Sain noin pari viikkoa sitten yskän, jonka luulin johtuvan flunssasta, mutta mitään muita flunssan oireita ei ilmennyt ollenkaan. Välillä rinnan yläpuolella (varsinkin yskiessä) tunsin pientä kipua, jota ei kumminkaan ole ilmennyt nyt vähään aikaan. Kurkussa oleva lima on ihan JÄRKYTTÄVÄN paksua ja keltaista. Joudun yskimään koko ajan, etenkin aamusta yskä on pahimillaan. Mistä yskä voisi johtua ja onko syytä mennä lääkäriin? Päivääkään en ole tupakoinut, joten se voidaan ainakin sulkea pois vaihtoehdoista.
Lääkäriin vai ei?
767567
1
437
Vastaukset
- Allergikkomummo
Voisi olla allergiaa siitepölylle, lisä-ärsyttäjänä katupöly.
Paksu, keltainen lima viittaa tuohon suuntaan.
Apteekista saa antihistamiinia, kokeile, jos olisi apua.
Yleensä ensioireena siitepölyallergiassa on nuha ja kutiavat silmät.
Jos yskä jatkuu, eikä antihistamiineista ole mitään apua, mene lääkäriin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop751326- 681195
huono omatunto
johtuu siitä, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Se vaikuttaa asiaan. Kaipasin sinua tänäänkin.55914Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138906Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.77819Päätin juuri että
En odota että meidän välillä enää tapahtuisi mitään. Tämä on aivan liian monimutkaista ja kyllä sinäkin olisit joskus mi31774Suomalaisia naisia lennätetään seksimatkoille
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1f5f5e20-8c36-4907-9640-8e0c3b017c5a Gambia on jo vuosia ollut yhtä kuin munanhaku ma162773- 61766
Onnistuit sohaisemaan mua
Kaikkein herkimpään kohtaan ja kyseenalaistamaan mun luottamuksellisuuden. Kun sitä ei ole niin ei ole mitään muutakaan59754- 76675