Kallantie

Kallantie välillä Väänäsen auto - Laakkosen auto on sitten muutettu 50 alueeksi rajoituskyltit poistamalla. Taisi olla jossain tiedotustakin lehdessä talvella; mutta olikohan tämä ihan pakollista? Varsinkin välillä Väänänen - Antikkala.
3187
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hallintoalamaisten mielivaltainen kyykytys ja kiusanteko on tärkeämpää kuin liikenteen sujuminen tai edes päästöjen minimointi.
Kaikki autoilijathan tietää että suurimmat päästöt aiheutuvat siitä auton repimisestä liikkeelle punaisista valoista ja Kuopiossahan punaisia valoja riittää, samoin hidastetöyssyihin hidastaminen ja jälleenkiihdytys lisää polttoaineenkulutusta, jousituksen nivelten ja iskareiden kulumisesta puhumattakaan sen sijaan että saisi ajaa tasaista vauhtia tasaisella tiellä jolloin polttoainetta ei kuluisi nimeksikään eikä aiheutuisi päästöjäkään.
Ajokortittomilla, kateudesta Vihreillä natseilla on liikaa valtaa eivätkä ne osaa käyttää sitä edes oikein, vain mielivaltainen vallankäyttö, muutetaan asioita huvikseen kun ei muutakaan tekemistä keksitä.

Äänestä

Vaikea tulla turvallisesti inkilänmäenkadulta Antikkalan kohdalla jos
kaupungista tullaan 70 lasissa mikä lienee sakkoraja. Keskimäärin 15 s
voittaa ajassa jos 60 vs 50 ajelee. Lienee myös uudella rakennustyö-
maalla osuutensa asiaan. 50 riittäis myös uimarannan kohdalla tietäen
autoilijoiden käyttäytymisen suojateiden kohdalla.

Äänestä

Miksi esim Inkilänmäen
k- markettiin menevät kalja-ja maitorekat eivät aja myymälään Kallantien kautta vaan täysillä kaasuttaen Inkilänmäenkadun kautta? Kallantie asumatonta, ei häiritsisi ketään. Nyt saastuttaa ja häiritsee omakoti ja kerrostaloasujia, mm kukonlaulun aikaan lauantai aamuna.
Inkilänmäenkatu on mutkainen ja ylämäkeä, eikö olusi helpompi ja taloudellisempi ajaa Kallantien kautta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


60 = > 50 kirjoitti:

Kallantie välillä Väänäsen auto - Laakkosen auto on sitten muutettu 50 alueeksi rajoituskyltit poistamalla. Taisi olla jossain tiedotustakin lehdessä talvella; mutta olikohan tämä ihan pakollista? Varsinkin välillä Väänänen - Antikkala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu