Vielä 70-luvun lopussa ja 80-luvun alussa pienituloisinkin duurari pystyi ostamaan omakotitalon 30 km Helsingin keskustasta. Sieltä sitten huristeltiin kuplavolkkarilla tai warrella 25 minuutissa keskustaan.
Nykyään meininki on toinen: pienituloinen saa omakotitalon n. 80 km:n päässä Helsingin keskustasta. Sieltä kestää vain 2 tuntia Helsingin ruuhkautuneeseen keskustaan.
Näin on kehittynyt kansalaisten elintaso 30 vuodessa. Mikä on tilanne 2040?
Nykyään meininki on toinen: pienituloinen saa omakotitalon n. 80 km:n päässä Helsingin keskustasta. Sieltä kestää vain 2 tuntia Helsingin ruuhkautuneeseen keskustaan.
Näin on kehittynyt kansalaisten elintaso 30 vuodessa. Mikä on tilanne 2040?
Vastaukset 7
Vanhimmat
laskenut, vaan tuloerot ovat vain kasvaneet. Toisaalta eipä 70- tai 80-luvulla duunari pystynyt ostamaan kuukauden liksalla uutta televisiota, vaan sitä varten säästettiin monta kuukautta. Eli jotkin hyödykkeet ovat nyt suhteessa paljon halvempia kuin silloin.
Mitä mainitsemaasi esimerkkiin tulee, niin syynä omakotitalojen hintojen nousuun on tietysti kysyntä, eli muuttoliike pk-seudulle on niin vilkasta, että alue laajenee jatkuvasti. 70-luvun lopulla kaikki alueet 30 km päässä Helsingin keskustasta olivat keskellä metsää, joten ihmekös tuo, ettei maa silloin paljoa maksanut.
Kylläpä vuokraloinen taas yrittää. Ainakin se tuli selväksi, ettei 70-luvun menosta ole haisuakaan. Talot saattoi tuntua halvoilta tämän päivän hintoihin nähden, kun ymmärtämättä jää lainarahan kallis hinta. Lainaa piti anella *kirjaimellisesti* hattu kourassa ja jos sattui saamaan, niin ehdot olivat tämän päivän mittapuulla ankeat; maksuaika 10-12 vuotta ja korko kova.
Ei siinä paljoa lämmittänyt, että inflaatio söi lopulta ison osan lainasta, kun alussa oli talous niin tiukalla, ettei mistään ulkomaanmatkoista yms. ylellisyyksistä tarvinnut edes unta nähdä. Korkeintaan käytiin kerran kesässä jossain telttailemassa.
Ja ne autot.... tuolloin oli lapsiperheilläkin käytössä kaikenmaailman kulpaa, ladaa, yms. pikkukinnereitä, jotka todella olivat pieniä. Esim. 70/80 lukujen vaihteessa Polo oli niin pieni kinneri, ettei edes 12 vuotias mahtunut takapenkille, jos edessä istuvat, normaalimittaiset, säätivät etupenkit itselleen mieleiseksi. Tavaratilakin oli lähinnä terveisten kuljettamiseen...
Onneksi elintaso on noussut, niin, ettei lapsiperheiden tarvitse enää tinkiä ihan tolkuttomuuksiin asti. Esim. just tuo, että 3-4 henkisellä perheellä käytössä lähinnä 2 hlö käyttöön tehty auto tai että pitää katsella mustavalkotelkkaria, joka vielä hajoaa kerta/vuosi, mutku uuteenkaan ei ole varaa. Myös vaatteet piti kierrättää sisarukselta toiselle ja polkupyörähän ostettiin aina pari pykälää liian iso, että on kasvuvaraa tuleviksi vuosiksi....
Ei kiitos, en suunnattomasti kaipaa noita aikoja.
Nyt on pakko kritisoida, vaikka oletkin varmasti kaltaiseni parempi ihminen ja onnellinen ok-talossa asuva.
70-luvulla lainaa oli vaikeaa saada, mutta sitä sai, jos oli vakituinen työpaikka tai virka. Neukkukuutiosta asunnon sai maksettua 10 vuoden laina-ajalla, sillä pidempiä lainoja ei myönnetty, mikä piti hinnat kurissa. Nyt samasta läävästä samassa osoitteessa saa pulittaa sellaisen hinnan, että sen saa maksettua vasta 30 vuoden laina-ajalla.
Autot olivat silloin huonoja, mutta aikaansa nähden samoja kinnereitä kuin nykyisetkin katiskat. Ei auto tai fillari tuo onnea, ei tosiaan, joka muuta väittää on vähän turhankin rakastunut huonoon investointiinsa.
Nykyään pääkaupunkiseudun ok-talot ovat kalliita ja vielä kalliimmaksi ne tulevat väen valuessa pk-seudulle, missä asuntomarkkinat ovat pahasti tukossa ja ok-tontit ovat kortilla. Kasarmeita kyllä riittää täälläkin, mutta niistäkin saa maksaa itsensä kipeäksi.
Alkuperäisen kirjoittajan ajatuksissa on vinha perä. Elintaso huononee ja kohta maassamme koittavat levottomat ajat. Asuntoja ei riitä kaikille, verottaja rankaisee enenevässä määrin pelkkää asumista ja autoilua ja veronmaksajat käyvät vähiin.
Varakkaana ok-pohattana en tällä hetkellä laittaisi kaikkea rahaani kiinni asumiseen, vaan satsaisin muihin kohteisiin.
> Neukkukuutiosta asunnon sai maksettua 10 vuoden laina-ajalla, sillä pidempiä lainoja ei myönnetty, mikä piti hinnat kurissa.
Minulle lainan todellinen hinta on se, kuin suuri osa tilista katoa lainanlyhennyksiin. Se määrää, paljonko rahaa jää elämiseen.
70-luvun lainat olivat tosi kalliilta, johtuen juuri lyhyistä laina-ajoista. Paljonpa se arkea auttaa, jos lainanmaksu päättyy "jo" 10 vuoden päästä 30 vuoden sijaan, jos raha ei tahdo riittää arjen pyörittämiseen NYT.
> Autot olivat silloin huonoja, mutta aikaansa nähden samoja kinnereitä kuin nykyisetkin katiskat
Höpö höpö. Eihän niissä ilmastointia yms. ollut, mutta tarkoitin sitä, että nykyään on lapsiperheillä citymaasturia, C/D-segmentin farkkua tms. mihin mahtuu lastenvaunut heittämällä takakonttiin ym. 70-luvulla perhevaununa saattoi olla Fiat 600 tai tosiaan joku Polo/Fiesta, jotka olivat siihen aikaan tosi pieniä. Autoihin kun tuppaa aina tulemaan pari cm lisää mittaa malliuudistuksissa, joten näiden nykyiset vastineet ovat ihan eri kokoluokan pelejä.
Autot olivat tuolloin tolkuttoman kalliita tuloihin nähden, joten mallivalinnat saneli enemmänkin lompakko kuin tarve.
> Alkuperäisen kirjoittajan ajatuksissa on vinha perä. Elintaso huononee ja kohta maassamme koittavat levottomat ajat.
Ei elintaso ainakaan keskimäärin huonone, mutta se on kyllä tiedossa, etteivät kaikki enää pysty pistämään omista vanhemmistaan paremmaksi maallisen mammonan määrässä.
Mutta en tätä kyllä suostu laittamaan kokonaan yhteiskunnan viaksi. Nykyään kun tuntuu olevan tyylinä, ettei missään nimessä kannata säästää omaan, vaan pitää elää, siis törsätä rahaa matkusteluun, autoon yms. ainakin kolmekymppiseksi ja sitten kun alkaa lopulta oma asunto kiinnostamaan, niin senhän pitäisi heti kättelyssä olla vähintään 100 m² rivitaloneliö.
> Asuntoja ei riitä kaikille
No jaa, kyllä asuntoja riittää, hinta & sijainti ne kompastuskivet ovat. Ja kohtuuttomat vaatimukset...
PK-seudulla nyt vaan asuu aika moni muukin ja silloin käy väistämättä niin, etteivät pienituloiset pääse kiinni niihin kaikkein halutuimpiin. En kuitenkaan menisi sanomaan, että tilanne hirveästi poikkeaa 70-luvun menosta.
Esim. itse olen nähnyt päivänvalon keskustan yksiössä, jossa oli vessakin rappukäytävässä. Tuolta sitten muutto Kehä III:n pinnassa olevana lähiöön. Vanhat parrat ovat kertoneet, että Kehä III:n linjausta naureskeltiin aikanaan - "ihan keskelle korpea rakennetaan", joten aika kaukaa piti tuohonkin aikaan *keskituloistenkin* isompaa asuntoa hakea. Ja tuossa tapauksessa "iso" tarkoitti 70 m².
Nykyisten lainojen ansiosta ei lapsiperheen enää tarvitse ihan näin karua aloitusta asumisuralleen ottaa. Mutta kaikkimullenytheti -sukupolvellehan ei enää kelpaa edes lähiöt, vaan pitäisi saada ensiasuntokin keskustasta tai sitten suoraan se omakotitalo.
Eikä ne 70-luvun työmatkatkaan aina niin lyhyitä olleet. Kannattaa muistaa, että autot olivat silloin tolkuttoman kalliita, joten kahta autoa ei normaalituloisilla perheillä todellakaan ollut, monella ei edes sitä ainutta. Eikä riittänyt puoli tuntia työmatkaan tuolloinkaan. Oikeastaan huonompihan se tilanne silloin oli, kun työpaikat olivat hyvin vahvasti Helsinkiin keskittyneitä. Nykyään alkavat olla enempi kehäteiden välimaastosta, joten asunto 60 km päässä keskustasta ei automaattisesti tarkoita 60 km ja 1 h työmatkaa....
> Varakkaana ok-pohattana en tällä hetkellä laittaisi kaikkea rahaani kiinni asumiseen, vaan satsaisin muihin kohteisiin.
Ja silti haikailet 70-lukua, jolloin pieni&keskituloisten piti tosissaa kiristää vyötä lainanlyhennysten vuoksi? Kun ei vaihtoehtoja ollut...
Hölmöintä on laittaa rahat kiinni autoon ja asua vuokralla.
Joopa joo...
Käteeni sattui yhtenä päivänä syntymäpäiväkortti, johon oli kerätty syntymävuoteni 1971 palkkoja ja hintoja.
Bussikuskin palkka oli alle 6mk tunti ja maito maksoi melkein markan litra, kossupullo 15mk. Aika reilusti on palkansaajan palkan ostovoima noussut 70-luvun alusta.
.