En oikein tiennyt minne palstalle laittaisin ja toivottavasti ei häiritse, mutta ongelmani on se että minua hrveesti häiritsee jos joku katsoo minua silmiin. koulussa esim.. opettaja, tai jopa kaveri. ja minua häiritsee myös se että itse en osaa katsoa silmiin kun minulle puhutaan tai itse puhun jollekkin. ole yrittänyt mutta tuntuu jotenkin väärältä ja en osaa "katsoa oikein" tuntuu että jotenkin flirttailisin, varsinkin jos puhun pojalle. en kyllä ole ihastunut häneen ja tiedän ettei se minuun. olen yrittänyt päästä tästä pois mutta en voi. en kertakaikkiaan pysty katsomaan silmiin. yritän sitten katsoa ihmisen suuhun tai jonnekkin mutta menen silloin jotenkin oudoksi. tekee mieli katsoa muualle. tiedän että sen ihmisen, joka puhuu minulle on ärsyttävä puhua jos katson muualle. ihankun minua ei kiinnoistaisi mutta kyllä kiinnostaa.
Silmiin katsominen
en voi
61149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kato nenään taikka siihen silmien väliin silleen tarkasti, se on lähes sama asia... Itellä sama ongelma, mut ei kuitenkaa kamalan paha. Yleensä ne tilanteet mis pitää kattoo silmiin on silleen tärkeitä niinku tänää pääsykoepalaverissa ois pitäny kattoo, (niinku opettaja aiemmin muistutti...) Mut katoin vaan liitutauluun niitten akkojen takana ja välillä vilkasin niitä. Ei varmaan ollu kovin vakuuttavaa istuu evvk-ilme päällä ja pyöritellä silmiä seinillä, mut minkäs voit.....?...
No ittellä ei ole paha, mutta jokseenkin on sitä, että en viitsi katsoa silmiin pitkän aikaa vatsinkaan tuntemattomia, sillä pelkään että vaikutan kummalliselta pöllö ihmiseltä. Tärkeissä tilanteissa minä ruukaan katsoa muutaman minuutin silmiin, sitten pöytään tai käteen ja hekä seiniin... Mu teen mitä teen ja jos jonkumielestä on kummallista nii ei sille mitää voi. Voisiko se olla sama asia, että jos ihminen tuijottaa koiraa pitkään suoraan silmiin niin koira tuntee olonsa uhatuksi... Joku luonnollinen oikku.
mä ymmärrän sua. Mulle toi juttu on tullut "vasta" vähän parinkympin jälkeen ja pahentunut vaan muutaman vuoden ajan. En siis pysty, vaikka kuinka yritän. Ihmisistä on todella ahdistavaa olla minun seurassa ja se ahdistaa puolestaan minua. Uusien ihmisten kohtaaminen on nykyisin kauhea stressi, kun en kykene edes esittäytyessä silmiin katsomaan. Ryhmätilanteet, luennot, kokoukset, kaikki saavat minut tuntemaan itseni äärimmäisen kiusallisiksi ja noloiksi, sillä en saa silmiäni mihinkään kohdistettua. Edes läheisten ihmisten kanssa en kykene silmiin katsomiseen, mutta ne koettavat siihen sopeutua.
Tavallaan olen aina ollut aika sosiaalinenkin, siksi en ymmärräkään, miten tällainen vaiva voi kehittyä. Itsetunto-/psyykejuttuhan se on, silti en mahda sille mitään edes silmiä pakottamalla. Joskus ahdistaa vaan niin saatanasti. Tekee mieli olla vaan yksin, ettei tarvitse hävetä. Luulen, että tätä on todella vaikea ymmärtää jos ei ole kokenut. Voin kuvitella ihmisten ajattelevan "vittuako vilkuilet, kato silmiin". Tämä ajatus tietysti vaan pahentaa tilannetta, mutta en pysty sitä tahdolla poistamaan. Nämä on kummia juttuja, kun järki tietää, mutta psyyke hallitsee.
Tismalleen sama tilanne.
http://www.youtube.com/watch?v=EJH4-vZuei4
Haluisin kattoo silmiin yhtä poikaa, joka välillä vilkuilee, mutten vain pysty parii sekuntii enempää kattoo. Tuntuu vaan niin ahistavalta. Yritän pakottaa itseni, koska
haluan päästä tästä yli. Saako muuten tähän apua mitenkään?