Älykäs suunnittelija sääti luonnonvakiot

Jumalan tähtitiede

Viimeisen sadan vuoden aikana moderni luonnontiede - fysiikka, tähtitiede ja kosmologia - on antanut paljon uusia vahvistuksia Raamattuun perustuvalle jumaluskolle. Ensiksi havaittiin Einsteinin suhteellisuusteorioiden yhtälöiden johtavan siihen, että maailmankaikkeus ei voi olla staattinen, vaan se joko supistuu tai laajenee. Hubblen galaksihavainnot osoittivat jälkimmäisen vaihtoehdon todeksi. Jos galaksit ovat ajan kuluessa loitontuneet toisistaan, niiden sisältämän aineen on joskus täytynyt olla yhdessä ainoassa pisteessä. Kun aikaa kelataan taaksepäin, tullaan alkuräjähdyksen singulariteettiin. Se on ollut ajan ja avaruuden alku, luomisen hetki.

Kaiken alkusyy, ikuinen, liikkumaton, muuttumaton, ajan ja paikan tuolla puolen oleva Jumala loi maailmankaikkeuden ei-mistään, niin kuin kristillinen teologia on meille opettanut kahden vuosituhannen ajan vastoin kaikkien filosofien ja muiden viisastelijoiden vastaväitteitä. Varsinainen suuri luomistapahtuma kesti vain nk. Planckin ajan verran eli 10 potenssiin miinus 43 sekuntia. Sen jälkeen maailmankaikkeuden perustat olivat jo valmiit ja kaikki on sittemmin sujunut jouhevasti jumalallisen suunnitelman mukaan. Se johtuu Jumalan hienosäätämistä luonnonvakioista.

Jos sähkömagneettisen voiman, heikkovoiman, vahvan ydinvoiman ja painovoiman keskinäiset vahvuudet, alkeishiukkasten massojen ja sähkövarausten suhdeluvut tai maailmankaikkeuden sisältämän aineen ja energian määrä olisivat hitusenkaan toisensuuruiset kuin ne ovat, ei olisi koskaan syntynyt kaikkia eri alkuaineita eikä galakseja, tähtiä, planeettoja, eliöitä tai ihmislajia, jonka joukkoon Jumala n. 13,7 miljardia vuotta luomisen jälkeen jälkeen syntyi ihmisenä Jeesuksen Kristuksen hahmossa. Älykäs suunnittelija piti huolen siitä, että alkuräjähdyksen kosmisen inflaation aiheuttaneen poistovoiman vahvuus sekä aineen ja antiaineen suhde oli juuri sellainen, että me voimme nyt olla tässä ihmettelemässä Luojamme viisautta.

Tiede on myös osoittanut, miten harvinaista maankaltainen elämä ja älyn kehittyminen maailmankaikkeudessa kaikesta huolimatta on, vaikka yksinkertaisia mikrobeja varmasti tavataankin taivaankappaleella jos toisellakin. Ei riitä, että monimutkaista elämää kantava planeetta sijaitsee oikealla etäisyydellä oikeankokoisesta tähdestä (joka puolestaan sijaitsee oikealla etäisyydellä galaksinsa keskustasta ja reunasta). Tarvitaan Maan Kuun kaltainen suuri kiertolainen pitämään planeetan akseli tasapainossa, jotta vuodenajoista ei tule kaoottisia. Tarvitaan geotermisiä voimia pitämään mannerliikuntoja ja hiiliyhdisteiden kiertokulkua yllä, jotta ilmaston heilahtelut eivät ole liian suuria. Tarvitaan iso Jupiterin kaltainen kaasuplaneetta ohjaamaan painovoimallaan planeetalle komeettoja, jotka tuovat sille tarpeeksi vettä - mutta ei niin paljon että planeetan pinta peittyisi kokonaan merien alle.

Viime vuosien aikana löydetyt eksoplaneetat ja muita tähtiä kiertävät planeettajärjestelmät eivät ole lainkaan omamme kaltaisia - niiden edesmenneen Carl Saganin kaltaisten ateistien harmiksi, jotka tahtoisivat todistaa, ettei ihmiskunta ole Linnunradalla erikoisasemassa, vaikka Jumala on Raamatussa selvästi ilmoittanut niin olevan. Aurinkokunta vaikuttaa joka tapauksessa ainutlaatuiselta. Tämä planeettakunta vakaine kiertoratoineen on ollut Maan elämälle hyvä koti monien miljardien vuosien ajan, niin kauan että eliökunta on ehtinyt kehittyä ihmisen tasolle asti. Jopa luonnonkatastrofeista, kuten asteroiditörmäyksistä jne., on ollut elämälle hyötyä, koska ne ovat antaneet vauhtia evoluutiolle raivaamalla kerralla monia turhia lajeja uusien tieltä. Dinosaurukseksi Jumala ei koskaan olisi syntynyt. Tarvittiin käsistään kätevä älykäs kädellinen. Jeesuskin oli tarinan mukaan puuseppä siviiliammatiltaan.

Tiede paljastaa myös synkemmän tulevaisuuden, joka on vääjäämättä edessä, jos älykkään suunnittelijan säätämien luonnonlakien annetaan jatkaa työtään: Maapallon elämä tuhoutuu, aurinko sammuu, uusia tähtiä ei enää synny, alkeishiukkasetkin hajoavat, aine muuttuu säteilyksi, edessä on kosminen lämpökuolema. Ihmislaji tai mikään muukaan älyllinen elämänmuoto ei voi pelastua tuholta omin voimin. Mutta ei huolta - en usko että kuluu enää kauankaan aikaa ennen kuin Herra palaa! Vain Jumala voi meidät pelastaa, ja sen Hän on luvannut tehdä. Moni muukin Luojan luoduilleen kertoma asia on toteutunut tai osoittautunut tieteellisesti päteväksi, miksi siis ei tämäkin? Mikä meille Sanassa on kauan sitten ilmoitettu, sen tiede on paljon myöhemmin vahvistanut.

Koska on sentään toinen pääsiäispäivä, suokaa minulle se, että tuli ehkä vähän saarnaakin mukaan.

27

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3+4

      Onhan selvää että kaiken takana on jokin

    • Monesko kerta?

      "Älykäs suunnittelija piti huolen siitä, että alkuräjähdyksen kosmisen inflaation aiheuttaneen poistovoiman vahvuus sekä aineen ja antiaineen suhde oli juuri sellainen, että me voimme nyt olla tässä ihmettelemässä Luojamme viisautta."

      Mutta miksi Luojan täytyi siitä huolehtia? Kuka ne vakioitten oikeat arvot oli määrännyt?

      Montako Big bangia tarvittiin että arvot osui kohdalleen jos kysymys on ihan sattumasta, ja jossain on etukäteen annettu arvot joilla homma toimii, näyttää tosiaan aika pieneltä todennäköisyys että BB:ssä päästää toimivaan lopputuklokseen ihan sattumalta. Mutta...entäpä jos yritetään sitä BB:tä tarpeeksi monta kertaa? lopulta ihan todennäköisyyslaskennan mukaan osutaan oikeaan. Emmehän tiedä monesko kerta nyt on menossa. Joku lotossakin aina voittaa.

    • ,..,
      • uhvomies

        Nyt Jukka pilleriä naamariin ja pois palstoilta.

      • Astrodamus

        "teoriat antimateriasta ym ovat samaa huuhaata kuin sinun jumalasikin."

        Näytähän, millä kohtaa Paul Dirac oli väärässä, kun hän ennusti antihiukkasen, joka myös vähän myöhemmin löydettiin. Antimaterian valmistus on ollu Cernissä jo -80 luvulla rutiinia.

        Mitä tarkoitit antimateriateorialla ja huuhaalla? Teoriasta on siirrytty käytäntöön jo vuosikymmeniä sitten.

      • Nottanäin...

        "teoriat antimateriasta ym ovat samaa huuhaata kuin sinun jumalasikin.
        Ihmisten tiede on vasta oletusten asteella. Niiden perusteella keksitään yhtä järjettömiä tarinoita, kuin sinun jumalastakin on. Jotkut pitää niitä sitten tieteenä ja toiset jumalan sanana. Yhteistä näille on kiihkomielinen usko."

        Tämän tason kommentteihin lienee paikallaan siteerata, mitä Kari Enqvist sanoo BB-teorian epäilijöistä kirjassaan "Kosmoksen hahmo":

        "Äänneen lausuttu "en usko alkuräjähdykseen" on rukouksenkaltainen hokema, jolla torjutaan pimeyden voimat ja vahvistetaan lapsenomainen yhteys kuviteltuun puhtaaseen ja rappeutumattomaan todellisuuteen"

        "En usko alkuräjähdykseen" tilalle voi hyvin laittaa:
        - en usko antimateriaan
        - en usko laajenevaan ja kaareutuvaan tilaan
        - en usko indeterministiseen maailmaan
        - en usko vetävään voimaan

      • ,..,
        Nottanäin... kirjoitti:

        kuka sinun mielestäsi ei usko alkuräjähdykseen?

        Antimateria on vain laskennallinen käsite. Vähän niin kuin nolla tai aika. Joka alkaa puhua niiden perusteella jostain kaareutuvasta tilasta, niin on viittä vaille hullu.

      • ,..,
        Astrodamus kirjoitti:

        "teoriat antimateriasta ym ovat samaa huuhaata kuin sinun jumalasikin."

        Näytähän, millä kohtaa Paul Dirac oli väärässä, kun hän ennusti antihiukkasen, joka myös vähän myöhemmin löydettiin. Antimaterian valmistus on ollu Cernissä jo -80 luvulla rutiinia.

        Mitä tarkoitit antimateriateorialla ja huuhaalla? Teoriasta on siirrytty käytäntöön jo vuosikymmeniä sitten.

        OHHOH!

    • älykääpio

      Jokos se ''pimeä aine'' on onnistuttu määrittelemään ja mistä se koostuu?

      • Astrodamus

        Ei. Ei ainakaan kokonaan. Osa (pieni) saattaa olla ja onkin valoa säteilemätöntä ainetta. Osa saattaa muodostua ja todennäköisesti muodostuu neutriinoista, kun niilläkin taitaa olla pieni massa. Suuri osa on selvittämättä. Teorioita on. Mikä sitten on oikea?
        Kysehän on vain massallisesta oliosta, jota on hyvin vaikea havaita. Ts. joka vuorovaikuttaa lähinnä vain gravitaation kautta.

    • Nottanäin

      Antimateria EI todellakaan ole vain laskennallinen. Cernissä on tuotettu ihan aikuisten oikeesti konkreettisia anti-hiukkasia jo pitkään.
      Mistä ihmeestä haet tietosi?
      Väitteesi on aivan samaa tasoa kuin se, ettei alkuräjähdystä ole ollut......Ei vaan. Väitteesi on vielä enemmin pielessä. Antimateria on havaittu konkreettisesti teoreettisten todisteiden lisäksi.
      Tilan kaareutuminenkin on tietysti sekä teoreettisesti, että käytännössä todistettua faktaa. Niiden vastustaminen on juuri sitä "rukouksen kaltaista hokemaa", kuten professori Enqvist toteaa.

      Vai mitä ihmettä tarkoitit: "Joka alkaa puhua niiden perusteella jostain kaareutuvasta tilasta, niin on viittä vaille hullu."
      Antimateria on reaalimaailman faktaa, kaareutuva tila samoin. Ovatko kaikki fyysikot "viittä vailla hulluja"?

      • ,..,

        mitä sinä ymmärrät mistään anti-hiukkasista. Saati antimateriasta.

        Edelleen kysyn sinulta, että kuka oikein kieltää alkuräjähdyksen?

        Sinä ilmeisesti haet jostain selaisia tietoja, mistä et mitään ymmärrä.

        Mitä minä väitän ja mikä on pielessä?

        Miten tilan kaareutuminen on todistettu käytännössä?

      • Astrodamus
        ,.., kirjoitti:

        Ymmärrän antihiukkasista ainakin saman kuin sinä ja todennäköisesti vähän enemminkin. Sinä kun väitit niitä pelkästään laskennallisiksi.
        Suhteellisuusteorian ennustama tilan kaareutuminen on nykyään astronomiassa arkipäivää. Googlaa Einsteinin risti tai painovoimalinssi. Hubble teleskooppi ja Hipparcos satelliitti ovat ainakin välineitä, jolla avaruuden kaareutumista on havainnoitu.

        Kerrohan, missä vaiheessa olen kommentoinut asiaa, josta en mitään ymmärrä. Sinulta sitä sattuu useinkin, kuten "Antimateria on vain laskennallinen käsite." Noloa.

    • älykääpio

      Miten olisi Aalto-maljakko? Sehän on oivallinen esimerkki kaartuvasta tilasta.
      (Yksinkertaisen ihmisen looginen ratkaisu.)

    • Niin, sääli, ettei toisen ajan toisessa maailmankaikkeudessa ole sitä älyllistä olentoa harmittelemassa miksi esimerkiksi veden atomipaino on jokin sellainen meidän maailmankaikkeutemme luonnonlaeista poikkeava, joka yksin riittää estämään älyllisen elämän synnyn siihen maailmankaikkeuteen...

      • ,..,

        palstan trolli on näköjään oppinut uuden sanan... "atomipaino". Varmaan surffannut taas Wikissä ja nyt piti siitä kirjoittaa tänne. Se on varmaan joku luonnonlaki, että nää tyhjät ämpärit kollisee aina eniten.

      • Astrodamus
        ,.., kirjoitti:

        palstan trolli on näköjään oppinut uuden sanan... "atomipaino". Varmaan surffannut taas Wikissä ja nyt piti siitä kirjoittaa tänne. Se on varmaan joku luonnonlaki, että nää tyhjät ämpärit kollisee aina eniten.

        Taisit juuri kopsata atomipainon Kolliminaattorilta etkä Wikistä. Siinä olet kyllä oikeassa, että tyhjäksi tynnyriksi pidät melkoista meteliä. Juttujesi onttous on tietenkin paljastunut jo kaikille palstaa vähääkään seuranneille.
        Miksi kummassa vielä mainostat itseäsi palstan trollina ja vielä ikään kuin vastauksena Kolliminaattorille, jonka kommentit ovat pääsääntöisesti hyvin perusteltuja ja asiantuntevia.
        Iskikö pakonomainen trollaushalu päälle?

        kirjoitatko tuossa tarkoituksella rek nikkisi väärin, ettei kukaan vain erehtyisi luulemaan että olet palstan ainut kieroon kasvanut vittuilija ja trolli.

        Mitään asiaahan sinä et ole täällä koskaan kirjoittanut. Pelkästään kehut itseäsi ja haukut muita.

        Mikähän sitä avaruutta vääntelisi ja tekisi esim galakseista linssejä? Sinä vaan jupiset jostain antimateriasta ja aikaulottuvuuksista ym paskaa, mistä et tajua yhtään mitään. Se että väität minun kiistävän mitään tiedemiesten tutkimuksia, on vain sairasta mielikuvitusta päässäsi.

        " Sinä vaan jupiset jostain antimateriasta ja aikaulottuvuuksista ym paskaa, mistä et tajua yhtään mitään."
        Taidan kuitenkin tajuta jonkin verran sinua enemmin. Väitit antimateriaa laskennalliseksi. Ei ole edes fysiikkan ABC-kirjaa tullut luetuksi.
        Aikaulottuvuus, tai oikeastaan aika-avaruus ei ole ylivoimaisen vaikeaa. Lorenzin muunnos riittää ja se ei vaadi kummoistakaan matiikkaa.

        "Se että väität minun kiistävän mitään tiedemiesten tutkimuksia, on vain sairasta mielikuvitusta päässäsi. "
        Ja heti sitä ennen: ""Mikähän sitä avaruutta vääntelisi ja tekisi esim galakseista linssejä?"

        Massa. Aivan kuten Einstein ennusti ja mikä on jo moneen kertaan käytännössä todettu. Eikö tuo jälkimäinen lainaus ollut tutkimuksia kiistävä lause?
        Kuka tahansa astronomiaa harrastanut tuntee gravitaatiolinssit ja Einsteinin ristit.

        Ja nimimerkistä. Astro tulee astronomiasta ja damus Nostradamuksesta. Yhdistelemällä sai nimmarin, jota ei ole vielä varattu. Tosin tuo damus on vitsi.

        "olet palstan ainut kieroon kasvanut vittuilija ja trolli."

        Niin, kukahan on? Itse en ole ikinä käyttänyt kenestäkään keskusteluosapuolesta tuollaisia nimityksiä.

        "Herjaus häpäisee vain sen lausujan" Konfutse.

        et näköjään tajua ollenkaan mitä sinulle vastataan, tai mihin vastaat. Wikistä luet jotain epämääräisiä juttuja tajuamatta yhteyksiä ja kokonaisuuksia ollenkaan. Tärkeintä sinulle on itsesi korostaminen. Tiedät enemmän, olet lukenut enemmän, olet fiksumpi kuin muut.

        Tämä pitäisi olla keskustelupalsta.

        Vastaan fysiikalla ja sinä vastaat keskustelukumppanisi herjaamisella.
        Melko harvoin olen kommenttini pohjia hakenut Wikistä. Tämä keskustelu koskee kuitenkin niin perusasioita, että jokainen asianharrastaja tuntee ne.
        Ja kyllähän täällä minun lisäkseni on montakin, jolla on ainakin perusasiat hallussa esimerkkinä Kolliminaattori ja Martta0. Jos sinulla ei ole, niin ota selvää; älä kiukuttele.

        sinä olet pelkkä Wiki niminen papukaija. Tällainen anonyymi keskustelupalsta on sinulle kuin 'älykkäästi suunniteltu' hiekkalaatikko. Tänne tulee ihmiset keskustelemaan mieltään kiinnostavista asioista. Sinä olet hoksannut, että tuollahan pääsee vihdoinkin pätemään, kun kaikkiin hölmöjen kysymyksiin löytyy Wikipediasta vastaus. Siitä on tullut sinulle oikein pakkomielle. Välillä vastailet ihan muuhun kuin mistä on kysymys. Välillä et edes ymmärrä mistä on kysymys, mutta siitäkin yrität luikerrella kehumalla itseäsi ja haukkumalla muita tyhmiksi ym trolleiksi. Varsinkin Wikistä kopsatuista jutuista paljastat itsesi. Niitäkin nimittäin kirjoittelee samanlaiset copypastepellet kuin sinäkin. Saman ilmiön huomaa usein sanomalehtijutuissa, joita kirjoittavat toimittajat, jotka ymmärtämättä asioita ja oikeita käsitteitä ja termejä vääntävät ne juttunsa yhtä tietämättömille lukijoille. - Eli se niistä perusasioista.

        Kuten sanoin, lainaan Wikiä, mutta melko harvoin. Fysiikan perusteet ovat sentään sen verran vielä päässä ettei tarvitse.
        En muista haukkuneeni ketään trolliksi ja tyhmäksi en ole haukkunut ainakaan. Vai voitko osoittaa nimimerkillä Astrodamus kirjoitetun kommentin, jossa vastapuolta haukutaan tyhmäksi.
        Sinun kohdallasi olen useinkin huomauttanut tietämättömyydestäsi fysiikan ja tähtitieteen suhteen ja aivan aiheesta. Tosin harvoinhan itse otat palstan aiheeseen kantaa. Niin on ehkä parempikin.

    • voi ei

      ei hihhulointia, kiitos. Asioilla on tapana järjestyä, järjestys tuo mielihyvää jostain kumman syystä. Planeetat ja jne. ovat järjestäytyneet paikoilleen mutta vaihtavat toki muotoaan ja paikkaa, lopulta häviten, eli "kuollen." Mikään ei liene ikuista. Alkuräjähdystä miettineenä on tullut mieleen, että siitä on ensin syntynyt kamala ääni!!! No sillähän tieteilijät varmaan määrittelee aikaa, avaruuskohinalla jne. Äänet jäävät muuten avaruuteen "leijumaan." Olisipa mukava kuulla kaikki ihmisten musiikki ja pölinät vieraalla planeetalla. :D

    • korjausta.....

      "Äänet jäävät muuten avaruuteen "leijumaan." Olisipa mukava kuulla kaikki ihmisten musiikki ja pölinät vieraalla planeetalla. :D "

      Eivät jää. Ääni tarvitsee väliaineen ja avaruuden tyhjiössä sitä ei ole. Avaruuskohina on sähkömagneettista säteilyä.

    • Aateisimi

      Eikai älykäs suunnittelija olisi suunnittelut ihmistä?

    • Helppoo kuin heinänt

      Missä siinä älyä tarvittiin?? Jos asiat on miljardien vuosien jälkeen vain nykyisessä jamassa, niin siinä on ehtinyt tapahtua monta yritystä ja erehdystä.

      Monta miljardia elämänmuotoa on kuitenkin jäänyt kokonaan syntymättä kun joku on tyrinyt. Entäpä aika ennen meidän tuntemaamme universumia siis ennen, ennenkuin aikaakaan oli olemassa. Kuinka monta munausta ja tyrimistä se sinun viisaasi ehtikään ajattomassa tilassa tehdä?

      Kun tarpeeksi monta sattumaa osuu kohdilleen saadaan esimerkiksi nykymaailma aikaiseksi. MOT.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      145
      2525
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      203
      1190
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1091
    4. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      940
    5. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      299
      923
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      100
      896
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      878
    8. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      851
    9. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      839
    10. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      60
      832
    Aihe