no, nähdään eri tavalla toi toisen asemaan asettuminen ...
Ymmärryksen etsiminen motivoivana voimana on kyllä aika hieno - siihen kun pääsisi, että oikeasti ymmärtäisi itsestään jotain. Jotenkin olen taipuvainen ajattelemaan, että se luovuttaminen ja itselle periksi antaminen ovat kuitenkin parempi vaihtoehto... sitä kautta tullee se itsensä hyväksyminenkin.
Merkitys ja merkityksellisyys lienevät kuitenkin avain moneen psyykiseen lukkotilanteeseen. Kun keksii ja löytää merkityksen, on helppo ymmärtää muitakin.
Noh noh lapset.. nyrkit alas ja hameenhelmat oikoseen ..
No ei se nyt niin nyrkki heiveröinen ole. Olen kuitenkin lähes 180cm ja 95kg... En siis mikään pikkutyttö :D
En mä sua löisi, en koskaan lyö heikompaa. Narsku exääkään tai nykyinenhän se taas on en olisi lätännyt jos se ei olisi voimannostaja.
Narsistit ei kiinnostu heikoista ihmisistä eikä kiinnitä niihin huomiota, koska niissä ei ole haastetta. Etkä olet itse narsisti tai sitten sellainen heikko ihminen joka ei koskaan kohtaa narsistia?
Taidat olla vain provo.
Ehkä olenkin narsku...Ainakin olen tarpeeksi vahva myöntämään sen. ;)
Eräs eksäni oli sinua kymmenen senttiä vielä pidempi, nosteli painoja ajankulukseen, mutta hyvin näkyi äijän koipiin tulevan vipinää, kun kunnolla suutuin...Sain sen usein kaadettua kumoonkin, kun erehtyi nyrkkejä heiluttelemaan. Ei se pituus, eikä voima, vaan se tahto... ;)
Jos kuvittelet olevasi niin viisas, niin miksi et ole vielä peiliin ymmärtänyt vilkaista...
T: Ei mikään sotanorsu
Ilman hyviä provoja S24 kuolee omaan kuivuuteensa.
Eiköhän vaan kastella kaikki kukat, niin että ne kukkii
Niin...En nyt tiedä hyvistä, mutta kukkiihan se perunakin. :)
Eli kannattaako sitä apua edes hakea jos se vaan pahentaa tilannetta? No, nykyäänhän voi lastensuojeluilmoituksen tehdä kuka tahansa ja melko löyhilläkin perusteilla. Ei siinä mitään jos tilanne on oikeasti siinä pisteessä että sitä väliintuloa tarvitaan. Onneksi on niitä ammattitaitoisiakin sossuja joiden kanssa asioista voi sopia vaikka puhelimitse, mikäli ollaan jo ennestään tuttuja. Heillähän on velvollisuus selvittää jokainen ilmoitus kuitenkin jollain tavalla.
"Onneksi on niitä ammattitaitoisiakin sossuja joiden kanssa asioista voi sopia vaikka puhelimitse, mikäli ollaan jo ennestään tuttuja. Heillähän on velvollisuus selvittää jokainen ilmoitus kuitenkin jollain tavalla."
No, siitä vaan tehtailemaan ilmoituksia kanssaihmisten riemuksi, vaikka sille tutulle sossutädille sitten. Perusteeksi tosiaan riittää vaikka pari roskapussia sisätiloissa odottamassa ulosvientiä. Ja kaiken takanahan on aina lasten etu, myös silloin kun sen "tupatarkastuksen tekee tutun sossuntädin, sen viksun, hieman virkaintoisempi ja pätemisentarpeinen virkasisko kiireessä"..
Niin, ja poliisille tutkintapyyntö sen jälkeen kun sossuntädit ovat kävelleet ovesta ulos takaisin pöytäinsä ääreen.. Äkkiäkös sieltä nimi heltiää, varsinkin jos on ennestään tuttuja poliisissa..
Se nimettömyys ei aina ole kiveen kirjoitettu. Pelkkä kiusanteon epäily riittää perusteeksi tutkintaan kun käytännöt ovat niin radikaaleja, että lastensuojeluilmoituksia ihan..
Ja edelleen tässä valtiossa suosittelen jokaiselle vanhemmalle vähintäänkin nauhuria pakolliseksi kotielektroniikaksi ja toimivaa puhelinyhteyttä lakimieheen. :) Sen verran pahoja tapauksia on kantautunut korviin, "huolestuneitten naapureitten ja lasten isien toimista" ja niitten toimien seurauksista. Särö vaaleanpunaisissa rilleissä on ja pysyy..
En ole lastensuojeluilmoitusta sinänsä tehnyt mutta poliisille olen soittanut kun naapurista kuului sellaista meteliä että jotain oli pakko tehdä. Perättömiin ilmiantoihin en kyllä alkaisi edes kostomielessä, sitäpaitsi sehän on käsittääkseni myös rikos.
Sen sijaan minusta on mitä ilmeisimmin tehty jos jonkinlaista ilmoitusta, kuitenkaan ne eivät ole omiin korviin kantautuneet jostain kumman syystä. Olisiko jonkinlainen virkavirhe sitten kyseessä? Vähän vaikea se on puolustautua kun ei tiedä miltä puolustautua :) Toivottavasti olen vain vainoharhainen skitsofreenikko :)
Voi ei. Tervetuloa vainoharhaisten skitsofreenikkojen kerhoon!! :)
Minäkin olen yhden soiton poliisille joskus tehnyt, sen takia kun naapurissa käydystä tiimellyksestä ei ollut epäilystäkään, että mistä oli kyse.
Nykyisin asun niin huterassa talossa, että jo pelkkä huonekalujen siirto aiheuttaa ahdistusta.... Välillä tekisi mieli linnottautua korva ovessa menetelmällä kerrostalokyttääjäksi mutta olen tullut siihen tulokseen, että jos radikaaleja tapahtuu siitä ei voi erehtyä ja selviää aikanaan, jolloin voi sitten olla avuksi jos toinen sellaista tarvitsee. Tai tehdä puolihuolimattomasti selväksi, että meille voi tulla hätämajoitukseen vaikka keskellä yötä.
Ja puolustan kaikkia heikompia osapuolia heti. .. P..kele!!
*heiluu nyrkit pystyssä tanssien nyrkkeilyaskeleita*
Koita nyt päättää jo mikä sinä olet. Provo nyt ainakin olet ihan selvästi. Käyt pilkkaamassa kärsiviä ihmisiä. Miehen nyt saa polvilleen vaikka hymyilemällä, että saavutus ei ole sekään.
Peilistä näkyy kaunis ihminen jolle alkoi välittömästi sadella treffikutsuja kun tieto minun " vapautumisesta " tuli julki niin naisilta kuin miehiltäkin. Painoa on nyt kertynyt masennuslääkityksen myötä 10kg kahdessa kuukaudessa ja kaikkiaan niiden takia paino on noussut 45kg. Sinä varmaan näet siinäkin jotain riemastuttavaa.
Oikeassa elämässä menen auttamaan ystävääni jonka autoin eroon narsistista keskellä omaa kriisiäni. Auttavat kädet löytyy siivoamaan ja tiskaamaan, pesemään pyykkiä ja tekemään ruokaa. Korvat kuuntelee ja kädet on jotka kietoa ympärille ja sydän avoin. Ja juuri siksi sun puheet ei liikuta. Mä olen hyvä ihminen ja sä et voi vain kuin haaveilla olevasi kaltaiseni :)
t. Ei kylmän kesän kuiva orava
Heheh, en ole ihan niin heikko kuin miltä vaikutan ja sekös noita narskuja kismittää ;) Olen myös yrittänyt harrastaa tuota kerrostalokyttäystä vaihtelevalla menestyksellä koska EVVK.
Zzzz...
Joko lopetit..? Ahaa, no niin...
Minähän yritin tuossa muutama kommentti sitten sanoa vain oman näkemykseni asiaan, noin niinkuin yleisesti...Jostain syystä vedit herneen nenään.
Ilmeisesti siinä kärsimyksessä on mukava sitten pyöriä, kun ei neuvot kelpaa...Saahan sillä sääliä ja sympatiaa. Ja ennen kaikkea sitä huomioa.
Ei väkisin. Mutta koita nyt jo hyvä ihminen ymmärtää, ettei kaikki ihmiset ole sinusta ( ja painostasi yms. ) niin suunnattoman kiinnostuneita, kuin ilmeisesti oletat heidän olevan...Jokaisella on ihan riittävästi omiakin murheita. :)
"Oikeassa elämässä menen auttamaan ystävääni jonka autoin eroon narsistista keskellä omaa kriisiäni."
No voi, kyllähän tuosta hyvästä pitäisi vähintään mitali antaa.
Vilpittömän antelias ja epäitsekäs ihminen on vaatimaton, eikä korosta tekojaan, ja kärsimyksiään joka käänteessä...Ilmeisesti yrität tuolla vain todistaa itsellesi jotain. Mutta muista. On ihmisiä, jotka eivät mene siihen lankaan, niin suunnattomasti, kuin se ehkä sinua ärsyttääkin. ;)
"Koita nyt päättää jo mikä sinä olet."
Tiedän mikä olen, olen tehnyt työtä sen eteen...Mutta tiedätkö sinä?
Tiedän minä ja näköjään tervehtymään päin kun jaksan jo netissä vääntää jonkun pellen kanssa :D
Minä nautin ihmisten auttamisesta. Se on ihan kaaaauuuheeta. Juu kyllä kaikki tietää, että autan niitä siksi, että se on minusta kivaa ja ihan itsekkäistä syistä, kun sen sanon heille. Kamalaa... nyt mä olen rehellinenkin!
Mutta hyvää huomenta : ) Piti herätä aikaisin kiillottamaan sädekehääni, että jaksaa loistaa tämänkin päivän. Ihana minä, kaunis minä, eikä tartte piruillakaan netissä kellekää kun ei ole huono itsetunto...
Itseasiassa mä olen täällä siksi, että olen kiinostunut muista ihmisistä jopa niiden painosta ja pahasta olosta. Mikä muu syy voisi olla tällä palstalla? Toisten kiusaaminen? Se jos mikä on turhaa.
Narsku mieheni on samanlainen. Jos joku ei heti hänen kantaansa hyväksy tai noteeraa niin alkaa ihmisen mitätöinti ja kiusaaminen, kun hän ei vaan kertakaikkiaan näe itsensä ulkopuolelle ja käsitä, että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja jokainen on oman matkansa eri vaiheissa. vaiheita ei pidä hoputtaa, koska ne on kaikki tärkeitä toipumisen kannalta ja kaikki ei ole samassa vaiheessa kuin sinä. Ja en tiedä onko sinun vaiheesi, eli täydellinen empatian puute ja ymmärtämättömyys edes mikään tavoite...
Minä kuuntelen mielelläni muiden tarinan, koska siitä oppii itsekin. Aina ei ole pakko neuvoa. Neuvona voi jo käydä omakin tarina. Ei pidä aliarvioida toisen älykkyyttä, että se ei sieltä osaisi mitään itselleen poimia.
Toinen mikä narskumiehelläni oli vikana, että hän ei millään jaksanut lukea toisten tekstejä ja pitkiä lauseita. Sulla on samaa vikaa, jos ei kiinnosta älä herranen aika tule keskusteluun ja kommentoi! Se on niin helppoa!
Hehee...Nykyisiä tekstejäsi kun katselee ja vertailee entisiin, sieltä hyppää silmille jos jonkunlaista ristiriitaa. ;)
"Minä huudan anteeksi antoa kaikilta kun pahin kohtaus on sillä koen olevani loputtoman paha ihminen."
"Mä olen hyvä ihminen ja sä et voi vain kuin haaveilla olevasi kaltaiseni :)"
"Ihana minä, kaunis minä, eikä tartte piruillakaan netissä kellekää kun ei ole huono itsetunto... "
Jos sulla on niin hyvä itsetunto, miksi sulla on niin kova tarve vakuuttaa minut uskomaan, että olet hyvä ja vitun täydellinen.
Selkeästi painosi on sulle myös ongelma, vaikka et myönnäkään...Puhumattakaan siitä, että hyvä itsetuntosi on melkoisen ristiriidassa masennuksesi kanssa...
Ja sen kanssa että koet narsistin kanssa oma-arvontuntosi menneen. Jatkanko vielä listaa?
Tekstisi suorastaan huutavat huonoa itsetuntoa...
"vaiheita ei pidä hoputtaa, koska ne on kaikki tärkeitä toipumisen kannalta ja kaikki ei ole samassa vaiheessa kuin sinä."
Niinpä...Anteeksi, jos hoputan, mutta jokainen tarvitsee liikkeellepanevan alkusysäyksen, loppu on sinusta kiinni, ja kyvystäsi katsoa heikkouksiasi ja virheitäsi silmiin...Voit toki elää poterossasi loppuelämän, se on minulle se ja sama, mutta yritän vain vilpittömästi auttaa. Jos et apua halua, se ei ole todellakaan minun ongelmani. :)
"Sulla on samaa vikaa, jos ei kiinnosta älä herranen aika tule keskusteluun ja kommentoi!"
Kuka lukee kiinnostuneena itselleen osoitettua vittuilua? :) Asialliseen tekstiin vastaan asiallisesti, mutta näytät olevan kykenemätön siihen...
"Jos joku ei heti hänen kantaansa hyväksy tai noteeraa niin alkaa ihmisen mitätöinti ja kiusaaminen"
Ja sitten vielä tämä klassikko, kun mielipiteeni oli sinulle liikaa, vaikka sitä ei pelkästään sulle oltu osoitettukaan.
"Tule tänne niin kiskaisen turpaan perkele!!! "
Mutta jatkahan ihmeessä...Tekstejesi tulkitseminen on suunnattoman hubaisaa. ;)
Ei pidä aliarvoioida perunaa. Se saattaa lähivuosina olla kultaakin arvokkaampi mukulakasvi ;)
Vain toinen narsisti on "vastustuskykyinen" toiseen narsistiin nähden, ei uhrissa tarvitse olla mitään vikaa joutuessaan narsistin uhriksi sen verran pirullisia ja ovelia narsistit ovat ihmissuhdepeleissään.
Sitä vain ihmettelen että miten joku hakee tukea tällaiselta palstalta, tulee ottamaan lisää turpaansa narsisteilta?
Moi :) Mulla on täällä sama homma päällä. Mullakin oli kaikkea psykoottista oireilua ja ollutkin jo pitkään, mut tajusin sen nyt tässä myöhemmin. Tänään kävin mielenterveystoimistossa eka kertaa ja olen kuulemma masentunut. Huomenna saan jonkun ajan. Kerroin myös että olen hakkunut miestäni lehmäksi ja pässiksi, joka osaa sanoa vaan ööö. Elikkä mun lievät psykoosit ja vilkas mielikuvitus on pitäneet mun elämää kasassa. Koko talvi hoidettiin fyysisiä oireita, kun oli muutakin stressiä elämässä...
Mulla on ollut ihan helppo elämä, jollei ota huomioon mun miehen toilailuja ja mun omaa rakkauden tarvetta, joka tosin on pääosin tullut esiin eri tavalla. Mun mies on miellyttävä ja mukava ja hyvä puhumaan naiset ympäri. Nyt hänet on puhunut joku nainen ympäri, tai sitten kärytin hänet suhteen väärällä hetkellä, elikkä kun hänellä itsellään on paras euforian vaihe käsillä. En oikeastaan syytä miestäni, pidän vaan koko elämää tyhmänä.. Se mihin hän on syyllistynyt, on vaan välinpitämättömyys ja itse olen sen sallinut. Multa on puuttunut kaikki aseet sellaista kohtaan ja olen siis hänen vastakohta - jo sekin, et hän itse pitää minua jollaisenakin Neitsyt Mariana ja olis sen puoleen pahoillaan ettei mitään pahaa mulle ole tarkoittanut. Huusin kyllä, et helvetti et minäkin olen nainen ja haluan että mua halutaan, ja että kärsin tilanteesta minäkin kun en voi nähdä sitä jumaluutta jota palvon miehissä. Olen siis lähestulkoon hänen negaationsa tavallaan :C
Kamalinta tässä on taloudellisen tilanteen ajatteleminen ja tietysti lähiomaisten, mut onneksi mun ainut lapsi vois ehkä jo pärjätä omillaan.. mut eniten surettaa just poika. Ja tietysti mun miehenkin pärjääminen, vaikkei se pässiä mun kannattaisi enää ajatella. Paitsi että hän itse haluaisi yrittää vielä, mut vähän pelkään et sellainen luopumisen tunne ottaa hänelle koville. Omatkin asiat pitäsi saada johonkin kuntoon. Kaikki on niin sekaisin, mutta minä olen liian järjissäni tilanteeseen nähden. Toivon että voisivat auttaa minua pitämään parempaa huolta itsestäni ja kieltätyä olemasta ihmisuhri.
"Kamalinta tässä on taloudellisen tilanteen ajatteleminen ja tietysti lähiomaisten, mut onneksi mun ainut lapsi vois ehkä jo pärjätä omillaan.. mut eniten surettaa just poika. Ja tietysti mun miehenkin pärjääminen,"
Kaikesta selviää kun lähtee sille tielle, on turha alkaa pelätä etukäteen asioita, kaikki tapahtuu pala palalta ja asia asialta. Taloudellisesti selviää, mutta mieti jos menetät terveytesi ja silloinkin sinun on selvittävä. Se, mikä kokemus itselläni on narskusta, tiedän, että hän ei suvaitse heikkoa eikä sairasta. Ja vielä mietit miten miehesi pärjäilee, hänen olisi itse kannattanut miettiä jo hiukka aiemmin asiaa. Lähde vielä kun olet järjissäsi, koska narskun kanssa menetät sen varmasti jossakin vaiheessa jos vielä jäät. Mutta jos jäät, silloin tiedät millä ehdoilla jäät, tee itsellesi selväksi mihin silloin suostut ja millaista elämää olet valmis elämään. Narsku ei muutu miksikään, sinun on muututtava ja jos haluat olla kynnysmaton alusmatto, silloin olet ja tyydyt siihen asemaan.
Tiedän, et olen täällä kerjäämässä myötätuntoa, mut samalla ihmettelen miten ihastuneen miehen erottaa narsistista? Ehkä siitä on tehtävä oma aloitus... Musta ne vaikuttaa täysin samalta asialta. Eihän mulla ole mitään muuta todisteita mun mieheni narsismista kuin tuo jonkintasoinen välinpitämättömyys joka johtunut osin siitä, et olen tyytynyt sellaiseen enkä ole kaivannut erityistä huomiota häneltä :c
Mun profiili ei sovi tuonne uskottomuuspalstalle. Se ei ole sopinut sinne sen jälkeen, kun mies jäi kiinni ensimmäisen kerran. Sanoisin etä kuolin, mutta et löysin uuden tasapainon. En usko muunlaisia miehiä olevankaan. Näen turhana aloittaa saman puhtaalta pöydältä. Joku jää kiinni, toiset ei :c
Otan esiin vihkon ja paperia..Taitaa olla itselleni hyväksi alkaa tutustumaan itseeni..Pohtimaan niitä syitä miksi ja mikä saa minut toimimaan näin ja mitä tunteita minussa on ja on ollut, ja mitä tunteita sivuutan itseltäni kokonaan..
Eilen ja tänään ollut ja tullut tajuton " tarve", kaipaus soittaa ja pyytää anteeksi, vaikka tiedän ettei minulla ole siihen syytä pyytää anteeksi..Anteeksi voin lähinnä pyytää omaa käyttäytymistäni ja sanoja, koittaa sopia, mutten voi pyytää anteeksi sitä miten hän minua kohteli.
Ajatuskulkuni meni taas näin, "mitä jos sittenkin..", " Jos olisin..", " Jos toimisin erilailla..", " Ei minun tarkoitukseni ole olla ollut ilkeä..", " Entä jos hänen sanansa ja puheensa sittenkin pitävät paikkansa.." " Entä jos olen käsittänyt ja ymmärtänyt sitten kuitenkin kaiken väärin.." " Mitä vikaa minussa on..?" jne.
Kaikki tämä tuntuu niin hullulta, koska eihän hänestä ole kuulunut nyt edelleenkään mitään, olisihan hänellä itsellä siihen mahdollisuus koko ajan jos haluaisi, vuosien suhde kuin heitetty taivaan tuuliin ilman " normaali" ero keskusteluja jne, eli periaatteessa olin vain välietappi, jossa on mukava tarpeen mukaan olla siis ilmainen ruoka,nukkuma ja seksinsaamispaikka sekä se johon voi purkaa kaiken pahan olonsa silloin kun on p...a olla ja vi...taa.
Miksi tahdon sellaiseen ihmissuhteeseen, mitä ei ole kuin puheissa ja hetken aikaa sitä vain vilautetaan teoissa? Miksi painan jonnekin alitajuntaan piiloon sen koetun henkisen-ja fyysisen väkivallan, miksi muistan vain hyviä hetkiä ja niitä suuria puheita ja lupauksia, kun ne ovat kerta toisensa jälkeen kaatuneet ja jääneet vain puheen tasolle???
"Ajatuskulkuni meni taas näin, "mitä jos sittenkin..", " Jos olisin..", " Jos toimisin erilailla..", " Ei minun tarkoitukseni ole olla ollut ilkeä..", " Entä jos hänen sanansa ja puheensa sittenkin pitävät paikkansa.." " Entä jos olen käsittänyt ja ymmärtänyt sitten kuitenkin kaiken väärin.." " Mitä vikaa minussa on..?" jne."
Kuulostaa niin tutulta kuviolta, samanmoista ajatuskuviota on ollut minullakin. Jos vielä kerran yrittäisi ja minä toimisin toisin, olihan niitä hyviä hetkiäkin, olihan niitä, mutta nekään eivät olleet tosia. Onnittelen joka päivä itseäni siitä, etten ota yhteyttä, joka päivä se on helpompaa. Toisinaan tulee niitä päiviä ja hetkiä jolloin on pakko taistella itsensä kanssa tosissaan ettei tölväse ja revi taas itsestään auki niitä jo hitusen arpeutuneita haavoja.
"vuosien suhde kuin heitetty taivaan tuuliin ilman " normaali" ero keskusteluja jne, eli periaatteessa olin vain välietappi"
Tuokin on ihan tuttua, niinhän se on ja se on vain hyväksyttävä. Ei mitään erokeskusteluja, koska jos ja kun narskulle tulee tarve taas palata vanhan uhrin luokse, tällöin voi aloittaa siitä mihin on jääty. Mutta tulee päiviä, jotka ovat jo helpompia, silloin ei tarvitse piilottaa itseltään puhelinta, voi jopa miettiä tulevaisuutta ja ajatuksissa pyörii muutakin kuin vanhat jutut narskun kanssa.
Tunnistan itsessäni läheisriippuvaisuuden piirteitä. En tiedä milloin minusta tällainen on tullut.
Ehkä eroamisesta tässä ihmissuhteessa tekee vaikeaa juuri se, ettei koko ihmissuhde tai eroaminen ole millään tavalla ollut normaalia. Olenko oppinut itse tietynlaiset käyttäytymismallit, jotta tämä ihmissuhde pysyisi "kasassa" ? Miksi en ole nähnyt toistavaihtoehtoa, olla yksin, ei tarvitse kestää kaikkea rakkauden nojalla? Ja missä kohtaa olen uppoutunut niin syvälle, että olen sivuuttanut oman itseni ja ne pahalta tuntuvat asiat ja ruvennut syyttämään ja häpeämään niin itseäni, että olen yrittänyt muuttaa itseäni hänen "ohjeiden" mukaan ja siltikin olen ollut vääränlainen eikä ne "varpaillaan olot" ole muuttaneet mitään muuta kuin, että sitä alistuneemmaksi ja tahdottomammaksi olen muuttunut ja epäilevämmäksi itseäni kohtaan ja rypenyt pysähtyneenä niissä tunteissa saamatta aikaan mitään omassa elämässäni. Ja sekään ei ole ollut hänelle hyvä, vaan siitä olen myös saanut osakseni, mutta sitten kun olen ilmaissut itseäni, tunteitani, tarpeitani ja halujani, on se nostanut raivon, mitätöinnin ja tiukan kontrolloinnin ja niillä ei ole ollut mitään väliä. Itse huomaan nytkin, kuinka jään miettimään muitakin ajatuksiani ja päätöksiäni muussa elämässäni, että teenköhän nyt oikein, onkohan tämä nyt oikein, uskallanko, enkä uskalla luottaa omiin tuntemuksiini..
Aloitin juuri OMAN liikuntaharrastuksen, ja se on aivan mielettömän kivaa, mutta joka kerta sinne lähtiessä jännittää kovin ja tunnen kovin "ulkopuoliseksi" ja rumaksi ja osaamattomaksi siellä itseni, mutta joka kerta alkuun päästyäni tunnen suurta iloa ja sen jälkeen on hyvä olla, ja huomannut ettei kukaan siellä tuomitse tai saati arvostele ja on ok pitää kunnostaan huolta, mutta ihmettelen, että milloin olen näin päässyt erakoitumaan ja näin araksi tullut. Taisi tulla hieman sekavaa tekstiä, mutta näitä mietteitä ja "huomaamisia" pulpahtelee nyt useesti :)