Maa alkaa olla sulana, mitä sieniä löytyy ensimmäiseksi ja milloin ne olisivat ajankohtaisia. Milloin ja mitä poimitte ensimmäiset sienet?
Milloin ensimmäiset sienet
8+2
61209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ensimmäisenä tulevat keväiset korvasienet, joita alkaa näkyä huhti-toukokuussa. Tänä vuonna kevät taitaa olla sen verran myöhässä, että vasta toukokuun puolella alkaa näkyä. Itse en ainakaan ole vielä yhtään löytänyt. Näitä voi löytää hakkuuaukeilta tai polkujen varsilta, yleensä sellaisista paikoista joissa on hiekkaa ja maan pinta rikkoutunut.
Seuraavat, eli tatit, tulevatkin sitten vasta kesäkuun loppupuolella tai heinäkuussa. Täällä jo odotellaan sienestyskauden alkamista!
Ensimmäset korvasienet löydetty, kasvakoot vielä, olivat n.peukalonpään kokoisia.
Pihallamme kasvaa jo korvasieniä.
Poimin ne vasta kun ovat vähän vielä kasvaneet.
Nyt löydetty ensimmäiset korvasienet pääkaupunkiseudulla, muutama halkaisijaltaan noin 4cm kokoinen sieni. Enempää ei eilisellä retkellä vielä löytynyt, mutta selvästi siis alkaneet jo kasvaa.
Korvasieniä kerätty 7.5.2011Hurukselasta,Kotkan suunnassa!
Hei, osaako kukaan kertoa Joensuusta paikkaa, josta voisi löytyä korvasieniä?